IRC-Galleria

www.vanitybackstage.com/2011/04/vaalit-2011.html

;D

www.vanitybackstage.com/2011/04/tuli-iso-jyty.html
lolmao

Viimeaikoina on ymmärrettävästi kohistu ehdokkaiden vaalirahoituksesta. Koska avoimuus näissä asioissa kannattaa, avaan oman rahoitukseni jo ennen vaalipäivää täällä blogissani. Vielä virallista vaalirahailmoitustani ei löydy osoitteesta www.puoluerahoitus.fi, koska vielä viime päivinä suunnitelmat ovat muuttuneet ja pieniä lahjoituksia on tulee loppumetreille asti.

Pääosin vaalibudjettini koostuu omista rahoista. Olen saanut, kuten muutkin alle 30-vuotiaat ehdokkaat, Kokoomuksen Nuorten Liitolta avustusta kampanjaani. Tämän lisäksi kannatusyhdistykseni Hyvää Rabonaa ry. on saanut pieniä lahjoituksia yksityishenkilöiltä ja yrityksiltä. Nämä lahjoitukset ovat olleet muutamasta kympistä muutamaan sataan euroon.

Kirjoittelin vaalibudjettini auki lähes samalla tavalla kuin se julkaistaan puoluerahoitus.fi -sivuilla. Korostan, että summat tarkentuvat vielä varsinaisessa ilmoituksessa. Viimeiselläkin viikolla voi tapahtua muutoksia suuntaan tai toiseen.

Vaalikampanjan rahoitus yhteensä 16985,3

Rahoitus sisältää omia varoja yhteensä 6984,3
Rahoitus sisältää yksityishenkilöiltä saatua tukea yhteensä 1200 euroa
Rahoitus sisältää yrityksiltä saatua tukea yhteensä 1300 euroa

Rahoitus sisältää puolueyhdistyksiltä saatua tukea 6000 euroa
- Kokoomuksen Nuorten Liitto 5000 euroa
- Uudenmaan Kokoomusnuoret ry. 1000 euroa

Muuna kuin rahana annettu tuki 1501 euroa (Tommi Ojala: vaalivideot)

Vaalikampanjan kulut yhteensä 16985,3

Sanoma, ilmaisjakelu- ja aikakauslehdet 4 948,92 euroa
Tietoverkot 1376 euroa
Muut viestintävälineet 1842,92 euroa
Ulkomainonta 1968 euroa
Vaalilehtien, esitteiden ja muu painettu materiaali 2844,46 euroa
Vaalitilaisuudet 1254 euroa
Muut kulut 1250 euroa
Vaalivideot 1501 euroa

Sofia Vikman

Korkeakoulujen ei pitäisi olla tutkintotehtaita, joiden tehtävänä ottaa yhtenä vuonna ihmisiä sisään ja sylkeä heidät muutaman vuoden päästä paperit kourassa ulos. Parhaimmillaan koulut voivat toimia uuden kasvun kiihdyttiminä ja työllisyyden edistäjinä. Tähän niitä pitää myös rahoituksella ohjata.

Niin yhteisen kuin henkilökohtaisenkin kakun kasvattaminen tulevaisuudessa tapahtuu työn ja yrittäjyyden kautta. Tästä huolimatta korkeakouluilla ei ole todellista motiivia kiinnostua heiltä valmistuneiden työllistymisestä, eikä valmistuneita yrittäjyys (tai siihen kouluttautuminen) liiemmin näytä kiinnostavan. Yrittäjyyttä tukevat opinnot koskevat vain harvoja ja valittuja. Tähän on viimein tultava muutos.

Suomen tulevaisuus nojaa suomalaisten innovaatioiden ja yritysten syntymiseen. Korkeakouluissa on oltava sopivat puitteet luovuudelle ja opiskelijoita tulee kannustaa hyvien ideoidensa kaupallistamiseen.

Onneksi sentään opiskelijat itse ovat ymmärtäneet työllistämisen merkityksen ja sen mukanaan tuomat mahdollisuudet. Ainakin suurissa yliopistokaupungeissa, kuten Helsingissä, Turussa ja Tampereella on syntynyt opiskelijoiden toimesta yrittäjyysyhteisöjä (entrepreneurship society), joiden tehtävänä on, paitsi houkutella opiskelijoita yrittäjyyden ihmeellisen maailman pariin, myös tuoda erilaisia ideoita yhteen erilaisten toimijoiden luokse ja tukea yritystoimintaansa aloittelevia opiskelijoita. Parhaimmillaan tämä johtaa uusiin menestystarinoihin, jotka työllistävät suomalaisia osaajia.

Lisäksi on tärkeää, että perinteisten asetelmien – kuten ajatus kauppatieteilijöistä yrittäjinä ja humanisteista työttöminä tai tutkijoina – ravistelu aloitetaan sieltä, missä tulevaisuuden tekijät kouluttautuvat. Suomella on vain voitettavaa siinä, että yhteiskuntatieteilijät ja muotoilijat löytävät toisensa. Uskon, että näin voimme kääntää esimerkiksi ikärakenteemme voitoksi, kun monialainen yhteistyö synnyttää uusia sosiaalisia innovaatioita, joiden kaupallistamismahdollisuudet ovat rajattomat!

Yrittäjän menestyminen on yhteistä

Olen myös pohtinut paljon sitä, miksi yrittäjyys on niin suuri kirosana Suomessa. Koemme, että yrittäjän menestyminen on muilta pois, vaikka käytännössä koko Suomen hyvinvointi nojaa kasvavaan yrittäjyyteen ja työhön. Rahanahneiden kapitalistien sijaan yrittäjät ovat monesti pienituloisia puurtajia, jotka haluavat olla oman itsensä herroja tai tehdä töitä juuri itselleen mielenkiintoisen ja tärkeän asian puolesta.

Kateuden kyllästämä vihamielinen ilmapiiri ei kannusta ketään ottamaan riskiä ja kokeilemaan omia siipiään. Jotta luovuudelle, rohkeudelle ja ennakkoluulottomalle yrittämiselle olisi tilaa, on meidän ymmärrettävä, ettei yhden onnistuminen ole muilta pois vaan nimenomaan muille lisää. Jokainen kasvava yritys tuo meille verotuloja ja luo työpaikkoja – uusista tuotteista ja palveluista puhumattakaan.

Tarvitsemme asennekasvatusta, ja ennen kaikkea kasvulle ja innovaatioille myönteisen ilmapiirin. Mikä olisi sen parempi parempi paikka aloittaa, kuin korkeakoulumme? Rahoitusperusteet kuntoon, oikeaa asennetta kehiin ja sallitaan taas onnistuminen Suomessa. Siitä voi matka kohti paremminvointivaltiota alkaa.

---

Alkuperäinen blogiteksti luettavissa täältä.

Kokoomuksen puheenjohtajan, valtiovarainministeri Jyrki Kataisen ajatuksia.

Siviilipalveluksesta on haluttu tehdä lähes rangaistuksenomainen vaihtoehto asepalveluksesta kieltäytyjille. Koulutuskeskus on kuin toisinajattelevien individualistien päiväkoti, josta ponnistetaan mitä erilaisempiin paikkoihin suorittamaan palveluksen loppuosa. Varusmiespalveluksen sisältöön kiinnitetään jatkuvasti paljon huomiota, mutta keskustelu siviilipalveluksen kehittämisestä tyssääntyy julkisuudessa usein vain palveluksen pituudesta kinasteluun.

Totuus kuitenkin on, että Suomi tarvitsee sivareita sekä rauhan että kriisin aikana. Siviilipalvelusmiehet tekevät yhteiskunnassamme paljon hyviä töitä ja moni koulu olisikin aika tiukoilla ilman sivareiden apua. Eivätkä kriisin sattuessa kaikki voi olla rintamalla kiinni, vaikka tilanne olisi kuinka paha.

Olisiko vihdoin aika pohtia, mitä hyötyä siviilipalvelus voisi tarjota sen suorittavalle ja sitä kautta myös koko yhteiskunnalle?

Armeijassa on perinteisesti voinut suorittaa erilaisia siviilielämässäkin hyödyttäviä lupia, kuten metsästysluvan, ajokortin, tulityökortin tai vaikkapa räjähdeluvat. Miksei siviilipalveluksessa voi suorittaa vaikkapa ensiapu- , kuljetus- tai järjestyksenvalvojan lupia? Siviilipalvelusmiehillemme voisi kouluttaa esimerkiksi elintarvikkeiden jakoa, väestön ja ympäristön suojaamista sekä pelastustehtävien hoitoa kriisien varalle.

Entä miten on johtajakoulutuksen laita? Jos Suomi joutuu joskus aseelliseen konfliktiin, tarvitsemme ihmisiä, jotka pystyvät johtamaan, organisoimaan ja toteuttamaan kotirintaman väestönsuojelullisia tehtäviä, kun ampumataitoisille on suurempi tarve rintamalla.

Reservin upseerina voin todeta, että Haminan koulutuksesta ja siellä opituista asioista on ollut hyötyä niin intissä kuin siviilissäkin. Usein RUK:n johtamista kritisoivatkin eniten juuri he, jotka eivät sitä ole koskaan käyneet. Soisin mielelläni vastaavaa johtajakoulutusta ainakin osalle siviilipalvelusmiehistämme.

Ei se pituus vaan se sisältö

Mielestäni siviilipalveluksen pituuden tulisi olla yhtenäinen varusmieskoulutuksen kanssa. 6, 9 ja 12 kuukautta ja palveluksen pituus riippuisi koulutettavista tehtävistä ja niistä saaduista taidoista. Esimerkiksi kuljetustehtäviin erikoistuva sivari selviää varmasti kuuden kuukauden koulutuksella, kun taas ensiapuun erikoistuva siviilipalvelusmies on järkevää sijoittaa palvelukseen 12 kuukaudeksi. Kannustavan pidemmästä siviilipalvelusajasta tekisi se, että pidemmän ajan palveluksesta saisi paremman hyödyn – tietenkin korkeamman päivärahan, mutta myös laajemman työkokemuksen vaativammista tehtävistä sekä tulevaisuuden kannalta hyödylliset kurssit.

Lisäksi on syytä muistaa, että siviilipalveluksen järkeistäminen voisi palvella myös alati kasvavia paineita pidemmistä työurista. Entä jos sairaskuljettajaksi mielivä siviilipalvelusmies saisi tarvitsemaansa työkokemusta tai vaikkapa korvaavia suorituksia siviilipalveluksestaan? Hän voisi siten lyhentää opiskeluaikaansa tai kehittyä paremmaksi ammattilaiseksi ja siksi myös työllistyä nopeammin.

Toimiva maanpuolustus kaipaa muutakin kuin vain osaavia taistelijoita. Tämä tulisi ottaa paremmin huomioon ja sivarit pitäisi nähdä maanpuolustuksellisena resurssina, kuten varusmiehetkin. Selvää lienee ainakin se, ettei nykymuotoinen siviilipalvelus palvele juuri muita kuin niitä paikkoja, jotka pääsevät heidän työpanoksestaan nauttimaan.

Tätä mieltä on ulkoministeri Alexander Stubb.

Suomessa toimivien rahapelimonopolien (Veikkaus, RAY ja Fintoto) erityisasemaa on perusteltu sillä, että näin voidaan turvat tuki kulttuurille, liikunnalle ja nuorisotoiminnalle. Onko tämä kuitenkaan paras tapa kerätä varoja näiden kohteiden tukemiseen? En usko.

Kilpailun kieltäminen mainontaa rajoittamalla on arveluttavaa

Monopolit ovat saaneet Suomessa kyseenalaisen aseman viime aikoina, kun ulkomaisten kilpailijoiden mainostaminen kiellettiin. Kyse ei ole pelkästään kilpailun estämisestä, vaan pohjimmiltaan kyseessä on myös sananvapausrikkomus.

Aikaisemmin ajaessani Tuusulanväylää oli tienvarressa valtava Unibetin mainos. Nyt tällainen markkinointi on muilta kielletty, mutta silti pääpostin seinään saa edelleen ripustaa valtavan lottomainoksen, jossa hymyilee Jokeri-hahmo.

Tilanteen ongelmallisuus aukeaa paremmin esimerkillä: olisiko hyväksyttävää, että Express-bussien mainonta kiellettäisiin, mutta VR saisi edelleen mainostaa missä sitä huvittaa?

Kilpailu on kuluttajan paras kaveri

Vapaa kilpailu varmistaa sen, että pelejä tarjoavat yritykset vetävät mahdollisimman vähän välistä ja valinnanvapaus pelikohteissa on mahdollisimman suuri.

Esimerkiksi Veikkaus tarjoaa suomalaisille valitsemiaan pelikohteita valitsemillaan kertoimilla. Veikkaus siis päättää, kuinka paljon mistäkin pelistä voi enimmillään voittaa. Rahapelimonopoleilla olisi varaa tarjota huomattavasti nykyistä parempiakin kertoimia, eiväthän he muuten tahkoisi nykyisen kaltaisia voittoja. Tämä ei missään tilanteessa koidu pelaajan hyödyksi.

Muiden pelifirmojen pääsy Suomen markkinoille nostaisi kilpailun tuloksena Veikkauksenkin kertoimia ja mahdollistaisi näin ollen pelaajille nykyistä paremmat voitot ja laajemman pelikohteiden valikoiman.

Kärsivätkö nuoret, liikunta ja kulttuuri?

Monopoleista on perinteisesti haittaa kuluttajille, mutta rahapelimonopoleista on itse asiassa haittaa myös niiden edunsaajille, kulttuuri- liikunta- ja nuorisotoimen toimijoille.

Yleinen ajatusvirhe on, että purkamalla monopolin, katkaisemme liikunnan ja kulttuurin rahavirrat. Näin ei kuitenkaan ole. Voisimme sallia ulkomaisten pelintarjoajien tulon Suomen markkinoille maksullisia lupia vastaan. Näillä lisenssimaksuilla rahoitettaisiin helposti veikkauksen ja kumppaneiden tämän hetkinen tuotto. Näinhän toimitaan jo mm. Maltalla ja Iso-Britanniassa.

Varojen turvaamiseksi riittää, että lisenssien kokonaismyyntihinta vastaa nykyisten rahapelimonopolien voittoja. Jos haluamme nykyistä enemmän varoja yleishyödyllisiin tarkoituksiin, voimme yksinkertaisesti nostaa lisenssien kokonaismyyntihintaa.

Usein väitetään, että päästessään markkinoillemme ulkomaiset pelitalot veisivät asiakkaat RAY:ltä ja Veikkaukselta. Näin saattaisikin käydä, mutta mitä väliä sillä on, jos yleishyödyllisiin kohteisiin tarkoitetut varat olisivat edelleen turvattuina?

Välillä kuulee myös argumentteja sen puolesta, etteivät ulkomaiset peliyhtiöt ole kiinnostuneita Suomen markkinoista. Peliyhtiöiden kommenttien valossa tätä on vaikea uskoa. Ei ole valtion tehtävä sanella, mitä ja missä saamme veikata, se oikeus kuuluu meille pelaajille itsellemme.

Kansainvälinen lainsäädäntökin haraa monopoleja vastaan

Kaiken lisäksi Suomen rahapelimonopoli on vielä EY-tuomioistuimen ennakkoratkaisun vastainen. Tuomioistuimen mukaan vain sellaiset rahapelimonopolit ovat oikeutettuja, joiden tehtävänä on rajoittaa ihmisten pelaamista.

Onko Veikkauksen ja RAY:n massiivisten mainoskampanjoiden perimmäinen tarkoitus suomalaisten pelaamisen hillitseminen? Tuskinpa.

Kilpailua korruption sijaan!

Rahapelimonopolit ovat yksinkertaisesti haitaksi meille pelaajille, meille urheilun ja teatterin harrastajille, oikeastaan koko yhteiskunnalle. Ilman monopoleja yleishyödyllisiin tarkoituksiin voitaisiin kerätä nykyistä enemmän varoja. Eikä lähtökohtaisesti ole järkevää toimia kansainvälisen lainsäädännön vastaisesti.

On vaikea ymmärtää, miksi järjestelmää ylläpidetään Suomessa, kunnes mieleen muistuu RAY:n tuet Nuorisosäätiölle, jotka lopulta päätyivät pääministerin vaalikampanjaa.

Me ansaitsemme kilpailua korruption sijaan.