IRC-Galleria

Markus Zusak - Kirjavaras
***-

Zusakin Kirjavarkaassa Liesel-niminen tyttö opettelee lukemaan varastamiensa kirjojen avulla. Kirjat ovat pakokeino muutoin ympärillä vallitsevasta maailman ankeudesta.

Kirjavaras käy läpi joukon natsi-Saksaan liittyviä kirjallisuuskliseitä, mutta puolustukseksi voi sanoa, että osaa niistä se kuvailee muita saman aiheen kirjoja tarkemmin, uskottavammin ja elävämmin. Kirjan kertojaksi on valittu Kuolema, "viikatemies", joka osaa olla ajoittain hyvinkin runollinen, suorastaan filosofinen hahmo. Välillä kerronnan keskeyttävät jutut eivät tunnu toimivimmilta ratkaisuilta, joskus tekstin intensiivisyys katkeaa.

Kirjavaras on ihan mukava kirja luettavaksi, ja se voi joillakin taiteellisuuksillaan ja sota-ajan kuvauksellaan olla jollekulle hyvinkin mukava lukukokemus. Jos lukijalla on takana pari tai useampi natsi-Saksasta kertovaa romaania, tämä tuskin antanee kovinkaan paljoa uutta ajateltavaa.

Johanna Sinisalo - Linnunaivot
****-

Jyrki ja Heidi ovat tunteneet vasta vähän aikaa, mutta muutaman kuukauden deittailun jälkeen Jyrki ilmoittaa lähtevänsä vaeltamaan ympäri maailmaa. Heidi lähtee mukaan, pääasiassa halustaan näyttää pitkät isälleen, jota kohtaan hänellä vaikuttaisi olevan joltisestikin antipatioita. Kirjan alku on pääasiassa ympäristöön liittyvää faktaa ja leppoisaa luontokuvausta, kun Jyrkin ja Heidin matka Tasmaniassa etenee. Loppupuolella kaksikko alkaa joutua mystisten tapahtumien keskelle. Mitä heidän ympärillään tapahtuu tai on tapahtunut jo pidemmän aikaa?

Romaani liikkuu usealla aika- ja avaruusatasolla: välillä seurataan Heidiä ja Jyrkiä Tasmaniassa, välillä vilautetaan aiempaa vaellusta Uudessa Seelannissa (tätä pidin osittain ongelmallisena, sillä Tasmania ja Uusi Seelanti meinasivat mennä ajoittain sekaisin). Kolmas aikataso kuvaa Heidin ja Jyrkin suhteen syntyä Lapin yöelämässä. Lisäksi kirjassa on lainauksia Joseph Conradin kirjasta Pimeyden sydän, ja välillä seurataan nimettömäksi jäävän vandaalin (asiayhteyksistä päätellen Heidin veljen) kaoottista, tihutöiden täyteistä elämää. Sinisalon suurimpia etuja on palasista rakentuva kokonaisuus, joka houkuttelee lukemaan: "no tää kappale on vain kaksi sivua, luen vielä tämän... ja okay, myös ton seuraavan... ja seuraavan..."

Linnunaivot on sekä tunnelmallinen retkikuvaus että ajatuksia herättävä kannanotto luonnon ja ihmisen suhteeseen. Me tuhoamme, me saastutamme, me käytämme hyväksi. Oma turhamaisuutemme ajaa ihmiskuntaa kohti turmiota. Ehkä välillä teksti menee liiankin syyllistäväksi ja saarnamaiseksi, mutta monet pohdinnat ovat ansiokkaita. Ne saavat pohtimaan sitä, kuinka mikään ei ole ihmisen oma ongelma. Me odotamme, että joku on aina huolehtimassa roskistamme. Kaikki on aina jonkun toisen ongelmaa.

Kirja saa minut haluamaan pitkästä aikaa vaeltamaan... ja se herättelee lukijaansa, kuten Sinisalo aina onnistuu tekemään.

Jouko Heikura - Mustien vuorten varjoissa
***+

Jouko Heikuran esikoisromaanissa Mustien vuorten varjoissa seurataan suomalaistoimittaja Rakel Ahoa, joka laatii reportaaseja pitkin hajoavan Jugoslavian eri osia. Hän todistaa Romanian diktaattorin teloitusta ja näkee Sarayevon piirityksen kummaltakin puolelta. Seurana on komea Romeo, johon Rakel rakastuu. Kirja kuvaa sotaa ja inhimillistä kärsimystä, rakkautta kaiken tuon keskellä ja sitä, kuinka toisen menneisyys voi olla liian raskas tulevaisuudelle.

Rakelin hahmo syvenee tarinan kehittyessä. Romeon hahmo on monilta osin surullinen, mutta jää lopulta ristiriitaisuuksissaan hieman etäiseksi. Välillä hahmo kummastuttaa: miten selkeästi hyvinkin älykäs yksilö on voinut tehdä elämässään noin tyhmiä ratkaisuja? Mikä on totta ja mikä valetta? Sivuhahmot ovat suorastaan herkullisia: Rakelin egoistinen äiti, unkarilainen bilettäjätyttö, Rakelin ystävä Enikö ja venäläinen sotakirjeenvaihtaja Dmitri jäävät positiivisesti mieleen.

Romaani alkaa kiinnostavasti, mutta huikean alun jälkeen kokonaisuus hieman lässähtää. Kirjailija yksinkertaisesti yrittää liikaa: miljöö vaihtuu tiheään, tulee uusia tapahtumia, siinä sivussa löydetään ennentuntematon, miljoonien arvoinen taidemaalaus, rakastutaan ja petytään. Tuntuu, että kirjassa on hieman liikaa käänteitä – osan olisi voinut jättää pois, sillä liian monet "OMG EI VOI OLLA TOTTA" -jutut syövät tarinan uskottavuutta.

Heikuran suurimpia etuja on surun ja sodan kuvaaminen hyvinkin taidokkain kielikuvin. Välillä teksti on hyvinkin runollista. Tässä kirjassa on ongelmansa, mutta haluan mahdollisesti myöhemmin tutustua myös muuhun hänen tuotantoonsa.

Jaakko Hämeen-Anttila - Tuhannen ja yhden yön erotiikka

Olen aiemmin lukenut Hämeen-Anttilan kirjan Mare Nostrum, joka vertailee eurooppalaisen ja islamilaisen kulttuurin vaikutteita toisiinsa. Tuhannen ja yhden yön erotiikka sattui tulemaan vastaan Suomalaisen kirjakaupan tarjoushyllyllä, joten innostuin ostamaan sen.

Tuhannen ja yhden yön erotiikka kertoo itään liitettävistä uskomuksista ja ennakkoluuloista: kun arabilainen kulttuuri nähdään islamin uskon takia äärimmäisen vanhoillisena, vielä parisensataa vuotta sitten itä nähtiin haaremeineen avoimen seksuaalisuuden ja ruokottomuuden huipentumana. Kirja kertoo paljon islamilaisen kulttuurin tavasta käsitellä seksielämää runoissa, kansansaduissa, kaskuissa ja kaikessa mahdollisessa. Tiesitkö, että miesrunoilijat kuvasivat rakkausrunoissaan ennemmin rakkautta kauniisiin poikiin, sillä naisen kuvaus nähtiin säädyttömänä (tämä on mielenkiintoista siksi, että homoseksuaalit pitäisi Koraanin mukaan tappaa)? Suuseksiin suhtauduttiin kielteisesti, eikä siitä ole kuin muutamia (varoittavia) mainintoja ajan teksteissä. Kaikki tämä piirtää jonkinlaista käsitystä myös todellisuudesta. Valitettavasti nykyisestä arabimaailmasta teos ei kerro oikein mitään, mikä on pettymys. Vuoropuhelu menneisyyden ja nykyisyyden välillä jää valitettavan vähäiseksi.


Jukka Seppinen - Suomettumisen syövereissä
Suomalainen historoitsija käy läpi suomalaista yhteiskuntaa syövyttäneen suomettumisilmiön (rähmällään olon Neuvostoliittoon) syntyä, synnyn syitä, kehitystä ja kehitystä nykypäivään. Kirja on oivallinen katsaus lähivuosikymmenien historiaan. Samalla se on erittäin huolestuttavaa luettavaa: suomettumisilmiö näyttäisi syventyneen huomattavasti 1980-luvulla, vaikka Neuvostoliiton uhka hälveni jo 70-luvun lopulla. Miten Suomelle olisi käynyt, mikäli Neuvostoliitto ei olisi heikentynyt ja lopulta romahtanut 1990-luvun alussa?

Suomettumiseen on monesti etsitty syyllisiä. Seppinen pohtii ajatuksia herättävästi eri henkilöiden osuuksia kehitykseen. Monesti esimerkiksi presidentti Kekkosta on syyllistetty suomettumisesta, mutta Seppinen huomauttaa, että Kekkonen onnistui liittämään Suomen liitännäisjäsenyydellä Eftaan, vaikka Neuvostoliiton paine oli tuolloin pahimmillaan. Seppinen kohdistaa syyttävää sormea esimerkiksi Paavo Väyryseen ja Ahti Karjalaiseen. Eniten lokaa niskaansa saa presidentti Mauno Koivisto, jonka kaudella integraatio länteen oli vaivalloista Neuvostoliiton heikentymisestä huolimatta, ja joka tuomitsi Baltian maiden itsenäistymisen ja torppasi ehdotuksen Karjalan alueiden mahdollisesta palauttamisesta Suomelle Neuvostoliiton hajotessa.

Ajatuksia herättävä, yleissivistävä katsaus kylmän sodan ajan ei-niin-puolueettomasta Suomesta.

Tuhat ja yksi yötä (Suom. Jaakko Hämeen-Anttila, kuvittanut Heli Hieta)

Jaakko Hämeen-Anttila on ensimmäisenä suomentanut maailmankirjallisuuden klassikoihin kuuluvan ja kulttuurihistoriallisesti merkittävän tarinakokoelman suoraan alkuperäiskielestä. Arabialainen satukokoelma Tuhat ja yksi yötä on kirja, joka jokaisen kannattaisi lukea.

Satukokoelman kehyskertomuksessa naisiin luottamaton sulttaani ottaa itselleen uuden vaimon. Kukaan aiempi vaimo ei ole nähnyt aamunkoittoa, sillä sulttaani pitää naisia uskottomina ja tapattaa uuden vaimonsa ennen seuraavaa päivää. Uusi vaimo keksii kertoa tarinoita, jotka hän jättää kesken seuraavaa iltaa varten. Koska sulttaani haluaa tietää tarinan jatkon, vaimo jää henkiin yhä uudelleen. Joka ilta aiempi tarina saa lisää jatkoa ja jää jännittävään paikkaan / tulee päätökseensä ja uusi tarina alkaa jäädäkseen koukuttavaan hetkeen. Näin ovela vaimo pitää itsensä hengissä. Tuhannen ja yhden yön jälkeen hän lopettaa, eikä sulttaani enää halua tapattaa häntä.

Sadoista tarinoista Hämeen-Anttila on valikoinut mukaan merkittävimpiä. Mukana on myös Aladdin ja loihdittu lamppu sekä Ali Baba ja neljäkymmentä rosvoa, vaikkeivät nämä alunperin kuuluneetkaan tarinakokoelmaan. Satuja olisi voinut olla enemmänkin, ja tämä lieneekin kirjan suurin (ainoa?) puute. Pitänee joskus hankkia käsiini vielä suomennos, jossa tarinoita on enemmän.

Tuhannessa ja yhdessä yössä mielikuvitus lentää: legendat, kansantarut, pyhimyskertomukset, kaskut, runot ja kaikki mahdollinen korkeakulttuurin taide yhdistyvät. Sindbad merenkävijän tarinat tuovat mieleen Odysseian. Idän eksotiikka ja mystisyys vievät lukijan mennessään. Mielenkiintoista huomata, kuinka tuttuja monet tarinat ovatkaan, muttei ole aiemmin tullut ajateltua, mistä ne tunteekaan. Suosittelen!

// pari arvostelua lisää http://erkkipekka.blogspot.fi/2014/06/luqnurkkaus.html

" ' -- ihan kuin me, me ihmiset, olisimme Äiti Maan iholla kihiseviä syöpäläisiä, me kutitamme ja kiusaamme ja kiehnäämme ja ärsytämme, kunnes sillä ei ole enää muuta tehtävissä kuin desinfioida itsensä. Se nostaa kuumeen, ja se varmaan kirpaisee kuin happokylpy, mutta sen on se tehtävä. Sen on vain se tehtävä. ' "
(Johanna Sinisalo: Linnunaivot)

Jari Tervo - Taksirengin rakkaus
***-

Jari Tervon novellikokoelma Taksirengin rakkaus sattui tulemaan vastaan kirpputorilla. Uutisvuodossa viikoittain nähtävältä Tervolta olen aiemmin lukenut Koljatti-nimisen teoksen, joka oli mielestäni aivan erinomaista poliittista ja yhteiskunnallista satiiria.

Taksirengin rakkaus on oikein mukava kokoelma novelleita. Luettuani kirjan kuukausia sitten en niistä tosin enää paljoa muista, mutta esimerkiksi "Pohjois-Suomen Ekonomikillan Puhaltaja" ja "Miljoona etunojapunnerrusta" jäivät mieleeni. Ensimmäisessä mainitussa tarinassa mies ottaa kyytiinsä liftarin, joka tekee miehelle hyvin erikoisen tunnustuksen. Miljoona etunojapunnerrusta on novellikokoelman kirjoituksista pisin ja kertoo kahta työtä tekevästä bodarijätkästä, joka rakastuu palavasti erääseen naiseen.

Tervon hahmot ovat hauskoja ja eläviä. Ajoittain hänen huumorinsa osuu ja uppoaa. Eräs parhaimpia ilmauksia on Miljoona etunojapunnerrusta -novellissa, jossa päähenkilön ystävän vaimo kuolee. Eräs henkilö ihmettelee, miksi mies haikailee niin surkeana vaimonsa perään: "eihän niillä ollut muuta yhteistä kuin partakone".

Taksirengin rakkaus on ihan mukava, muttei mitenkään ikimuistoinen lukukokemus.

Johanna Sinisalo - Ennen päivänlaskua ei voi
*****-

Johanna Sinisalon esikoisromaanissa tamperelainen homomies Mikael, lempinimeltään Enkeli, löytää kerrostalonsa pihalta peikonpoikasen. Mikael alkaa hoitaa peikkoa, ja hänen yrittäessään vangita palan luontoa kotiinsa suhde peikkoon saa sairaalloiset mittasuhteet.

Sinisalo yhdistää kirjassaan tieteellisen tekstin kansansatuihin: romaani sijoittuu vaihtoehtomaailmaan, joka vastaa muuten omaamme, mutta peikkoja on todistetusti olemassa. Poimimalla kohtauksia kansalliskirjallisuutemme klassikoista ja sepittämällä peikkoja koskevia tieteellisiä tekstejä Sinisalo tekee peikoista niin todentuntuisen asian, että lukijan tekee (tai ainakin itseni teki) mieli mennä internetin ääreen ja tutustua näihin mystisiin olentoihin. Valitettavasti Wikipedia tietää kertoa kyseessä olevan vain taruolento.

Ennen päivänlaskua ei voi on erinomainen teos. Se on hyvin vaihtoehtoinen, mutta kaunis rakkaustarina, joka saa pohtimaan ihmisyyttä, inhimillistä rakkautta ja ihmisyyden rajoja. Peikoilla varustettu maailma on uskottava ja miltei käsin kosketeltavissa — ainoat epäuskottavuudet ovat ehkä tarinan henkilöiden käytöksessä: heidän elämänsä tuntuvat pyörivän hyvin suureksi osaksi tiettyjen asioiden (esim. Mikaelin) ympärillä.

Johanna Sinisalo - Enkelten verta
****+

Sinisalon romaani Enkelten verta on kauhuskenaario lähitulevaisuudesta, tämän 2010-luvun loppupuoliskosta, jolloin mehiläiset ovat lähes kokonaan kadonneet Maapallolta. Pesäkatojen syistä ei olla varmoja. Vaikutukset kuitenkin näkyvät: mehiläiskadot tekevät maanviljelyn mahdottomaksi, ruoan hinta kallistuu eikä kaikilla ole siihen varaa, talous on sekaisin.

Tarinaa seurataan mehiläisviljelijä Orvon kautta. Hän elää puun ja kuoren välissä: hänen isänsä on edelleen vireessä oleva lihatuottaja, kun taas poika Eero on eläinaktivisti. Mehiläiskato iskee yllättäen myös Orvon tilalle, ja samoin muut hänen elämänsä perustukset romahtavat.

Enkelten verta on nerokas etenkin siksi, että synkkä tulevaisuus on totta jo melkein tänä päivänä. Eläinoikeuksia, ruoankulutusta ja ruoantuotannon eettisyyttä pohtivaan tarinaan on upotettu paljon surullisia faktoja muun muassa elämäntapojemme kestämättömyydestä.

Enkelten verta on ajattelemaan pistävä romaani, joka saa jopa minut, paatuneen lihansyöjän, pohtimaan eläinkunnan tuotteiden eettisyyttä ja elintapojeni/elintapojemme kestävyyttä. Tarina etenee tyylikkäästi Eeron eläinoikeuksia käsittelevillä blogiteksteillä ja Orvon omakohtaisella kerronnalla. Sinisalo yhdistää kerronnalleen ominaisella tavalla tiedettä ja fiktiivisiä fantasiaelementtejä. Kyseessä on ehdottomasti lukemisen arvoinen teos, jonka ainoaksi huonoksi puoleksi jää se, että kirja on valitettavan nopeasti ohi. Ehkä tarinaan olisi voitu luoda lisää keinoja syventää sitä ja tuoda lukija yhä paremmin osaksi tätä kaoottista maailmaa?

Agatha Christie - Paddingtonista 16:50
***-
Rouva McGillicuddy näkee junamatkallaan Lontoossa jotain erikoista: viereisen junan matkustajahuoneessa kuristetaan joku kuoliaaksi. Poliisi ei ole tapauksesta kiinnostunut, sillä ruumista ei ole ainakaan löydetty eikä McGillicuddyn kuvaileman näköisestä henkilöstä ole tehty katoamisilmoitusta. Rouva päättää turvautua ystävänsä neiti Marplen puoleen.

Paddingtonista 16:50 on ihan hyvä, perus-Christie. Christie rakentaa tarinan ovelasti täyteen erinäisiä kiemuroita, jotka sekoittavat lukijaa. Lopulta murhaaja tietysti selviää, ja pakko kerskua: kerrankin arvasin, kuka se oli!

Agatha Christie - Totuus Hallavan hevosen majatalosta
***½
Isä Gorman kutsutaan kuulemaan kuolemaisillaan olevan rouvan tunnustusta. Palatessaan kotiin pappi kolkataan kuoliaaksi. Mitä tunnustukseen liittyi?

Totuus Hallavan hevosen majatalosta on mielenkiintoinen ja monin tavoin poikkeuksellinen Agatha Christie -kirja. Kirjailija irrotteli romaanissa monin tavoin: ensimmäisen kolmenkymmenen sivun aikana ruumiita on jo kolme, tarinaan liittyy epäilyttäviä voodoo-elementtejä ja mukana sivuhahmona on myös Christietä itseään parodisoiva hahmo, dekkarikirjailija Ariadne Oliver. Tarina muistuttaa salapoliisiseikkailun sijasta enemmän thrilleriä. Itseeni kirja kolahti siksi, että se on monilta osin tyypillistä Agatha Christien tuotantoa, mutta silti niin erilainen. Suosittelen kirjaa jokaiselle hänen tuotantonsa ystäville.

Agatha Christie - Neiti Lemon erehtyy
**
Agatha Christien romaanissa Neiti Lemon erehtyy tapahtuu murha opiskelija-asuntolassa. Jo aiemmin oppilaiden keskuudessa on tapahtunut outoja näpistyksiä, ja lopulta erään oppilaan yllättävä kuolema huipentaa kaiken. Hercule Poirot on paikan päällä selvittelemässä tapausta.

Sen lisäksi, ettei kirja ole Christien parhaimpia tai mitenkään ihmeellinen, se on suomentajan takia lukukokemuksena lievästi epämiellyttävä. Minua hämmensi jatkuvat käännösvirheet ja jopa käännösten tekemättä jättäminen: esimerkiksi sanat "make-up" ja "period" oli jätetty sellaisinaan tekstiin.

Stephen King - 11.22.63
*****
Stephen Kingin ns. Kennedy-kirja on toistaiseksi raskain englanniksi lukemani kirja. Romaanissa Jake Epping -niminen englannin opettaja USA:n Mainesta matkaa ajassa taaksepäin vuoteen 1958 ja alkaa toimia estääkseen presidentti Jack Kennedyn murhan. Kennedyn pelastaminen voisi estää ehkä Vietnamin sodan ja pelastaa siten suuren määrän ihmishenkiä. Menneisyys ei kuitenkaan halua muuttua, eikä operaatio tule olemaan helppo. Lisäksi Jake rakastuu Texasissa kirjastonhoitajaan nimeltä Sadie. Miten käy suhteelle, jossa toisen on joskus palattava takaisin tulevaisuuteen?

Stephen Kingin uutukainen on kokonaisuudessaan ehkä paras miekkosen kirjoittama kirja koskaan. King selättää kertomuksessaan pahimmat aikamatkustamisen ongelmat. Hahmot ovat Kingille tyypilliseen tapaan eläviä, käsinkosketeltavan tuntuisia. Jaken ja Sadien eriskummallinen rakkaustarina on koskettava, ja muutama kohtaus kirjassa yltää hyvin herkälle tasolle. Mitä käy, kun Jake laulaa ajatuksissaan The Rolling Stonesin biisiä, vaikkei koko biisiä tai bändiä ole vielä olemassakaan?

The New York Times listasi kirjan vuoden kymmenen parhaimman joukkoon, eikä se ole ihme. Tämä voi olla moderni klassikko. Kirjan lopetus sai minut kyyneliin, mihin on kyennyt aiemmin vain kaksi kirjaa.

Fjodor Dostoyevski - Rikos ja rangaistus
Rikos ja rangaistus on eräs maailmankirjallisuuden klassikoita, joten en koe olevani pätevä antamaan tälle kirjalle minkäänlaista arvosanaa. Eepos kertoo nuoren miehen suorittamasta rikoksesta, synnin suorittamisen tuomasta tuskasta ja sen suorittamisesta.

Kirja on kokonaisuudessaan yllättävän mukava lukea. Tuon ajan venäläiselle kirjallisuudelle ominaisia tapoja, kuten jaarittelua ja turhia kohtauksia kyllä esiintyy, mutta yllättävän monella kirjan tapahtumalla tuntuu olevan merkitys ja yhteys kokonaisuuteen.

Nikolai Gogol - Kuolleet sielut
Kriittisen realismin perustajiin kuuluvan Nikolai Gogolin romaanissa Kuolleet sielut herra Tŝitŝikov matkaa ympäri Venäjää ostaen kuolleita talonpoikia. Kirja on kirjoitettu aikana, jolloin Venäjällä maaorjuus oli yhä voimassa ja kuolleet talonpojat saattoivat jäädä vuosiksi kirjoihin edelleen "elävinä". Tŝitŝikov herättää paikallisissa niin intoa, uteliaisuutta kuin vihastustakin. Monet kuolleiden sielujen ostot (tai niiden yritykset) johtavat huvittaviin tapahtumiin.

Jos vertaa Gogolin tekstiä Dostoyevskiin, pidän enemmän Gogolista. Hänen tekstinsä kriittisyys on kestänyt Dostoyevskia paremmin aikaa. Hän ei sorru yhtä pahasti jaaritteluihin, vaan tarina pysyy liikoja rönsyilemättä asian ytimessä. Kirja on aidosti hauska: monet kohtaukset huvittivat minua. Huonona puolena kirjassa on, että tarina jää kesken: Kuolleiden sielujen piti olla romaanitrilogian ensimmäinen osa, mutta kahta muuta osaa ei koskaan saatu kirjailijan tehtyä myöhemmin itsemurhan.

Joitain arvioita viime aikoina lukemistani kirjoista:

Arto Paasilinna - Ihmiskunnan loppulaukka
*½

Ihmiskunta on tulossa tiensä päähän. Arto Paasilinnan fantasiaromaanissa ihmiskunnan syntyvyys on pysähtynyt seinään 2000-luvun alkaessa. Ratkaisukeinoja ongelmaan ei löydetä. Maailman viimeisin lapsi syntyy Suomeen - nähtävästi vielä suomalaisen hevosmiehen sperma on laatutavaraa.

Ihmiskunnan loppu on mielenkiintoinen ajatus, ja kirjan lähtökohta tuntuu siten hyvin innostavalta. Kirjaa lukiessa voisi olettaa Paasilinnan käsittelevän vaikkapa sairauksia, vanhuuskysymystä, sotia, erilaisia kriisejä, poliittisia tilanteita jne. Syntyisikö levottomuuksia ja johtuisivatko oudot ajat uusiin uskonnollisiin liikkeisiin? Paasilinna tyytyy kuitenkin käsittelemään osaa noista asioista vain pinnallisesti, osaa ei ollenkaan - kirjailija on ratkaissut, että kolmesataa sivua pitkä jaarittelu puhuvista suomenhevosista on kiinnostavampaa luettavaa.

Ja niin, ihan oikeasti, puhuvista suomenhevosista. Suomenhevosista on kehittynyt suomen kieltä osaava kanta, jonka varaan lasketaan ihmiskunnan kaiken henkisen perinnön säilyttäminen.

Halvalla kirpparilta vedetty teos edustaa uudempaa Paasilinnan tuotantoa, ja kuten tiedossa on, ovat varsinaiset helmet jääneet korpifilosofikirjailijan uran lopun aikana harvemmalle. Ihmiskunnan loppulaukka on ajoittain ihan hauska, mutta pääasiassa kirja onnistuu kiertämään kaukaa kaikki ne hauskat ja mielenkiintoiset ajatukset, joita juoneen olisi voinut liittää.

Arto Paasilinna - Hirttämättömien lurjusten yrttitarha
***½
Lapin erämailla tapahtuu kummia. Peuravuoma-nimistä luomutuotetilaa kummastellaan - sitä ympäröi massiivinen aita ja sinne väitetään kadonneen ihmisiä. Supon agentti Jalmari Jyllänketo on saanut tehtäväkseen ottaa selvää tilan tapahtumista ja soluttautuu tilalle esittäen luomutarkastajaa.

Tila paljastuu hämäräperäiseksi. Entisen rautakaivoksen tunneleissa kasvatetaan sieniä loistelamppujen valossa - orjatyövoimalla. Tila on onnistunut vangitsemaan jos jonkinlaista moottoripyöräjengiläistä ja saatananpalvojaa kaivokseen. Vaikkei toiminta olekaan aivan laillista, poliisina Jyllänketo innostuu jakamaan oikeutta erilaisille rikollisille - hän siis liittyy mukaan tilan toimintaan.

Paasilinna pääsee oikeuksiinsa tässä kirjassa - se on hauska ja absurdiudessaan aivan hulvaton.

Johanna Sinisalo - Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita
*****-

En ollut tutustunut aiemmin Johanna Sinisalon tuotantoon, mutta ainakin ensimmäinen lukemani teos häneltä teki minuun vaikutuksen. Novellikokoelma "Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita" kokoaa yhteen joukon Sinisalon urallaan kirjoittamia novelleja, joissa maailma eroaa jollain tavalla todellisesta. Muutos voi olla hyvin pikkuinen tai hyvin merkittävä, mutta ennen kaikkea se on häiritsevää.

Kohteleeko maailma HIV-positiivisia eri tavalla? Kuka oikeasti hallitseekaan tulevaisuuden maailmaa? Millaista on lähitulevaisuuden seksuaalietiikka tai lasten maailma?

Oma suosikkini kirjasta oli novelli "Tango merellä", jossa päähenkilö, nuori nainen, herää risteilijälaivan hytistä. Hän on viimeisillään raskaana, muttei hän ollut sitä laivaan astuessaan. Vuodenaikakaan ei ole sama kuin laivan lähtiessä. Silti kyseessä on sama laiva ja sama hytti, johon hän ystävänsä kanssa aiemmin majoittui. Mitä ihmettä on tapahtunut? Tango merellä on hykerryttävän hauska ja mahtavan outo tarina vaihtoehtoisesta todellisuudesta.

Kokonaisuudessaan teos oli viime vuoden lukukokemuksistani yksi hienoimmista. Suosittelen jokaiselle!

Leena Lehtolainen - Tappava säde
****+

Turvakodissa työskentelevä sosiaaliterapeutti Säde Vasara on koko ikänsä ollut harmaa persoona, joka on elämässään esiintynyt enemmänkin objektina tai tarkkailijana. Yllättäen Säde muuttuu - hän siirtyy sivustakatsojan roolista tekijäksi.

Turvakodissa, jossa Säde työskentelee, ravaa aina samat naiset. Jokainen heistä kokee perheväkivaltaa ja hakeutuu hetkeksi turvaan. Kuvio on lähes aina sama - nainen tulee lyötynä paikalle, mies lupaa parantaa tapansa ja hakee naisen pois, sen jälkeen homma alkaa alusta. Säde kyllästyy sovitteluun ja päättääkin ruveta murhaamaan väkivaltaisia aviomiehiä tai äitiään uhkailevia poikia - oikeastaan hänen ei tarvitse tehdä konkreettista surmaa, hän vain avustaa miehet kuolemaan pienillä teoillaan.

Tappavan säteen teemana oleva perheväkivalta on rankka asia, ja lyötyjen naisten tarinat ovat surullisia. Oman jännityksensä tarinaan tuo murhan suunnittelun ja toteuttamisen kutkuttavuus - miten ja missä, entä jääkö Säde kiinni teoistaan?

Tarinassa vilahtaa virkavaltaa edustava Maria Kallio, joka tunnetaan Lehtolaisen tuotannosta omasta Maria Kallio -dekkarisarjastaan. Marian sanat ovat salaperäisiä - onko komisario tietoinen Säteen uudesta "harrastuksesta"? Mukaan tarinaan astuu myös linnakundi Kalle, joka on hyvyydessään ja pahuudessaan ristiriitainen hahmo.

Tappava säde on teemoillaan ja tarinallaan moniulotteinen ja ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja. Nimen sisältämä sanaleikki on tietenkin myös nerokas.

Helene Hegemann - Aksolotli. Yliajo
*½

Berliiniläinen Mifti on 16-vuotias teinityttö, joka käyttää milloin mitäkin huumetta ja panee milloin ketäkin ihmistä sukupuolesta ja iästä riippumatta. Hän elää rappioelämää Berliinin boheemilähiöissä ja alkaa kirjoittaa jonkinasteista päiväkirjaa elämästään.

Aikoinaan pienellä kohulla vastaan otettu kirja sai kiinnostukseni heräämään, ja nyt bongasin tämän Suomalaisen kirjakaupan alennuksista. Kiinnostukseni laantui kuitenkin nopeasti pettymykseksi: "Aksolotli. Yliajo" on pääasiassa sekavaa hetkestä toiseen pomppimista. Hegemann on selvästi verbaalisesti lahjakas, mutta monet hienot kielikuvat jäävät ikään kuin avaamatta. Esimerkiksi Miftistä kerrotaan, että "hänen peräänsä jää miljoonien särjettyjen sydämien tuhkavana". Yleensä jotain tällaista runollista lausetta seuraakin vain toinen vastaava tokaisu, joka ei liity millään selvällä tavalla edelliseen.

Myös juoni jää vajavaiseksi - se koostuu toisiinsa löyhästi liittyvistä tapahtumista, enkä itse kyennyt erottamaan mitään punaista lankaa koko skeidasta. Miftin kaoottinen elämä junnaa vain paikoillaan and that's it.

Kirjalla on toki myös ansionsa - oudot jutut ovat toisinaan ihan inspiroiviakin, mutta pieni tutkiskelu netin maailmassa ja kirjan takana olevan "lähdeluettelon" parissa paljastaa, että valitettavan suuri osa kirjan kuvauksesta on kopioitu muualta - esimerkiksi eräästä saksalaisesta blogista. Kuvaus berliinäisbohemiasta antaa kuitenkin mielenkiintoisen kuvan Saksan pääkaupungin yöelämän eräästä puolesta kaikessa sekavuudessaan. Nämä pari etua jäävät kuitenkin niin pieniksi, etten itse kirjaa suosittelisi - toisaalta sitä koskevat arvostelut ovat olleet ristiriitaisia lähtien kehnosta viiden tähden arvioihin.

Agatha Christie - Salaperäiset rukiinjyvät
***

Salaperäiset rukiinjyvät on tyypillinen Agatha Christien kirja - tässä liikemies murhataan, ja outona yksityiskohtana hänen taskustaan löytyy rukiinjyviä. Kuka voisi olla murhan takana?

Kirja on mukava viihdelukemista, muttei erityisen syvällinen tai muutenkaan ihmeellinen. Jos Christien tuotanto miellyttää, tämä kannattaa toki lukea.

Sain luettua kirjan!

Woaaah, ihme on tapahtunut!