Tämä sivu käyttää evästeitä palveluiden toimittamisessa, mainosten personoinnissa ja liikenteen analysoinnissa. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön.
Lisätietoja
Hae
Kirjoita tähän nimi tai nimen osa aloittaaksesi hakemisen.
Hakua tehdessä tapahtui odottamaton virhe. Yritä hetken kuluttua uudestaan!
Hakusi ei tuottanut tuloksia. Ole hyvä ja yritä toisilla hakusanoilla!
Törmäsin pari kuukautta sitten hyvään nettisivuun, joka käsitteli havaitsemisen filosofiaa ja antoi tuntumaa aiheesta. Valitettavasti en muista enää sivuston nimeä, mutta yritän hieman purkaa tätä aihetta tuolloin tekemäni pikaisen suomennoksen pohjalta.
Tämän filosofian huomioonottaminen arjessa on mieluisa elämäntapa seikkailua rakastaville ihmisille, joille liian moni asia ei tule täysin selviönä. Katso alla olevaa kuvaa ja koe, miksi näin on.
Mitä kuvassa on? Sotkuinen tiheikkö, jonka tavoin todellisuus esittäytyy tiedonhaluiselle, kriittiselle, skeptiselle ja täsmälliselle mielelle. Filosofiaa onkin kokonaisuudessaan luonnehdittu todellisuuden ja kokemuksen perimmäisen olemuksen järjestämiseksi ja tulkitsemiseksi.
Ylläolevassa kuvassa näkyy kokemuksen monimutkaisuus, tai kuten filosofi William James sanoi, "kukkiva, suriseva hämmennys". Tämän kokemuksen monimutkaisuuden järjestäminen ymmärrettäväksi on erittäin vaikea tehtävä, ja juuri siihen pyrimme.
Katso kuvaa vielä kerran. Missä on kuvan havainnoitsija? Yksi tarkkailija on ottamassa kuvaa. Sinä havaitset kuvan näyttöpäätteeltäsi. Joten, onko kuvassa havainnoijaa? Kyllä ja ei.
Entäpä tässä kuvassa? Ihmisiä työssään. He etsivät ja keräävät informaatiota. Sisältääkö kuva juuri tuota informaatiota? Kyllä ja ei. Ovatko he kuvan havainnoitsijoita, vaiko havaintoja? Molempia.
Tässä vaiheessa olemme astumassa yhteen filosofian monimutkaisimmista ongelmista - Kuinka selvittää kokemuksen muodostama tulkitsijaverkko?
1. Kuinka erottaa tarkkailija tarkkailun kohteesta?
Aluksi olisi hyvä kysyä: Ketä kiinnostaa? Mikä tässä aiheessa on niin tärkeää? Vastaus on yksinkertainen. Ratkaisun löytäminen on hyvin tärkeä osa tutkimuksissa ja mielipiteissä esiintyvän asenteellisuuden ja ennakkoluulojen poistamista, ja näin ollen puolueettoman havainnon tekemistä. Tällainen lähestymistapa on useimmiten hyvin toivottavaa, kun meidän tarvitsee saada todellisuutta ja valheellisuutta koskevia, puolueettomia mielipiteitä.
Jos tunnet, että kaikki tietyn kansallisuuden edustajat ovat epärehellisiä, niin tämä ennakkoluulo tekee sinut luonnollisesti ennakkoluuloiseksi tämän kansallisuuden edustajien väitteistä, kirjoituksista ja tulkinnoista. Samalla tavalla mahdollinen uskosi maapallon ulkopuolisesta (älykkäästä) elämästä yrittää kovasti saada sinut ja koko tajuntasi tulkitsemaan omituiset valoilmiöt todisteeksi ja osoitukseksi tästä älykkäästä elämästä. Loogista ja kriittistä ajattelua koskevat tutkimukset ovat painottaneet sitä, kuinka tärkeää on jättää henkilökohtainen puolueellisuus pois havainnoista.
Joten jos vastaus ykköskysymykseen on, että havainnoitsijaa ei voi koskaan erottaa havainnosta, niin silloin kehoitus objektiivisuuteen ja puolueettomuuteen pyrkimisestä on harhaanjohtava. Jokainen on aina puolueellinen.
Tällöin kysymyksen pitäisikin olla: Kuinka pitkälle havainnoitsijan pystyy johtamaan havainnosta? Toisin sanoen: Miten me osallistumme omaan havaintoomme? Entäpä havaitun kohteen rooli havainnossamme?
Monet filosofit ovat tuskastelleet tätä yllättävän monimutkaista aihetta.
1. Lue Immanuel Kantin, 18. vuosisadan filosofin, ajatuksia. Teoksessaan "Puhtaan järjen kritiikki" hän käsittelee ajan ja avaruuden muotoja, ymmärryksen kategorioita ja puhtaan järjen luomia ajatuksia. Kantin näkemys oli, että ihmisen mielellä on tietty muotti, jota sovellamme kaikkeen havaitsemaamme. Lopulta on olemassa kolme ajatusta puhtaasta järjestä, jotka pohjaavat mielemme toimintaan: Sielu (mieli), maailma (havaitsemamme ympäristö) ja Jumala (havaitsematon ympäristö).
2. Lue Werner Heisenbergin, 20. vuosisadan fyysikon, ajatuksia. Teoksessaan "Fysiikka ja filosofia" hän käsittelee kvanttifysiikkaan liittyvää epätarkkuusperiaatetta. Weisenberg osoittaa, että havaitsija on aina vaikuttamassa havaintoon. Karkeasti tiivistettynä: Jos valaisee jotain nähdäkseen paremmin, on jo tuolla toimenpiteellä muuttanut tarkkailtavaa kohdetta ja sen luonnetta.
3. Lue Girbert Rylen, 20. vuosisadan filosofin, ajatuksia. Teoksessaan "Mielen käsite" Ryle väittää, että kaikki pohdinnat ja väitteet mielen mekanismeista ovat toistaiseksi kategoriavirheitä.
No olihan tämä suomennokseni sopivan kattava. Vain muutama tekstinpätkä piti lisätä.