IRC-Galleria

Ensinnäkin olen löytänyt tiettyä iän tuomaa viisautta. Se on jännä huomata miten kymmenen vuotta sitten puhuttiin ihan samoista asioista kuin nyt. Samat puheet ja samat ongelmat, mutta niille ongelmille on ollut kymmenen vuotta aikaa tehdä jotain ilman, että mitään on tapahtunut. Puheet menettää kummasti merkittävyyttään kun ne kuulee jälleen kymmenen vuoden päästä. Silloin ne vakuutti, mutta ei enää. Voisikohan tätä oppia siirtää jotenkin nuoremmille polville? Sen omakohtainen ymmärtäminen kun vaatii ajan kulumista.

Toinen jännä juttu on ylipäätään se, että minulta on kestänyt kymmenen vuotta tajuta, että mikään ei ole muuttunut. Niin se vaan aika kuluu jos asioita ei sen kummemmin ajattele. Sitten kun aihe nousee taas yhteiskunnalliseen keskusteluun ja siihen joutuu paneutumaan, niin näkee jälleen miten aika on kulunut ilman, että mikään on muuttunut.

Tämä havainto johtaa siihen ajatukseen miten ymmärrän yhteiskunnallista radikalisoitumista. Kun näkee miten puheet pysyy samana, mikään ei muutu ja vaikuttaa siltä, että mitään muutosta ei edes aiota saada aikaan, niin mitä silloin jää jäljelle? Väistämättäkin tulee mieleen ottaa asiat omiin käsiin ja tehdä asialle jotain.

Mistä päästään siihen miten olen oppinut ymmärtämään anarkisteja. Kun yritykset kiertää avoimesti veroja ja hallitus pyrkii toimillaan pelkästään helpottamaan sitä, niin silloin näkee selvästi, miten hallitus on korruptoitunut. Ja jos hallitus on korruptoitunut niin miten voit vaikuttaa mihinkään virallisia teitä? Tästä näkökulmasta vaikuttaa hassulta, miten lehdistö revittelee muutaman hassun näyteikkunan rikkomisesta. Vaikka nyt hallituksen korruption näkee selkeästi, niin voin helposti uskoa, että sen on voinut nähdä myös aiemmin.

Näitä miettiessä tulee helposti hirveen voimaton olo ja maailma näytäytyy kurjana. Sitä väkisinkin tulee mieleen että tarvitsee vähän sinisiä pillereitä. Sitä vois ihan hyvin elää vaan mukavaa elämään tehden jotain kohtuullista työtä ja nauttien elämän pienistä iloista. Mitä hyötyä näitä on edes miettiä kun asiat on niin suuria, ettei niille kykene tekemään mitään.

Mistä tuleekin mieleen miten kaukana ihmiset elävät todellisuudesta. On olemassa ikäänkuin materiaalinen todellisuus ja sitten on ihmisen tulkinta tästä todellisuudesta. Varmasti tätä on jo jossain filosofiassakin pohdittu? Jokainen kuvittelee, että oma tulkinta todellisuudesta on yhtä kuin materiaalinen todellisuus, mutta erehtyminen on hyvin helppoa. Sen näkee selkeiten kun puhutaan yhteiskunnallisista tabuista. Sitä pystyy näkemään millainen mielikuva ihmisellä on puhutusta kohteesta ja sitä pystyy sit vertaamaan todellisuuteen. Se on oikeestaan tosi hassua, mutta irrallaan ihmiset voi olla todellisuudesta. Ihmiset vielä toimii kiihkeästi ajaen asioita omasta todellisuudestaan käsin. Sitä ei tajua edes kyseenalaistaa omia mielikuviaan. Jos joku kyseenalaistaa sitten nämä mielikuvat, niin lähtökohtaisesti siinä kyseenalaistajassa on jotain vikaa, sillä eihän tervejärkinen ihminen nyt noin ajattelisi. Aika hassua. Jos hulluus on sitä, että elää omassa maailmassaan niin me kaikki olemme hulluja.

Aluksi katkelma erään keskustelijan kommentista, johon vastasin: "Sanokaa nyt vielä, että pedofilia on OK, kun olette suvaitsevaisia. Pedofialiassakin käytetään toista hyväksi. Tsiisus tämä ihmisten seksuaalisuus on mennyt niin yli."

Kun nyt toit esiin pedofilian niin lähdetään vaikka siitä. Ensinnäkin on kysyttävä mikä pedofiliassa on vikana? Voisimme silloin ottaa viaksi 'lapsen pakottaminen seksiin'. Mistä saamme johdettua edelleen 'pakottaminen seksiin'. Sen jälkeen meidän tuleekin kysyä, miksi pakottaminen seksiin on väärin? Siihen vastataksemme tarvitsemme jonkinlaista yleisempää moraalia, kuten vaikka 'jokaisella on vapaus toimia niinkuin haluaa, kunhan ei loukkaa toisen yhtäläistä vapautta'. Tällöin näemme, että pakottaminen seksiin loukkaa käyttämäämme yleisempää moraalia, jota käytämme nyt moraalin perustana.

Seuraavaksi voimme tarkastella eläinseksiä tämän moraalipäätelmämme avulla. Päättelimme että seksiin pakottaminen on väärin. Tällöin voisimme päätellä että eläimen pakottaminen seksiin on väärin. Seuraavaksi tuleekin selvittää, voiko eläin harrastaa ihmisen kanssa seksiä vapaasta tahdostaan. Käytinkin tässä jo aiemmin esimerkkiä, jossa uros koira hyppää naisen selkään nylkyttämään. Onko tämä seksiin pakottamista? Jos pystymme keksimään esimerkin, jossa eläin voisi harrastaa seksiä vapaasta tahdostaan meidän tulee päätellä, että joskus eläinseksi voi olla vapaaehtoista. Näin ollen se ei voi olla väärin moraalipäätelmämme perusteella.

Nyt tosin jos sovellamme eläimiin samallaista moraalia kuin soveltaisimme ihmiseen, niin tottakai meidän tulisi soveltaa sitä myös muissa tilanteissa, kuin pelkästään eläinseksissä. Tällöin pääsisimme mielenkiintoisiin pohdintoihin esimerkiksi tuotantoeläimistä ja keinosiemennyksestä. Täytyykö meidän siis päätellä, että tuotantoeläinten pakottaminen ja näin ollen ylipäätään tuontatoeläinten pito on väärin?

Voisimme ehkä sitten luopua vapauden periaatteesta eläinten kohdalla, ja asettaa lähtökohdaksi sen, että 'eläimen kärsimys on pidettävä kohtuullisena saatuun hyötyyn nähden'. Näin voisimme perustella että tuotantoeläimet ja eläinkokeet ovat tämän moraalin perusteella ihan ok. Ongelmallista tosin on ylipäätään määritellä 'kohtuullinen kärsimys' ja 'saavutetun hyödyn suuruus'. Kuka päättää siis mikä on kohtuullista ja mikä hyödyllistä? Tällä moraalilla voisimme perustella myös eläinseksin kaikissa tilanteissa, jos katsomme että ihmisen saama nautinto on tarpeeksi hyödyllistä. Olisi myös mahdollista lähteä tutkimaan aiheutettua kärsimystä. Tällöin meillä täytyisi olla jonkinlainen neutraali mittari. Jos sitten löytäisimme tapauksen, jossa eläinseksi ei aiheuta eläimelle kärsimystä, niin silloin se olisi kärsimyksenkin kannalta vielä korkeammin moraalista, kuin mistä lähdimme perustelemaan tuontantoeläinten pidon.

Jos vielä otamme tarkasteluun Suomen nykyisen eläinseksiä koskevan lain, niin seksi on laitonta siinä tapauksessa, että se aiheuttaa kärsimystä eläimelle. Näimpä laki tällä hetkellä edustaa eläinseksin kohdalla sellaista moraalia, jossa teon sallittavuus määräytyn sen perusteella, että aiheuttaako se kärsimystä vai ei.

Ihmismielellä on valtava voima. Itsensä voi sairastuttaa uskolla ja itsensä voi parantaa uskolla. Tämä on niin sanottua plasebo vaikutusta, mutta mielellä on suuri merkitys myös arkisemmissa asioissa.

Oikeastaan arkinen toimintamme perustuu hyvin paljon oletuksiin ja mielikuviin. On ihan hyödyllistä olettaa että kaikki toimii oletetulla tavalla ja voimme kokea olevamme turvassa. Jos kaikkea epäilisi niin sitä kutsuttaisiin varmaan neuroottisuudeksi ja turvallisuuden tunteen rikkoutumista traumaattiseksi.

Myös valehtelu perustuu mielikuvilla leikkimiseen. Riippumatta todellisuudesta valheesta tulee totuus ellei valhe paljastu. Esimerkiksi vaikka joku tyyppi ojentaa sulle lasin ja sanoo, että siinä on myrkkyä, niin joisitko sen? Riippuen siis saamastasi mielikuvasta ei oikeastaan ole väliä onko lasissa todella myrkkyä vai ei. Mielikuvasi ratkaisee miten lasia kohtelet.

Mielikuvat vaikuttavat myös asenteisiin ja päätöksiin. Esimerkiksi nykyään huumeisiin liittyy valvasti negatiivisia mielikuvia, eivätkä päätökset sinällään perustu todellisuuteen. Jos mennään kauemmaksi niin orjuus perustui mielikuviin siitä, että vain tietyillä ihmisillä on arvoa. Tai vaikka, että noidan tunnistaa hukuttamalla.

Milloin uskovalle on todella ollut väliä sillä onko jumalaa vai ei. Sitä sanoisi vaan että se on uskon asia. Sen uskoo olevan totta koska itsellä on sellanen mielikuva, että se on totta. Todisteet kelpaavat vakuuttamaan lähinnä itsensä.

Niimpä todellisuuden ja toimintamme välillä on suuri mielikuvien täyttämä aukko. Mielikuvat ovat korkeintaan vuorovaikutuksessa todellisuuden kanssa. Niimpä mielikuvilla paljon suurempi vaikutus mitä yleensä tulee ajatelleeksi, sillä omien mielikuvien kuvitellaan virheellisesti olevan sama asia kuin todellisuus.

Otampa asiakseni tarjota hieman yleissivistystä yleisistä virheistä, jotka nettikeskusteluissa toistuvat. Eivät ole missään erityisessä järjestyksessä, kuin siinä missä ne tulevat mieleeni.


1. Tilastojen lukutaito (virhemarginaali)

Tilastojen tulkinta voi yleisesti olla aika hankalaa. Kuitenkin helppo huomautus on tilastoa tarkasteltaessa kiinnittää huomiota tilaston virhemarginaaliin. Varsinkin puoluekannatus mittauksissa on varsin yleistä, että mittaus ei itsessään todellisuudessa kerro yhtään mitään, koska muutos on pienempi kuin virhemarginaali. Väännetään nyt vielä rautalangasta. Virhemarginaali on arvio mittauksen virheestä, koska kaikki mittaustutkimukset sisältävät jonkinlaista epävarmuutta. Jos tulos on esimerkiksi 15% ja virhemarginaali +-1,4, niin tällöin tiedämme, että tulos on hyvin todennäköisesti ainakin välillä 13,6-16,4%. Puolueiden kannatusseurantaa kannattaakin tehdä pitkällä aikavälillä, satunnaisvaihtelun takaa paljastuu tällöin pitkäaikaisempi trendi.

Vaikeampaa on arvioida mitä tilastot meillä todellisuudessa kertovat. Esimerkiksi nousu poliisin tietoon tulleissa rikoksissa ei välttämättä tarkoita rikollisuuden lisääntymistä. Selittävänä tekijänä voi olla poliisityön paraneminen tai lain muutos. Tilaston tulkinta voi vaatia hyvinkin syvällistä taustatietoa aiheesta. Tämän lisäksi tutkimukseen vaikuttaa myös tutkimuksen tekotapa. Olisi hyvä, jos tarjolla olisi mahdollisuus tutustua tutkimuksen tekomenetelmiin. Kyselytutkimuksissa tuloksiin vaikuttaa myös mitä kysytään. Esimerkiksi kysymys oletko kokenut väkivaltaa parisuhteessasi ei oikeastaan kerro meille vielä paljon mitään. Vaadittaisiin lukuisia lisäkysymyksiä tilanteen selkiyttämiseksi. Esimerkiksi vaikka kysymys siitä, onko itse käyttänyt väkivaltaa parisuhteessa.

Toisesta asiasta esimerkkinä voisin mainita maapallon lämpötilojen seurannat. Luotettavaa dataa saadakseen täytyy seurata lämpötiloja hyvin pitkällä aikavälillä. 100 vuoden keskilämpötilan seurannassa asteen muutos voi vaikuttaa vähäiseltä, mutta todellisuudessa sekin voi olla hyvin merkittävää. Onkin ymmärrettävä millainen muutos missäkin asiassa on merkittävää. Pienistä eroissa on lisäksi syytä huomioida kumulatiivisuus. Pienikin vaihtelu voi olla merkittävää, jos se vaikuttaa moneen asiaan. Esimerkiksi jos naisten etenemisessä uralla on havaittu sukupuolisyrjinnän merkityksen olevan vain 1-5%, niin se voi tuntua vähäiseltä. Kuitenkin yhdenkin prosentin vaikutus voi kasvaa nopeasti, jos ilmiö tapahtuu moneen kertaan.


2. Luonnollisuus

Olen jo aiemmin kirjoittanut kuinka ongelmallista luonnollisuus on perusteluna. Perusongelmana tässä on se, että kaikki mitä luonnossa tapahtuu on luonnollista. Tällöin jos ihminen on osa luontoa, niin kaikki mitä ihminen tekee on luonnollista. Siispä kaikki mitä maailmassa tapahtuu on luonnollista. Jos puolestaan ihmistä ei lasketa mukaan luontoon, niin on täysin järjetöntä perustella ihmisen toimintaa luonnollisuudella. Jos ihminen ei ole osa luontoa, niin tällöin ihminen ei myöskään ole luonnonjärjestyksen alainen.

Yleensä luonnollisuudella todellisuudessa tarkoitetaankin normaaliutta. Normaaliudella puolestaan tarkoitetaan sitä, mitä on tottunut havainnoimaan ja/tai sitä, mitä pitää hyväksyttävänä. Siispä jos bongaatte luonnollisuutta käytettävän argumentoinnissa, niin se on aina täysin asiavirhe. Voitte toki tällöin miettiä, että mistä todellisuudessa on kyse. Jos kyse on havaintojen yleisyydestä, niin havaintojen yleisyys ei vielä itsessään riitä moraaliseksi argumentiksi. David Hume esitti jo 1700-luvulla, että siitä miten asiat ovat, ei voida päätellä sitä, miten asioiden pitäisi olla. Lisäksi havannoivan ongelmaksi syntyy kysymys siitä, onko havaittu asia yleistä kenties vain havainnoitsijan omassa lähipiirissä. Eri ihmiset voivat kokea hyvinkin erilaiset asiat omalla kohdallaan täysin normaaleiksi. Jos kyse on moraalisesta hyväksyttävyydestä, niin täytyy muistaa, ettei yhden ihmisen käsitys moraalista välttämättä vastaa toisen ihmisen käsitystä. Siitä mikä on oikeanlaista moraalia voidaan olla montaa mieltä. Sekin kuitenkin auttaa jo pitkälle, kun huomataan kyseessä olevan moraalikäsitysten ero karkean luonnollisuusargumentin sijaan.


3. Oma uskonto on muita parempi

Paitsi että oman uskonnon esittäminen ainoana oikeana totuutena on jo itsessään arveluttavaa, niin valitettavan usein ihmiset pistävät vielä paremmaksi. Ihmiset näet esittävät oman tulkintansa omasta uskonnostaan olevan absoluuttinen ainoa totuus. Tämän seurauksena meillä on maailma täynnä ihmisiä, joiden kaikkien mielestä juuri se oma näkemys maailmasta on juuri se kaikkein oikein. Tämä toki voi koskea myös muita, kuin uskovia ihmisiä. Kuitenkin on jo erityisen härskiä esittää, että se oma näkemys on ainoa oikea siksi että itse uskoo sen olevan ainoa oikea.

On yleinen virhe ylipäätään ajatella, että jonkin ryhmän edustajat ajattelisivat todella samalla tavalla. Raamatun tulkintoja voi periaatteessa olla niin paljon kuin on uskovia. Puolustajia voi löytää niin naispapeille, kuin naispappeja vastaan. Niin homojen puolustajia kuin vastustajiakin. Ihmisen uskonto ei siis määritä ihmisen koko olemusta. Loppujenlopuksi on aika hankala vetää tiukkaa rajaa siihen, mihin ryhmään kukin ihminen kuuluu. Oma kokemus on varmaan merkittävintä. Itsensä tai oman ryhmänsä korottaminen kaikkia muita paremmaksi ja viisaammaksi tässä kontekstissa kertookin siis lähinnä henkilön äärimmäisestä ylpeydestä ja ylimielisyydestä. Vuoropuhelu vaatii keskinäistä kunnioitusta. On hyvä tuoda esiin ne todelliset syyt, jonka vuoksi kukin ajattelee omalla tavallaan.


4. Muut ovat tyhmiä tai trolleja

Tämä liittyy tavallaan vähän edelliseen kohtaan. Tämä käytös johtuu yleensä siitä, että pitää omaa näkemystään niin täydellisenä, että kritiikin esittäjän täytyy olla joko tyhmä tai trolli. Tietenkin tämä kertoo todellisuudessa enemmän syyttäjästä kuin syyttösten kohteesta. Todellisuudessa syyttäjä ei joko ole valmis katsomaan asiaa kuin omalta kannaltaan tai argumentit vain loppuvat. Tällöin omaa kyvyttömyyttä pyritään peittämään siirtämällä syy keskustelukumppaniin.

Tietenkin on myös olemassa oikeita trolleja sekä itseä tyhmempiä ihmisiä, siinä missä varmasti löytyy aina myös viisaampia ihmisiä. Kuitenkin on hankala kuvitella, että se viisaampi osapuoli olisi ensimmäisenä haukkumassa toista tyhmäksi. Argumenttien puute ja keskustelutaidottomuus eivät ainakaan ole parhaita menetelmiä tuoda esiin viisautta. Trollien tarkoitus puolestaan on saada toinen osapuoli suuttumaan. Paras tapa osoittaa viisautta trollien kanssa onkin pysyä rauhallisena. Useimmista trolleista selviää tällä. Joidenkin ihmisten kanssa keskustelu voi kuitenkin muodostua mahdottomaksi. Jotkut ihmiset näet keskustelevat ennemminkin itsensä kanssa, eivätkä välitä pätkääkään siitä, mitä toinen henkilö sanoo. Kun keskustelee henkilön kanssa, joka omasta mielestään on absoluuttisen totuuden torvi, eikä kykene vastaanottamaan minkäänlaista kritiikkiä, voi keskustelu jäädä yksipuoliseksi.

Lopuksi esitän tähän vielä oman viisauteni määritelmän. Jos tyhmyys on tiedon puutetta, niin silloin me kaikki voimme olla joko tyhmiä tai viisaita riippuen tilanteesta ja näkökulmasta. Tämä tuntuu olevankin yleinen tapa määrittää tyhmyyttä. Yleensä tyhmänä pidetään sitä, joka ei tiedä jotain asiaa, mitä itse pitää tärkeänä tai itsestäänselvänä tietona. Kuitenkin minusta tyhmyys koostuu ennemminkin haluttomuudesta tietää sekä kyvyttömyydestä ymmärtää. Viisaus puolestaan on halua tietää ja kykyä ymmärtää. Nämä asiat voivat toki konkretisoitua sitten erityisiksi tietovarannoiksi. Tärkeää on kuitenkin tehdä ero hyvän ja pahan sekä tyhmän ja viisaan ihmisen välillä. Viisaus tai tyhmyys ei kerro mitään siitä, onko ihminen hyvän- vai pahantahtoinen. Niimpä tyhmyys ei välttämättä ole todellisuudessa niin negatiivinen asia, kuin millaisena se on totuttu ymmärtämään.

Heti alkuun täytyy korostaa, että tässä minun on tarkoitus selittää, miten luonnollisuus-argumenttia käytetään väärin internetkeskusteluissa ja jokapäiväisessä ajattelussa. Yleensä kun jotain asiaa nimitetään luonnolliseksi tarkoitetaan sillä oikeasti sitä, että se tuntuu itsestä luonnolliselta. Toisinsanoen kun sanotaan, että 'insesti on luonnonvastaista' tai 'insesti on luonnollisesti väärin', niin sillä tarkoitetaan oikeasti sitä, että 'minusta insesti on väärin'.

Jokaisessa kulttuurissa on kuitenkin jonkinlainen insesti-kielto. Tosin kiellon sisältö vaihtelee kulttuureittain (esim. serkkuja/tiettyä serkkuja voidaan pitää myös sisaruksina). Tämän vuoksi insesti-kieltoa voidaan kuitenkin pitää universaalina piirteenä. Tutkijat ovat pitkään pohtineet tämän syytä. Biologisena selitysmallina on esitetty insesti-kiellon juontavan sen geneettistä vaihtuvuutta heikentävistä ominaisuuksista. Tätä ja muita funktionaalisia malleja on kuitenkin kritisoitu siitä, että ihmiset ovat harvoin tietoisia insestin seurauksista. Hyvänä esimerkkinä voisin mainita tilanteen, jossa A ja B ovat sisaruksia, mutta kukaan ei tiedä sitä. Tällöin A:n ja B:n väliselle suhteelle ei ole käytännössä minkäänlaista estettä. Varteenotettavimpina selitysmalleina ollaan esitetty psykologisia taupumuksia. Yhden selityksen mukaan yhdessä kasvaneet eivät tunne seksuaalista vetoa toisiinsa. Toisen mallin mukaan miehet luokittelevat kaikki naiset kahteen eri kategoriaan, "vaimoihin" ja "sisaruksiin".

Siispä insesti-kiellon yleisyyden vuoksi voisimme helposti väittää insestin olevan luonnotonta. Kuitenkin insesti-kielto näyttää olevan enemminkin olosuhteiden ja kulttuurin yhdessä muovaama ilmiö. Ei siis varsinaisesti biologinen ilmiö.

Lisäksi käyttäessämme luonnoliisuutta argumentoinnissa kohtaamme aina seuraavan ongelman: jos jokin ilmiö esiintyy luonnossa, kuinka voimme sanoa, että se on luonnotonta? Lopulta siis päädymme siihen, että kaikki mitä tapahtuu on luonnollista, koska emme voi tietyssä mielessä tehdä aitoa eroa luonnollisen ja epäluonnollisen välille.

Tarkoitukseni ei ole kuitenkaan kieltää teitä puhumasta luonnollisuudesta, mutta on hyvä tiedostaa sen ongelmallinen luonne argumentoinnissa. Luonnollisuus sopii lähinnä kuvailevaksi adjektiiviksi lauseisiin kuten 'minusta se tuntuu luonnolliselta' tai 'luonnollisestikin olen ottanut asian huomioon'. Luonnollisuuden käyttäminen argumentoinnissa johtaa meidät helposti loogiseen umpikujaan ja päädymme lopulta vain argumentoijan oman maailman sisään. Esimerkiksi siis tilanne jossa esitetään vaikka väittämä: "homous on luonnotonta, koska kaikkien olentojen tarkoitus on vain siirtää geeninsä eteenpäin". Tässä tapauksessa luonnollisuuden määrittää se, että "kaikkien olentojen tarkoitus on vain siirtää geeninsä eteenpäin". Mikä siis ei ole mikään todennettavissa oleva objektiivinen fakta, vaan lähinnä argumentoijan oman maailmankatsomuksen lähtökohta.

Lisättävää? Kommentteja? Olenko kenties väärässä? Tahtoisin tietää kovasti :)

http://hallintadraama.blogspot.fi/
http://hallintadraama.blogspot.fi/
http://hallintadraama.blogspot.fi/
http://hallintadraama.blogspot.fi/
http://hallintadraama.blogspot.fi/
http://hallintadraama.blogspot.fi/
http://hallintadraama.blogspot.fi/
http://hallintadraama.blogspot.fi/
http://hallintadraama.blogspot.fi/
http://hallintadraama.blogspot.fi/
http://hallintadraama.blogspot.fi/
http://hallintadraama.blogspot.fi/
http://hallintadraama.blogspot.fi/
http://hallintadraama.blogspot.fi/
http://hallintadraama.blogspot.fi/
http://hallintadraama.blogspot.fi/

Päättäjät päättää. Teetkö itse valintasi vai otatko vaikutteet ulkoa? Note to self: Munasilteen ei pidä mennä talvella pihalle.
Ei pitäis filosofisoida.

Sosiologia: socius = toveri, matkakumppani; societas = yhteiskunta; logos = oppi, tieto

Ensimmäinen tiede oli filosofia. Sen rinnalle nousi tähtitiede, matematiikka, biologia, psykologia, teologia, taloustiede jne. Kaikkien tieteiden jälkeen tarvitaan vielä yksi tiede, joka tutkii niiden muodostamaa kokonaisuutta.

Vastatakseni ymmärrettävästi, mitä sosiologia tutkii, sanoisin yhteiskuntaa. Vastatakseni kattavasti, sanoisin sosiaalista. Sillä onhan sosiaalinen enemmän kuin pelkkä yhteiskunta.

Emile Durkheim (1858 - 1917) lähti ajatuksesta, että ansaitakseen olemassaolonsa, sosiologia tarvitsee tutkimuskohteen, joka on ainoastaan sen oma. Sosiaalinen täyttää tämän ehdon. Sosiaalinen puolestaan on jotain, jossa yksilöt yhdessä ollessaan tuottavat tietynlaisen oman sosiaalisen maailman, joka sisältää omat säännöt, oman moraalikoodiston jne. Olennaista tässä on, että tämä sosiaalinen maailma jatkaa olemassaoloaan, vaikka siinä vaikuttavat yksilöt vaihtuisivat. Esimerkiksi valtio jatkaa olemassaoloaan, vaikka siihen kuuluvat yksilöt vaihtuvat vuosien saatossa.

Durkheim lähti tarkastelemaan itsemurhia osoittaakseen, että itsermurhia ei voi selittää pelkästään biologisilla tai psykologisilla tekijöillä. Perintötekijät ja mielisairaudet tietenkin osaltaan voivat vaikuttaa itsemurhataipumukseen. Lisäksi valolla ja lämmöllä näytti olevan merkitystä, sillä itsemurhia tehdään enemmän kesällä kuin talvella. Kuitenkaan näillä ei voinut selittää maaseudun ja kaupunkien eroja tai Italian keskiosan suurta itsemurhakuolleisuutta verrattuna maan pohjois- ja eteläosiin. Ratkaisevaksi tekijäksi Durkheim havaitsi yhteisöllisyyden. Katolisissa valtioissa yhteisöllisyys oli vahvempaa, kuin protestanttisissa valtioissa, mikä suojeli yksilöä riistämästä omaa henkeään.

Durkheim nimitti heikosta yhteisöstä johtuvaa itsemurhaa egoistiseksi itsemurhaksi. Heikossa yhteisössä yksilö kokee itsensä niin irralliseksi, että kokee omien henkilökohtaisten ongelmiensa olevan yhteisön hyvinvointia tärkeämpää. Moderneissa länsimaissa itsemurhat ovat yleensä egoistisia. Kuitenkin myös liian voimakas yhteisö voi olla syynä itsermurhiin. Eräällä Tyynenmeren saarella tiettyyn ikään ehtineillä miehillä oli tapana viettää juhla, jonka lopuksi he joivat vapaaehtoisesti myrkkymaljan. Tämän he tekivät yhteisön paineen alla yhteisön hyväksi. Tätä Durkheim kutsui altruistiseksi itsemurhaksi. Myös kamikaze lentäjiä tai joitain islamistisia itsemurhapommittajia voidaan pitää altruistisen itsemurhan tekijöinä, sillä heidän tekonsa taustalla on tarkoitus riistää oma henkensä yhteisön hyvinvoinnin edistämiseksi. Durkheimin mukaan siis kaikkein alhaisin itsemurha kuolleisuus on silloin, kun yhteisö ei ole liian heikko, eikä liian kiinteä.

Egoistisen itsemurhan lisäksi Durkheim nimesi myös toisen liian löyhästä yhteisöstä johtuvan itsermuhatyypin. Anominen itsemurha. Anomiseen tilaan joudutaan, jos yhteisön normit ja moraaliset käsitykset rapistuvat, eikä tarjolla ole uutta tilalle. Tämän voi aiheuttaa esimerkiksi suuri lama. Ihmiset ovat tottuneet siihen, että aina on edes jotain töitä tarjolla ja yhteisössä on jokin mahdollisuus pärjätä. Suuresta lamasta puolestaan seuraa paljon irtisanomisia ja paljon ihmisiä, jotka jäävät vaille työtä. Ihmiset jäävät tällöin tyhjänpäälle vaille yhteisönsä tukea. Vastaavasti on myös toinen liian kiinteästä yhteisöstä johtuva itsemurha tyyppi, fatalistinen itsemurha. Fatalistinen itsemurha on seurausta yhteisöstä, joka tukahduttaa yksilön täysin. Tästä esimerkkinä Durkheim käytti orjia ja kuolemaantuomittuja.

Mutta mitä mieltä Marx oli kapitalismista? Entä mitä Weber tarkoitti kapitalismin erityisellä rationaalisuudella? Näihin kysymyksiin, näihin tunnelmiin. *Koska sosiologia kuuluu kansalle*

Lähteet:
Sosiologia; Kimmo Saaristo, Kimmo Jokinen; WSOY, 2010

What keeps confusing me about the believers is the idea that faith is good and the lack of faith is evil. And if you lack faith you deserve to go into damnation. The concept is probably something like "if you're not with us, then you're against us". But that is problematic because then people would be divided into two categories, because there is only two in this way of thinking, people who are purely evil and people who are purely good. But that doesn't work out, does it? Only if we set up very strict standards of good and evil would that be possible, say people who eat lollipops are evil and those who don't are good. And then still people can change. Wouldn't you say that instead all the people are somewhere in between pure good and pure evil? So pure good and evil doesn't really exists, at least not among any humans. But to get back to the idea that lack of faith is evil. It's something similar to famous saying that "all evil needs to progress is that the good people do nothing". This saying is true to a certain degree, but it works on the assumption that people are going to do evil things regardless and if no-one doesn't do anything good to stop it, then evil will triumph. But in reality doing nothing is not exactly the same as doing something evil. If no-one does anything evil, then there is no need to stop it. Would you say that then doing nothing is evil? No, of course not. Instead I would conclude that faith is something positive. Something you can use as a power source to give your life a meaning. Lack of faith is neutral. You can still go on living your life and find your meaning and life energy from somewhere else. Without deserving punishment for it. Instead the faith in evil is that what is bad. If you believe that doing evil things to others is the way to go in life then surely you deserve to be stopped.

Jumala on luonut kaikki ihmiset yhtä arvokkaiksi. Jumala rakastaa kaikkia ihmisiä yhtäläisesti. Mistä johdan ajatuksen, että jokaisella on yhtäläinen kyky löytää Jumala. Silti maailman uskonnollinen kenttä on pirstaloitunut. Kristikunta itsessään on hajonnut lukuisiksi lohkoiksi ja lahkoiksi. Siitä huolimatta yleisesti ajatellaan, että juuri sen oikean uskon ja Jumalan tahdon löytäminen on tärkeää. Ihmisiltä kysyttäessä jokaiselta löytyy oma, erilainen vastaus siihen, mikä on se oikea usko. Tämä johtaa siihen ongelmaan, että ketä pitäisi uskoa? Kun kaikki ovat samanarvoisia, niin miten voin korottaa jonkun toisen yli? Ja kuitenkin, jos juuri se oikea usko olisi niin tärkeää, miksei kaikkivoipa Jumala tekisi asialle jotain? Luulempa, että tekeekin, mutta ilmeisesti Jumalan ja ihmisen välinen kommunikaatio ei ole niin helppoa. Luultavasti kaikilla ihmisillä on omat kokemuksensa ja käsityksensä Jumalasta, jotka heijastuvat oman maailman kuvan ja ympäröivän kulttuurin kautta. Tämä nostaakin "rakasta lähimmäistä niin kuin itseäsi" äärimmäiseksi ohjenuoraksi. Sillä sitä on hyvyys. Pahuus on tekoja, joista puuttuu rakkaus. Pahuus on tekoja ja ajatuksia, joilla korottaa itsensä muiden yläpuolelle.