IRC-Galleria

Ennen USA:n invaasiota vuonna 2001, Afganistanin oopium-tuotanto oli Talebanin toimesta kielletty, ja merkittävältä osin maasta myös kitketty. Viidessä vuodessa oopiumin viljelyspinta-ala sitten kasvoi 7606:sta hehtaarista jonnekin 45000:n ja 65000:n hehtaarin välille. Vuonna 2006 Afganistan tuotti 92% koko maailman oopiumista. Luvut YK:n UNDCP:n tilastoista. Invaasio toi YK:n mukaan 90%:n kasvun tuotantoon.

USA:ssa kouluttautunut, Afganistanin presidentiksi asetettu Hamid Karzai on myöhemmin ollut epäiltynä mm. vaalivilpistä, ja myös korruptiosta oopium-kysymyksessä. NY Times uutisoi, kuinka hänen veljeään, Ahmed Wali Karzaita, epäiltiin suureksi peluriksi huumebisneksessä, ja kuinka tämä saa myös vakituisia maksuja suoraan CIA:lta. Ja samasta artikkelista: "The C.I.A.’s practices also suggest that the United States is not doing everything in its power to stamp out the lucrative Afghan drug trade, a major source of revenue for the Taliban."

Suosittelen tekemään omaa tutkimustyötä aiheen tiimoilta, ja epäilenkin että jokainen silmillä tai korvilla varustettu äkkää aika nopeasti että CIA:ta käytetään nimenomaan Afganistanin oopiumtuotannon ylläpitoon ja kontrollointiin.

Seuraavaksi Fox News kertoo meille miten oopiumin kasvatusta nykyään "suvaitaan", vaikka paha Taliban viattomat afgaaniviljelijät siihen pakottaakin. Jottei paikallisten kannatusta menetettäisi.



Kuka on sitä mieltä että kansainvälisen heroiinikaupan tyrehdyttäminen (ainakin yhdeksänkymmentäprosenttisesti) on toisarvoista Afganistanilaisten viljelijöiden (hyvin näennäiseen) kannatukseen nähden?

Epäloogiselta vaikuttaisi. Vaan onhan yhtälössä tosin vielä se kansainvälinen huumebisnes, joka ei halua raaka-aineen tuotannon laskevan. Voisiko sillä KENTIES olla jotain tekemistä sen kanssa että USA ei kertakaikkiaan vaivaudu tekemään yhtään mitään oopiumpelloille?

Sijoitusneuvoja Catherine Austin-Fitts, ensimmäisellä Bushin kaudella myös Assistant Secretary of Housing ja Federal Housing Commissioner, kirjoittaa näin: "Oikeusministeriömme mukaan USA:ssa rahanpesun läpikäyvä vuosittainen summa on jotain 500:n miljardin, ja yhden biljoonan (US trillion) dollarin välillä. Minulla ei ole täydellistä käsitystä siitä kuinka paljon tästä on "narkodollareita", mutta turvallista lienee olettaa summan olevan ainakin 200-300 miljardia."

Suunnilleen käännetty tästä prisonplanet.comin artikkelista. Omistettu Geraldo Riveralle.

Tässä Charlie Brookerin The Guardian-lehteen kirjoitettu erinomainen teksti, jonka päätin suomentaa astetta vapaammalla tyylillä ja pienillä lisämausteilla.

---


Kuvassa mefedronia. Tunnetaan myös nimellä meow meow.

Olen aina ollut kevytsarjalainen. En vetänyt kunnon perseitä ennen 25. ikävuottani, jolloin illanvietto huipentui erään kiinalaisen ravintolan julkiseen laatoittamiseen. Oletko koskaan miettinyt, miltä 60 syömäpuikkoparin yhtäaikainen putoaminen kuulostaisi? Älä minulta kysy. En muista. Olin liian kiireinen miettimään moista yskiessäni mahalaukkuni kirpeää sisältöä ympäri ravintolan mattoa.

En siis ole mikään juomari. Poltin pilveä 20-vuotiaana, kuten käytännössä jokainen silloisen ikäluokkani edustaja. Se ehkäisi tylsistymistäni, mutta samalla myös aikaansaavuuttani. Ei ole järin suurta intoa ottaa itseään niskasta kiinni, kun polttelee hatsia tyytyväisenä kaksi viikkoa putkeen omalla sohvalla kuin suuntavaistonsa hukannut merileijona, pelaten samalla Super Bombermania, syöden Minstrelsejä ja hihitellen Alastair Stewartin mahtipontiselle selostusäänelle Police Camera Action!-sarjassa. Pilvi irroittaa ihmisen hetkeksi maailmasta ison PAUSE-nappulan tavoin. Lopetettuani hiisailun aloin saamaan asioita aikaiseksi. Istun yhä sohvallani pelaillen videopelejä, napsien makeisia ja nauraen töllölle, mutta jos pitääkin käväistä hakemassa maitoa lähikaupasta, niin se on erittäin pieni vaiva verrattuna siihen, että paukuissa kyseinen homma tuntuu yhtä rajulta kuin pitkä avaruusmatka Mars-planeetalle. Tämä olikin kauheinta pilvessä olemisessa: Jokaiseen iltaan kuului se väistämätön lähikauppareissu, jolloin tunsi itsensä hermoilevaksi ulkoavaruuden olioksi. Hrr - ei kiitos.

Kokeilin muitakin aineita ja huomasin, etteivät nekään sopineet minulle. Esimerkiksi LSD ei todellakaan ollut minun juttuni. Kutsukaa minua vanhanaikaiseksi, mutta jos katson seinää ja se yhtäkkiä alkaa valumaan ja liukumaan kuin öljy vedessä, niin ensireaktioni ei suinkaan ole hämmästys ja huvitus - olen pikemminkin huolestunut talon rakenteellisesta eheydestä. Hyvälaatuisin happokokemukseni koostui tunnin mittaisesta vaelluksesta ympäri uskomattoman vehreää, auringon syleilemää niittyä. Siellä sitten katselin, kuinka kuuluisien urheilijoiden nimet ilmestyivät eteeni hehkuvina, kultaisina 3D-kirjaimina. Ennen pitkää joku kuitenkin rikkoi tämän lumouksen ojentamalla minulle kupin teetä: Olinkin opiskelijakämpässäni katsomassa myöhäisillan golf-ohjelmaa BBC2:lta pienestä mustavalkotöllöstä. Siitä hetkestä lähtien tunsin olevani ansoitettuna David Lynchin Streathamiin sijoittuvassa leffassa, joka kesti kahdeksan tuntia. Jälleen kerran: hrr - ei kiitos.

Nykyään olen valinnut olla erittäin hellä maksalleni ja koko keholleni. En tupakoi, juon vain silloin tällöin, ja sahaisin mieluummin jalkani irti kuin kokeilisin mitään tuplaespressoa vahvempaa. En halua päästä pääni ulkopuolelle, koska juuri siellä elän.

Tiivistettynä: Jos jotain olen oppinut niin sen, että en erityisemmin välitä päihdeaineista. En kuitenkaan pelkää niitä - yhtä poikkeusta lukuunottamatta.

Se on ehkäpä valtion henkisen hyvinvoinnin suurin uhka, ja silti sitä on vapaasti saatavilla jokaisesta kadunkulmasta - pilkkahintaan. Tätä substanssia diilaavat ihmiset väittävät sen laajentavan tajuntaa ja vahvistavan järkeä. Käyttäjät kokevat ensiksi välittömän tunnekuohun (usein euforiaa tai sitten raivokkuutta) ja tätä tunnetta seuraa tila, jota käyttäjät kutsuvat kasvaneeksi tietoisuudeksi. Valitettavasti tämä "tietoisuus" on vain harhakuvitelma. Suurkuluttajat kokevat päätöksentekokykynsä heikentyvän, tulevat vainoharhaisiksi, vauhkoontuvat ja suuttuvat helpommin, irtautuen jatkuvasti enemmän todellisuudesta. Ääritapauksissa käyttäjien tiedetään jopa muodostavan vihaisia väkijoukkoja ja hyökkäävän ihmisten kimppuun.

Tämä substanssi tunnetaan mitä erilaisimmilla nimillä ympäri Suomea. "Hesari", "HBL" ja "Maaseudun Tulevaisuus" ovat vain muutamia esimerkkejä nimistä, mutta aineen virallinen nimi on kuitenkin "Sanomalehti".


Aito kuva sanomalehdestä.

Puhtaimmassa muodossaan sanomalehti koostuu faktojen kokoelmasta, joka pystyy hallituissa olosuhteissa aktiivisesti kohentamaan tietämystä. Valitettavasti nämä faktat ovat kuitenkin kalliita, joten aineen häikäilemättömät diilerit "jatkavat" ainetta halvemmalla materiaalilla kulujen pienentämiseksi. Esimerkkejä näistä "jatkoaineista" ovat villit mielipiteet, paskapuhe, tyhjänpäiväinen hysteria, uudelleenlämmitetyt lehdistötiedotteet, uutisen vaatteisiin puetut mainokset ja Lady Gagan pepun paljastavat valokuvat. Kovaonnisella käyttäjällä ei ole juuri lainkaan käsitystä lopputuotteen myrkyllisyydestä. Suurkuluttajat yrittävät hyväuskoisesti sulattaa aineen sisältöä vain huomatakseen myöhemmin raivoavansa epäjohdonmukaisesti joko pubeissa tai sitten netin keskustelupalstoilla. Jälkimmäinen on kasvattamassa suosiotaan.

Valitettavasti sanomalehtien väärinkäyttö on niin laajalle levinnyttä, että se on rampauttanut valtion kyvyn johdattaa ihmisiä järkevään keskusteluun "huumeidenvastaisesta sodasta". Sanomalehtien jatkuva vouhkaaminen "Meow meowista" "M-Catista" (tai mistä tahansa "katunimistä", joita oikeat käyttäjät eivät aineesta käytä) on oppikirjaesimerkki. Minulla ei ole aavistustakaan siitä, kuinka vaarallista tämä aine on, mutta korrelaatio näyttäisi puuttuvan kahden asian välillä: Kuinka suuri uhka aine uutisraporttien mukaan on vs. Kuinka valtava määrä koululaisia kyseistä ainetta uutisraporttien mukaan käyttää. Jokin tässä ei näytä täsmäävän. Sen sijaan, että saisimme selityksen, meille syötetäänkin tätä hysteeristä mainoskampanjaa aineesta, jota oletettavasti - kiitos tämän mediaraivon - on pian vapaasti saatavilla laittomilta, ei-säännöstellyiltä ja vaarallisemmilta markkinoilta. Jos olisin 15-vuotias, en kirjoittaisi tätä juuri nyt. Olisin yrittämässä ostaa "kasviruokaa" Internetistä. Ja seuraavana vuonna samoihin aikoihin olisin ostamassa ainetta pubin vessassa, jossa sen hinta on nelinkertaistunut ja sitä on jatkettu ties millä madotuspillereillä.

Henkilökohtaisesti puhuen pahimmat kohtaamani aineet ovat olleet nikotiini (järjettömän koukuttava myrkky) ja alkoholi (joka laittaa päätöksentekokyvyn heittämään häränpyllyä). Ainoa hyvä asia, jonka olen havainnut näissä aineissa, on niiden laillisuus. Jos jompikumpi tulisi laittomaksi, olisin luultavasti liuottamassa aivojani ja sokeuttamassa itseäni halvalla, laittomalla pontikalla ja puukottamassa sinua ja perhettäsi silmään rahoittaakseni tupakoinnistani muodostunutta tapaa.

Olen kuitenkin melkoisen tietämätön päihdeaineista puhuttaessa. Kuten sanoin, olen kevytsarjalainen. Voin varmasti taata päihdekokemuksieni olevan huomattavasti rajallisempia kuin keskivertojournalistin, etenkin kun lisää yhtälöön alkoholin. Joten arvatenkin nämä journalistit varmasti tietävät, mistä puhuvat.

On vaikea saada mielestään pois mielikuvaa siitä, että puolet käyttäjistä ei yritä "paeta elämiensä tylsyyttä", vaan rukoilevat pikaista vapaapäivää yhteiskunnan heltymättömästä paskapuheesta.

Transform Drug Policy Foundation toi blogissaan esille, että YK on tehnyt täyskäännöksen antaessaan liberaalille päihdepolitiikalle jalansijaa. Tässä hieman käännöstä Transformin blogista:

• On merkittävää, että Ison-Britannian poliitikot ovat lähettämässä "oikeaa sanomaa" koventamalla kannabiksen hallussapitoon liittyviä tuomioita (haluaisivat pidentää vankilatuomioita kahdesta vuodesta viidestä vuoteen) samaan aikaan kun jopa YK:n kaikista konservatiivisimmat tahot ovat ottaneet puheeksi avoimen, aktiivisen ja julkisen keskustelun kannabiksen dekriminalisoinnista.
  
  
  • Vielä merkittävämpää on se, että väittely ei ole politisoitunut, vaan aihe on pinnalla juuri siksi, että monet valtiot ovat siirtyneet tähän menettelytapaan. Jatkuvasti kasaantuva todistusaineisto osoittaa, ettei huumeiden dekriminalisointi päästäkään "addiktiota, rikollisuutta ja turmeltuneisuutta" valloilleen, kuten liberaalimman päihdepolitiikan vastustajat ovat kovaan ääneen väittäneet.
  
  
  Ehdin jo hetken aikaa tyytyväisenä hymistellä, kunnes YK:n seuraava neronleimaus paljastui.
  
  Vain muutama päivä Transformin blogipäivityksen jälkeen YK päättääkin sensuroida omaa sivustoaan poistamalla dekriminalisointia puolustavan tekstin ja heittämällä tilalle jälleen yhden "mutkun se on pahasta!"-läpän. Hei, tosi hieno homma! Kuinka joku voikaan näin tökerösti aliarvioida Internet-lukijakunnan? Wayback Machine-sivustolla pääsee hyvin nopeasti jäljille tällaisista asioista. Suosittelen katsomaan allaolevat linkit.
  
  Ennen sensuuria
  Sensuurin jälkeen
  (huomatkaa täysin muuttunut 4. kappale)
  
  
  
  
  
  Just joo. Oliko ihan pakko muokata todella asiallinen teksti tuollaiseksi aivoripuliksi, joka oikein himoitsee tulevansa teilatuksi? No, sitä saa mitä tilaa.
  
  • Kannabiksen hallussapito, kasvattaminen ja ostaminen ovat kansainvälisten sopimusten mukaan rikoksia.
  
  Vautsivau - järkevä väite! Ehkä tämä teksti ei olekaan niin paha kuin aluksi oletin.
  
  • Tällä hetkellä kansainvälinen yhteisö pitää kannabista vakavana huumeena, koska sen käytöllä on yhteys lukuisiin terveydellisiin ja sosiaalisiin haittoihin.
  
  No tähän se asiapitoisuus sitten tyssäsi. Eikös tämän kappaleen pitänyt nimenomaan koskea lainsäädäntöä, eikä kannabiksen terveyshaittoja? Ensinnäkin, mikä "kansainvälinen yhteisö" pitää kannabista vakavana ja vaarallisena huumeena? Tiedeyhteisö ei ainakaan lähtisi allekirjoittamaan väitettä. Lukuisat tutkimukset ovat yksimielisiä siitä, että kannabis on yksi kaikista turvallisimmista päihdeaineista. Toiseksi, tämä väite ei liity millään tavalla kannabista koskevaan lainsäädäntöön. Huumausaineen kontrolli tulee mitoittaa vaarallisuuden mukaisesti, eikä kieltolain vallitessa minkäänlaista kontrollia juuri näyttäisi olevan.
  
  • Kannabiksen käyttö muodostaa vakavia terveyshaittoja, etenkin nuorille ihmisille, ja tämä vaikuttaa erityisesti psykososiaaliseen kehittymiseen ja mielenterveyteen.
  
  Eikö tämän kappaleen edelleenkin pitänyt koskea lainsäädännöllisiä näkemyksiä? Kappaleen nimi taitaa olla "Cannabis Laws".
  
  Miksi julkinen keskustelu päihdepolitiikasta täytyy vasaroida maihin terveysaspektiin liittyvillä väitteillä, jotka ovat melkoisen itsestäänselviä? Juu, kyllähän kannabis vaikuttaa lasten mielenterveyteen. Tämä on hyvin tarkasti tiedossa. Juuri siksi tarvitsemme uudenlaista lähestymistapaa jo olemassaolevaan ongelmaan. On tärkeää saada kannabiksenkäytölle parempi kontrolli, jotta voisimme minimoida haittavaikutukset. Nykyinen päihdepolitiikka ei edelleenkään tarjoa minkäänlaista kontrollia, vaan antaa huumediilereiden säätää sopivat ikärajat pössyttelylle. Arvostaisimme vastuullisempaa lähestymistapaa.
  
  • Lisäksi kannabiksen käytöllä on yhteys keuhkosyöpään ja auto-onnettomuuksiin.
  
  Tämä on tiedossa, kiitos vain. Mitäpä, jos pääsisimme keskustelemaan siitä vastuullisesta lähestymistavasta, jolla voisimme vähentää keuhkosyöpäpotilaiden ja auto-onnettomuuksien määrää?
  
  • Kannabiksen kieltolailla voi olla aineen käyttöä vähentävä vaikutus, koska saatavuus, saanti, mainonta ja mainostaminen on rajoitettua kontrolloidussa järjestelmässä, toisin kuin alkoholin ja tupakan.
  
  Huomasiko joku toistoa? Pistänpä nyt suoran, englanninkielisen lainauksen: "availability, access, advertising, and promotion (unlike alcohol or tobacco) are restricted"
  
  Onhan se hienoa heittää lauseeseen paljon sanoja, jotka muuten tarkoittavat samaa asiaa. Aivan mieletöntä sanahelinää. Paneudutaanpa sitten väitteisiin:
  
  "Voi olla" käyttöä vähentävä vaikutus? Onko tämä todella parasta, mitä YK:n huume-ekspertit pystyvät meille tarjoamaan? Viimeisen 150 vuoden aikana tehdyt päihdepoliittiset tutkimukset ovat kaikki yksimielisiä siitä, että kieltolaki ei nyt vain satu toimimaan. Tätä tukee vielä alkoholin kieltolaki, joka epäonnistui täysin. Se ei siis vähennä minkäänasteista käyttöä. Tungettepa mitä tahansa sanoja sinne väliin, liitättepä sitten sanahelinää mainonnasta argumenttiinne tai ette: Kieltolaki ei toimi. Lisäksi olen blogissani tuonut esille, että huumeidenvastainen mainonta on sitä kaikista haitallisinta mainontaa.
  
  Mitenköhän YK haluaisi vastata tutkimukseen, jonka mukaan dekriminalisointi on vähentänyt haittakäyttöä ja ollut muutenkin erittäin hyväksi havaittu lähestymistapa?
  
  • Vaikka kannabis pysyy laittomana, eikä tule toki aliarvioida sen vaikutuksia terveyteen ja käyttäytymiseen, ymmärrämme myös, että liian kovien käyttörikosten antaminen saattaa olla haitallista. Tämän vuoksi käytäntöömme kuuluu huumeidenkäyttäjien aikainen tunnistaminen, hoitaminen, valistaminen, jälkihoito, kuntouttaminen ja sopeuttaminen.
  
  ...Vaikka kannabis pysyy laittomana? Tällainen näkemys osoittaa vain ja ainoastaan tietämättömyyttä siitä, että muutosta on jo tapahtumassa lukuisissa maissa. Yhä useammat valtiot ovat siirtymässä liberaalimpaan päihdepolitiikkaan havaittuaan sen toimivuuden.
  
  Eikä muutenkaan kuulosta millään tavalla kovin järkevältä käyttää aivan mielettömästi rahaa voidakseen hoitaa ongelmaa, jonka hoitamiseen tarvittavan rahamäärän ei tarvitsisi olla niin valtava. Voisimmeko tarttua suurimpaan ongelmaan, eli siihen kieltolakiin?
  
  • Vaikka huumeiden hallussapito, kasvattaminen ja ostaminen pysyvät rikoksina, huumeidenkäyttäjät ja huumeista riippuvaiset ihmiset tulisi vankilan sijasta ohjata asianmukaiseen valistukseen, hoitoon ja/tai muunlaiseen uudistusmieliseen oikeustoimenpiteisiin (kuten vaikkapa huumetuomioistuimeen taikka pikaisiin tuomioihin).
  
  Oho. Kaiken tuon tuuban jälkeen tällaisen lausahduksen kuuleminen on jo melkoisen taivaallinen elämys. Vaikka en ole täysin samaa mieltä, niin tässä on jo aivan pikkiriikkinen askel kohti järkevämpää ajattelutapaa. Edellämainitsemani kieltolain aiheuttamat ongelmat eivät tällä ole vielä vähentymässä niin paljon kuin ne voisivat vähentyä, mutta joo - hoitaminen häkin sijaan kuulostaa ihan hyvältä alulta.
  
  Toivottavasti YK alkaa muuttaa lähestymistapaansa tieteellisemmäksi ja vastuullisemmaksi ajan kanssa. Paljon on kuitenkin vielä parantamisen varaa.
  
  Ja sitten tuohon itsesensuuriin vielä: Hävetkää.

Assembly committee OKs bill to legalize marijuana

Eilen tehtiin historiaa.

Tammikuussa Helsingissä järjestettävä KHOL:n meeting on edistynyt siihen vaiheeseen, että kokoontumispaikka tulisi keksiä. Tässä ehdotuksia ja minun näkemyksiäni niiden ominaisuuksista.

Sosiaalikeskus Satama, Kalasatama
+Avara tila
+Halpa vaihtoehto
-Pitäisi kysyä järjestämistä epämääräiseltä autonomiselta organisaatiolta

Eliel, Rautatientori
+Äärimmäisen helppo löytää
+Avara
-Viikonloppuisin saattaa olla meluisa
-Kuka vittu haluaa maksaa kahvista niin vitusti, saatanan yläkeskiluokka
-Nististigma jota muut ilmentävät kuullessaan meitä
-Kaikkien tulisi kuulla mitä sanotaan

White House -squattia ehdotettiin, haen lisää tietoa kyseisistä tiloista.

Ehdottakaa lisää ja lisään ne tähän.

Dear TDPF,

I want to thank you for providing useful information regarding the emerging drug problem caused mostly by harsh prohibition laws.

We don't have so many blogs addressing the problems arising from the prohibition here in Finland, so I decided to start one myself. I wanted to let you know that your work has inspired me to take action and address these problems in my blog. Finland must know about the issues of the current policy. I strongly support the work you do and hope to see you continue it.

I am currently promoting your new groundbreaking book "After the War on Drugs: Blueprint for Regulation" in my blog. You can check it out here: http://epakohtiamaailmalta.blogspot.com/

Google Translate-version (not very accurate):

Feel free to read my other posts as well.
If you have some more time in your hands, some feedback and comments wouldn't hurt!

Sincerely yours,
Joonatan

Lue merkintäni TÄSTÄ.

Lue kirja TÄSTÄ .

Kuvitellaan aluksi hypoteettinen tilanne, jossa Vesa Veronmaksaja on poistumassa asunnostaan kauppareissua varten. Vesan kämppä on 7. kerroksessa, ja meidän tulee valita Vesalle turvallinen tapa päästä 7. kerroksesta katutasolle. Siispä, poistuuko Vesa...

a) ...hyppäämällä ikkunasta
vai
b) ...kävelemällä portaat alas?

Ennen ilmiselvän vastauksen laukomista meidän olisi kuitenkin fiksua pohdiskella asiaa tieteellisellä tavalla, jotta osaisimme perustella myös ilmiselvät ratkaisut rationaaliselta kantilta.

Kummassakin vaihtoehdossa meidän tulee aluksi verrata toivottua lopputulosta (tässä tapauksessa siis sitä, pääseekö Vesa turvallisesti ostoksille) siihen lopputulokseen, joka valinnastamme seuraa. Luonnollisesti on järkevämpää valita tapa, jolla todennäköisemmin saavutamme toivotun lopputuloksen.

Katsotaanpa, mitä tapahtuisi, jos valitsisimme a)-vaihtoehdon.

Ei tarvitse olla mikään rakettitieteilijä voidakseen päätellä, että planeettamme gravitaatiovoima ja tämän aiheuttama putoamiskiihtyvyys ei liiemmin anna ihmiselle mahdollisuutta pomppia kaikkialla ja kaikkialle. Tässä vielä graafi, josta selkeästi huomaa putoavan kappaleen nopeuden jatkuvasti kasvavan.

Alla olevassa videossa putoava Vesa on korvattu putoavalla pianolla, koska realistisempi versio saattaisi olla haitallinen irc-gallerian nuorille käyttäjille.



Jo tästä videosta selviää, että Vesa ei pääsisi hirmuisen pitkälle hyppäämällä, vaikka kämppä sijaitsisi 2. kerroksessa. A)-vaihtoehto ei siis näytä hirmuisen hyvältä lähestymistavalta.

Mitenkäs sitten kävisi, jos valitsisimme b)-vaihtoehdon?

Noh. Kuten arvata saattaa, kerrostalojen portaat on suunniteltu ihan sitä varten, että pääsisi ylös- ja alaspäin ilman liiallisia turvallisuusriskejä. Tästä kuvasta voit vielä havaita, että kulkemalla portaita et joudu kiihtyvään putoamisliikkeeseen.

Näin ollen, mikäli tavoitteena on minimoida riskit ja saada Vesa yhtenä kappaleena turvallisesti kauppaan ja takaisin, niin on suositeltavaa kehottaa Vesaa käyttämään portaita, sijaitsi hänen kämppänsä missä päin maailmaa tahansa - uskontoon, ihonväriin ja kulttuuriin katsomatta. Tieteellinen todistusaineisto antaa meidän ymmärtää, että portaat ovat yleisesti ottaen tällaisessa tilanteessa ikkunaa parempi vaihtoehto.

Jos joku on eri mieltä ja vastaa joka tapauksessa a)-vaihtoehdon, niin:





Mikä on tekstini pointti?

Tämä hypoteettinen tilanne on suora vertauskuva huumeiden laillistamiselle.

Rappuset vs. ikkuna
=
Liberaalimpi päihdepolitiikka vs. kieltolaki

Monet sanovat, ettemme voi millään tavalla tietää, miten huumeiden asteittaminen laillistaminen voisi toimia juuri Suomessa. Vaikka se muualla toimisikin (alla linkkejä todistamaan, että toimii), niin Suomi on jollain tavalla maaginen poikkeus. Täällä on mukamas niin kovin erilainen kulttuuri kuin missään muussa maassa, että pelkästään tämä kulttuurin voima ja perisuomalainen mentaliteetti tulisi aiheuttamaan enemmän haittaa kuin hyötyä, jos huumeita yritettäisiin laillistaa.

Joten miksi edes pitäisi "leikkiä tulella" ja ajaa laillistamisen asiaa?

Juurikin siksi, että Suomi jatkuvasti hyppäilee siitä ikkunasta alas sen sijaan, että ottaisi portaat. Ja kyllä, Suomea sattuu jokaisella hyppäyskerralla, mutta Suomi ei valitettavasti ole tietoinen portaiden paremmuudesta verrattuna ikkunasta hyppäämiseen. Valtaosa tieteellisestä ja vertaisarvioidusta todistusaineistosta on sitä mieltä, että liberaalimpi päihdepolitiikka ja huumeiden vaiheittaminen laillistaminen on yleisesti ottaen kieltolakia parempi tapa lähestyä ja korjata huumeongelmaa, joka taas jakautuu niin ongelmakäyttöön, järjestäytyneeseen rikollisuuteen, poliisin ylityöllistymiseen, ihmisoikeuksiin, vankiloiden turhaan täyttämiseen ja moneen, moneen muuhun lieveilmiöön.

Tällä todistusaineistolla on perusteltua sanoa, että jokainen kieltolain päivä vahingoittaa meitä.
Uskontoon... ihonväriin... ja siihen fucking kulttuuriin katsomatta.

Jos joku on eri mieltä, niin tervetuloa keskustelemaan kanssani aiheesta.

Tekstiä saa mainostaa ja palautetta on lupa antaa!

Päihteiden haittojen rehellinen ja tieteellinen arviointi on vaarallista.

Kerron nyt järkyttävän tarinan, joka toivottavasti saa muutamankin'
liberaali-hipin' ajattelemaan asioita. Ensimmäinen kannabiskokeiluni tapahtui
nimittäin kesällä 2000, kun olin 20-vuotias. Ystäväni Make, joka oli jo
pitkään kehunut kokemuksillaan 'pilven' parissa, oli saanut minutkin
kiinnostuneeksi aineesta, vaikka tunsinkin pelkoa kaikkia näitä myrkkyjä
kohtaan. Olin kuitenkin utelias tutustumaan itse asiaan. Yläasteen
terveystunnilla meille oli kerrottu, että jo 0.1 grammaa 'hasaa' aiheuttaa
ankaran psykoosin, josta ei toivu ehkä koskaan. Suuremmat annokset veisivät
todennäköisesti hengen niin nopeasti, että avun kutsumista ei kannattaisi edes
yrittää. Tiesin, että 'ganja' on täysin arvaamaton käsikranaatti.

Olin silloin kuitenkin nuori, villi ja innostunut kaikesta uudesta. Kun Make
oli useamman kuukauden 'rännityksen' jälkeen vielä elossa, päätin uskaltautua
kokeilemaan ainetta. Olisinpa silloin tiennyt, että lapsellinen uteliaisuuteni
tulisi kiskaisemaan minut suoraan helvettiin.

Oli leuto, viileähkö alkavan kesäkuun ilta Espoossa, kun Make soitti. 'Tuupa
tänne, mulla on sulle jotain spesiaalia', hän ilmoitti äänellä, joka ei
jättänyt mitään epäilyksiä. Hän aikoi tutustuttaa minut hashiksen maailmaan,
jossa järjen ja hengen säilyttäminen oli kuin kapealla orrella tasapainoilua.
Enkä voinut vastustaa houkutusta.

Pyöräilin hermostuneena vartin matkan Maken kämpälle. Hänen vanhempansa olivat
juuri lähteneet Kreikkaan alkaneen kesäloman kunniaksi, joten pelkoa
'käryämisestä' ei ollut. Ruskeatiilinen espoolaiskerrostalo näytti leppeän
rauhoittavalta, ilmapiirissä mikään ei ennustanut sitä, että talon sisällä
leikittiin maailman ehkä vaarallisimman aineen kanssa. Kipusin kolmanteen
kerrokseen ja soitin ovikelloa. Make tuli avaamaan ja menimme nopeasti
sisälle, lukiten oven huolellisesti perässämme.

Menimme Maken huoneeseen, ja istuuduin lattialle seuraamaan hänen
työskentelyään. 'Tänään vedetään kunnon tötsyt', hän sanoi ja veti yöpöydän
ylälaatikosta esiin palan 'laattaa'. Vapisin pelosta ja odotuksesta. Tuo
pienestä muovipussista tuijottava harmahtava kikkare näytti niin
merkityksettömältä, mutta siitä uhoava pahuus ja houkuttelevuus täytti koko
huoneen väreilyllään. Aloin tuntea paniikkia, mutta tiesin että tässä
vaiheessa ei enää voinut perääntyä. 'Pilvi' veti meitä vastustamattomasti
puoleensa. Maken, paatuneen THC-addiktin, silmät kiiluivat jo odotuksesta. Hän
saisi pian 'fiksinsä', sen ainoan täyttymyksen mitä hasanarkkari tuntee.

Make irroitti 'laatasta' kaksi 'murua' ja seivästi ne nuppineulan kärkiin. Hän
ojensi minulle toisen neulan ja tupakansytyttimen. 'Lämmität vaan sitä palaa
ja veät henkees', Make opasti. 'Älä päästä höyryjä hukkaan!' hän lisäsi
sielunsa myyneen narkkarin ahnaalla äänensävyllä.

Käteni vapisivat niin, että pelkäsin 'murun' putoavan neulan pästä. En voinut
ymmärtää, että minä, hyvämaineinen nuori, olin tässä rikkomassa Suomen lakia
ja isäni opetuksia vastaan. 'Pilveen älä saatana ikinä koske, se on pahinta
huumetta', oli isä usein örissyt kaljapöhnässä sohvalla ennen sammumistaan,
Riitta Väisäsen jutellessa kotoisasti televisiossa. Hänen elämänviisautensa
sai minut silloin hymyilemään luottamuksesta. Ja tässä sitä nyt oltiin,
nuoruuden vimmalla rikkomassa näitä kullanarvoisia neuvoja vastaan.

Make kuljetti jo 'sytkärin' liekkiä lähelle omaa 'biittiään'. Katselin
kauhulla, kun hän hengitti ahnaasti siitä nousevaa valkoista savua. Seurasin
hänen esimerkkiään, pelkoni voittaen lämmitin omaa 'palaani', ja vedin
varovasti huuruja sieraimiini.

Kun olin ensikertalainen, 'kama' jysähti välittömästi aivoihini kuin miljoona
volttia. Vartaloni taipui kaareksi taaksepäin kipunoivan, euforisen ekstaasin
täyttäessä jokaisen soluni. Rojahdin selälleni huoneen lattialle. Huone pyöri
ympärilläni, seinät aaltoilivat ja täyttyivät uskomattomista
kaleidoskooppisista kuvioista. Maken kasvot muuttuivat demonisiksi, huudahdin
kauhusta nähdessäni hänet. Yritin liikkua, mutta 'hasa' oli täysin tuhonnut
kaikki psykomotoriset toimintoni, enkä pystynyt kuin heikkoihin nykäyksiin.
Melkein kuolin pelosta, kun hallusinaatioissani luulin pikajunan ajavan
päälleni, mutten kyennyt edes kierähtämään syrjään. Seuraavaksi kuvittelin
silmieni olevan lasia ja olisin varmasti repinyt ne irti, jos käteni olisivat
toimineet. Sitten 'trippini' muuttui yhä hurjemmaksi, irtosin ruumiistani ja
leijailin ympäri huonetta, katsellen peloissani kuinka 'Make-demoni'
karjahteli ja nytkähteli lattialla kouristusten vallassa. Sitten tajuntani
sumeni.

Heräsin viikkoja myöhemmin sairaalassa. Olin selvinnyt kokeilustani hengissä.
Make oli lähtenyt joukostamme sinä iltana, hän oli vetänyt sellaiset
'hasaövärit' että oli hoitajien mukaan muuttunut kokonaan mustaksi,
vaahtoavaksi massaksi. Normaalia elämää en minäkään enää koskaan pystyisi
elämään 'dullan' kokonaan vietyä keskittymiskykyni ja muistini. Lisäksi
jalkani ja vasen käteni täytyi amputoida THC:n aiheuttaman verisuonitukoksen
ja kuolion vuoksi. Mutta Jumalalle kiitos, olin vielä hengissä. Ja myöhemmin
sain kokea, että huumehelvetistä voi todella toipua - uskoni Jumalaan
vahvistui, sain töitä Valittujen Palojen toimittajana ja kiertävänä
huumeasiantuntijana. Kerron yläastelaisille järkyttävistä kokemuksistani ja
toivon, ettei yhdenkään nuoren tarvitse käydä niin lähellä 'rajaa' kuin
minun.

MUISTA - 'HASA' TAPPAA AINA!