IRC-Galleria

Mä ryntäsin kämppääni ja paiskasin oven kiinni. Ei kyllä tavallisesti kuulu mun tapoihin mut sillon mua tosiaan rasitti. Silmissä pyöri aurinkoa ja Stokista ja Taalan naamaa. Mä en vieläkään osannu kunnolla pelätä, koko juttu oli niin naurettavan surkea esitys.
Mutsi tuli perässä. -Lähe vetään siitä! mä sähäsin.
- Vedä itse mihin haluat!
- Miten ois käteen?
Mä lähdin vaihteeksi keittiöön. Ämmä perässä.

hehehe meikä taitaa nyt mennä lukee tota^ kirjaa KUNNOLLA.

luojalle kiitos tää ei oo mikää nunnien elämästä kertova kirja.

31 luku.

"Yhteenveto.
Miten tämä kaikki on vaikuttanut minuun?
Hyötynäkökohdat.
Ehkä minä olen oppinut tästä jotain. Elämään päivä kerrallaan, mikä on aina ollut minulle ylivoimainen tehtävä? Siinä mielessä, että minusta on tullut työntekijänä epäluotettava.
En uskalla enää lupailla kenellekään mitään. Kuoppa voi tulla koska tahansa. Saatan yhtäkkiä pudota sinne, eikä töistä tule mitään viikkokausiin koska minä ajattelen sinua.
Suhteessa perheeseen? Jokainen päivä voi olla viimeinen. En ajattele että minun jokainen päiväni vaan läheisteni päivä. Voin menettää heidät koska tahansa. He tuntuvat entisestä arvokkaamilta, mies ja lapsi. Ystävät. Sisaret. Ne, jotka ovat vielä jäljellä. En tiedä halusinko oppia tätä.
Silloin kun olen onnellinen, olen todella onnellinen. Silloin kun on hyvä päivä, se on helvetin hyvä. Otan siitä kaiken irti enkä anna minkään pilata sitä.
Minun elämänhaluni on kasvanut. Välillä. Välillä se kutistuu olemattomiin.
Minä pelkään kuolemaa jonkin verran vähemmän kuin ennen. Kun minä kuolen, toivon että sinä olet minua ensimmäisenä vastassa.
Katikin sanoo, että kuolema tuntuu nyt luonnollisemmalta, tutummalta, vähemmän pelottavalta.
Ja sainhan minä kirjalle aiheen. Niistä on nykyään kova pula. Mutta täytyy säilyttää luottamus. Kyllä elämä aina antaa. Ja kuolema.
Ei tarvtse enää pelätä että sinut pidätetään. Että syötkö tarpeeksi, pysytkö terveenä, osaatko olla tulematta raiskatuksi. Ei tarvitse enää pelätä, että kuolet.
Elämän hallintaan liittyvät harhaluuloni ovat karisseet tehokkaasti. Lentokoneet putoavat. Autot kolaroivat. Ihmiset tappavat toisiaan. Tulivuoria purkautuu. Maailmassa tapahtuu paljon asioita, enkä minä voi sille yhtään mitään.
Tavallaan sinä olet minua lähempänä kuin koskaan. Sinä olet. Sinä olet joka paikassa. Sinä kuljet mukanani kaikkialla loppuelämäni ajan.
Haittanäkökohdat.
Ei lisättävää."

"Yksi toinen mies ajoi vahingossa kesämökki matkallaan oravan päälle.
Hän poimi raadon tieltä ja aikoi heittää ojaan, mutta sitten häneen iski pieni leikkimielinen piru. Hän vei oravan kotiinsa ja kävi lastenhuoneessa tutkimassa tyttärensä Barbien vaatevaraston. Tutkimusretken tuloksena hän löysi pienen nahkatakin, sukelluslasit ja muovisnorkkelin. Hän puki vaatteet oravan päälle ja kiinnitti snorkkelin käteen. Sen jälkeen hän vei oravan naapurinsa katiskaan."

Aivan tavallinen arki-ilta. Leivontapuuhissa oleva nainen huomaa, että leivinpaperi on loppu. Hän pyytää miestä käymään kaupassa. Mies lähtee. Hetken kuluttua hän palaa takaisin, heittää rullan pöydälle ja sanoo:
"Tos on!"

Naisen taikinaa vaivaavat kädet halvaantuvat asentoonsa.

"Miks sulla on tollanen ilme?" hän kysyy.

"Millanen?"

"No tollanen vittuuntunu. Mitä sä oikein ajattelit, ku sä heitit ton rullan tohon pöydälle ja sanoit, että 'tos on!'"

"En mitään."

"Se kuulosti tosi tylyltä. Sun viesti oli selvästi se, että 'ole nyt sitte hyvä saatanan akka, kun kerran pakotit mut hakeen tän'."

"Siis mitä helvettiä?"

"Pitääks sun osottaa mieltä ja yrittää olla machoa, ku oot joutunu kauppaan naisen asialle? 'Tos on!' Sä oot passiiviagressiivinen."

"Ei jumalauta..."

"Sun teki varmaan mieli heittää se rulla mun päälle. Ootsä nyt tyytyväinen, kun mulla on paha mieli? Viesti tuli perille, kiitti!"

"MIKÄ VIESTI?"

"SANO SUORAAN JOS JOKU MÄTTÄÄ ÄLÄKÄ PIILOTTELE TUNTEITAS TOLLASTEN HEITTOJEN TAAKSE."

"Nyt mä lähen."

"Lähe vaan. Mee kittaamaan kaljaa ja haukkumaan muille että kun avovaimo ei ymmärrä!"


Mies lähtee. Nainen vaipuu kaksin kerroin lattialle itkemään. Sinä päivänä ei leivota. Miten tähän oikein tultiin?


-Anna-Leena Härkönen kolumnissaan Image-lehdessä-