IRC-Galleria

Euroopassa perinteinen vasemmisto ja oikeisto ajavat molemmat holtitonta maahanmuuttopolitiikkaa ja monikulttuurisuutta, mutta eri perustein. Vasemmisto haluaa siirtää köyhien maiden väestön rikkaisiin maihin, koska köyhissä maissa on niin kurjaa. Vasemmiston mielestä länsimainen kulttuuri tarvitsee ”rikastusta” länsimaiden ulkopuolelta, ja se uskoo utopiaan eri kulttuureiden välisestä rauhanomaisesta yhteiselosta samojen rajojen sisällä. Vasemmisto uskoo toimivaan monikulttuuriseen yhteiskuntaan, sellaiseen, jollaista ei ole onnistuttu rakentamaan vielä missään päin maailmaa. Oikeisto taas haalii maahanmuuttajia, jotta saataisiin halpatyövoimaa, väestönkasvua ja lisää kulutusta. Oikeiston päämääränä on holtittoman maahanmuuton avulla ajaa hyvinvointiyhteiskunta alas ja pyrkiä kilpailukykyiseksi globaaleille markkinoille.

Perinteisestä vasemmistosta ja oikeistosta poikkeavat Vihreät ovat yltiöliberaalin maahanmuuttopolitiikan kannalla. Vihreät väittävät haluavansa torjua ihmisen mahdollisesti aiheuttamaa ilmastomuutosta, mutta kannattavat silti maahanmuuttopolitiikkaa, joka kiihdyttää ilmastonmuutosta entisestään. On loogista, että ihmismassojen siirtäminen matalan kulutuksen maista korkean kulutuksen maihin lisää yleistä kulutusta ja näin kiihdyttää ilmastonmuutosta. Ihmisen ekologinen jalanjälki on länsimaissa huomattavasti suurempi kuin esimerkiksi kolmansissa maissa.

Yleinen käsitys on, että oikeisto suhtautuu kriittisemmin holtittomaan maahanmuuttoon kuin vasemmisto. Käytännön politiikassa oikeiston kriittisempi suhtautuminen ei näy kuitenkaan millään tavalla. Esimerkiksi Suomen nykyinen oikeistohallitus ei ole tehnyt mitään Suomen maahanmuuttopolitiikan järkeistämiseksi. Päinvastoin nykyinen oikeistohallitus on ulkomaalaislakiuudistuksellaan ollut avaamassa entisestään Suomen rajoja turvapaikkaturismille ja luonut pohjaa ongelmalliselle monikulttuurisuudelle.

Ei tarvitse olla älyllisesti kovinkaan lahjakas ymmärtääkseen sen, että hallitsematon maahanmuutto, monikulttuurisuus ja pohjoismainen hyvinvointivaltio ovat yhdessä toimimaton yhtälö. Hyvinvointivaltion puolesta puhuva vasemmisto ei ole tätä kuitenkaan jostain syystä ymmärtänyt. Erityisesti humanitaarisin syin Suomeen tulleiden maahanmuuttajien määrä on kasvanut huomattavasti ja on näkyvissä, että määrä tulee kasvamaan entisestään. Maahanmuuttajat, jotka eivät työllisty eivätkä tuota yhteiskunnalle verorahoja romuttavat hyvinvointivaltiota. Kun humanitaarisin perustein Suomeen tulevien maahanmuuttajien määrä kasvaa, ja yhteiskunta joutuu suuntaamaan siihen enemmän resursseja, on loogista, että Suomi ei kykene enää rahoittamaan riittävästi muita julkisia palveluja, jotka kärsivät jo nyt resurssien puutteesta. Maahanmuuttajat maksavat jo nyt suomalaiselle yhteiskunnalle satoja miljoonia euroja vuodessa ja humanitaarisen maahanmuuton lisääntyessä summa tulee kasvamaan entisestään.

Jos haluamme säilyttää Suomen vielä tulevaisuudessakin nykyisen mallin mukaisena pohjoismaisena hyvinvointivaltiona, veroja tulisi nostaa. Holtiton maahanmuutto ja pohjoismaisen hyvinvointivaltion säilyttäminen vaatisi veronkorotuksia, joka ei taas olisi reilua työtä tekeviä kansalaisia kohtaan.

Huoltosuhteella tarkoitetaan veronmaksajien määrää suhteessa sosiaalietuuksien nauttijoihin. Huoltosuhde heikkenee, jos yhä harvempien on kustannettava eläminen yhä useammalle. Lisääntyvä humanitaarinen maahanmuutto ja maahanmuuttajien korkea työttömyysaste heikentää entisestään Suomen huonoa huoltosuhdetta.

Monien muiden Euroopan maiden tapaan myös Suomeen tarvittaisiin holtittomaan maahanmuuttoon ja monikulttuurisuuteen kriittisesti suhtautuva, perinteisestä vasemmistosta ja oikeistosta poikkeava, muutosvoima. Kaikista paras (muttei valitettavasti kovin realistinen) tilanne olisi tietysti se, että kaikki puolueet alkaisivat suhtautua järkevästi maahanmuuttoon. Mielestäni maahanmuuttopolitiikan järkeistämisen ja monikulttuurisuuden vastustamisen pitäisi olla jokaisen itseään ja kanssaihmistään kunnioittavan kansalaisen poliittisen asialistan kohta numero yksi. Tämä siksi, koska holtittoman maahanmuuton ja monikulttuurisuuden vaikutukset tulevat olemaan länsimaiselle yhteiskunnalle hyvin kohtalokkaat.

_______________________

http://www.olliimmonen.net

Moderni ihminen on luonnostaan melko kurja olento. Olemme väkivaltainen laji, joka on onnistunut luomaan yhteiskunnan, joka on liian suuri ja monimutkainen meille itsellemme hallittavaksi. Tasapainottelemme tyrannian ja jumaluuden välillä ja jopa yrittäessämme tehdä hyvää saamme yleensä aikaiseksi vain kärsimystä. Ihminen on kateellinen ja katkera elukka, joka juonittelee, haalii valtaa, puukottaa selkään ja on valmis uhraamaan sekä planeetan että lajinsa väliaikaisen hyvinvointinsa alttarilla. Pahinta ihmisen kohtalossa on se, että suuri osa kaikesta pahuudesta ja julmuudesta on ihmisessä sisäsyntyistä; se on kirjoitettu siihen biologiseen ohjeeseen, jonka perusteella ihminen rakentuu. Blogini aihepiirien vuoksi käytän tästä esimerkkinä syrjintää.

Coloradon yliopistolla professorina toiminut Phyllis Katz tutki 100 tummaihoista ja 100 valkoihoista lasta heidän elämänsä ensimmäisinä kuutena vuotena. Tuon kuuden vuoden aikana hän testasi lapsia yhdeksän eri kertaa saadakseen selville, miten lapset reagoivat rodullisiin eroihin eri ikävuosien aikana. Lasten ollessa kuusi kuukautta vanhoja, Katzin tutkimusryhmä näytti vauvoille valokuvia eri värisistä ihmisistä. Katzin ryhmä huomasi, että vauvat katsoivat vanhemmistaan poikkeavan rotuisten ihmisten kuvia merkittävästi pidempään kuin vanhempiensa rotuisia ihmisiä. Lasten ollessa kolme vuotta Katz näytti lapsille toisten lasten kuvia ja kysyi, keiden kanssa lapsi tahtoisi mieluiten olla ystävä. 86% valkoisista lapsista valitsi mieluiten ystävikseen muita valkoisia lapsia. Lasten ollessa viisi- ja kuusivuotiaita Katz antoi lapsille pakan kortteja, joissa oli piirrettyjä kuvia erilaisista ihmisistä. Katz ohjeisti lapsia jakamaan kortit miten ikinä he vain tahtovat. 68% lapsista jakoivat kortit rodun perusteella, siinä missä vain 16% lapsista jakoi kortit sukupuolen perusteella. Vaikka Katzin tutkimus ei koskenut suoraan syrjintää, se osoitti, että tapa jakaa ihmiset lokeroihin rodun perusteella oli geneettistä, ei pelkästään sosiaalinen konstruktio.

Duken yliopiston tutkija James Moody, joka on erikoistunut tutkimaan, miten kasvuikäiset muodostavat ja ylläpitävät sosiaalisia verkostoja, analysoi 112 eri koulusta yli 90 000 teinin antamia tietoja. Moody pyysi oppilaita nimeämään viisi heille läheisintä nais- sekä miespuolista kaveriaan, minkä jälkeen hän yhdisti nimet etnisyyksiin ja vertaili oppilaideen eri rotuisten ystävyyssuhteiden määrää koulun keskimääräiseen monimuotoisuuteen. Moody huomasi, että mitä (etnisesti) monimuotoisempi koulu oli, sitä enemmän lapset harjoittivat itsesegregaatiota ja sitä enemmän he muodostivat ryhmiä rotujensa perusteella. Moody laajensi tutkimustaan ja otti käsiteltäväkseen tilastotietoa myös erilaisista oppilaiden harrastamista aktiviteeteista, kuten liikunnasta. Sama ilmiö toistui; mitä enemmän rodullista monimuotoisuutta, sitä selvemmin oppilaat muodostivat rodullisesti homogeenisiä ryhmiä. Monietnisyys lisäsi syrjintää, ja jopa ilman monietnisyyttä ihmisellä näytti olevan taipumusta suosia omaa rotuaan.

Professori Richard Dawkinsin popularisoima teoria itsekkäästä geenistä tukee tutkimuksessa tehtyjä löytöjä. Teorian mukaan ihminen suhtautuu toisiin ihmisiin luonnostaan sitä paremmin, mitä läheisempää sukua nämä ovat ihmiselle. Syynä tähän on se, että evoluutiota eivät ohjaa yksilöiden itsesuojelu- ja lisääntymisvaisto, vaan geenien tarve levittäytyä mahdollisimman laajalle mahdollisimman tehokkaasti. Tämä merkitsee sitä, että geenin kannalta on kannattavaa saada yksilö uhraamaan itsensä, jos siitä seuraa esimerkiksi se, että kolme kappaletta hänen veljiään jää henkiin. Uhraamalla yksilön geeni saa suuremman määrän itseään säilymään hengissä, sillä kahdessa veljessä on yhteensä enemmän yksilön geenejä kuin yksilössä itsessään. Suuremmassa mittakaavassa tämä merkitsee sitä, että geenit ihmisen sisällä pyrkivät saamaan ihmisen suosimaan niitä, jotka ihminen katsoo läheisimmiksi geneettisiksi sukulaisikseen.

Pelkkä ryhmiin lokerointi itsessään ei merkitsisi muuta kuin kuriositeettia, jolla on tiettyä selitysarvoa puhuttaessa ihmisten sosiaalisista ryhmistä. Ihmisellä kuitenkin näyttäisi olevan myös sisäsyntyinen tapa ryhtyä rakentamaan ennakkoluuloja lokerointien pohjalta. Ryhmä Virginian yliopiston tutkijoita teki pienen testin, jossa oppilaat jaetaan "työnantajiin" ja "työntekijöihin". Työntekijät puolestaan jaettiin vihreisiin ja violetteihin ryhmiin. Ensimmäisessä osassa koetta työntekijät saivat päättää, käyttävätkö he virtuaalirahaa hankkiakseen "koulutuksen", joka auttaisi heitä suoriutumaan "testistä". Testi oli puhtaasti tuuripeli, jossa jokainen osanottaja sai sattumanvaraisen numeron. Ne oppilaat, jotka olivat hankkineet "koulutuksen", saivat todennäköisemmin parempia numeroita kuin ne, joilla ei ollut koulutusta. Tämän jälkeen työnantajat saivat valita, ottavatko he työntekijän töihin. Ainoat tiedot, joiden pohjalta työnantajat saivat tehdä päätöksensä, olivat työntekijän tulos testissä sekä työntekijän ryhmän väri. Peliä pelattiin tältä pohjalta 20 kierrosta.

Jos esimerkiksi vihreät ryhmänä sijoittivat vähemmän koulutukseen tai sattuivat tuurilla saamaan huonompia tuloksia kuin violetit, alkoi tämä vaikuttaa hyvin nopeasti työnantajien palkkauspäätöksiin. Työnantaja otti ennemmin violetin kuin vihreän riippumatta siitä, oliko vihreä panostanut koulutukseen vai ei. Tästä muodostui nopeasti itseään ruokkiva noidankehä, jossa "syrjitty ryhmä" ei panostanut yhtä paljon koulutukseen, koska koulutuksen hankkimisella ei näyttänyt olevan mitään väliä sen kannalta, otettiinko heidät töihin vai ei. Puolestaan yksi "suositun ryhmän" jäsenistä päätti, että hän panostaa koulutukseen vain sen verran, että hänen ryhmänsä pysyy suosittuna, mutta aina silloin tällöin hän jättää panostamatta ja ratsastaa läpi puhtaasti ryhmään kuulumisensa perusteella. Tutkimus osoitti, että pienetkin tilastolliset erot voivat saada aikaiseksi olennaisia muutoksia ihmisen käyttäytymisessä ja suhtautumisessa ryhmään, olivat nämä erot ansaittuja tai eivät.

Suosiva suhtautuminen omaa ryhmää kohtaan ja tietty alttius syrjivälle käytökselle ovat ihmiseen sisäänrakennettuja ominaisuuksia. Ennakkoluulot kuuluvat ihmisen lajityypilliseen käyttäytymiseen ja niillä on vankka evolutiivinen perusta. Tätä ei kuitenkaan pidä ymmärtää siten, että syrjintä olisi hyväksyttävä asia siksi, että se on luonnollinen asia. Tämän kuvitteleminen on yksi muoto naturalistisesta virhepäätelmästä, jossa "oikea" ja "väärä" pyritään johtamaan jostain fyysisessä maailmassa tapahtuvasta ja olevasta ilmiöstä, jonka voi havaita empiirisesti. Mielivaltainen syrjiminen tai ihmisen kohtelu puhtaasti ryhmänsä jäsenenä ei ole ole moraalisesti hyväksyttävää toimintaa, vaikka mekanismit, joille ennakkoluulot rakentuvat, onkin koodattu jo itse ihmiskunnan DNA:han. Ihmisen lajityypillinen käyttäytyminen ei ole monesti erityisen inhimillistä.

Luonnollisesti tätä ei pidä tulkita myöskään toiseen suuntaan virheellisesti. Nimittäin se, että ihmisen geeneihin kuuluu tiettyjä omaa ryhmää suosivia ja ennakko-oletuksia luovia koneistoja, ei tarkoita, että kaikki, tai edes suurin osa ihmisistä antautuisi näille koneistoille. Se ei myöskään tarkoita, että ihmisen pitäisi aivopestä itsensä hyväksymään kaikki maailmassa tapahtuva paska vain siksi, että ei vahingossakaan syyllistyisi syrjintään. Suuri osa ihmisistä tiedostaa sen, mikä on oikein ja mikä on väärin, vaikka heidän geenit eivät sitä tekisikään. Inhimilliseen perusluontoon kuuluu kyky nousta omien biologisten puutteidensa yläpuolelle ja hallita itse sitä, mitä esihistorialliset, apinaesi-isiltä periytyneet vaistot pyrkivät ohjaamaan. Ihminen voi ylittää oman ruumiinsa ja biologisen mielensä heikkoudet niillä samoilla sisäsyntyisillä kyvyillä, joihin nämä kahleetkin perustuvat.

Ihminen tappaa huvikseen, raiskaa ja käy sotaa. Tässä suhteessa ihminen ei eroa muista eläimistä. Ahmat tappavat huvikseen, delfiinit raiskaavat ja apinat käyvät sotaa. Toisin kuin ahmat, delfiinit tai apinat, ihminen kuitenkin voi luonnolleen jotain. Ihminen voi valita, antautuuko hän eläimellisille vaistoilleen vai ei. Se, mitä me pidämme "pahana", on usein vain ihmisen eläimellisyyttä ja kyvyttömyyttä hallita sitä. "Paha" ihminen on keskenkasvuinen ihminen, joka on oman alkeellisen biologiansa ja yksinkertaisten viettiensä vanki. Ihmisen kyky nousta oman eläimellisyytensä yläpuolelle on sen ydin, jota ihminen kutsuu moraaliksi. Kuolema, suru ja ennakkoluulot ovat geeneihimme kirjoitettu kohtalo, mutta me voimme vapautua niistä. Muuta meidän ei tarvitse tehdä kuin ylittää itsemme.

"Ihminen on jotain, joka on ylitettävä."
- Friedrich Nietzsche

[ Alkuperäinen teksti viitteineen: http://keronen.blogspot.com/2009/09/moraali-ja-syrjinta-ihmisen-dnassa.html ]

Islam on maailman nopeiten kasvava uskonto. Sen lisäksi, että islam kasvaa melko nopeasti globaalisti, muslimien määrä on myös paikallisesti kasvussa. Muslimien määrä Euroopassa tulee moninkertaistumaan siihen verrattuna, mitä se vielä vähän aikaa sitten oli. Kuten Muhammedin pilakuvista seurannut älämölö, Theo Van Goghin surma, Lontoon pommitukset, Rosengårdin tilanne ja monet muut tapahtumat läpi Euroopan ovat osoittaneet, tämä kasvu ei tule tapahtumaan kivuttomasti. Tästä huolimatta islamista ja sen vaikutuksista Eurooppaan on vaikea keskustella, sillä eriävien, kriittisten islamia koskevien mielipiteiden esittäjiä leimataan helposti ja usein heppoisin perustein rasisteiksi. Tämä on tapahtunut murhatun Theo Van Goghin ystävälle Ayaan Hirsi Alille, Hollannin vapauspuolueen puheenjohtaja Geert Wildersille, brittiläiselle koomikko Pat Condellille ja monille muille. Koko ilmiö on yhtä höpsö kuin se on absurdi. Rasismi, eli rotusyrjintä, ei liity uskontojen kritisointiin yhtään sen enempää kuin sukupuolisyrjintä liittyy väittelyyn siitä, kuinka paljon parempi joukkue Kärpät on kuin Jokerit.

Sisäasiainministeriön ylläpitämän Yhdenvertaisuus.fi:n mukaan "Rasismilla tarkoitetaan ideologiaa ja uskomuksia, joka jakaa ihmiset eri rotuihin. Jotkut rodut nähdään muita kehittyneempinä, ja se antaa niille oikeutuksen alistaa vähemmän kehittyneihin rotuihin kuuluvia yksilöitä ja ryhmiä. Ominaisuuksien uskotaan myös periytyvän sukupolvelta toiselle." Puhekielessä rasismilla tarkoitetaan yleensä etnisyyteen perustuvaa syrjintää, mikä menee yksiin sisäministeriön määritelmän kanssa.

Se, että ihmisryhmissä on toisistaan poikkeavia piirteitä, on kiistämätön fakta. Ruotsalaiset ovat useammin blondeja kuin kreikkalaiset ja japanilaiset keksivät enemmän robotteja kuin eurooppalaiset. Tämän asian tiedostaminen ei kuitenkaan ole rasismia. Edes ajatus siitä, että ihmiset jakautuvat eri rotuihin, ei ole yksinään rasismia, vaan rasismi edellyttää myös uskoa, että jotkin näistä roduista ovat kehittyneempiä (eli "parempia") ja että nämä erot oikeuttavat eri ryhmien yksilöiden erilaisen kohtelun pelkästään tiettyyn ryhmään kuulumisen vuoksi. Tämän vuoksi urheilulääkäri Harri Hakkaraisen esittämä käsitys, että rodulliset tekijät haittaavat Suomen Boltien syntymistä ei ole rasistinen. Hakkarainen erottelee ihmiset eri rotuihin ja toteaa, että jotkin rodut ovat toisia ylivoimaisempia tietyissä asioissa, mutta koska hän ei käytä tätä ajatusta oikeutuksena ihmisten eriarvoiseen kohteluun, hän ei syyllisty rasismiin. Vastaavasti Tatu Vanhasen ja Richard Lynnin tutkimus "IQ and the Wealth of Nations" ja sen kehittyneempi versio "IQ and the Global Inequality" eivät ole rasistisia, vaikka niissä esitetäänkin, että eri maiden keskimääräiset älykkyysosamäärät poikkeavat toisistaan. Olennaista rasismissa on syrjintä.

Koska rasismissa ihminen katsotaan ennemmin ryhmänsä jäseneksi kuin yksilöksi, rasismi on jo lähtökohtaisesti irrationaalinen ajattelutapa. Rasismin kautta ei voi saada järkevää kuvaa todellisuudesta, koska rasismi merkitsee harhaista käsitystä yksilöiden ja ryhmien välisistä suhteista sekä siitä, mikä keskiarvo on ja mikä se ei ole. Vaikka ahvenanmaalaisten peenis olisi keskimäärin 30 senttiä ja rovaniemeläisten ainoastaan 10 senttiä, ei se kertoisi yhtään mitään yksittäisen rovaniemeläisten tai yksittäisen ahvenanmaalaisten peeniksen pituudesta. Ryhmien välisistä eroavaisuuksista puhuttaessa puhutaan keskiarvoista, joilla ei ole käytännössä yhtään mitään arvoa yksilötasolla. Ryhmät koostuvat yksilöistä, mutta ryhmän ominaisuudet eivät määrää yksilöiden ominaisuuksia yhtään mihinkään suuntaan. Tämä tarkoittaa sekä sitä, että yksilöitä tulee kohdella yksilöinä, että sitä, että ryhmät tulee käsittää ryhminä. Se, että naiset ovat lyhyempiä kuin miehet, ei tarkoita, että kaikki naiset olisivat lyhyempiä kuin miehet. Samoin se, että somalit tekevät suhteessa enemmän rikoksia kuin kantasuomalaiset, ei tarkoita, että kaikki somalit tekisivät enemmän rikoksia kuin kaikki kantasuomalaiset. Ryhmien tasolla tarkasteltuna väitteet voivat pitää paikkansa, mutta yksilöiden tasolla ne eivät merkitse mitään.

Kuten yksilöä ja ryhmää ei tule sekoittaa, ei myöskään ryhmän ja sen kannattaman ideologian sekoittamisessa toisiinsa ole mitään järkeä. Kyseinen ajatusvirhe on pöhkö ja siitä seuraa vielä pöhkömpiä johtopäätöksiä, kuten Ayaan Hirsi Alin tai Pat Condellin kutsuminen rasistiksi siksi, että heidän mielestään islam on jeeralasta. Islamin kritisoiminen missään muodossa ei voi olla edes teoriassa rasismia, koska islam on ihmisistä riippumaton uskonto, eikä rotu tai etninen ryhmä. Islamin ymmärtäminen uskontona, johon voi kääntyä ja josta voi kääntyä pois, osoittaa olennaisen eron muslimien ja islamin välillä.

Sen lisäksi, että islam ei ole rotu tai etnisyys, se ei ole myöskään kansanryhmä. Muslimit ovat kansanryhmä, koska he ovat oikeasti olemassaolevia, tuntevia ja ajattelevia, verestä ja lihasta koostuvia olentoja, joilla on yhteinen lokeroiva nimittäjä, eli Galactuksen ja hänen profeettansa Hopeasurffarin (rauha olkoon hänen kanssaan) palvominen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että heidän palvomansa asia muuttuisi mystisesti ja taianomaisesti kansanryhmäksi. Islam on abstrakti, epätodellinen asia, jolla ei ole yhtään sen enempää liittymäkohtaa todellisuuteen kuin teoreettisilla nimityksillä kuten "sosiologia" tai "nollalla jakaminen". Uskonnoissa on kyse ihmisten kollektiivisesti käsittämistä määritelmistä, eikä ihmisistä itsestään.

Koska islam ei ole yhtä kuin muslimien muodostama kansanryhmä, ei islamia pidä pyrkiä ymmärtämään pelkästään sen perusteella, miten muslimit käyttäytyvät. Muslimit ovat ryhmä, jonka eri jäsenillä on erilaisia näkemyksiä, kokemuksia ja käsityksiä, jotka koskevat kaiken muun lisäksi myös islamia. Se, mitä islam on, löytyy Koraanista, haditheista ja niissä esiintyvästä profeetan sunnasta. Tämä merkitsee esimerkiksi sitä, että vaikka kaikki muslimit eivät hyväksykään shariaa, on älyllistä epärehellisyyttä sanoa, että sharia ei kuulu islamiin. Koraani käskee yksiselitteisesti noudattamaan shariaa riippumatta siitä, mitä mieltä yksittäiset muslimit ovat ja mitä mieltä he eivät ole. (Koraani, kohta 45:18)

Islamin ja muslimien eroa voidaan selventää vielä entisestään esimerkillä. Vaikka kaikki muslimit eivät uskokaan jihadiin tai siihen, että naisten tulee pukeutua burkhaan, kuuluvat sekä jihad että burkhat islamiin. Vastaavasti kristinuskoon kuuluvat tarina Nooan arkista ja ehtoollinen, vaikka lähellekään kaikki kristityt eivät usko ihmisten ja enkelten sekasikiöihin vittuuntuneen Jumalan aiheuttaman vedenpaisumuksen tappaneen kaikkia paitsi kahta kappaletta jokaisen lajin edustajista. Se, että kaikki muslimit eivät usko samoihin asioihin ja että ei ole olemassa yhtä, kaikkien hyväksymää ja harjoittamaa islamia, ei tarkoita, että tietyt asiat eivät kuulu islamiin, tai että olisi mahdotonta ryhtyä käsittelemään sitä, mitä islam on. Se tarkoittaa ainoastaan sitä, että islam ei ole monoliitti ja muslimit eivät ole yhtä kuin islam.

Nykyisessä maahanmuuttoon ja muihin sitä sivuaviin aiheisiin paneutuvassa keskustelussa esitetään monesti ajatuksia kuten "tuomittu rasismista". Suomen rikoslaki ei kriminalisoi rasismia, vaan käsitteellä "tuomittu rasismista" tarkoitetaan yleensä virheellisesti samaa kuin "tuomittu kiihottamisesta kansanryhmää vastaan". Kuten islamin kritisointi ei voi olla rasismia, se ei voi olla myöskään kiihottamista kansanryhmää vastaan, mikä johtuu sekä siitä, että islam ei ole kansanryhmä, että Suomen laista. Suomen lakiin on kirjattu jo perustuslain tasolle niin sanottu rikosoikeudellinen laillisuusperiaate, joka asettaa rajoja sille, miten kiihottamista kansanryhmää vastaan tulee tulkita.

Rikosoikeudellinen laillisuusperiaate löytyy Suomen perustuslaista (8§) sekä myös rikoslaista (3 luku, 1§). Perustuslain mukaan ketään ei saa pitää syyllisenä rikokseen eikä tuomita rangaistukseen sellaisen teon perusteella, jota ei tekohetkellä ole laissa säädetty rangaistavaksi. Rikoksesta ei saa tuomita ankarampaa rangaistusta kuin tekohetkellä on laissa säädetty. Rikosoikeudellisesta laillisuusperiaatteesta seuraa muun muassa rikosoikeudellinen täsmällisyysvaatimus, joka tarkoittaa sitä, että ketään ei saa tuomita rangaistukseen muuten kuin lain selvän sanamuodon mukaisesti. Asioissa, joista voi seurata rikosoikeudellinen rangaistus, lakia on tulkittava suppeasti, eli mahdollisimman täsmällisesti sanamuotonsa mukaisesti, ja vieläpä syytetyn eduksi.

Pykälä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan kuuluu seuraavasti; "Joka yleisön keskuuteen levittää lausuntoja tai muita tiedonantoja, joissa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin kansallista, rodullista, etnistä tai uskonnollista ryhmää taikka niihin rinnastettavaa kansanryhmää, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi." (Rikoslaki 11 luku, 8§) Pykälässä puhutaan selvästi ryhmistä ja kansanryhmistä, eikä uskonto ihmisistä erillisenä sosiaalisena seikkana ole ryhmä tai kansanryhmä. Rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen mukaan pykälää ei saa tulkita laajentavasti siten, että abstrakti ja epätäsmällinen ideologia muuttuisi osaksi sitä. Rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen lisäksi on otettava huomioon sekä kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin että Suomen perustuslakiin kuuluva sananvapaus. Sananvapaus on pääsääntö ja kaikki sen kanssa ristiriitainen lainsäädäntö ovat poikkeuksia pääsääntöön. Poikkeuksia pääsäännöstä tulee tulkita Suomen oikeusjärjestelmässä suppeasti ja perus- sekä ihmisoikeuksien täysimääräinen toteutuminen pitää pyrkiä varmistamaan niin pitkälle kuin mahdollista.

Rasismi on perseestä, mutta se ei silti ole mitä tahansa, mitä ihmiset tahtovat sen olevan. Ihmiset, jotka venyttävät ja vääristelevät rasismin käsitettä ja leimaavat rasismiksi itseään epämiellyttävät asiat, sylkevät kaikkien niiden kasvoille, jotka ovat oikeasti joutuneet rasismin uhriksi. Todellinen rasismi, eli ihmisten tuomitseminen itseään alhaisemmaksi puhtaasti mielivaltaisin geneettisin perustein, on vastenmielinen asia ja on törkeää käyttää todellisten ihmisten todellista kärsimystä poliittisena pelinappulana, jolla pyritään painamaan eri mieltä olevien otsaan tuomitseva paholaisen stigma. Se, että Ku Klux Klan lynkkaa mustan miehen pelkästään värinsä vuoksi, on rasismia. Se, että hutut listivät liki miljoona tutsia vain geneettisten erojen takia, on rasismia. Rasismia ei ole se, että joku sanoo terroritekoja, murhia ja alistusta aiheuttavaa henkilönpalvontakulttia höpöksi. Ero islamin kritisoimisen ja rasismin välillä ei ole hiuksenhieno, vaan se on kuin yöllä ja päivällä, eikä sen tajuaminen vaadi muuta kuin silmien avaamista.

[ Alkuperäinen teksti viitteineen osoitteessa http://keronen.blogspot.com/2009/08/rasismista-ja-islamin-kritisoimisesta.html ]

Vuonna 1958 filosofi nimeltään Isaiah Berlin piti Oxfordin yliopistolla luennon otsikolla "Kaksi vapauden konseptia". Luennon olennaisimpana pointtina oli, että on olemassa kaksi erilaista käsitystä vapaudesta, niin kutsutut negatiivinen ja positiivinen vapaus. Negatiivinen vapaus on yksinkertaisesti vapautta tehdä mitä ihminen tahtoo vailla muiden puuttumista asiaan. Negatiivisen vapauden rajat menevät niin pitkälle kuin vain mahdollista ilman, että aletaan rajoittaa toisen vastaavia vapauksia. Jos esimerkiksi valtio tai mikään muukaan taho ei pyri estämään ihmisiä puhumasta, mitä ihmiset itse tahtovat puhua, on kyseessä negatiivinen vapaus.

Positiivinen vapaus taas on vallan käyttämistä joidenkin tiettyjen tavoitteiden saavuttamiseksi. Esimerkkinä positiivisesta vapaudesta käy tupakkalaki, jonka avulla julkinen valta estää kansasta riippumatta ihmisiä polttamasta tupakkaa ravintoloissa. Positiivisen vapauden ydin on se, että ne, joilla on valtaa, käyttävät valtaa tehdäkseen maailmasta sellaisen kuin he itse tahtovat. Berlinin pointti oli, että idea positiivisesta vapaudesta tulee liki poikkeuksetta johtamaan tyranniaan, mielivaltaan ja kaikkeen muuhun kuin vapauteen. Siinä vaiheessa, kun ihmisillä on filosofinen käsitys siitä, että he tietävät paremmin kuin muut, mikä on oikein ja mikä on väärin, he voivat oikeuttaa julmat teot jaloilla päämäärillään. Tarkoitus pyhittää keinot.

Historia on toistuvasti osoittanut, että Berlin oli oikeassa. Vuonna 1917 Venäjällä Bolševikkien vallankumouksen alkuperäinen tarkoitus oli vapauttaa työväki ja kansa tsaarin epäoikeudenmukaiseksi koetun vallan alta. Vallankumouksen seurauksena syntynyt Neuvostoliitto vaikutti aluksi askeleelta parempaan ja vapaampaan maailmaan, jossa työväen oikeuksia suojattiin ja valvottiin. Ongelmia oli kuitenkin yöväen oikeudet kuitenkin määritteli valtio, eikä työväki tai kansa itse.

Neuvostoliitossa vain yksi puolue oli sallittu, jotta valtaa kansalta yrityksille siirtävä kapitalismi ei hiipisi sisälle ja murtaisi kansan yksinoikeutta työnsä hedelmiin ja demokratiaan. Muita ideologioita ja vaihtoehtoisia tapoja käsittää vapaus alettiin pelätä, sillä jos oli mahdollista, että kapitalismi hiipii Neuvostoliittoon erilaisten puolueiden kautta, miksi ei olisi mahdollista, että se voi soluttautua järjestelmään myös yhden puolueen sisältä? Pelosta seurasi vaino ja Neuvostoliitosta tuli diktatuuri. Usko siihen, että valtio pystyisi ymmärtämään, mikä on hyväksi, tuli loppujen lopuksi aiheuttamaan 60 miljoonaa kuollutta.

Neuvostoliitto ei ole ainutlaatuinen tapahtuma historiassa. Yhdysvallat on toteuttanut enemmän tai vähemmän aktiivisesti presidentti Ronald Reaganin päivistä lähtien niin kutsuttua neokonservatiivista ideologiaa. Tähän ideologiaan kuuluu ajatus siitä, että on suorastaan Yhdysvaltain velvollisuus käyttää sen sotilaallista ja taloudellista mahtia levittääkseen demokratiaa, taloudellista liberalismia sekä ihmisoikeuskulttuuria Yhdysvaltain rajojen ulkopuolelle. Demokratia, vapaus sekä ihmisoikeudet ovat luonnollisesti hyviä asioita, mutta neokonservativismi lankeaa täysin samaan ansaan kuin neuvostoliittolainen sosialismi, hyvänä esimerkkinä sota Irakissa.

Irakin sodan virallisena tarkoituksena oli kaataa diktaattori Saddam Hussein ja vapauttaa Irakin kansa. Saddam ei kuitenkaan ollut tehnyt mitään todellista Yhdysvalloille, joten hyökkäys Saddamin hallitusta vastaan olisi ollut provokaatio USA:n puolelta. USA:n oli kuitenkin päästävä hyökkäämään Saddamin kimppuun, sillä muuten Saddamia ei olisi mahdollista saada kaadettua. Niinpä USA keksi valheen joukkotuhoaseista, joita Saddamilla muka oli. Näennäisesti hyvät tarkoitukset toimivat USA:n hallitukselle oikeutuksena valehdella omalle kansalleen lähettääkseen maan sotaan.

Käytännössä kaikki diktatuurit ja tyranniat ovat rakentuneet sille, että vallanpitäjät ovat kuvitelleet tietävänsä tavallisia ihmisiä paremmin, mikä on oikein tai miten todellinen vapaus saavutetaan. Jokainen liike kohti poliisivaltiota perustellaan moraalisesti hyväksyttävillä perusteilla. Ihmiset on helpompi vangita, jos heidät saadaan hyväksymään jatkuvasti kapeneva vapauspiirinsä, minkä lisäksi vangitsijoille on helpompaa, jos he kokevat tekevänsä vangitsemisen moraalisesti hyvistä syistä. Näin on ollut ennen ja näin on edelleen, sekä ulkomailla että Suomessa.

Britanniassa 20 000 yksityisihmisten kotiin asennetaan valvontakamerat. Kameroilla on tarkoitus valvoa, että lapset syövät kunnollisesti, käyvät koulussa ja menevät oikeaan aikaan nukkumaan. Kameravalvonnan lisäksi yksityisiä vartijoita lähetetään tekemään kotitarkistuksia projektiin kuuluviin asuntoihin. Koko projektin ideana on pyrkiä parantamaan perheitä "huonosta käytöksestä". Huonon käytöksen määrittelee luonnollisesti julkinen valta. Tämä tarkoittaa sitä, että se, mikä on huonoa käytöstä, voi - ja tulee - muuttumaan riippuen täysin siitä, kuka milloinkin sattuu olemaan vallankahvassa.

Suomessa Internetin ennakkosensuurijärjestelmää perusteltiin sillä, että se estää lapsipornon levittämistä. Lex Nokia, eli yleinen urkintalaki, ajettiin läpi sillä, että se ehkäisee yritysvakoilua ja yrityssalaisuuksien varastamista. Uusi passilaki luo sormenjälkirekisterin, johon joutuvat ajan kanssa lähes kaikki Suomen kansalaiset. Poliisille annetaan oikeus käyttää tätä rekisteriä, koska sen uskotaan auttavan poliisi ratkaisemaan vakavia rikoksia. Jokaisessa tapauksessa motiivit ovat pohjimmiltaan hyvät, mutta käytännössä kaikki tämä luo järjestelmän, joka antaa hirvittävät määrät valtaa kenelle tahansa, kuka vain sattuukin hallitsemaan.

Ihmisillä on taipumusta uskotella itselleen, että asiat tulevat jatkumaan aina samalla tavalla. Näin ei ole. Jo nykyisenkaltainen suhteellisen pitkä suhteellisen rauhanomainen ja suhteellisen turvallinen aikakausi on historiallinen kuriositeetti. Menneisyys on täynnä ihmisiä, jotka tahtovat hallita ja jotka ovat heikkomielisyydessään kuvitelleet tietävänsä muita paremmin, mikä on absoluuttisesti oikein ja miten asioiden tulee mennä. Ihmiset kuten Stalin ja Bush ovat vain räikeimpiä esimerkkejä pitkästä listasta despootteja ja tyranneja. Ihmiskunta ei ole muuttunut niin olennaisesti, että historia ei voisi toistaa itseään. Jos valtiossa on valmiina järjestelmä, jolla ketä tahansa voidaan salakuunnella, valvoa ja jäljittää, ja joku neo-Hitler sattuu saamaan vallan, ei ole mitään syytä, miksi tämä neo-Hitler ei käyttäisi tätä järjestelmää ajaakseen omaa ideologiaansa.

Koko ihmiskunnan historia on todisteena siitä, että jos valtaa voidaan käyttää väärin, sitä tullaan käyttämään väärin. Vakuuttelut, että "hullujen puhetta!" tai "eihän tässä nyt oikeasti olla poliisivaltiota kohti menossa!" toimivat vain niin pitkälle kuin niin ei oikeasti käy; minkäänlaista voimaa muuttaa tulevaisuutta niillä ei ole. Siinä vaiheessa, kun piru on merrassa, vakuuttelut eivät paina yhtään mitään. Valtio ei voi koskaan tietää, mikä on oikein tai hyvää. Moraali on inhimillinen ominaisuus, ja valtio ei ole ihminen, vaan kylmä, puhtaasti käytännöllinen välttämättömyys paisuneessa ihmisyhteisössä. Valtion tehtävänä on suojella ihmisten negatiivista, todellista vapautta, eikä pyrkiä saamaan valtaa, jolla se voi pakottaa ihmiset olemaan vapaita siten, kuten se itse katsoo aiheelliseksi.

"Hän, joka on valmis uhraamaan vapautensa turvallisuuden takia, ei ansaitse kumpaakaan ja menettää molemmat."
- Benjamin Franklin

Islamilainen laki, eli sharia, on periaatteiltaan, juridisesti että myös käytännössä vastoin ihmisoikeuksia. Yleensä tätä yritetään kierrellä ja kaarrella toteamalla, että ei ole olemassa yhtä oikeaa shariaa, tai että missään päin maailmaa ei toteuteta shariaa sen puhtaassa muodossa, tai että ihminen ei voi tietää sharian täydellistä sisältöä. Tämä kaikki voi olla totta. Se ei kuitenkaan oikeastaan tarkoita mitään. Kaikki sharia, mitä todellisessa maailmassa on, on vastoin ihmisoikeuksia.

Ihmisoikeuksien ja sharian välinen peruuttamaton ristiriita syntyy siitä, että ihmisoikeudet ovat ihmisten tietoisen toiminnan kautta syntyneitä, ihmisten itse keksimiä lakeja, ja sharialla on islamin mukaan jumalainen auktoriteetti. Ihmisten laki ei voi asettua Allahin lain yläpuolelle, ja jos Allahin käskyjen ja ihmisten käskyjen välillä on ristiriita, Allahin sanalla on ehdottomasti enemmän painoarvoa. Koraani itse käskee noudattamaan shariaa uskonnottomien oppien yli. "Annoimme sinun seurata määrättyä suuntaa [sharí'a]; noudata siis sitä, äläkä niiden alhaisia toiveita, jotka ovat tietoa vailla!" (45:18) Ihmisten keksimillä ihmisoikeuksilla voi olla merkitystä vain, mikäli ne sattuvat olemaan Allahin tahdon mukaisia. Tämä sharian ylempiarvoisuus maalliseen lakiin näkyy suoraan siinä, miten islamilaiset maat suhtautuvat ihmisoikeuksiin.

Organisation of the Islamic Conference (OIC) on islamilaisten maiden järjestö, johon kuuluvat kaikki muslimienemmistöiset valtiot. Vuonna 1990 OIC hyväksyi niin kutsutun Kairon julistuksen (The Cairo Declaration of Human Rights in Islam), joka kertoo OIC:n kannan ihmisoikeuksiin. Julistuksessa on 25 artiklaa, jotka ovat enemmän tai vähemmän samankaltaiset kuin YK:n kuuluisassa ihmisoikeuksien yleismaailmallisessa julistuksessa. Ne siis käsittelevät kaikkea tavallista oikeushyvää sananvapaudesta oikeuteen elää. Normaaleihin ihmisoikeuksiin verrattuna Kairon julistuksen oikeuksissa on kuitenkin yksi olennainen ero; Kairon julistuksessa käytännössä jokaista oikeutta voidaan rajoittaa sharian perusteella, ja oikeudet pätevät vain niin pitkälle kuin sharia antaa myöten.

Julistuksen toisen artiklan mukaan kenenkään henkeä ei saa riistää sharian vastaisesti. Vastaavasti ketään ei saa vahingoittaa ruumiillisesti, paitsi sharian perusteella. Muut julistuksessa luetellut oikeudet noudattavat samaa kaavaa. Vanhemmilla on oikeus kouluttaa ja kasvattaa lapsensa haluamallaan tavalla, kunhan tämä tapahtuu sharian eettisten normien mukaisesti. (art. 7) Jokaisella on oikeus nauttia työnsä hedelmistä, kunhan kaikessa noudatetaan shariaa. (art. 16) Rikosten rangaistavuuden määrää ainoastaan sharia. (art. 19) Mielipiteenvapautta ei rajoita mikään muu kuin sharia (art 22). Artiklat 24 ja 25 korostavat, että kaikkia oikeuksia ja vapauksia säätelee sharia ja ainoa asia, jonka pohjalta julistusta tulkitaan, on sharia.

Jo se, että kaikki islamilaiset maat ovat katsoneet aiheelliseksi allekirjoittaa Kairon julistuksen, kertoo siitä, että yksikään islamilaisista maista itse ei pidä ihmisoikeuksia ja shariaa yhteensopivina. Tästä huolimatta idealistit väittävät ihmisoikeuksien ja sharian sopivan jotenkin mystisesti yhteen. Tällaisessa ihanteiden ja toiveiden tuijottelussa ei kuitenkaan ole juuri mieltä, sillä sillä ei ole minkäänlaista liittymäkohtaa todelliseen maailmaan. Järkevämpi ja realistisempi kuva shariasta syntyy katsomalla, miten sitä sovelletaan oikeassa maailmassa, ja mitä oikeasti tapahtuu niissä maissa ja niissä yhteiskunnissa, jotka ovat allekirjoittaneet Kairon sopimuksen ja joissa suurin osa asukkaista ovat muslimeja. Se ei ole kaunista katsottavaa.

Saudi-Arabiassa julkinen teloittaminen katkaisemalla kaula on tavallista, erityisesti ulkomaalaisten kohdalla, minkä lisäksi naisten oikeudet ovat siellä käytännössä olemattomat. Somaliassa 13-vuotias raiskauksen uhri tuomittiin sharian mukaisesti kaivettavaksi kaulaa myöten maahan ja kivitettäväksi hengiltä. Marokkossa mies tuomittiin 40 ruoskaniskuun julkisella paikalla juomisesta. Egyptissä bloggaaja sai 4 vuoden vankilatuomion islamin loukkaamisesta. YK:ssa islamilaiset maat yrittivät ajaa läpi uskonnon (eli islamin) kritisoimisen kieltävän julkilausuman. Afghanistanissa laadittiin laki, joka antaa miehelle oikeuden raiskata vaimonsa. Ainoa syy, miksi lakia saatetaan muuttaa, on länsimaiden painostus. Listaa voitaisiin jatkaa loputtomiin, mutta idea tulee todennäköisesti selväksi.

Ihmisoikeusloukkaukset eivät tietenkään rajoitu ainoastaan Lähi-Idän ja Afrikan islamilaisiin valtioihin, vaan myös "maltillisempiin" valtioihin, jotka ovat näennäisesti sekulaareja. Kaikista islamilaisista valtioista maallistunein on Turkki. Turkissa valtio ja uskonto on erotettu toisistaan jo Turkin perustuslaissa. Vuonna 2008 tehdyn selvityksen mukaan Turkkia vastaan oli yli 9000 ihmisoikeusrikkomuksia koskevaa tapausta vetämässä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa. Kaikista Euroopan ihmisoikeussopimuksen hyväksyneistä maista luku oli toisiksi suurin, jääden kakkoseksi ainoastaan Venäjälle. Turkki on kunnostautunut muun muassa polkemalla naisten ja homojen oikeuksia, sekä harrastamalla kidutusta.

Myös länsimaissa, jotka eivät ole islamilaisia, mutta joissa on hyväksytty erilliset sharia-tuomioistuimet, loukataan ihmisoikeuksia sharian perusteella. Britanniassa on käytössä erilliset shariaa soveltavat tuomioistuimet. Yleinen harhaluulo näistä sharia-tuomioistuimista on se, että ne voivat tuomita sharian mukaisesti vain, mikäli se ei ole vastoin Britannian lakia. Asia ei kuitenkaan ole näin. Sharia-tuomioistuin Nunetonissa määräsi midlandsiläisen miehen tilat jaettavaksi sharian mukaan siten, että miehen pojat saivat tuplasti sen, mitä miehen tyttäret saivat. Tuomio oli Britannian lain ja tasa-arvon vastainen. Toinen harhaluulo on se, että Britannian sharia-tuomioistuimien päätökset perustuvat puhtaasti vapaaehtoisuuteen. Asia ei ole myöskään näin, vaan niiden tuomioita voidaan toimeenpanna Britannian koko oikeusjärjestelmän voimalla.

Islam ja sorto kulkevat käsikkäin. Kaikkialla, missä shariaa tai sen periaatteita sovelletaan, loukataan ihmisoikeuksia. Jopa sharian osittainen soveltaminen on ristiriidassa ihmisoikeuksien kanssa. Harhaluulo, että islamilainen laki jotenkin kunnioittaa ihmisoikeuksia, on älyllistä epärehellisyyttä. Kun sanon "älyllistä epärehellisyyttä" tarkoitan tietysti, että se on perseestä. Yksittäiset muslimit varmasti kunnioittavat ihmisoikeuksia ja pitävät niitä hyvänä asiana, mutta se ei johdu siitä, että he ovat muslimeita. Se johtuu siitä, että he ovat ihmisiä, ja ihmisyyteen kuuluu jo biologisesta välttämättömyydestä kyky kunnioittaa ja arvostaa omaa lajiaan.

Niin pitkään kuin ihmiset valehtelevat itselleen ja muille, että islamilaisten maiden kärsimys ei liity islamiin, tullaan islamilaisissa maissa polkemaan naisten oikeuksia, teloittamaan homoja ja tallomaan ihmisyyden kasvoille. Niin pitkään kuin ihmiset sulkevat silmänsä uppiniskaisesti islamin demoniselta puolelta, he hyväksyvät sen puolen ja antavat sille siunauksensa. Puhtaasti taikauskoon perustuva ihmisen perimmäisen arvon päälle sylkeminen on pahimmanlaatuista moraalista korruptiota, ja jos sen edessä alistutaan, yhä uudet 13-vuotiaat tytöt tullaan kivittämään kuoliaaksi.

[ Alkuperäinen teksti viitteineen: http://keronen.blogspot.com/2009/07/islamilainen-laki-on-karsimyksen-laki.html ]

Yksi oikeusvaltioon olennaisesti liittyvä ajatus on lainsäädäntövallan ja tuomiovallan erottelu toisistaan. Lainsäädäntövaltaa käyttää yleensä parlamentti ja tuomiovaltaa käyttävät puolueettomat tuomioistuimet. Idea tässä erottelussa on se, että politiikka ei sotkeutuisi lakiin, vaan ihmisiä kohdeltaisiin samalla tavalla riippumatta siitä, sattuvatko he olemaan milloinkin valtaa pitävän poliittisen eliitin mielestä epätoivottuja vai eivät. Tämän lisäksi lainsäädäntövallan erottaminen tuomiovallasta pyrkii siihen, että poliittisia kysymyksiä käsiteltäisiin poliittisina asioina ja oikeudellisia kysymyksiä käsiteltäisiin oikeudellisina asioina.

Suomessa asiat eivät ole näin. Suomessa politiikka ja oikeuslaitos ovat kiinteästi kietoutuneet toisiinsa, ja lakia tulkitsevat pitkälti tasan samat tahot, jotka sitä lakia tekevät. Poliitikot päättävät, miten lakia tulkitaan, ja poliitikot päättävät sen, ketkä lakia tulkitsevat. Tällaiset päätöksensä poliitikot tekevät täysin poliittisin perustein, eikä heillä ole juuri minkäänlaista vastuuta kenellekään näistä tekemistään päätöksistä. Niin sanottua "poliittista vastuuta" ei lasketa, koska oikeasti siinä on kysymys vain siitä, valitaanko poliitikko uudestaan vai ei, eikä siitä, joutuuko poliitikko edesvastuuseen vai ei.

Monissa sivistys- ja oikeusvaltioissa on käytössä erillinen perustuslakituomioistuin. Yksi tämän perustuslakituomioistuimen tärkeimmistä tehtävistä on valvoa, että parlamentti ei säädä perustuslain kanssa ristiriidassa olevia lakeja. Esimerkiksi Saksassa on perustuslakituomioistuin, joka pisti parlamentille stoppia katsoessaan parlamentin hyväksymän Lissabonin sopimuksen olevan ristiriidassa Saksan perustuslain kanssa, ja siirtävän valtaa kansalta EU:n byrokraateille. Suomesta perustuslakituomioistuin puuttuu kokonaan, mutta sen sijaan Suomessa on erityinen eduskunnan perustuslakivaliokunta. Perustuslakivaliokunta, kuten kaikki valiokunnat, koostuu kansanedustajista. Nämä kansanedustajat valitaan siihen poliitikkojen neuvottelupöydissä ja grillibileissä vähintään parin promillen humalassa pelkästään poliittisilla sopupelisopimuksilla.

Perustuslakivaliokunnan pääasiallisena tehtävänä on valvoa lakien perustuslainmukaisuutta. Suomeksi tämä merkitsee sitä, että jos eduskunta on säätämässä lakia, joka saattaa olla ristiriidassa Suomen perustuslain kanssa, tulee perustuslakivaliokunnan tutkia tämä asia. Teoriassa perustuslakivaliokunta ei toimi tätä tehtävää suorittaessaan poliittisena porukkana, vaan puhtaasti puolueettomana elimenä, joka pyrkii tarkistamaan lakien perustuslainmukaisuuden objektiivisesti. Päästäkseen tähän, perustuslakivaliokunta kuulee asiantuntijoita, kuten esimerkiksi yliopistojen oikeustieteen professoreja, ja heidän mielipiteitään. Kyse on kuitenkin vain teoriasta, sillä jutun juju piilee siinä, että perustuslakivaliokunnan ei tarvitse kiinnittää näihin mielipiteisiin minkäänlaista huomiota, jos heistä ei tunnu siltä.

Se, että lakien perustuslaillisuudesta päättää perustuslakivaliokunta, merkitsee sitä, että kansanedustajat itse saavat päättää, onko heidän keksimänsä lakiehdotus vastoin perustuslakia vai ei. Jos poliitikot tahtovat tehdä lain, joka on vastoin Suomen perustuslakia, he voivat tehdä sen täysin vapaasti. Mikään asia ei estä heitä tekemästä sitä. Kun Suomen merkittävimmät oikeustieteen asiantuntijat sanoivat sekä Lex Nokiasta että uudesta yliopistolaista, että lait ovat vastoin Suomen perustuslakia, ei se hetkauttanut poliitikkoja mihinkään suuntaan.

Oikeusjärjestelmän puolueellisuus näkyy myös suoraan tuomioistuinten työskentelyssä. Suomessa käräjäoikeudet käsittelevät asioita niin sanotuissa lautamieskokoonpanoissa. Näihin kokoonpanoihin kuuluu yleensä yksi lainoppinut puheenjohtaja, eli varsinainen tuomari, sekä kolme maallikkojäsentä, eli lautamiestä. Lautamiehet valitsee kunnanvaltuusto. Käytännössä tämä merkitsee sitä, että puolueet tekevät keskenään lehmänkauppoja, kunnes lautamiesten määrä on jaettu puolueiden kesken siten, että suurimmat puolueet ovat saavuttaneet yhteisymmärryksen ja pienet puolueet ovat saaneet muruja pöydältä.

Suomen asukkaista arviolta noin 5,6% kuuluu puolueisiin. Koska puolueet käyttävät niille myönnettyjä lautamiespaikkoja yleensä palkitakseen poliittisia aktiivejaan, eli puolueen jäseniä, valitaan lautamiehet liki poikkeuksetta aina tästä alle kuuden prosentin osuudesta kaikista Suomen kansalaisista. Lautamiehellä ei tarvitse olla minkäänlaista osaamista minkään asian suhteen, eikä minkäänlaatuista periaatteellisuutta tai edes kunniantuntoa. Käytännössä ainoat asiat, mitä lautamieheltä vaaditaan, on sopiva ikä, Suomen kansalaisuus ja se, että hän ei satu edustamaan muutamia tiettyjä ammattikuntia, kuten kyttiä. Plus tietty se, että hän on hyvää pataa asian päättävien poliitikkojen kanssa.

Oikeusjärjestelmän mädännäisyys näkyy luonnollisesti suoraan siinä, miten oikeusjärjestelmä toimii. Tamperelainen elämäntapataiteilija Seppo Lehto sai 2 vuotta ja 4 kuukautta ehdotonta vankeutta siitä, että hän kirjoitteli Internetiin rumia poliitikoista ja valtion virkamiehistä. Liki samoihin aikoihin savolainen valtion virkamies sai 6 kuukautta ehdollista vankeutta siitä, että hän raiskasi alaikäisen lapsen. Tässä koko hommassa ei ole yksinkertaisesti pienintäkään järkeä.

Koko Suomen oikeusjärjestelmä tarvitsisi peräruiskeen. Suomeen tulisi perustaa puolueeton ja täysin kansanedustajista riippumaton perustuslakituomioistuin, jonka tehtävänä on valvoa, että eduskunta ei pelleile perustuslain, demokratian ja ihmisten perusoikeuksien kanssa. Käräjäoikeuden lautamiehet taas voitaisiin valita kaikista vapaaehtoisista, edellytykset täyttävistä kansalaisista puhtaasti vaikka arvan perusteella. Tuomioiden taas tulee olla suhteessa rikoksiin siten, että väkivallasta ja seksuaalirikoksista saa ehdottomasti enemmän kuin rumasta kielenkäytöstä tai siitä, että sattuu loukkaamaan jotain sellaista abstraktia ja epätodellista asiaa kuin "kunnia". Näillä eväillä päästäisiin jo pitkälle.

[ Alkuperäinen teksti viitteineen osoitteessa http://keronen.blogspot.com/2009/07/suomen-lapimadasta-ja-puhtaasti.html ]

Uuskieli on George Orwellin kirjassa Vuonna 1984 lanseeraama konsepti, jonka ideana on se, että ihmisten ajatteluun vaikuttaa se, millaista kieltä ihminen käyttää. Orwellin kirjassa kielestä pyritään kitkemään merkityksellisiä ja ilmaisuvoimaisia sanoja, jotta ihmiseltä saadaan kitkettyä myös kykyä ajatella. Esimerkiksi "hyvä, parempi, paras" on korvattu uuskielessä terminologialla "hyvä, plushyvä ja tuplaplushyvä". Kaikki valtaapitäviä ja heidän keinojaan kritisoivat asiat pyritään korvaamaan uuskielessä neutraaleilla tai merkityksettömillä termeillä, ja jokainen eliitin kannalta väärä ajatus pyritään pukemaan niin vastenmieliseen muotoon, että jos ihminen huomaa ajattelevansa väärällä tavalla, hän moittii itseään ja korjaa ajatuksiaan.

Vaikka Vuonna 1984 on fiktiota, on monilla siinä esitetyillä ajatuksilla vahva pohja todellisuudessa. Uuskieli on yksi tällainen ilmiö, vaikka luonnollisestikin eksakti tiede eroaa joissain määrin Orwellin uuskieli-ideasta. Tohtori Gary Lupyan suoritti kokeen, jossa kohteet laitettiin arvailemaan "alieneista", ovatko ne pahiksia vai hyviksiä. Kohteille ei kerrottu, että alienit kuuluivat kahteen eri ryhmään, ja että tämän pystyi huomaamaan pienistä, vaikeasti havaittavista ja vaikeasti kuvailtavista eroavaisuuksista. Ajan kanssa tutkimuskohteet oppivat erottamaan alieniryhmät toisistaan. Merkittävää oli se, että nopeus, jolla erot havaittiin, kasvoi radikaalisti, kun eri alieniryhmille annettiin nimet.

Vastaavasti vuonna 2007 tutkija Lena Borodsky ja kollegansa julkaisivat tutkimuksen, joka osoitti, että kieli voi vaikuttaa siihen, miten nopeasti värihavainnot kategorisoidaan. Tutkimuksessa laitettiin venäjää ja englantia äidinkielenään puhuvat valitsemaan kolmesta väristä, mitkä kaksi näyttävät samalta. Venäjän kielessä on olemassa kaksi erilaista sinistä, vaaleampi goluboy ja tummempi siniy, siinä missä englannissa on vain sininen, blue. Testi osoitti, että venäläiset pystyivät havaitsemaan värit nopeammin, jos ryhmässä oli kaksi goluboytä ja yksi siniy, tai toisin päin. Englantilaiset havaitsivat värit yhtä nopeasti, riippumatta siitä, minkälaista yhdistelmää käytettiin.

Tohtori Lupyan on tutkinut myös sitä, miten nopeasti kielen muutokset alkavat vaikuttaa. Eräässä testissään hän näytti koehenkilöille rinkiä, jossa oli monta kertaa 5 ja kerran 2. Hän pyysi koehenkilöitä joko "löytämään kohteen" tai "löytämään kakkosen". Aina, kun koehenkilöt kuulivat sanan "kaksi", he löysivät kohteen nopeammin. Kohteen löytäminen nopeutui entisestään, kun koehenkilöitä pyydettiin jättämään viitoset kokonaan huomiotta. Pohjimmiltaan kokeet osoittivat, että kieli antaa ihmisille kehyksen, jonka avulla ajatella, ja auttaa meitä organisoimaan maailmaa. Mitä tarkempi kieli, sitä tarkemmin ihminen voi havainnoida maailmaa, ja toisin päin.

Nykyinen uuskieli pelaa nimenomaan tällä mekaniikalla. Mitään asiaa ei sanota enää tarkasti, eikä mitään sanota enää suoraan. Sanojen alkuperäistä merkitystä pyritään sotkemaan, ja yksiselitteisiä, helposti omaksuttavia ja tarkkoja termejä pyritään välttämään. Epämiellyttävät asiat, joista tahdotaan värittää vähemmän vastenmielisiä, sotketaan termiviidakkoon. Sen sijaan, että esimerkiksi nykyisestä puolueiden korruptiorahaskandaalista puhuttaessa käytettäisiin rehellisesti termejä "korruptio" ja "rikolliset", puhutaan "vaalirahasotkusta". Tämä ei myöskään ole pelkästään medialle ja poliitikoille tyypillistä asioiden kiertelyä ja kaartelua, vaan uuskieltä on nostettu suoraan myös julkisen vallan viralliseen agendaan.

Seuraavassa on ote Helsingin kaupungin virallisesta ohjeistuksesta, nimeltään juhlavasti Rasismin ja etnisen syrjinnän ehkäiseminen Helsingin kaupungin toiminnassa:
"Rasismi kaikissa muodoissaan on kaupungin toiminnassa kielletty. Rasismi on ideologia, jonka mukaan ihmiset muodostavat rodun ja/tai kulttuurin perusteella jaoteltavia erilaisia ryhmiä."

Ohjeistuksessa rasismi, joka sananmukaisesti tarkoittaa rotusyrjintää, eli ihmisten asettamista eri arvoiseen asemaan etnisen taustansa perusteella, on muutettu koskemaan myös kulttuuria. Virallisessa ohjeistuksessa ei myöskään puhuta enää syrjinnästä, vaan yksinkertaisesti jaottelusta erilaisiin ryhmiin. Yleisesti kulttuuri kuitenkin määritellään jotain tiettyä ryhmää jollain tavalla yhdistävinä tapoina, arvoina ja asenteina. Siksi voidaan puhua esimerkiksi karjalaisesta kulttuurista, italialaisesta kulttuurista tai ruotsalaisesta kulttuurista. Jo kulttuuri käsitteenä itsessään erottelee ihmiset eri ryhmiin, mutta ohjeistuksen mukaan tämä jaottelu on kiellettyä. Tässä ei ole minkäänlaista päätä eikä häntää, erityisesti kun Helsingin kaupungin oma toiminta rikkoo suoraan omaa ohjeistustaan vastaan esimerkiksi tarjoamalla muslimeille omia uimavuoroja ja perustamalla käytännön puhtaasti ihmisten jakoon erilaisiin ryhmiin pelkästään uskonnon, eli kulttuuriin kiinteästi kuuluvan asian perusteella.

Helsingin kaupunki ei myöskään ainoastaan tietoisesti riko omaa ohjeistustaan vastaan, vaan ohjeistus itsessäänkin on täydellisesti ristiriidassa Suomen perustuslain kanssa. Suomen perustuslain 17§:n kolmannen momentin mukaan "Saamelaisilla alkuperäiskansana sekä romaneilla ja muilla ryhmillä on oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan." Jo Suomen perustuslain lakitekstiin on kirjoitettu suoraan ihmisten erottelu erilaisiin ryhmiin puhtaasti kulttuurin perusteella. Vaikka sanaa "ryhmä" tai "kulttuuri" ei käytetäkään perustuslain puhuessa Suomen suomen- ja ruotsinkielisten asemasta, myös suomenkieliset ja ruotsinkieliset muodostavat Suomen valtiosääntöoikeudessa selvästi ryhmiä, jotka perustuvat käytännössä ainoastaan äidinkieleen, joka sekään ei ole geneettinen, vaan kulttuurillinen ominaisuus.

Tätä Helsingin kaupungin virallista ohjeistusta on mahdotonta noudattaa, jos otetaan huomioon kulttuurin määritelmä tai Suomen perustuslaki. Sen lisäksi Helsingin kaupunki ei edes yritä noudattaa omaa ohjeistustaan, mikä näkyy jo musliminaisille puhtaasti uskonnollisista perusteista annetuista uimavuoroista. On johdonmukaista ajatella, että ohjeistusta ei todellisuudessa ole edes tarkoitettu noudatettavaksi, vaan se on puhtaasti samanlaista soopaa ja käsitteiden hämärätämistä kuin suoran ja yksiselitteisen korruption ja rikollisuuden pukeminen "vaalirahasotkun" hiukan kiusalliseen, mutta siitä huolimatta pohjimmiltaan hyväksyttävään kaapuun.

Elämme valheiden, kusetuksen ja petoksen verkossa. Meidät on aivopesty ja kasvatettu olemaan kyseenalaistamatta sitä. Johtajamme jäävät jatkuvasti kiinni valehtelusta ja kusetuksesta, mutta emme tee muuta kuin kohautamme olkiamme ja sanomme, että "no, poliitikot ovat sellaisia; he nyt valehtelevat". Kun joku uskaltaa sanoa, että keisarilla ei ole vaatteita, hänen niskaansa sataa paskaa, ja me, ihmiset ja kansa, hiljennämme hänet kollektiivisesti apinoimalla papukaijan lailla oppimaamme virallista linjaa; "Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen..."

Vaarallisin vankila on sellainen, jossa vanki luulee olevansa vapaana. Me olemme siinä vankilassa. Onneksi tämä vankila on kuitenkin pohjimmiltaan pelkästään illuusio, josta vapautuminen ei vaadi mitään muuta kuin sen, että avaamme silmämme ja tajuamme, että maailma ei ole sitä, mitä poliitikot, toimittajat tai virkamiehet siitä yrittävät tehdä. Maailma on juuri sitä, mitä me haluamme siitä tehdä.

Alkuperäinen teksti lähteineen:
http://keronen.blogspot.com/2009/07/helsingin-kaupunki-suoltaa-vaihteeksi.html