IRC-Galleria

Peli: Metro 2033

Alusta: PC

Muut alustat: Xbox 360.

Julkaistu: 2010

On aika sukeltaa itänaapureidemme synkkiin sielunmaisemiin. Kaikille ei ehkä uppoa idän melankolia ja tunnelma jonka veroista ei länsimaisista peleistä löydä. Tunnelmallisella Stalkerilla tutuksi tullut tiimi on tällä kertaa pureutunut venäläisen tieteiskirjailija Dmitri Gluhovskin ydintuhon jälkeiseen postabogalyptiseen maailmaan. Ei ehkä se ennennäkemättömin aihe, mutta pelin kerronta tekee sen tavalla johon en ole ennen törmännyt. Hatunnosto idän veljille.

Metrossa avautuu eteemme kylmä ja tyly ydintuhon saastutttama maailma. Eloonjääneet ovat paenneet Moskovan maanalaiseen tunneliverkostoon ja yrittävät selviytyä parhaansa mukaan. Asemat ovat ihmisten miehittämiä turvasatamia mutta heti kun siirrytään tunneliverkostoon on vastassa mutatoituneita örmyjä, sortovaltaa pitäviä kommareita ja samaan toimintamalliin nojaavia fasisteja ja kaikenmaailman hämärähemmoja joita on syytä varoa. Metroverkoston yläpoulella sijaitseva kaupunki on tuhon runtelema ja ilma ei ole kelvollista ihmisen hengitellä, lisäksi kaupungin kaduilla vaeltelee joukoittain verenhimoisia mutantteja.

Peruselementiltään kyseessä on räiskintä ja hiiviskelypeli. Hiiviskely tosin ei ollut mitenkään erityisen onnistunut lähestymistapa useimmissa solmukohdissa. Ainakin minä pärjäsin paremmin tarkoin harkituilla laukauksilla vihollisen otsikkoon. Tosin ammuskelu ei ole aina helppoa kovin liikkuvaisen vihollisen ja panosten vähäisyyden vuoksi. Lisäksi joissakin kohtauksissa on tarkkailtava koko ajan kelloa ettei happinaamarin suoma hengittely aika lopu ja uusia nasseja/suotimia oli harvanlaisiin kentissä. Välillä elämä ja kuolema oli muutamasta sekunnista kiinni.

Vihollisista ja aseista pitää mainita että mielenkiintoisemmat eli ihmisvastustajat antoivat väliin ihan kivan ja jopa älykkään tuntuisen vastuksen, mutta hirviökaarti rynni päälle kuin yleinen syyttäjä ja nämä olivat helppoa lahtikamaa varsinkin pelin parhaalle haulikolle. Tosin loppupuolen isohkot örmyt olivat pirullisen kestäviä lyijymyrkytykselle. Aseet eivät olleet räiskintäpeleistä ennekin nauttineelle pelaajalle mitenkään erityisiä tapauksia, mutta hoitivat asiansa.

Peli etenee hyvin lineaarisesti ja pelaajalle ei anneta kovinkaan suurta liikkumatilaa. Tosin tällä kertaa sitä ei jää kaipaamaankaan. Sillä kerronta on tiukkaa kamaa ja tunnelma on huipussaan. Harvoin törmää yhtä hienoon ja kolkoon maailmaan peleissä, vaikken ole mikään erityinen fani postabogalyptiikalle. Tunnelmaa lisäävät kolkko äänimaailma ja rähjäisenhieno kuvakerronta. Kaikkia yksityiskohtia ja pelin hienouksia en voi luetella blogissani koska se vaatisi huomattavasti pitemmän tekstin ja haluan pitää nämä amatööriarvioni kohtuu lyhkäisinä. Riittänee ko sanon että yksityiskohtia on paljon ja ne tekevät pelistä niin kovin nautinnollisen.

Valitettavasti tämäkään tapaus ei ole täysin ehyt ja se ilmenee pelin edetessä varsin selvästi. Se mikä tunnelmassa voitetaan hävitään ammuskelussa ja hiippailussa. Nimittäin kumpikin lähestymistapa on omalla tavalla varsin pökkelöä kamaa. Varsinkin hiiviskely ahtaissa tunneleissa. Se ei vain oikein toiminut ja ninjailua pilasivat hyvin arvaamattomat viholliset joiden kuudes aisti paljasti pelaajan sijainnin. Tosin ylimaallisen tappavat ja uudelleen käyttöön otettavat heittoveitset säästivät vähiä ammuksia moneen otteeseen. Ammuskelusta taas puolestaan puuttui se tietty tuntuma ja väliin sitä vain röpötteli AK-47 sinne jonnekkin ja toivoi osuvansa johonkin. Pelihahmo jäi kertojaääntään lukuunottamatta aika merkityksettömäksi hahmoksi ja pelimaailman muut värikkäämmät henkilöt paikkasivat tyhjiötä.

Pienistä vioistaan huolimatta ehdottomasti ysin arvoinen peli ja annan suositukset jos aihepiiri ja venäläinen melankolia kiinnostaa.

Arvosana:
9 (asteikolla 1-10)

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand