IRC-Galleria

Ympäristötietoisina henkilöinä teemme yhteisölle palveluksen ja otamme kaksi käymisastiaa täyteen omppuja, etteivät lahoa puuhun.

Tuskin on saavit puolillaan helakanpunaisia herkkuja kun jo kiitää lähimmästä kerrostalosta henkilö kyselemään että mitäs täällä omppuja kerätään. Oispa ollut jännä nähdä jos ei yksi meistä olisi asunut kyseisessä taloyhtiössä, että minkälainen huuto siitä syntyisi. Nyt tuli vain viiden minuutin moraalisaarna passiivisagressiivista paskapuhetta, että "juuri kun on täällä vanhojen asukkaiden kanssa alettu sopua saamaan ja täällä joku kerää kaikki omenat ja lässynlässynlää".

Ainoa toimenpide mitä omenoille on tehty - mädimpien tilasta päätellen - viimeiseen kahteen viikkoon, on talkkarin ruohonleikkuun helpottamiseksi tuomat ämpärit minne kerätään mädät pois maasta. Kaksi 30 litran saavia, reunojaan myöten täynnä mätää omenaa. Mielestäni varsin hyvä indikaattori ympäröivien kuuden rapun asukkaiden mielenkiinnosta omenoita kohtaan. Jos reippaat nuoret miehet päättivät ravistella omenoista ehkä, ehkä neljänneksen itselleen, se tuskin vaarin maailmaa kaataa. Puu näyttää vieläkin nätiltä ja punaiselta pari viikkoa, kunnes ne loputkin mollukat kopsahtavat nurmelle lahoamaan kilpaa kaiken vihreän kanssa.

Olisiko sitä pitänyt käydä kaikki raput läpi organisoiden lista, minkä perusteella omenapuun käyttöaika jaetaan tasaisesti kaikkien käyttäjien kesken vai mikä olisi ollut tyydyttävä ratkaisu, mene ja tiedä. Luultavasti siitäkin olisi tullut sanomista, koska organisoimme jotain kysymättä asukassäätiöltä, tai mikä ikinä paikallinen "alkuperäisasukkaista" koostuva kahvikämpän hyvävelijärjestö tämän lafkan tapahtumattomuutta pitää silmällä.

Dynaaminen triomme päätti antaa ammattimaisten mielensäpahoittajien vetäistä hernekasvit nasaaliinsa, sillä siinä vaiheessa kun heillä on taas naama palautunut kärsäkkään nisäkkään sukupuolielimen kaltaisesta kurtusta, meillä onkin jo viiniä parikymmentä litraa. Ja he ovat vieläkin kateellisia kun eivät saaneet omenoita.

Koska ne loput mätänevät tuonne puuhun.

Viime aikoina luettua:

Suzanne Collins - Nälkäpeli -trilogia:
*****
Nälkäpeli
Vihan liekit
Matkijanärhi

Nälkäpeli kertoo karusta lähitulevaisuudesta - ihmiskunta on tuhoutunut luonnonmullistusten, saasteiden ja sotien seurauksesta. Maailman raunioista on syntynyt totalitäärinen Panemin valtio, joka sijaitsee ennen "Pohjois-Amerikaksi" kutsutulla alueella.

Panemin pääkaupungissa, Capitolissa, asiat ovat hyvin. Ihmisillä on rahaa, ruokaa ja kaikki hyvin. Nappia painamalla saa käytännössä mitä vain. Hyvinvointi ei kuitenkaan jakaudu tasaisesti kaikkialle: muut osat valtiosta on jaettu 12 osavaltioon, joilla jokaisella on oma velvollisuutensa tuottaa tavaraa ja kulutettavaa Capitolin tarpeisiin.

Merkiksi ylivertaisuudestaan Capitol järjestää vuosittain Nälkäpeli-nimisen tosi-tv-sarjan, johon arvotaan kultakin vyöhykkeeltä yksi tyttö ja yksi poika mukaan kaikkien 12-18-vuotiaiden nuorten joukosta. 24 nuorta päätyvät Nälkäpeli-areenalle, ja pelin säännöt ovat yksinkertaiset: heidän kuuluu tappaa toisensa, viimeinen elossaoleva on voittaja.

Tällä kertaa ei-toivottu arpa osuu vyöhykkeellä 12 asustavan 16-vuotiaan Katniss Everdeenin pikkusiskoon. Pelastaakseen siskonsa hengen Katniss ilmoittautuu vapaaehtoiseksi hänen tilalleen.

Nälkäpeli-sarja on taitavasti ja mielenkiintoisesti kirjoitettu. Dystopia/sci-fi -tyylinen tarina saa pohtimaan, mikä on hyvä ja mitä on pahuus sitten on. Voisiko tulevaisuus olla näin karu? Nälkäpeli-areenan hyvinkin brutaali väkivalta on mieltä kouhuttavaa, mutta jollain kierolla tavalla myös viihdyttävää luettavaa. Sen lisäksi sarja paranee kirja kirjalta.

Suosittelen jokaiselle tulevaisuuden kauhuskenaarioita käsittelevän kirjallisuustyypin (siis dystopian) ystäville ja yleensäkin vähän radikaalimmista ja erikoisemmista kirjoista pitäville. Nälkäpeli on tunteita herättävä, koukuttava ja kerrassaan upea moderni klassikko.
MUTTA älkää missään nimessä lukeko ainakaan kakkososan kansitekstiä, se spoilaa aivan liikaa!

Aila Tuomisto - Kuolemanvoittoleikki
*

Kuolemanvoittoleikki kertoo nuorten Kristianin ja Mikan sekavan ihmissuhdesopan. Kristian on androgyyninen, masennuksesta kärsivä ja tuoreeltaan valtavan perinnön saanut mies - ja koko elämänsä rakastunut urheilulliseen perushetero-Mikaan. Sen lisäksi he ovat toistensa velipuolia ja Mikan heteroudesta huolimatta heidän välillään on tapahtunut jotain seksuaalista. Sen lisäksi heillä on epämääräisiä mökkiviikonloppuja, joiden aikana he "voittavat kuoleman" käyden lähellä toistensa tappoa / kuolemaa - esim ampumalla toisiaan kohti lyhyeltä etäisyydeltä haulikolla venäläisen ruletin tapaan.

Kirjaa, sen juonta ja sanomaa on hankala tajuta sekavan tarinan takia. Ensimmäiset luvut kirjasta kuluu kysyessä "niin mistä tämä nyt kertoo" ja seuraavien jälkeen kysymys on edelleen sama, mutta alkuun voi lisätä "mitä vittua". No, halusin että minulle suositellaan kirjaa, jollaista en ole ennen lukenut - ja tämä tosiaan sellainen ainakin oli! En voi sanoa, että olisin kirjasta erityisemmin pitänyt enkä voine suositella sitä muillekaan.

Tuomas Kyrö - Kerjäläinen ja jänis
**

Joululahjakseni saamani Tuomas Kyrön Kerjäläinen ja jänis oli viime vuoden kehutuimpia ja suosituimpia kirjoja. Jo Mielensäpahoittajalla kansan sydämiin iskenyt Kyrön uusi teos on viimeistään hänen läpimurtonsa.

Romanialainen Vatanescu hankkiutuu Suomeen venäläisen ihmiskauppiaan ja -salakuljettajan Jegor Kugarin avulla. Hänellä on yksi tavoite - saada tarpeeksi rahaa kustantaakseen pojalleen hienot nappulakengät, jotta tällä olisi paremmat mahdollisuudet harrastaa ja tulla kenties jopa ammattilaiseksi. Kaikki ei ole kuitenkaan kuten Vatanescu odotti - romanialaisen kerjäläisen osa on huono eikä elämä ole helppoa ilman passia tai sosiaaliturvatunnusta. Tarinan aikana Vatanescu matkaa ympäri Suomea mukanaan Helsingissä pelastettu citykani.

Ajankohtaista romaania on ehditty jo kehumaan niin onnistuneeksi yhteiskunnalliseksi ja poliittiseksi satiiriksi, että Kerjäläinen ja jänis olisi jo ilmestyessään klassikko - ehkäpä teos on jopa selkeää esikuvaansa, Arto Paasilinnan Jäniksen vuotta, parempi. Kyrö onkin taitava kirjoittaja, hänen kynänjälkensä on elävää ja kekseliästä, mutta toki kirjan vertauksissa on vähemmän toimivia oivalluksia.

Kuitenkin, parempaa ja reilusti oivaltavampaa poliittista satiiria edustaa esimerkiksi Jari Tervon Koljatti. Ja juuri ajankohtaisuutensa takia Kerjäläisestä ja jäniksestä ei klassikkoa tule. Kyrön teksti tökkää kuin tikku silmään viimeistään kymmenen vuoden päästä - kirjassa mainittu nykyteknologia on silloin jo pahasti vanhentunutta ja juuri nyt ajankohtaiset poliittiset ilmiöt ovat painuneet unholaan. Paasilinnan Jäniksen vuosi sen sijaan on kertomuksena ikuinen ja kirjan voi lukea vielä tänäkin päivänä.

Kerjäläinen ja jänis on mukava kertomus, mutta viime vuoden ehdottomasti yliarvostetuin tapaus suomalaisessa kirjallisuudessa.