IRC-Galleria

Jari Tervo - Taksirengin rakkaus
***-

Jari Tervon novellikokoelma Taksirengin rakkaus sattui tulemaan vastaan kirpputorilla. Uutisvuodossa viikoittain nähtävältä Tervolta olen aiemmin lukenut Koljatti-nimisen teoksen, joka oli mielestäni aivan erinomaista poliittista ja yhteiskunnallista satiiria.

Taksirengin rakkaus on oikein mukava kokoelma novelleita. Luettuani kirjan kuukausia sitten en niistä tosin enää paljoa muista, mutta esimerkiksi "Pohjois-Suomen Ekonomikillan Puhaltaja" ja "Miljoona etunojapunnerrusta" jäivät mieleeni. Ensimmäisessä mainitussa tarinassa mies ottaa kyytiinsä liftarin, joka tekee miehelle hyvin erikoisen tunnustuksen. Miljoona etunojapunnerrusta on novellikokoelman kirjoituksista pisin ja kertoo kahta työtä tekevästä bodarijätkästä, joka rakastuu palavasti erääseen naiseen.

Tervon hahmot ovat hauskoja ja eläviä. Ajoittain hänen huumorinsa osuu ja uppoaa. Eräs parhaimpia ilmauksia on Miljoona etunojapunnerrusta -novellissa, jossa päähenkilön ystävän vaimo kuolee. Eräs henkilö ihmettelee, miksi mies haikailee niin surkeana vaimonsa perään: "eihän niillä ollut muuta yhteistä kuin partakone".

Taksirengin rakkaus on ihan mukava, muttei mitenkään ikimuistoinen lukukokemus.

Johanna Sinisalo - Ennen päivänlaskua ei voi
*****-

Johanna Sinisalon esikoisromaanissa tamperelainen homomies Mikael, lempinimeltään Enkeli, löytää kerrostalonsa pihalta peikonpoikasen. Mikael alkaa hoitaa peikkoa, ja hänen yrittäessään vangita palan luontoa kotiinsa suhde peikkoon saa sairaalloiset mittasuhteet.

Sinisalo yhdistää kirjassaan tieteellisen tekstin kansansatuihin: romaani sijoittuu vaihtoehtomaailmaan, joka vastaa muuten omaamme, mutta peikkoja on todistetusti olemassa. Poimimalla kohtauksia kansalliskirjallisuutemme klassikoista ja sepittämällä peikkoja koskevia tieteellisiä tekstejä Sinisalo tekee peikoista niin todentuntuisen asian, että lukijan tekee (tai ainakin itseni teki) mieli mennä internetin ääreen ja tutustua näihin mystisiin olentoihin. Valitettavasti Wikipedia tietää kertoa kyseessä olevan vain taruolento.

Ennen päivänlaskua ei voi on erinomainen teos. Se on hyvin vaihtoehtoinen, mutta kaunis rakkaustarina, joka saa pohtimaan ihmisyyttä, inhimillistä rakkautta ja ihmisyyden rajoja. Peikoilla varustettu maailma on uskottava ja miltei käsin kosketeltavissa — ainoat epäuskottavuudet ovat ehkä tarinan henkilöiden käytöksessä: heidän elämänsä tuntuvat pyörivän hyvin suureksi osaksi tiettyjen asioiden (esim. Mikaelin) ympärillä.

Johanna Sinisalo - Enkelten verta
****+

Sinisalon romaani Enkelten verta on kauhuskenaario lähitulevaisuudesta, tämän 2010-luvun loppupuoliskosta, jolloin mehiläiset ovat lähes kokonaan kadonneet Maapallolta. Pesäkatojen syistä ei olla varmoja. Vaikutukset kuitenkin näkyvät: mehiläiskadot tekevät maanviljelyn mahdottomaksi, ruoan hinta kallistuu eikä kaikilla ole siihen varaa, talous on sekaisin.

Tarinaa seurataan mehiläisviljelijä Orvon kautta. Hän elää puun ja kuoren välissä: hänen isänsä on edelleen vireessä oleva lihatuottaja, kun taas poika Eero on eläinaktivisti. Mehiläiskato iskee yllättäen myös Orvon tilalle, ja samoin muut hänen elämänsä perustukset romahtavat.

Enkelten verta on nerokas etenkin siksi, että synkkä tulevaisuus on totta jo melkein tänä päivänä. Eläinoikeuksia, ruoankulutusta ja ruoantuotannon eettisyyttä pohtivaan tarinaan on upotettu paljon surullisia faktoja muun muassa elämäntapojemme kestämättömyydestä.

Enkelten verta on ajattelemaan pistävä romaani, joka saa jopa minut, paatuneen lihansyöjän, pohtimaan eläinkunnan tuotteiden eettisyyttä ja elintapojeni/elintapojemme kestävyyttä. Tarina etenee tyylikkäästi Eeron eläinoikeuksia käsittelevillä blogiteksteillä ja Orvon omakohtaisella kerronnalla. Sinisalo yhdistää kerronnalleen ominaisella tavalla tiedettä ja fiktiivisiä fantasiaelementtejä. Kyseessä on ehdottomasti lukemisen arvoinen teos, jonka ainoaksi huonoksi puoleksi jää se, että kirja on valitettavan nopeasti ohi. Ehkä tarinaan olisi voitu luoda lisää keinoja syventää sitä ja tuoda lukija yhä paremmin osaksi tätä kaoottista maailmaa?

Agatha Christie - Paddingtonista 16:50
***-
Rouva McGillicuddy näkee junamatkallaan Lontoossa jotain erikoista: viereisen junan matkustajahuoneessa kuristetaan joku kuoliaaksi. Poliisi ei ole tapauksesta kiinnostunut, sillä ruumista ei ole ainakaan löydetty eikä McGillicuddyn kuvaileman näköisestä henkilöstä ole tehty katoamisilmoitusta. Rouva päättää turvautua ystävänsä neiti Marplen puoleen.

Paddingtonista 16:50 on ihan hyvä, perus-Christie. Christie rakentaa tarinan ovelasti täyteen erinäisiä kiemuroita, jotka sekoittavat lukijaa. Lopulta murhaaja tietysti selviää, ja pakko kerskua: kerrankin arvasin, kuka se oli!

Agatha Christie - Totuus Hallavan hevosen majatalosta
***½
Isä Gorman kutsutaan kuulemaan kuolemaisillaan olevan rouvan tunnustusta. Palatessaan kotiin pappi kolkataan kuoliaaksi. Mitä tunnustukseen liittyi?

Totuus Hallavan hevosen majatalosta on mielenkiintoinen ja monin tavoin poikkeuksellinen Agatha Christie -kirja. Kirjailija irrotteli romaanissa monin tavoin: ensimmäisen kolmenkymmenen sivun aikana ruumiita on jo kolme, tarinaan liittyy epäilyttäviä voodoo-elementtejä ja mukana sivuhahmona on myös Christietä itseään parodisoiva hahmo, dekkarikirjailija Ariadne Oliver. Tarina muistuttaa salapoliisiseikkailun sijasta enemmän thrilleriä. Itseeni kirja kolahti siksi, että se on monilta osin tyypillistä Agatha Christien tuotantoa, mutta silti niin erilainen. Suosittelen kirjaa jokaiselle hänen tuotantonsa ystäville.

Agatha Christie - Neiti Lemon erehtyy
**
Agatha Christien romaanissa Neiti Lemon erehtyy tapahtuu murha opiskelija-asuntolassa. Jo aiemmin oppilaiden keskuudessa on tapahtunut outoja näpistyksiä, ja lopulta erään oppilaan yllättävä kuolema huipentaa kaiken. Hercule Poirot on paikan päällä selvittelemässä tapausta.

Sen lisäksi, ettei kirja ole Christien parhaimpia tai mitenkään ihmeellinen, se on suomentajan takia lukukokemuksena lievästi epämiellyttävä. Minua hämmensi jatkuvat käännösvirheet ja jopa käännösten tekemättä jättäminen: esimerkiksi sanat "make-up" ja "period" oli jätetty sellaisinaan tekstiin.

Stephen King - 11.22.63
*****
Stephen Kingin ns. Kennedy-kirja on toistaiseksi raskain englanniksi lukemani kirja. Romaanissa Jake Epping -niminen englannin opettaja USA:n Mainesta matkaa ajassa taaksepäin vuoteen 1958 ja alkaa toimia estääkseen presidentti Jack Kennedyn murhan. Kennedyn pelastaminen voisi estää ehkä Vietnamin sodan ja pelastaa siten suuren määrän ihmishenkiä. Menneisyys ei kuitenkaan halua muuttua, eikä operaatio tule olemaan helppo. Lisäksi Jake rakastuu Texasissa kirjastonhoitajaan nimeltä Sadie. Miten käy suhteelle, jossa toisen on joskus palattava takaisin tulevaisuuteen?

Stephen Kingin uutukainen on kokonaisuudessaan ehkä paras miekkosen kirjoittama kirja koskaan. King selättää kertomuksessaan pahimmat aikamatkustamisen ongelmat. Hahmot ovat Kingille tyypilliseen tapaan eläviä, käsinkosketeltavan tuntuisia. Jaken ja Sadien eriskummallinen rakkaustarina on koskettava, ja muutama kohtaus kirjassa yltää hyvin herkälle tasolle. Mitä käy, kun Jake laulaa ajatuksissaan The Rolling Stonesin biisiä, vaikkei koko biisiä tai bändiä ole vielä olemassakaan?

The New York Times listasi kirjan vuoden kymmenen parhaimman joukkoon, eikä se ole ihme. Tämä voi olla moderni klassikko. Kirjan lopetus sai minut kyyneliin, mihin on kyennyt aiemmin vain kaksi kirjaa.

Fjodor Dostoyevski - Rikos ja rangaistus
Rikos ja rangaistus on eräs maailmankirjallisuuden klassikoita, joten en koe olevani pätevä antamaan tälle kirjalle minkäänlaista arvosanaa. Eepos kertoo nuoren miehen suorittamasta rikoksesta, synnin suorittamisen tuomasta tuskasta ja sen suorittamisesta.

Kirja on kokonaisuudessaan yllättävän mukava lukea. Tuon ajan venäläiselle kirjallisuudelle ominaisia tapoja, kuten jaarittelua ja turhia kohtauksia kyllä esiintyy, mutta yllättävän monella kirjan tapahtumalla tuntuu olevan merkitys ja yhteys kokonaisuuteen.

Nikolai Gogol - Kuolleet sielut
Kriittisen realismin perustajiin kuuluvan Nikolai Gogolin romaanissa Kuolleet sielut herra Tŝitŝikov matkaa ympäri Venäjää ostaen kuolleita talonpoikia. Kirja on kirjoitettu aikana, jolloin Venäjällä maaorjuus oli yhä voimassa ja kuolleet talonpojat saattoivat jäädä vuosiksi kirjoihin edelleen "elävinä". Tŝitŝikov herättää paikallisissa niin intoa, uteliaisuutta kuin vihastustakin. Monet kuolleiden sielujen ostot (tai niiden yritykset) johtavat huvittaviin tapahtumiin.

Jos vertaa Gogolin tekstiä Dostoyevskiin, pidän enemmän Gogolista. Hänen tekstinsä kriittisyys on kestänyt Dostoyevskia paremmin aikaa. Hän ei sorru yhtä pahasti jaaritteluihin, vaan tarina pysyy liikoja rönsyilemättä asian ytimessä. Kirja on aidosti hauska: monet kohtaukset huvittivat minua. Huonona puolena kirjassa on, että tarina jää kesken: Kuolleiden sielujen piti olla romaanitrilogian ensimmäinen osa, mutta kahta muuta osaa ei koskaan saatu kirjailijan tehtyä myöhemmin itsemurhan.

Joitain arvioita viime aikoina lukemistani kirjoista:

Arto Paasilinna - Ihmiskunnan loppulaukka
*½

Ihmiskunta on tulossa tiensä päähän. Arto Paasilinnan fantasiaromaanissa ihmiskunnan syntyvyys on pysähtynyt seinään 2000-luvun alkaessa. Ratkaisukeinoja ongelmaan ei löydetä. Maailman viimeisin lapsi syntyy Suomeen - nähtävästi vielä suomalaisen hevosmiehen sperma on laatutavaraa.

Ihmiskunnan loppu on mielenkiintoinen ajatus, ja kirjan lähtökohta tuntuu siten hyvin innostavalta. Kirjaa lukiessa voisi olettaa Paasilinnan käsittelevän vaikkapa sairauksia, vanhuuskysymystä, sotia, erilaisia kriisejä, poliittisia tilanteita jne. Syntyisikö levottomuuksia ja johtuisivatko oudot ajat uusiin uskonnollisiin liikkeisiin? Paasilinna tyytyy kuitenkin käsittelemään osaa noista asioista vain pinnallisesti, osaa ei ollenkaan - kirjailija on ratkaissut, että kolmesataa sivua pitkä jaarittelu puhuvista suomenhevosista on kiinnostavampaa luettavaa.

Ja niin, ihan oikeasti, puhuvista suomenhevosista. Suomenhevosista on kehittynyt suomen kieltä osaava kanta, jonka varaan lasketaan ihmiskunnan kaiken henkisen perinnön säilyttäminen.

Halvalla kirpparilta vedetty teos edustaa uudempaa Paasilinnan tuotantoa, ja kuten tiedossa on, ovat varsinaiset helmet jääneet korpifilosofikirjailijan uran lopun aikana harvemmalle. Ihmiskunnan loppulaukka on ajoittain ihan hauska, mutta pääasiassa kirja onnistuu kiertämään kaukaa kaikki ne hauskat ja mielenkiintoiset ajatukset, joita juoneen olisi voinut liittää.

Arto Paasilinna - Hirttämättömien lurjusten yrttitarha
***½
Lapin erämailla tapahtuu kummia. Peuravuoma-nimistä luomutuotetilaa kummastellaan - sitä ympäröi massiivinen aita ja sinne väitetään kadonneen ihmisiä. Supon agentti Jalmari Jyllänketo on saanut tehtäväkseen ottaa selvää tilan tapahtumista ja soluttautuu tilalle esittäen luomutarkastajaa.

Tila paljastuu hämäräperäiseksi. Entisen rautakaivoksen tunneleissa kasvatetaan sieniä loistelamppujen valossa - orjatyövoimalla. Tila on onnistunut vangitsemaan jos jonkinlaista moottoripyöräjengiläistä ja saatananpalvojaa kaivokseen. Vaikkei toiminta olekaan aivan laillista, poliisina Jyllänketo innostuu jakamaan oikeutta erilaisille rikollisille - hän siis liittyy mukaan tilan toimintaan.

Paasilinna pääsee oikeuksiinsa tässä kirjassa - se on hauska ja absurdiudessaan aivan hulvaton.

Johanna Sinisalo - Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita
*****-

En ollut tutustunut aiemmin Johanna Sinisalon tuotantoon, mutta ainakin ensimmäinen lukemani teos häneltä teki minuun vaikutuksen. Novellikokoelma "Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita" kokoaa yhteen joukon Sinisalon urallaan kirjoittamia novelleja, joissa maailma eroaa jollain tavalla todellisesta. Muutos voi olla hyvin pikkuinen tai hyvin merkittävä, mutta ennen kaikkea se on häiritsevää.

Kohteleeko maailma HIV-positiivisia eri tavalla? Kuka oikeasti hallitseekaan tulevaisuuden maailmaa? Millaista on lähitulevaisuuden seksuaalietiikka tai lasten maailma?

Oma suosikkini kirjasta oli novelli "Tango merellä", jossa päähenkilö, nuori nainen, herää risteilijälaivan hytistä. Hän on viimeisillään raskaana, muttei hän ollut sitä laivaan astuessaan. Vuodenaikakaan ei ole sama kuin laivan lähtiessä. Silti kyseessä on sama laiva ja sama hytti, johon hän ystävänsä kanssa aiemmin majoittui. Mitä ihmettä on tapahtunut? Tango merellä on hykerryttävän hauska ja mahtavan outo tarina vaihtoehtoisesta todellisuudesta.

Kokonaisuudessaan teos oli viime vuoden lukukokemuksistani yksi hienoimmista. Suosittelen jokaiselle!

Leena Lehtolainen - Tappava säde
****+

Turvakodissa työskentelevä sosiaaliterapeutti Säde Vasara on koko ikänsä ollut harmaa persoona, joka on elämässään esiintynyt enemmänkin objektina tai tarkkailijana. Yllättäen Säde muuttuu - hän siirtyy sivustakatsojan roolista tekijäksi.

Turvakodissa, jossa Säde työskentelee, ravaa aina samat naiset. Jokainen heistä kokee perheväkivaltaa ja hakeutuu hetkeksi turvaan. Kuvio on lähes aina sama - nainen tulee lyötynä paikalle, mies lupaa parantaa tapansa ja hakee naisen pois, sen jälkeen homma alkaa alusta. Säde kyllästyy sovitteluun ja päättääkin ruveta murhaamaan väkivaltaisia aviomiehiä tai äitiään uhkailevia poikia - oikeastaan hänen ei tarvitse tehdä konkreettista surmaa, hän vain avustaa miehet kuolemaan pienillä teoillaan.

Tappavan säteen teemana oleva perheväkivalta on rankka asia, ja lyötyjen naisten tarinat ovat surullisia. Oman jännityksensä tarinaan tuo murhan suunnittelun ja toteuttamisen kutkuttavuus - miten ja missä, entä jääkö Säde kiinni teoistaan?

Tarinassa vilahtaa virkavaltaa edustava Maria Kallio, joka tunnetaan Lehtolaisen tuotannosta omasta Maria Kallio -dekkarisarjastaan. Marian sanat ovat salaperäisiä - onko komisario tietoinen Säteen uudesta "harrastuksesta"? Mukaan tarinaan astuu myös linnakundi Kalle, joka on hyvyydessään ja pahuudessaan ristiriitainen hahmo.

Tappava säde on teemoillaan ja tarinallaan moniulotteinen ja ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja. Nimen sisältämä sanaleikki on tietenkin myös nerokas.

Helene Hegemann - Aksolotli. Yliajo
*½

Berliiniläinen Mifti on 16-vuotias teinityttö, joka käyttää milloin mitäkin huumetta ja panee milloin ketäkin ihmistä sukupuolesta ja iästä riippumatta. Hän elää rappioelämää Berliinin boheemilähiöissä ja alkaa kirjoittaa jonkinasteista päiväkirjaa elämästään.

Aikoinaan pienellä kohulla vastaan otettu kirja sai kiinnostukseni heräämään, ja nyt bongasin tämän Suomalaisen kirjakaupan alennuksista. Kiinnostukseni laantui kuitenkin nopeasti pettymykseksi: "Aksolotli. Yliajo" on pääasiassa sekavaa hetkestä toiseen pomppimista. Hegemann on selvästi verbaalisesti lahjakas, mutta monet hienot kielikuvat jäävät ikään kuin avaamatta. Esimerkiksi Miftistä kerrotaan, että "hänen peräänsä jää miljoonien särjettyjen sydämien tuhkavana". Yleensä jotain tällaista runollista lausetta seuraakin vain toinen vastaava tokaisu, joka ei liity millään selvällä tavalla edelliseen.

Myös juoni jää vajavaiseksi - se koostuu toisiinsa löyhästi liittyvistä tapahtumista, enkä itse kyennyt erottamaan mitään punaista lankaa koko skeidasta. Miftin kaoottinen elämä junnaa vain paikoillaan and that's it.

Kirjalla on toki myös ansionsa - oudot jutut ovat toisinaan ihan inspiroiviakin, mutta pieni tutkiskelu netin maailmassa ja kirjan takana olevan "lähdeluettelon" parissa paljastaa, että valitettavan suuri osa kirjan kuvauksesta on kopioitu muualta - esimerkiksi eräästä saksalaisesta blogista. Kuvaus berliinäisbohemiasta antaa kuitenkin mielenkiintoisen kuvan Saksan pääkaupungin yöelämän eräästä puolesta kaikessa sekavuudessaan. Nämä pari etua jäävät kuitenkin niin pieniksi, etten itse kirjaa suosittelisi - toisaalta sitä koskevat arvostelut ovat olleet ristiriitaisia lähtien kehnosta viiden tähden arvioihin.

Agatha Christie - Salaperäiset rukiinjyvät
***

Salaperäiset rukiinjyvät on tyypillinen Agatha Christien kirja - tässä liikemies murhataan, ja outona yksityiskohtana hänen taskustaan löytyy rukiinjyviä. Kuka voisi olla murhan takana?

Kirja on mukava viihdelukemista, muttei erityisen syvällinen tai muutenkaan ihmeellinen. Jos Christien tuotanto miellyttää, tämä kannattaa toki lukea.

Tässä jotain kesälomalla luettua kamaa arvosteltavana:

Agatha Christie - Roger Aycroydin murha
***

Roger Aycroydin murha oli aikoinaan Agatha Christien läpimurtoromaani, sillä se nosti aikaan keskustelun siitä, kuinka paljon lukijaa voi sumuttaa salapoliisiromaaneissa harhaanjohtamisen suhteen. Christie vastasi tiettävästi kritiikkiin toteamalla ratkaisun olevan löydettävissä tekstistä.

Rikas Roger Aycroyd murhataan kartanoonsa. Voisiko asialla olla joku talon palvelija, velkaantunut ystävä tai sukulainen, joku kyläläinen...? Käytännössä jokaisessa on jotain epäilyttävää. Eläkepäiviään Englannin syrjäperällä viettämään tullut Hercule Poirot pyydetään tutkimaan tapausta.

Roger Aycroydin murhaa pidetään Christien klassikkona, muttei muutamaa yllättävyyttä huomioimatta ole mitenkään poikkeava eepos. Agatha Christien kulta-aika koitti vasta 1930- ja 1940-luvuilla, mutta on 1926 ilmestynyt läpimurtoteoskin lukemisen arvoinen.

Juan Gomez-Jurado - Petturin merkki
*

Juan Gomez-Juradon tuorein kirja Petturin merkki alkaa 1920-luvun Saksasta ja kertoo Paul-nimisen nuoren miehen tarinan. Selvittäessään isänsä mysteeristä kuolemaa Paul kohtaa ikäviä paljastuksia isänsä ja itsensä menneisyydestä, joita ilman eläminen olisi voinut olla mukavampaa... Osana isänsä menneisyyden selvittämistä Paul muun muassa liittyy vapaamuurareihin.

Kirjan ansioiksi on annettava historiallinen kuvaus ja tarkat faktat vapaamuurariudesta (kirjailija on yleensäkin ollut hyvin tarkka tietojen oikeellisuudesta ja tarkkuudesta), mutta siihen ansiot jäävätkin. Petturin merkki pitää sisällään kaikki mahdolliset 1900-luvun alun Saksaa käsittelevän kirjallisuuden kliseet. Kappas vaan, rakkaus juutalaiseen tyttöön. Oho, Aatu on saatu tarinaan mukaan. Lopuksi vielä ennalta-arvattava "hän onkin lähisukulaisesi" -paljastus ja voilá. Myös alun kehyskertomus, tarinan linkki 2000-luvulle, tuntuu kömpelöltä.

Gomez-Juradon aiemmat kirjat Taivaspaikka ja Kuolinkellot ovat ehdottomasti hyvää luettavaa, mutta Petturin merkkiä en osaa itse suositella kenellekään.

Ilkka Remes - Ikiyö
****

Sen piti olla vain pieni rahankuljetusauton ryöstö, mutta se paljastuukin joksikin paljon isommaksi tapahtumavyyhdiksi. Remeksen kirjoissa hyvin usein päähenkilönä toimiva Antti Korpi päätyy keskelle laajempaa hanketta, josta on syytä olla huolissaan niin Suomessa, Yhdysvalloissa kuin Vatikaanissakin. Jäljet johtavat Kongoon, ihmisen todennäköiseen syntypaikkaan. Kokonaisuus rakentuu pikku hiljaa lukijan mieleen palasista.

Lopun paljastus, tarinan "pahiksen" suunnitelma, kuulostaa muuten kohtuu viehättävältä. Jostain syystä olisi ollut mielenkiintoista lukea oma vaihtoehtotodellisuusversio siitä, jos se olisi onnistunut.

Remeksen eepos on hyvä, toimintaa ja käänteitä täynnä oleva eepos.

Ilkka Remes - Isku ytimeen
***

Suomi on kansainvälisen kriisin kohteena. Itämerellä kaapataan ydinjätettä kuljettava laiva, joka suuntaa kohti Helsinkiä. Ruotsissa otetaan samaan aikaan panttivangeiksi Bilderberg-kokouksen maailmantalouden ja -poliitikan huippueliittiä. Tapaukset nähtävästi kietoutuvat toisiinsa. Suomen poliisi ja Suomen TERA-edustaja Antti Korpi joutuvat tulikasteeseen.

Isku ytimeen on ajankohtainen ja ihan kaunis saarna vallan jakautumisesta harvoille, rahanahneudesta ja ydinenergian arvaamattomuudesta ja toimintaa kirjassa riittää. Silti tuntuu, että Remes toistaa itseään - ydinasiaa on sivuttu jo esimerkiksi Hiroshiman portissa ja arvovaltaisia ihmisiä kaapattu esimerkiksi kirjassa 6/12. Remes on taitava kirjoittaja, muttei hän aseta itselleen tarpeeksi suuria haasteita tässä romaanissa, sillä mitään kovin uutta Remes ei esittele, vaan tyytyy toistamaan wanhaa, tuttua toimintakirjan kaavaa. Silti Isku ytimeen on hyvää luettavaa, etenkin niille, jotka eivät ole Remeksen tuotantoon tutustuneet.

Ilkka Remes - Hiroshiman portti
***½

Hiroshiman portti kertoo lyhyesti tiivistäen suurvaltojen välisestä raa'asta kilpailusta jäljittäessä suurta tieteellistä löytöä. Tarina sivuaa pitkälti ydinteknologiaa - atomipommeja ja ydinvoimalaenergiaa.

Kokonaisuudessaan tarina on mukaansa tempaava ja viihdyttävä luettava, mutta mukana on myös mielestäni enemmänkin sivutäytteenä toimivaa tavaraa - tarina rönsyilee ajoittain kylmään sotaan, keskiaikaisiin karttoihin, ydinenergian tuotantoon ynnä muuhun jättäen vastaamatta kaikkiin kysymyksiinsä. Nähtävästi olen lukenut viime aikoina liikaa Remeksen kirjoja, sillä myös päähenkilö Antti Korven kierrättäminen kirjasta toiseen tuntuu hieman tylsähköltä. Todennäköisesti Remestä vähemmän lukeneelle Hiroshiman portti voi kuitenkin olla hyvinkin antoisa kokemus - oli se sitä itsellenikin, mutta joidenki kaavojen toistuminen kirjasta toiseen pistää kriittisemmäksi.

Stephen King - Kuvun alla
****½

Stephen King on kaiketikin katsonut Simpsonit-elokuvan. Mainelaisen Chester's Millin pikkukaupungin päälle laskeutuu valtava kupu, jota ei voi paljain silmin nähdä - lentokoneet törmäävät siihen ja räjähtävät, autot ruttaantuvat, nenät murtuvat... Tieteellisten tutkimusten mukaan kupua ei pitäisi olla olemassakaan, mutta sen voi tuntea. Ulospääsyä kaupungista ei ole, joten Chester's Mill on oman onnensa nojassa.

Eristäytyminen ei lähde sujumaan kovinkaan hyvin. Sairaala tukkeutuu nopeasti, poliisi ylityöllistyy, kunnianhimoinen kaupunginvaltuutettu James "Big Jim" Rennie aloittaa keinoja kaihtamattoman taistelun valllasta. Pikkukaupunkiin kätkeytyy pinnan alle paljon, paljon pahaa... Kun happi, ruoka ja aggregaattien kaasu alkavat loppua, pikkukaupunki ajautuu hetki hetkeltä lähemmäksi kaaosta. Lopun aika lähestyy...

Stephen Kingin uutukainen Kuvun alla on positiivinen yllätys. Kuvaus pikkukaupungin ajautumisesta kaaokseen. Henkilöhahmoista löytyy monia elävästi, suorastaan käsin kosketeltavasti todentuntuisia hahmoja, jotka saavat aikaan lukijassa joko vahvoja inhon tai myötätunnon tunteita. Big Jim Rennie, ahne ja kunnianhimoinen kaupunginvaltuutettu, herättää vahvoja tunteita. Dale Barbara, joka tunnetaan myös kahjolla lempinimellään "Barbie", on myös loistava, elävä ja sympaattinen hahmo.

1100 sivua pikkukaupungin painajaista on ehdottomasti lukemisen arvoinen kokonaisuus. Muuten Kuvun alla olisi viiden tähden arvoinen eepos, mutta lopullinen kuvun selitys laskee lopullista arvosanaa - on valitettavaa, että King on päästänyt itsensä helpoimmalla mahdollisella selittäessään kuvun ilmestymistä kirjan loppupuolella.

>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>> moro paskoille

Siitä lienee aikaa, milloin viimeksi arvostelin lukemiani kirjoja.. Ja niitähän on esimerkiksi kesäloman ja syksyn aikana kertynyt kohtuullisesti;

Agatha Christie - Kohtalokas viikonloppu

Joukko ihmisiä kutsutaan The Hollow -nimiseen kartanoon viettämään viikonloppua. Osittain ihmiset tuntevat toisiaan, osa ei. Kaikki sujuu hyvin aina siihen asti, kunnes menestyvä lääkäri John löydetään murhattuna puutarhasta lammen viereltä. Kuka olisi halunnut murhata miehen, jota kaikki rakastivat?

Sattumalta paikalle osunut Hercule Poirot alkaa tutkia tapausta. Vaikuttaa siltä, että loppujen lopuksi kaikki tietävät syyllisen veritekoon, mutta Poirotille tätä ei tietenkään kerrota. On tietenkin on päivänselvää, että dekkarikirjallisuuden historian etevin salapoliisi saa lopulta syyllisen kiinni (eikös niin taida käydä jokaisessa Agatha Christien murharomaanissa?).

Kohtalokas viikonloppu on Christien perussettiä juonensa osalta, mutta hahmot eivät ehkä ole niin kliseisiä mitä normaalisti murhamamman romaaneissa. Ihastuin etenkin Lucy Angkatellin hahmoon ja hänen tapaansa puhua katkonaisia ja sekavia lauseita - ehkä samaistuin omaan puhetapaani?

Agatha Christie - Helmeilevä kuolema

Nuori Rosemary Barton myrkytetään lontoolaisessa ravintolassa. Aluksi kaikki vaikuttaa selvältä itsemurhalta, mutta Rosemaryn leski ei voi välttyä ajattelemasta mahdollisuutta murhasta. Vuoden kuluttua kohtalokkaasta illasta sama seurue kutsutaan paikalle samaan ravintolaan, samaan pöytään - houkutteleeko illan tapahtumat murhaajan esiin?

Juonikuvaus vaikuttaa kiinnostavalta, muttei kirjan juoni loppujen lopuksi kovin kiinnostava ole. Liekö suosikkihahmojeni, Marplen ja Poirotin puuttumisen, vai ihan vain liian yksioikoisen juonen syytä, ettei tämä kovin ihmeelliseltä tuntunut. Helmeleivä kuolema on ihan ok luettava, muttei kuulu Christien parhaimmistoon.

Stephen King - Carrie

16-vuotias teinityttö Carrie on saanut kärsiä vuodesta toiseen jatkuneesta koulukiusaamisesta sekä fundamentalisesta äidistään. Jokin geeni, kerääntynyt viha tai muu on kehittänyt hänelle yliluonnollisen kyvyn liikuttaa ja hallita esineitä ajatuksen voimalla.

Kirja syventyy erilaisten lehtileikkeiden, artikkelien ja elämänkertaotteiden kautta eteenpäin kohti kohtalokasta päättäjäistanssi-iltaa. Kingin esikoisromaani ei vastaa kuitenkaan tunnelmaltaan 80-luvun huipputuotantoa, vaan enemmänkin tuntuu, että kirja paljastaa tulevan liian nopeasti - varsinainen kauhu ja kauhutunnelma jäävät vähäisiksi mekaanisen tapahtumakuvailun taakse.

Stephen King - Uinu, uinu, lemmikkini
"Hi ho, let's go"

Jos täytyy nimetä Stephen Kingin paras romaani, lienee kyseessä Uinu, uinu, lemmikkini. Lääkäri Louis Creed muuttaa upean vaimonsa ja kahden lapsensa kanssa Mainen osavaltioon. Sopivan hintainen ja kaunis talo löytyy - ainoa ikävä puoli on talon sijainti moottoritiellä, jota pitkin kulkee vilkas rahtiliikenne.

Creed tutustuu naapureihinsa, mukavaan vanhaan mieheen ja tämän vaimoon, ja aloittaa työt uudella työpaikallaan. Pian Creedien hyvin alkanut perheidylli uudella paikkakunnalla kokee ensimmäiset särönsä, kun perheen tyttären, Ellien, rakas kissa löytyy kuolleena moottoritien läheltä.

Hätä ei ole kuitenkaan tämän näköinen. Naapurin vanha mies, Judy, uskoutuu Louisille: kaukana metsän takana on vanha intiaanien hautausmaa, joka tunnetaan myös lemmikkieläinten hautausmaana. Sinne haudattu eläin palaa elävänä takaisin. Näin käy myös perheen kissalle, mutta jokin on muuttunut, eikä kuolleelta ja mullalta löyhkäävä, aggressiivinen kissa enää tunnu ollenkaan samalta. Kun perheen taaperoikäinen poika jää myöhemmin tiellä rekan jyräämäksi, alkaa Louis pohtia, voisiko maahan haudata myös ihmisen...

Uinu, uinu, lemmikkini on yksi parhaimpia kauhukirjoja koskaan ja loistava esimerkki siitä, miten psykologinen kauhu osaa seisauttaa veret paljon verellä mässäilyä paremmin. Suosittelen!

Hulluuden partaalla tanssahteleva keski-ikäinen mies/perheenisä lienee Kingin yleisin vakiohahmo, ja Louis tuokin jossain määrin mieleen Hohdon Jack Torrancen - ja tietenkin Torrancea Hohto-elokuvassa esittäneen Jack Nicholsonin.

Dan Brown - Enkelit ja demonit

Cernin antimateria-tutkija on saanut muodostettua antimateriaa kokonaisen pisaran ja keksinyt samalla toimivan keinon säilyttää ainetta. Pian tutkija löydetään murhattuna toimistostaan. Terroristit, todennäköisesti katolista kirkkoa vastustava Illuminati-järjestö on varastanut antimaterian ja vienyt sen Vatikaanin alle tikittäväksi aikapommiksi. Sen lisäksi järjestö on siepannut juuri paavinvaalien alla neljä suosituinta kardinaaliehdokasta ja suunnittelee heille julmaa teloitusta...

Symbolitutkija Robert Langdon ja tapetun tutkijan tytär lupautuvat kykyjensä mukaan auttamaan Vatikaania kaaoksen selvittämisessä. He ovat tekemisissä ovelan ja kaiken tarkasti laskelmoineen vastustajan kanssa. Symbolit ohjaavat heidät eeppiselle seikkailulle läpi Rooman ja Vatikaanin.

Enkelit ja demonit on vaikuttava ja todellakin lukemisen arvoinen teos. Se sai pohtimaan monia asioita. Jos Jumala pystyttäisiin tieteellisesti todistamaan todeksi, pyrittäisiinkö löydöt piilottamaan? Kumpi on loppujen lopuksi pahempi, tiede vai uskonto? Kuinka paljon erilaisista asioista tapahtuu kulissien takana tavan kansan silmiltä piilossa?

Dean Koontz - 60 tuntia

Sen olisi pitänyt olla normaali työpäivä, mutta toisin käy. Floridalaispuutarhuri Mitch Rafferty saa soiton ammattirikollisilta, joilla on karua kerrottavaa; "Meillä on vaimosi. Sinulla on 60 tuntia aikaa hankkia 2 miljoonaa dollaria lunnasrahoja. Me olemme vitun tosissamme."

Seuraavat 60 tuntia muuttuvat helvetiksi. Rahojen kasaaminen ei ole helppoa eikä Mitch tiedä, voiko hän luottaa enää keneenkään.

Kirja sai pohtimaan elämän haurautta - kuinka nopeasti itsestäänselvyyksinä pitämämme asiat voivatkin kadota elämästä.

Sivistyneenä ihmisenä vietän usein aikaani kirjojen parissa. Mikäpä voisi olla mukavampaa kuin lasillinen viiniä, takkatuli, mukava, karmiininpunainen nojatuoli sekä hyvä kirja? ;)

.... just

Agatha Christie - Kymmenen pientä neekeripoikaa
(löytyy kirjastoista myös poliittisesti korrektimmalla nimellä "Eikä yksikään pelastanut")

TÄÄ ON NIIN PARAS!! <33 Lukekaa jos ikinä täytyy lukea yleensä mikään kirja! Sain sen vasta äskettäin luettua ja voi voi mistä kaikesta olenkaan jäänyt viimeisimmän 16,5 vuoden pituisen elämäni aikana paitsi, nimittäin tästä kaikkien aikojen Christien kirjasta. O__o

Juoni siis: kymmenen henkilöä kutsutaan salaperäiselle saarelle. Jokainen heistä on tehnyt kuluneen elämänsä aikana jonkinlaisen teon, murhan, kuolemantuottamuksen tai tapon niin, etteivät he ole joutuneet siitä oikeudessa vastuuseen. Jokainen heistä murhataan vuorotelle lastenlorun mukaisesti.

...miten joku kirjailija voi olla näin nero?

Nick Hornby - Poika

Olipa tylsä. :D Piti lukea kouluun kirja-elokuva-vertailua varten ja ... äs. Alkuasetelema oli jopa aika hauskankuuloinen mutta kirjailija jaaritteli liikaa tavaraa siihen.

Juonen lähtöasetelmana oli siis mies nimeltä Will joka alkoi iskemään sinkkunaisia kun huomasi että näiltä irtoaa paremmin. Muutaman mutkan kautta Will tutustuu Fiona-nimiseen naiseen ja tämän outoon poikaan Marcusiin. Pojan ja miehen välille kehkeytyy kaverisuhde (ja ei, ei ole kyse mistään pedofiliasta :D) ja sitten tapahtuu kaikkee ja niin edelleen ja blaa.
ÄLKÄÄ LUKEKO.

Kävi kymmenen pientä neekeripoikaa yhdessä pöytähän,
vaan kun yksi ruokaan tukehtui, on jäljellä yhdeksän.

Vietti yhdeksän pientä neekeripoikaa illan niin rattoisan,
vaan aamun tullen avaa vain silmänsä kahdeksan.

Lähti kahdeksan pientä neekeripoikaa onneaan etsimään,
yksi kun sille tielle jäi, joukko väheni seitsemään.

Ja seitsemän pientä neekeripoikaa sytykkeitä vuoli,
nyt kuusi on enää jäljellä, kun yksi heistä kuoli.

Sai kuusi pientä neekeripoikaa palloksi pesän harmaan,
vaan yhtä pisti mettinen, jäi jäljelle viisi varmaan.

Kun viisi pientä neekeripoikaa oikeutta halaa,
niin yksi silloin tuomittiin, vain neljä heistä palaa.

On neljä pientä neekeripoikaa merelle lähtenyt,
syö yhden ankka punainen on kolme heitä nyt.

Käy kolme pientä neekeripoikaa nyt eläintarhan tietä,
kun yhden karhu kahmaisee, on kaksi enää heitä.

On kaksi pientä neekeripoikaa rannalla vieretyksin,
kun toisen kuumuus korventaa, on toinen ypöyksin.

Vaan yksi pieni neekeripoika ei kestänyt yksinään,
hän meni, hirtti itsenä, ei jäljellä yhtäkään.

Kävi kymmenen pientä neekeripoikaa yhdessä pöytähän,
vaan kun yksi ruokaan tukehtui, on jäljellä yhdeksän.

Vietti yhdeksän pientä neekeripoikaa illan niin rattoisan,
vaan aamun tullen avaa vain silmänsä kahdeksan.

Lähti kahdeksan pientä neekeripoikaa onneaan etsimään,
yksi kun sille tielle jäi, joukko väheni seitsemään.

Ja seitsemän pientä neekeripoikaa sytykkeitä vuoli,
nyt kuusi on enää jäljellä, kun yksi heistä kuoli.

Sai kuusi pientä neekeripoikaa palloksi pesän harmaan,
vaan yhtä pisti mettinen, jäi jäljelle viisi varmaan.

Kun viisi pientä neekeripoikaa oikeutta halaa,
niin yksi silloin tuomittiin, vain neljä heistä palaa.

On neljä pientä neekeripoikaa merelle lähtenyt,
syö yhden ankka punainen on kolme heitä nyt.

Käy kolme pientä neekeripoikaa nyt eläintarhan tietä,
kun yhden karhu kahmaisee, on kaksi enää heitä.

On kaksi pientä neekeripoikaa rannalla vieretyksin,
kun toisen kuumuus korventaa, on toinen ypöyksin.

Vaan yksi pieni neekeripoika ei kestänyt yksinään,
hän meni, hirtti itsenä, ei jäljellä yhtäkään.

..mutta se Agatha Christien kirja on ihan HELMI ! ihana !
<<Agatha Christie-Eikä yksikään pelastunut>>