IRC-Galleria

Peli: Dead Space 2

Alusta: PC

Muut alustat: PS 3, Xbox 360

Julkaistu: 2011

Dead Space 2 jatkaa siitä mihin ensimmäinen osa jäi. Tai no päähenkilömme Iisakin viimekertaisesta necromorfien pilkkomisesta on kulunut kokonnaiset kolme vuotta. Mies on tämän ajan viettänyt lähinnä pakkopaidassa, edesmenneen vaimon haamun kummitellessa mielen perukoilla Ishimuran (edellisen pelin tapahtumapaikka) käytävillä tapahtuneiden kauhunäkymien saattelemina. Heille joille Ishimura ja muut edellisen osan tapahtumat eivät ole selvillä tarjoaa peli pienen koosteen noista tapahtumista ja paremman puutteessa voitte lukea minun arvion pelistä: Armand. Tosin antaisin itselleni omalla pisteytysmenetelmällä korkeintaan kolmosen tuosta raapustuksesta. Eli kaikesta huolimatta olen ilmeisesti kehittynyt arvostelijana, sillä en julkaisisi enää nykypäivänä yhtä keskinkertaista kynäelmää. Oikein hävetti lukea se uudelleen.

Kuten jo mainitsin Iisakin uudet seikkailut alkavat kolme vuotta Ishimuran tapahtumien jälkeen ja mies on pahasti päästään vioittunut. Puolitietoinen pakkopaidassa hulluttelu saa luvan väistyä taka-alalle siinä vaiheessa kun ensimmäiset necromorfit ryömivät koloistaan ja insinööri Iisakin on paettava henkihieverissä perässä jahtaavilta vainolaisilta turvaan. Alun täydellinen epätoivo vaihtuu selviytymiskamppailuksi sen jälkeen kun pääkipuinen sankarimme saa kädet vapaiksi ja plasmaleikkurin käteen. Tästä eteenpäin on selvitettävä kolme m:ää ja Yksi k. Eli mitä, missä, milloin ja kuka. Kaikkeen kyllä saadaan tyydyttävä vastaus, mutta juonipuolen olisi voinut olettaa olevan hieman taidokkaampaakin materiaalia.

Pelin juoni ei ehkä ole kauhupelin sitä parasta antia, muttei se kyllä mitenkään sieltä huonoimmastakaan päästä ole. Toisaalta hienoilla nyansseilla varustettu juoni kuuluu ehkä hiukan toisenlaisiin peleihin. Sillä tämän pelin pääpainoarvo on jossakin muualla. Nimittäin kauhussa ja toiminnassa. Ensinnä mainittu toimi ainakin minulle ja muutaman kerran menin halpissäikäyttelyvipuun ja sydämmeni paukutti oikein tosissaan. Säikäyttelykohtaukset eivät onneksi ole tämän pelin kauhutunnelman avainkohta. Kauhun sydän löytyy tunnelmasta jota luodaan valon ja varjon leikeillä, mahatavalla äänimaisemalla ja mikä tärkeintä tyhjillä käytävillä. Kaikkein pelottavimmissa osuuksissa ei pomppinu eteen yhtään ainoata ötöä. Toimintapuoli on myös hanskassa ja pelintekijät ovat onnistuneet ainakin osan ensimmäisen pelin Iisakin kankeudesta hiomaan pois. Iisakkihan ei ole varsinaisesti mikään soturi vaan insinööri, siitä huolimatta hän pyyhkii mennen tullen monen muun pyssyttelypelin sankarilla vasemmalla kädellä lattiaa ja leikkelee oikessa kädessä pitelemällään plasmaleikkurilla muutaman kammotuksen. Peli ajoittain äityykin lähestulkoon pelkäksi räiskyttelyksi, vaikka ei ole varsinaisesti paukuttelupeli. Onneksi toimintaa katkotaan ajoittaisille puzzleilla ja hiljaisemmilla osuuksilla.

Iisakin varustuksiin kuuluvat haarniskat ja aseet ovat suurinpiirtein samaa kamaa mitä tarjoiltiin edelliselläkin kerralla. Tosin täytyy tässä mainita että vaikka peruskonsepti onkin lähes identtinen on se hiotumpi ja parempi kokonnaisuus kuin siinä jo muutamaan otteeseen mainitsemassani ensimmäisessä pelissä. Miksi keksiä pyörää uudelleen jos se toimii? Vielä niistä aseista sen verran että harvinaista kyllä pelin ensimmäinenkin ase toimii ihan viimeisille metreille saakka. Tämä johtunee päivityssysteemistä. Sillä halutessaan aseita voi tietyillä työpisteillä viilata paremmiksi. Minä kerkesin yhden pelin aikana virittää lähestulkoon tappiin asti vain kolme asetta. Joten onkin parempi keskittyä vain pariin kolmeen itselleen mieleiseen aseeseen ja jättää muut kylmästi laskuista pois. Aseiden lisäksi Iisakilla on painovoiman kumoaja ja "hidastussäde" jolla saa nopeasti liikkuvat esineet pysymään paikoillaan ja kaikki liian innokkasti iholle pyrkivät viholliset hidastamaan tahtiaan.

Vihulaisina toimivat necromorvit olivat ishimuran seikkailussa ehkä yksi kaikkein ällöttavimmän näköinen ja oloinen vihollispoppoo mitä olin siihen mennessä nähnyt. Tietenkään toinen osa ei saa ihan samoja väristyksia aikaiseksi. Sitä se uutuudenviehätyksen katoaminen teettää. No en edelleenkään pidä lapsien sekottamisesta kauhupeleihin ja noin puolenvälin paikkeilla seikkaillaan nimenomaan jonkin sortin avaruusasemakoulussa jonka käytävillä vastaan ryömii räjähtäviä vauvoja ja nelinkontin juoksevia pahimpien painajaisten kauhukakaroita. Onneksi tuo kohtaus oli vain pieni osa kokonnaisuutta ja pelasin sen hampaat irvessä pois päiväjärjestyksestä.

Graafinen toteutus on mahtavaa ja jättimäinen avaruusasema tuntuu toteutuksensa ansiosta todelliselta paikalta. Tietenkin joku voi moittia pelin klaustrofobisia käytäväosuuksia, mutta väliin päästään avarampiin huoneisiin joista näkee avaruuden läsnaolon. Tosinaan myös poiketaan ulkoilmassa haukkaamassa "happea". Äänet ovat terävintä kärkea ja luovat vahvan tunnelman. Tietenkin peli on kauhupeleille tyypillisesti hyvin äänekäs ja väliin se melusaaste tuntui tulevan joka reijästä ulos. Ääninäyttelijät toimivat uskottavasti ja positiivisena lisänä myös päähahmo Iisak on saanut kasvot ja äänen. Lisäksi peli parantaa lähes jokaisella osa-alueella edellisessä osassa keksittyä konseptia. Eli kyseessä on on todellinen 2011 vuoden helmiteos. Tosin tuona kyseisenä vuonna tuli monta muutakin merkittävää peliä joita kaikkia en ole vielä ehtinyt edes testaamaan.

Aina pitää myös tarkastella pelien varjopuolia ja tällaisesesta hienosta toissavuonna ilmestyneestä kokonnaisuudesta on vaikea monesti hahmottaa niitä moitteen sijoja kaiken sen pelaamani ala-arvoisen alelaarikaman jälkeen joista en edes jaksanu kirjoittaa mitään. No niiden inhoamieni lapsimötöjen tappamisen lisäksi mainittakoon muutama selkeästi esiin noussut seikka. Loppu ei nimittäin ollut sitä parasta näkemääni antia ja se vaikutti lähinnä nopeati kokoonkursitulta pikajuoksulta viimeiseen koitokseen, en nimittäin pidä tällaisesta muun pelin tyylistä poikkeavasta säntäilystä ollenkaan. Tallennuspistejärjestelmä ei ole häiritsevä tekijä varmasti pelaajalle jolla on aikaa, mutta perheellisen täytyy väliin lopettaa pelailu keskellä yötäkin lapsen vaatiessa jotakin ja arvaa harmittaako pistää peli kiinni ilman tallennusmahdollisuutta. En nimittäin halunnut tätä näyttää missään nimessä pojalleni ollenkaan ja pelasinkin sitä lähinnä yöaikana. Sitten viälä yksi epäkohta joka häiritsi. Nimittäin vaikka olisin kuinka avaruusasemalla avaruuspuku päällä, onko mitenkään mahdollista että ruumiit jäävät pyörimään jalkoihin jopa koko huoneen mitalta kuin takiaiset. Mielestäni ei.

Näistä edellä mainitsemistani pienistä vioista huolimatta olen valmis antamaan täydet pisteet ja suositukset kaikille joita vähänkään kiinnostaa tällaiset pelit.

Arvosana:
10 (asteikolla 1-10)

Yhteenveto:
Kuolleen avaruuden toinen tuleminen vie Iisakin hienolle räiskintäpainotteiselle kauhtoimintaseikkailulle.

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

En ole pelannut koko peliä vielä läpi, joten tämä ei ole arvostelu. Paljon kehuja saanut kauhupeli oli siis Steamissa hyvässä alennuksessa kakkososan julkaisun aikaan, joten pakkohan se oli hommata. Ensivaikutelma on kuitenkin pettymys.

Peli näyttää hienolta, hirviöt toimivat yllättävän hyvin ja jokainen on yksinäänkin helvetin vaarallinen. Alotin pelin suosiolla vaikeimmalla vaikeustasolla, sillä monesta kauhupelistä lähtee kauhu kokonaan pois jos pelaa edes mediumilla. Pelistä tulee myös mukavasti mieleen elokuva Event Horizon, joka kuuluu omalla listallani parhaimpien Sci-Fi kauhujen joukkoon. Kaikkea kauhuun liittyvää toistaiseksi on varjostanut sekä edesauttanut pelattavuus kokonaisuudessaan, josta meinaan ainoastaan saada painajaisia. Totta helvetissä peli on kauhistuttava kun pelihahmon ohjattavuus on kuin astronautti kuukävelyllä. Kahden asian tekeminen yhtä aikaa on täysin mahdoton suoritus kuten esimerkiksi käveleminen eteenpäin ja katsominen sivulle. Kääntyminen liikkuessa 180 astetta vaatii kaksi pitkää hiiren vetoa siitä huolimatta, että herkkyys on tapissa. Tähtääminenkin tuolla ihmeellisellä naulapyssyn näköisellä aseella on yhtä hankalaa. Pelihahmon huippumoderni avaruus-haarniska ei käänny, ei taivu ja tästä syystä tunnen aina erikoista helpotusta kun vihollinen repii hahmolta pään irti. Ohjattavuus on niin hirveä, että siitä saa niskakipuja ja tästä syystä olenkin pelannut peliä nyt yhteensä 119 minuuttia neljässä eri jaksossa. En ole siis kovinkaan pitkällä, mutta kakkososa jää todennäköisesti pelaamatta kokonaan, koska kuolen vanhuuteen ennen tämän läpäisemistä.

Ohjattavuutta ja tunnelmaa varjostaa myös kuvakulma. Kamera seuraa pelihahmoa metrin päässä, takana oikealla, jolloin hahmo peittää lähes kokonaan toisen puolen ruudusta. Peliin tämmöinen kuvakulma on suorastaan luonnoton. Hyvin vastaavanlainen kuvakulma löytyy Red Faction: Guerillasta, mutta siinä pelihahmon liikkuvuus paikkaa tuon ongelman. Pelin alkupuoliskolla tietyt perus-elementit kiusaavat aika paljon; pelaajaa säikytellään varjoilla, joka johtaa turhanpäiväiseen pyörimiseen ja vähillä ammuksilla, joka taas johtaa useaan lähitaisteluun. Lähi taistelu, lähitaistelu, mitä on pelin lähitaistelu? Dead Spacen huitominen muistuttaa enimmäkseen sokeaa mummoa yrittämässä tappaa kärpästä ilmasta käsilaukulla. Lyönnit ovat kaiken lisäksi varmaan pelihistorian hitaimpia enkä edes tällä kokemuksella tiedä kuinka monta kertaa hahmo lyö yhdellä painalluksella. Monesti kiroan ihan ääneen, että "lopeta nyt saatana se huitominen!" Vihollinen jää yleensä ensimmäisen tai toisen osuman jälkeen sivummalle, tappaen pelihahmon nopeasti huitaisujen välissä tekemillään vastaiskuilla.

Peli varmasti vaatii tietynlaista asennoitumista, mutta fps-räiskintöjen ystävänä haluan säilyttää liikkumisen vapauden ja tämä on nyt Alien Vs. Predatorin ohella toinen peli, joka sen estää eikä kiitosta heru.

Peli: Dead Space

Alusta: PC

Laitevaatimus: Ei kovin suuret 2008 vuoden peliksi

Testikone: pikkaisen nikotteli korkeimmilla asetuksilla mutta pyöri kumminkin

Maksoi 32 euroa ja oli hintansa arvoinen.

Demonit ovat vallanneet punaisen planeetan ja fps sankari pelastaa päivän... eku nuori mies hapuilee suljettuna omassa asunnossa ja seinässä on suora reikä hiljaiseen helvettiin... hmmm herra vapausmies räiskyttelee avaruusötöjä minkä kerkiää ja... Eikö vieläkään oikea peli. Siis insinööri Iisakki on pukenut modernin haarniskan ylleen ja leikkaa ötöjä säteillä ja muilla vähän erikoisemmilla aseilla.

Kyseessä on peli joka lainailee aika tiiviisti muita kauhupelejä ja kieltämättä väliin tulee mieleen Doomit varsinkin vessakuiskailuista, resievilit ja muut kumppanit. Mutta se ei oikeastaan haittaa, sillä peli on ottanut vain mestareilta opikseen ja laittaa myös oman lisänsä toimivaan soppaan.

Valojen ja varjojen leikki on hienoa ja kohottaa niskavilloja nostattavaa tunnelmaa. Harvinaista kyllä minuakin hieman pelotti pelailla yön tunteina tätä peliä. Ammuttavat ölliäiset olivat hyvin häiriintyneen näköisiä, mutta niihinkin valitettavasti tottui ajan päälle. Ainoat otukset jotka eivät oikein sopineet minun maailmankuvaan olivat ne tappavat vauvaölliäsiset ja yhdessä kentässä olevat kuolleet vauvat. Johtuu ehkä isyydestäni että moinen lapsilla leikitely ei oikein tunnu hyvältä.

Kuollut avaruus on loppujen lopuksi melkoinen putkessa juoksu, mutta yrittää huijata olevansa jotakin muuta. Ammuskeluetenemistä katkotaan kevyillä ongelmilla ja muutamalla tykkiammuskelulla joihin allekirjoittanut jäi jumiin pitemmäksikkin aikaa ja meinas verenpaine nousta ja peli lentää kovalevyltä mäkeen.

Pienistä lapsusista ja juonenpitkitysramppaamisista huolimatta jaksoin pelata pelin kivuttomasti loppuun. Lopussa oleva jättimatoöllö olikin aika veikeä kaveri joka kesti kuritusta vaikka millä mitalla.

Painottomuus oli mieleenpainuva ja ehkä parhaiten toteutettu osuus koko pelistä. Välillä katossa lattiassa ja seinillä kipittäminen saivat suunavaistoni täysin sekaisin. Myös pelin roolipelimäinen varusteiden kehitys sai lisäpisteitä tällaiselta vanhan koulukunnan baldurifanilta.

Kun pelin pelaa loppuun pystyy sen aloittamaan uudelleen samalla hahmolla. Aseet, puku, rahat ja muut esineet säilyvät seuraavallekkin kierokselle. Lisäksi läpipeluusta sai mojovan läjän bonusta esineiden ja muiden hyödykkeiden muodossa. Pelasin vähän matkaa toista rundia, mutta kerran nähtyä ei oikein jaksanut jatkaa. Sitä paitsi olin jo tahkonnut peliä siinä vaiheessä jo yli kymmenen tuntia (kaikenkaikkiaan pelasin pelin läpi 24 tunnissa. Luin pelit lehden arvostelun tästä pelistä ja sillä tyypillä oli samaan urakkaan mennyt 14 tuntia)

Ruinausosastoon pelistä jää yllättävän vähän materiaali, mutta mainittakoon vielä kertaalleen ne kuolleet vauvat, turhat pitkitysjuoksut ja ajoittainen kyllästyminen pelin koko ajan jatkuvaan meluun, paitsi tietenkin niissä osuuksissa kun ollaan hapettomassa tilassa, autuas hiljaisuus vallitsee.

Kaiken kaikkiaan erittäin hyvä ostos ja suosittelen kyllä kaikille kauhu ja fps peleistä pitäville. Muutaman raskauttavan seikan vuoksi en anna täyttä kymppiä mutta muuten peli olisi ollut täysien pisteiden arvoinen.

Hyvää:
toteutus
tunnelma
ajoittain oikea kauhun tunne
jotkut osuudet mielekkään haastavia
persoonalliset vastustajat

Huonoa:
kuolleet vauvat
juonen pitkitys
häiritsevän meluisa

Yleisarvosana:
9/10 (asteikolla 1-10)

kirjoittamani arvostelu perustuu omaan mielipiteeseeni, ja kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand