IRC-Galleria

Alexin faija osti meille sen minibussin, se oli kahdeksanpaikkainen joten me mahduttiin siihen hienosti: Alex kolme penkkiä vallaten, mä neljännellä penkillä sen vieressä ja sen suunnilleen kokoa 20 olevat kengät mun sylissä, mä näpersin Conversejen mustaa nauhaa sormillani. Mulle ei ollut vieläkään auennut, miksi mies käytti vaaleanpunaisia Converseja ja niissä mustia nauhoja, mutta toisaalta, eikö se ole niin, että toisesta ei saa tietää kaikkea että parisuhde pysyy kiinnostavaa. Ei meillä kummallakaan parisuhdetta ollut, ainakaan keskenämme, vaan pari suhdetta Alexilla ja mä olin tapani mukaan toipumassa yhdestä.

”Siirrä ne kalossisi pois siitä”, mä vinguin puoliksi tosissani. ”Miten jollain ihan oikeasti voi olla noin isot jalat?”
”Kaikki ei oo tollasia vauvajalkoja kun sä”, mies tuhahti. ”Ite paikkas valkkasit, jos ei kelpaa niin tossa on tilaa”, se sanoi ja osoitti mun paikkaa vastapäätä olevaa penkkiä, johon mä olin nostanut kengättömät jalkani. ”Oikea vauvakoipi sä olet, niin mitä kokoa sun kengät oli, seiskaa? Kenties oikeen kasia?”
”Kasi puoli”, mä irvistin happamasti sille. ”Eikä sillä, että se olis jotenkin paha että mun jalat on pienet. Ne mahtuu joka paikkaan.”
”Ehkä mä en tahdo tietää mihin sä tunget sun jalkoja.”
”Mä näytän sulle ihan pian, jollet sä vaikene.”