IRC-Galleria

Tiedot

Luokittelu
Mielipiteet
Perustettu
20.8.2005
Tilastot
Käyntejä: 2 404 (1.7.2008 alkaen)
Koko
59 jäsentä
Tyttöjä: 52 (89 %)
Poikia: 7 (11 %)
Keski-ikä
24,9 vuotta
Otos: 42 jäsentä
Tyttöjen keski-ikä: 24,9 vuotta
Poikien keski-ikä: 24,4 vuotta

Jäsenet (59)

emmuzKaEJBHAIKUsmoothie__-Merkurius-hilippa_^^miikkis^^DokuganryukuvatekstiTiku--SaPHIre-R|PSAELLU313Black_WhiteRirriSaabie
« Uudemmat - Vanhemmat »

shroomshThe beautiful peopleLuonut: shroomshTorstai 25.08.2011 22:42

49418__u_say_tomato_i_say_fuck_u.jpg
And I don't want you and I don't need you
Don't bother to resist, or I'll beat you
It's not your fault that you're always wrong
The weak ones are there to justify the strong
The beautiful people, the beautiful people
It's all relative to the size of your steeple
You can't see the forest for the trees
You can't smell your own shit on your knees
There's no time to discriminate,
Hate every motherfucker
That's in your way
Hey you, what do you see?
Something beautiful, something free?
Hey you, why you trying to be mean?
You live with apes man, it's hard to be clean

fadeaway-202.Luonut: fadeaway-Sunnuntai 03.07.2011 05:28

Close your Eyes
When you open them dear
I'll be near by your side

MihashiEasy~Luonut: MihashiLauantai 27.11.2010 19:47

kirjoita silmät kiinni nämä lauseet.
ei saa kurkkia.


1. SUKKANI OVAT KANADASSA - ssukkani ovat kanadassa.
2. OLEN KALA, EN VAIN TIEDÄ SITÄ - olen kala en vain tiedä sitä.
3. MAAILMA ON LIIAN PIENI MEILLE KAHDELLE - maailma on liian pieni meille kahdelle.
4. MONGOLIALLA JA VIROLLA ON SOTA - mongolialla ja virolla on sota.
5. MINÄ HUIJAAN TÄSSÄ KOKEESSA - minä huijaan tässä kokeessa.
6. VARMASTI HUIJAAN - varmasti huijaan.
7. MINULLA ON ONGELMIA - minulla on ongelmia.
8. RAKASTAN SINUA - rakastan sinua.

Neuvvinii se vaa menee..Luonut: NeuvviMaanantai 15.06.2009 02:44

.. ku avaa silmät ja rupee miettimään, niin tajuaa todellisuuden.
Kylmä päivä. Ei tullut uni. Päätin lähteä Jyväskylään.
Piti käydä pankissa mutta se aukeaisi vasta tunnin päästä, joten kiertelin kauppoja. Osuin sattumalta luontaistuotekauppaan jota en ole ennen huomannutkaan, vaikka se on melkein pankkia vastapäätä. Päätin ostaa muskatellisalviaöljyä. Myyjä oli alakerrassa ja panin merkille että kaupasta olisi kammottavan helppo varastaa. Halusin huomauttaa tästä myyjälle, mutta pelkäsin että hän luulisi minun harkinneen varastamista.
Kävelin kirkkopuistoon ja pysähdyin istumaan kirkon portaille. Katselin ohi kulkevia ihmisiä ja hypistelin kanervan oksaa. Tuuli kantoi korviini laulua kaukaa menneisyydestä. Kuuntelin pitkän aikaa ja ikävöin.
Lähtiessäni laskin oksan portaille, tuntui tärkeältä tehdä niin.
Kävin myös Cafe Vocassa, ostin muutaman croissantin.

Lopulta seisoskelen pankin edessä odottaen ovien aukenemista. Muutamaa minuuttia ennen kymmentä joku pukumies astuu ovesta ulos. Lähestyn, mutta hän sanoo "ei me vielä aukaista" ja kävelee pois. Haluan sanoa hänelle "Vai niin!" mutta hän on jo poissa.
Lopulta toinen pukumies aukaisee oven. Hän on erittäin ystävällinen, ja pankkiasiani hoituukin parissa minuutissa.
Patongin tuoksu viekoittelee minua Subwayhin, mutta en halua tukea mokomaa ketjua. Sen sijaan suuntaan kohti Reveeraa.
Mummoni tulee vastaan kadulla! Hän on matkalla siskoni luokse. Juttelemme hetken aikaa, sitten jatkan matkaani.
Ravintola Reveeran kahvintuoksuinen lämpö ottaa minut vastaan kun astun ovesta sisään. Omistaja tervehtii aidon ystävällisesti, ja vaihdamme muutaman sanan. Tilaan croissantin ja tuplaespresson.
Pöydässä luen iltasanomat. Espresso on täynnä aromia ja lämpöä. Haluaisin ilmaista omistajalle kiitollisuuteni hyvästä palvelusta ja kahvista, mutta en löydä sanoja, joten vaikenen.
Suuntaan matkahuoltoon. Vanha ystäväni JokeriPokeri vilkuttaa minulle valojaan, joten ruokin arpajaisten jumalaa muutamalla eurolla.
R-kioskilla ei ole uusinta Aku Ankan taskukirjaa, mutta kalpiksella on. Istun penkille lukemaan sitä, ja nauran ääneen välillä.
Viereeni istuu kaunis tummatukkainen tyttö. Haluaisin sanoa hänelle jotain, mutta en tiedä mitä. Pian hän lähtee pois.
Siirryn ulos. Yksinäinen pulu pomppii kiveyksellä leivänmuruja etsien. Murran palan croissantista ja heittelen hänelle muruja. Alkaa tulla kylmä.
Pian linkki saapuukin. Murennan lopun palasen pululle ja lähden jonottamaan linkkiin.
Kotimatkalla kuuntelen Bruce Dickinsonia.
"Why are we running in this space race? Why are we acting like we own the place?"

QuatermassSade ja kummituksetLuonut: QuatermassTorstai 05.10.2006 06:46

Ah, ihana ilma ulkona. Sataa ja ilma on epätavallisen lämmintä. Olin meinannut mököttää koko illan Kievarin koneella istuen mutta muutin mieleni heti kun avasin ulko-oven.
Takaisin sisälle vaihtamaan farkkutakki sadetakkiin ja ulos sateeseen.

Vetelen pyörällä suurimman osan matkasta hymyillen haikeasti vastaan käveleville kummituksille. Sade ei niitä haittaa, kuten ei minuakaan vaikka housunlahkeet kyllä kastuvat takista huolimatta.

Tulen erääseen pieneen varjoisaan puistoon, penkillä istuu kaksi surullista kummitusta. Jätän pyörän vähän matkan päähän katokseen. Kävellen on paljon mukavampi mennä nyt, helpompi keskittyä kaikkeen ilman renkaiden rahinaa.

Varjoisan alueen reunalla katselen tyhjää katua kumpaankin suuntaan. Katulamppujen kuparinen valo saa sateisen asfaltin hohtamaan elävänä, yöllä on täälläkin paljon kauniimpaa kuin päivällä.
Entinen kotitaloni murjottaa kadun päässä ja ajattelen lähteä sitä kohti, mutta hiljainen ääni päässäni kieltää ja käskee lähtemään eri suuntaan. Yritän kysyä miksi mutta se pysyy vaiti. Kuten aina.
Selvä sitten, lähden kävelemään toiseen suuntaan. Katu on edelleen autio ihmisistä, ainoastaan äänettömät kummitukset vaeltavat edestakaisin minua huomaamatta.
Hakeudun silti talojen varjoon, paljon mukavampi olla kuin kirkkaiden lamppujen alla vaikka kauniita ovatkin.
Tulen aidanraosta taas valoisaan, läheiseltä huoltoasemalta kuuluu ihmisten juttelua. En kaipaa seuraa nyt joten kierrän aseman.

Kulkuni on päämäärätöntä, nautiskelen vain sateesta ja menen minne askeleet kuljettavat.
Toisinaan Ääni ehdottaa suuntaa johon kävellä ja tottelen, huomaan päätyneeni alikulkutunneliin sateensuojaan. Tunnelin kattolamppu valaa pehmeän oranssia valoaan joka piirtää kummitusten ääriviivat näkyviin. Jotkut niistä kulkevat loputtomasti tunnelin läpi matkallaan ajan halki, jotkut ovat pysähtyneet lukemaan seiniltä kirjoituksia jotka ovat ajat sitten pyyhkiytyneet pois.

Jatkan matkaani. Yhtäkkiä valoisa katu masentaa minua ja harkitsen hetken josko valitsisin syrjäisemmän reitin, Ääni ei sano tällä kertaa mitään. Päätän että olen liian laiska tekemään pidempää lenkkiä joten kävelen kirkkaiden lamppujen alla ohi baarin jonka edustalla nyt arkiyönäkin mölyää nuoria juoppoja. Juopot eivät ole ollenkaan tietoisia kahdesta luonaan seisovasta kummituksesta, vaan eivätpä kummituksetkaan välitä heistä.

Mieleni alkaa tehdä kupillista kuumaa kahvia joten suuntaan kulkuni erään grillikioskin luokse. Vaan kioski on kiinni, harmillista. Mieleeni tulee toinen paikka joka saattaisi olla auki vielä tähän aikaan mutta sinne on liian pitkä matka. Haukottelen ja päätän pikkuhiljaa suunnata kotia kohti.
Kipitän kadun yli varjoisalle kujalle ja hetken välähdyksen ajan näen kaksi kummitusta juoksemassa tien yli juuri tässä samassa kohtaa.

Värisen takkini alla, en kylmän vaan muistojen takia. En kestä jäädä tälle kujalle pidemmäksi aikaa vaan kävelen eteenpäin taas tutulle entiselle kotikadulle. Vanha kotitalo on aivan vieressä mutta lähden kävelemään toiseen suuntaan, kohti puistoa, vaikka Ääni ei tällä kertaa mitään sanonutkaan.
Puistossa irroittaessani pyörää lukosta Ääni kuitenkin havahtuu taas. Pidä kiirettä, se sanoo. Lähde pian.
Säikähdän jostain syystä, vaikka Ääni kuulostaakin yhtä tunteettoman hiljaiselta kuin muulloinkin on sen viestissä jotain pelottavaa. Lähde, se sanoo taas.
Yritän turhaan kysellä lisää, sisäinen Ääneni ei puhele mitään ylimääräisiä. Saan vastaukseksi vain epämääräisen vaikutelman, ajatustakin ohuemman, että jokin on lähtenyt tulemaan minua kohti.
Polkupyörä tuntuu yhtäkkiä hyvin kömpelöltä kun yrittäessäni saada sitä ulos katoksesta ja liikkeelle, olen kuitenkin nyt erittäin kiitollinen etten tullut jalan. Vilkaisen vielä pimeään puistoon vaikka tajuankin etten näkisi seuraajaani edes päivänvalossa.
Lähde, Ääni sanoo taas samalla tyynellä sävyllään ja lähden sotkemaan melkein pakokauhuisena. Äänestä on mahdotonta erottaa pelkoa tai kiihtymystä mutta jo se että toisti sanansa noin monta kertaa saa minut kauhistumaan.

Rauhoitun hieman kun pääsen kauemmas puistosta ja painostava tunne hellittää. Ääni ei enää kehota minua kiiruhtamaan ja saan vaikutelman että karistin uhkaavan entiteetin kannoiltani.
Olen kuitenkin säikky koko kotimatkan ja vilkuilen koko aikaa taakseni ollen usein vähällä kaatua. Lopulta Ääni käskee minun pitää katseeni tiessä mikä onkin hyvä idea sillä sateinen asfaltti on liukasta.

Kievarin kaikki ikkunat ovat pimeinä saapuessani joskin jonkun oudon näköharhan takia päivähuoneella näyttää olevan valot. Lähemmäs päästyäni totean paikan kuitenkin pimeäksi, varmastikin katulampun valoa vain. En vaivaudu lukitsemaan pyörää täällä, jätän sen vain oven eteen ja tulen sisään päivähuoneena tunnettuun tilaan jossa tämäkin tietokone sijaitsee. Tutun pakkomielteen vallassa kierrän ensin tutkimassa kaikki tilat puuverstasta lukuunottamatta ja suljen kaikki ovet jäljessäni.
Pakokauhu ei ole vieläkään täysin hellittänyt vaikka jo reilun tunnin olen täällä lämpöisessä hämärässä saanut istuskella.

En luultavasti uskalla jättää päivähuonetta ennenkuin aurinko nousee. Kieron mieleni syvyyksistä nousi esiin uhkaava ajatus jostain pimeässä asunnossani odottavasta pahasta ja vaikka Ääni ei vahvistanutkaan vainoharhaista epäilystä, olen silti yön tapahtumien johdosta liian hermona.

Nyt turvalliseen paikkaan päästyäni toinen ääni on herännyt päässäni, ei Ääni vaan pelkkä ääni, ja yrittää saada minua uskomaan että kokemani kauhu johtui vain ylivilkkaasta mielikuvituksestani eikä oikeasti olisi ollut mitään pelättävää. Jätän tuon puheen omaan arvoonsa, olen tottunut luottamaan Ääneen vaikka en aina sen neuvoja ymmärräkään.

Aamulla yön muisto on hiipunut enkä varmaankaan kykene enää ymmärtämään miksi pelkäsin. Siksi kirjoitan nyt kun tunnen kauhun maun vielä, ja kirjoitan tänne jotta te voitte lukea ja selittää sitten viisaasti kuinka hölmö minä olenkaan kun tuommoisia ääniä kuuntelen ja näkymättömiä asioita pelkään.

Äh. Meinasin kirjoittaa teille vielä pitkän saarnan mutta en jaksakaan, tuskinpa kukaan jaksaa edes lukea tänne asti. Hyvää yötä.
« Uudemmat - Vanhemmat »