"Olis kiva elää 1800-luvulla, ko sitte olis kaikkia tanssiaisia ja sais tanssia siellä ja olis aina korsetti ja semmonen kiva hame ja sitte vois käyvä ratsastamassa ja piknikillä mettässä ja sitte olis semmosia komeita miehiä."
Luon upeita, kirjaimellisesti henkeäsalpaavia juhla-asuja, joissa neidot seisovat kauniin linjakkaisina kuin Gian Lorenzo Berninin marmoripatsaat. Suloisina kuin porsliininuket, uuma siroksi kiristettynä, posket vienosti punoittaen happivajeesta.
Taidokkaasti muotoiltuja taidonnäytteitä helmikirjonnalla, kristalleilla, sulilla ja - joista ei löydy yhtään kirottua, jotkut nykynuoret täysin sokaissutta esteettisestisairasta polyesterisatiinista kanttinauhaa joka tuhoaa parhaimmankin asun olemassaolollaan - ja jonka poimuille sekä vedoksille ei-missään nimessä saa laittaa painoaan - ei edes pyörtymis uhan edessä. *puhe vaimenee manaajamutinaksi*
Niiiin! Takaisin itse asiaan.
Tämä tuo aina hymyn ah-niin-sadistisille suupielilleni. ;D
Ei-enää-niin-salainen päivänpelastajani. Meditoin aina välillä tämän piirroksen äärellä. X3
*noita-akka käkäsystä ja räkätystä*
Brittilehti Punchin satiirinen esitys 1870-luvun tiukasta pukutyylistä.
...Minun varmaan kannattaisi mennä kofeiiniaddiktina hakemaan nyt päivän ensimmäiset kahvit? Minut voisi ottaa kuolemanvakavasti. Alan olla vaarallinen, jos odotan liian kauan annostani. ^_^'
"Oh, those women! They nurse and cuddle their presentiments, and make darlings of their ugliest thoughts . . ."
Vanity Fair (novel, 1848), by William Makepeace Thackeray.
(Melkein 200 vuotta vanha viisaus, joka aikakaudesta riippumatta kieltämättä pätee meihin naisiin.
Me kaunaiset, asioita hautovat harpyijat, jotka suloisesti hymyillen ja kavalia säkeitä laulellen väännämme veitsiä vihattujemme kyljissä...)