Kapitalismin keskeinen ongelma liittyy pääoman omistajan ja pääoman lisäarvon tuottajan väliseen ristiriitaan. Kapitalisti sijoittaa pääoman, eli hankkii tuotantokoneiston ja raaka-aineet. Kapitalisti palkkaa työläiset valmistamaan tuotteita ja myy nämä suurempaan hintaan, kuin niiden valmistamiseen on tarvittu pääomaa. Ristiriita syntyy siitä, kun Marx katsoo tuotteen lisäarvon syntyvän työläisen panoksesta. Oikeastaan tämä suhde on keskeistä, jotta kapitalismi toimisi. Kapitalistin on saatava suurempi arvo valmiista tuotteesta, kuin mitä sen valmistukseen on käytetty. Kuitenkin työläinen tuottaa tuotteen lisäarvon, jonka kapitalisti omii itselleen. Kapitalisti menestyy siis sitä paremmin, mitä pienempää palkkaa hän pystyy työläisille maksamaan, vaikka lisäarvon tuottaa työläisten tekemä työ.
Lisäksi tuotantovälineiden omistajilla on ideoiden ja merkitysten määrittelyvalta. Markkinatalouden lait saadaan vaikuttamaan siltä, kuin ne olisivat välttämättömiä luonnonlakeja, vaikka asia ei olekkaan näin. Lisäksi pääomalla on taipumus kasaantua harvoille yksilöille.
Marx näkee kuitenkin myös kapitalistin järjestelmän vankina, joka palvelee suurta kasvotonta pääomaa. Hän on sidottu tavallaan markkinatalouden lakeihin kasvattamaan pääomaa. Kapitalistin pahin painajainen ei liitykkään työväenluokkaan, vaan toisiin kapitalisteihin. Kapitalistin on oltava aina valppaana ja kehityttävä, jottei toinen kapitalisti valtaisi hänen markkinoitaan. Tästä seuraa voittojen pienenemisen tendenssi.
Pärjätäkseen kilpailussa kapitalistin on pyrittävä jatkuvasti tehostamaan tuotantoaan. Tuotannon tehostaminen puolestaan vaatii kapitalistia sijoittamaan uuttaa pääomaa uuteen tuotantotekniikkaan, jotta hän pysyisi kilpailussa mukana. Tämä auttaa kuitenkin vain hetken ajan, ennen kuin kilpailijat ottavat saman tekniikan käyttöön ja kapitalistin on jälleen tehostettava tuotantoaan. Kapitalisti on siis pakotettu etsimään jatkuvasti uusia keinoja tehostaa tuotantoaan ja sijoittamaan uutta pääomaa tuotannon tehostamiseen. Tämä johtaa lopulta siihen, että tuotannon tehostamiseen tarvittava uusi pääoma ylittää tehostamisesta saadut hyödyt, jolloin saatavat voitot pienenevät jatkuvasti. Tämä on kapitalismin sisäinen ristiriita, jossa pääoman jatkuvan kasvun tavoittelu johtaa yhä pieneneviin voittoihin.
Loppujen lopuksi Marx tahtoi yhdistää nämä kaksi luokkaa, joista toinen kapitalismissa dominoi toista.
Max Weber (1864 - 1920) näki modernin kapitalismin kuitenkin erityisen rationaalisena. Moderni kapitalismi perustui vapaaseen vaihdantaan, eikä esimerkiksi maaorjuuteen tai merirosvoukseen. Hän katsoi, että ahneus ja voittojen tavoittelu sinällään ovat olleet aina olemassa, mutta moderni kapitalismi on tähän mennessä kaikkein rationaalisin ja ennustettavin kapitalismin muoto. Weber kuitenkin ansaitsee enemmän huomiota kuin pelkästään Marxin loppu sitaattina, eli Weberistä sitten vielä myöhemmin lisää.
Lähteet:
Sosiologia, Kimmo Saaristo, Kimmo Jokinen, WSOY, 2010
Klassinen sosiologia ja moderni maailma, Jari Aro, Pertti Jokivuori, WSOYpro, 2010
