IRC-Galleria

Jännitti yhä,


mutta sitten tunsin ajan nyt.


Hengitin pienen savun.

Odottamatta uskomattoman oikealta tuntui se virrata sisääni.
Kiherrys.

Tila peilikirkkautta
(haihtuvat jäljet pelosta sisällä vain heijastusta).
Sama tyyppi kokemassa. Toisenlainen tekstuuri.
Siellä kaikki tunne,
ja tyhjyys, suloinen tyhjyys,
ja mä kaikki siinä ympärillä.

Koti ja äimistys.


Ääriviivat väreissä.


Ihana sopu kehossa.
Valtava autuus huolenpidosta.

Kauneus.
Kasvava kiitollisuus.

Hengitys kulkee nätisti.
Selkä pystyy.


Uumoilin rajuksi, tuli lempeä.
Energi soiva säteilee kaikkeeni.


Jokainen tarkoitukseni vahvistuu tästä.

Kävelet kadulla, tuijottelet tiukasti maahan. Et kohtaa kenenkään katsetta.
Joskus kävelet katsellen ihmisiä silmiin. Tai joskus vaan näät niin. Istut katukahvilassa, ohikävälevä katsoo sinua. Istut bussissa, tuijotat ulos, pysäkillä siesovat katsovat sinua. Katsot jotakuta silmiin.
Joskus seisoskelette pitempään samoissa kohdin, ja vuorotelleen vilkaisette josko toinen katsookin vielä. Mittailette toisianne, mietitte miksi toinen katsoo - ja katsotte itse aina vaan uudestaan saadaksenne selville.

Miksi silmien kohtaaminen aiheuttaa sellaiset sävärit. Miksi katseen kääntäminen on niin heti pois pakollista. Koska muuten toinen voisi luulla jotakin? Mitä saisi luulla, mitä pitäisi luulla? Miksei voi mennä ja sanoa mikä katseen sai toiseen kääntymään. Koska se olisi vähän väkinäistä, syy kun ei välttämättä ole ihmeellinen? Tai koska sitä toista kiinnosta minun pienet katseeni?

Sama on täällä galleriassa. Käyt läpi ihmisiä, klikkailet esiin oletuskuvia. Miksei ole yleinen käytäntö kertoa miksi kävi vierailulla. Minulla käy viikossa 400 kävijää - saan kommentteja ehkä kymmeneltä eri ihmiseltä, noin kolme niistä randomeja. (Jos neljästäsadasta jokainen jättäisi kommentin, en ehtisi vastata, saati solmia jännittäviä tuttavuuksia.) Mutta kuka heittäisi ensimmäisen kiven - en minäkään kommentoi kaikille [juuri kellekkään] joiden sivuilla käyn. Pelottaa, mutta ehkä silti alan tehdä niin.