IRC-Galleria

Kun nyt olen toitottanut ruotsin pakollisuutta vastaan, haluan täsmentää että en kannata ruotsinkielisten oikeuksien purkamista. Katsellessa keskusteluja aiheesta tulee usein selväksi, että pakkoruotsikysymyksen taustalla ruotsinkielisten kantoihin vaikuttaa identiteetti ja kuinka se koetaan jollain tavalla uhatuksi. Surullisena katsoin eilen Uutisvuotoa, jossa aihe, yleensä hullunhauskan ruotsinkielisen Stan Saanilan toimesta, vedettiin hurrivihakysymykseksi, mitä näkökantaa kaikki muut sitten komppasivat. Eli puhuttiin kokonaan asian vierestä. Tiedän, kyseessä on pääosin huumori-ohjelma, mutta silti.
Tästä ei kuitenkaan ole kysymys, vaikka ymmärrän hyvin että joidenkin idioottien Ylen Pakkoruotsi-iltaankin lähettämät "Hurrit Ruotsiin, Suomi Suomalaisille!"-tyyliset tekstiviestit ja niiden välittämä asenne(ongelma) edesauttaakin ruotsinkielisten kokemusta siitä että kysymyksessä olisi "suomenruotsalainen identiteetti uhattuna" laatuinen kysymys (kuten valitettavasti myös osa RKP:läisistä sen haluaa esittää). Näin ei kuitenkaan ole. Suomen kansalaisena katson, että yksi minun tärkeimmistä tehtävistäni on vastustaa näitä "Suomi Suomalaisille!" näkökannan tyyppejä. He kannattavat sellaista visiota jostakin etnisesti puhtaasta Suomesta, jonka itse koen puistattavaksi sekä epäoikeudenmukaiseksi vähemmistöjä kohtaan, koska tämä on lähtökohtaisesti heidät yhteisistä asioista poissulkeva ajatus- ja toimintamalli.
Nykyinen pakkoruotsijärjestelmä on kuitenkin eräänlaista yksikielisen enemmistön syrjintää, jonka perusteet ovat kestämättömiä, katsokaa vaikka Yle Areenasta Pakkoruotsi-ilta ja punnitkaa mieli mahdollisimman avoimena eri osapuolten argumentteja. Pakkoruotsi on syntynyt maahamme vasta 1970-luvulla poliittisten kytkykauppojen seurauksena keskustan Johannes Virolaisen ja RKP:n kesken. Keskusta sai ikihallituspuolue RKP:n siunauksen maataloustukiaisille, RKP suuren keskustan tuen pakkoruotsille. Molempia voidaan varmaan jälkikäteen arvostella huonoksi politiikaksi. Yksi pakkoruotsin vaikuttavimpia muotoja on virkamiesruotsi, joka tuossa samassa 70-luvun kytkykaupassa sisällytettiin osaksi kaikkia yliopistojen tutkintovaatimuksia. Tämä on luonut suuren ja kasvavan joukon RuotsiaVailleMaistereita, koska monen lukiolaisenkin ruotsin taito on huono. Vielä enemmän virkamiesruotsi syrjii minua ja muita jotka tulemme epätyypillisellä taustalla yliopistoon. Kokemuksesta tiedän, että jonkin kielen oppiminen sille tasolle, mitä virkamiesruotsinkoe edellyttää tarkoittaa ainakin yhden tai kahden vuoden kohtalaisen intensiivistä opiskelua tässä kielessä kun aloitat nollasta.
Huonoa politiikkaa täytyy olla lupa vastustaa. Käytäntö osoittaa, että johtavat puolueet ovat haluttomia pakkoruotsijärjestelmään sisältyviä epäkohtia purkamaan, vaikka puolueiden nuorisojärjestöissä asiasta jo ollaankin eri mieltä. Nuoret pidetään ruodussa satraappien toimesta, on pyhiä lehmiä joihin ei sovi koskea. Toistaiseksi.
Tähän mennessä pakkoruotsia vastaan on auttanut VAIN kansalaisaktiivisuus. Lukiolaisten liiton suurmielenosoitus ruotsin kirjoittamisen pakollisuutta vastaan sai aikaan tuloksia niin että ruotsin kirjoittamisen pakollisuus ylioppilaskirjoituksissa purettiin tietyin ehdoin. Tämä oli hieno alku ja nyt tarvitaan lisää tuulta purjeisiin.

Ps. Vastustaisin myös pakkovenäjää, pakkosaamea, pakkolatinaa sekä pakkoesperantoa jos sellaisia yritettäisiin koulujärjestelmään istuttaa.

Allekirjoita nykyisenkaltaista pakkoruotsia vastaan: http://www.vapaakielivalinta.fi/vetoomus.php?nayta_allekirjoitukset=1#allekirjoitukset sekä
http://www.adressit.com/kielivalinta

Lue Vapaa Kielivalinta Ry:n kannanotto pakollisesta virkamiesruotsista:
http://www.vapaakielivalinta.fi/kirjoitukset.php
Kielivapaus palautettava yliopistoihin
(kirjoitus on julkaistu Suomen Kuvalehdessä 16.9.2005)
Keväällä 2004 eduskunnan ylivoimaisella enemmistöllä läpiviety ylioppilaskirjoitusten uudistus oli kokonaisuutena tärkeä, mutta valinnaisuuden kannalta vasta pienehkö muutos. Kielten osalta esim. ruotsin kielen saa nyt jättää kirjoittamatta, jos kirjoittaa sekä matematiikan että reaalin.
Kaikilla tasoilla jatkuu silti yhä pakollinen ruotsin opetus, joka ei jätä mahdollisuuksia opiskelijoiden eikä heidän vanhempiensa valinnoille. Erityisesti yliopistoissa ja korkeakouluissa tulee opiskeleva nuoriso suljetuksi kielivalinnoissa eräänlaiseen pakkopaitaan. Englantia kannattaa osata hyvästä syystä, ja ruotsia on pakko opiskella. Tilaa ei jää muulle.
Tilanne vuoteen 1978 saakka oli, että yliopistoissa piti suorittaa kahden vieraan kielen pro exercitio – koe. Latinan, joka oli aikaisemmin ollut pakollinen, sai loppuvaiheessa vaihtaa toiseen kieleen, ja tämä antoi opiskelijoille mahdollisuuden moneen kiinnostavaan nykykielen yhdistelmään (englanti – ranska, englanti – saksa, saksa – ranska, englanti – italia, ranska – espanja jne.). Ruotsin kieli ei edes saanut olla pro exercitio – kieli, koska maailmankielien opettelemista pidettiin opiskelijalle tärkeimpänä.
Valtion virkamiehiltä vaadittiin kyllä ruotsin kielen koe, mutta se oli yliopisto-opinnoista erillinen koe, jonka sitä tarvitsevat kävivät suorittamassa valtion kielitutkintolautakunnan valtuuttamille henkilöille. Virkamiesruotsin siirtäminen kielitutkintolautakunnalta yliopistoille olikin selvästi virhe, joka on kuluttanut yliopistojen resursseja muulta opetukselta, ja kaventanut huomattavasti suomalaisten mahdollisuuksia osata maailmankieliä.
Asiantuntematon päätös
Professori Erkki A. Niskanen lausui samasta asiasta muistiossaan ruotsin kielen pakollisuuden poistamiseksi kaikilta koulutusasteilta (30.3.2004) seuraavaa: ”Vuoden 1978 kieliasetuksessa sekoitettiin kohtalokkaalla tavalla yliopiston perinteiset kieliopinnot ja valtion virkamiehiltä vaadittava ruotsin kielen kielitutkinto. Päätös oli asiantuntematon puoluepoliittinen päätös. Lopputuloksena oli se, että kaikilta yliopiston opiskelijoilta alasta, tulevasta tehtävästä ja tarpeesta riippumatta vaaditaan pakolliset ruotsin kielen opinnot. Tämä epäkohta on pikaisesti korjattava. Ruotsin kielen opintoja on järjestettävä vain tarvitsijoille vapaavalintaisesti toteutettuna.” Allekirjoittaneet yhtyvät tähän päätelmään.
Tämä kielipoliittinen päätös syntyi RKP:n Kristian Gestrinin ollessa opetusministerinä. Tällainen kielivalintoja rajoittanut päätös on nykytilanteessa kestämätön. Akateeminen nuoriso asetetaan ikään kuin lapsen asemaan, joka ei muka osaa tehdä omia valintojaan. Tällainen vaatimus on mahdollista tulkita myös oikeudettomaksi ja syrjinnäksi.
Ruotsi on vieras kieli
Globalisaatio vaatisi lisäpanostusta ranskan, saksan, espanjan, venäjän ja muiden maailmankielten oppimiseen. On epärealistista edellyttää, että vaativan asiaosaamisen lisäksi voitaisiin hallita vielä kolmea itselle vierasta kieltä. Ruotsi on 95 prosentille suomalaisista vieras kieli. Tämän vuoksi suomalainen opiskelija joutuu tyytymään nykyoloissa maailmankielten osalta vain englantiin.
Koululaitoksen piirissä ruotsin kielen pakollisuutta on perusteltu sillä, että lapset ja teini-ikäiset eivät vielä tiedä tulevaisuuden kielitarpeitaan. Yliopisto-opiskelijoihin sovellettuna tämä perustelu on erityisen kestämätön.
Mikä on yleissivistystä?
Nykytilanteen rajoittuneen ruotsi – englanti – kieliyhdistelmän hallitsevuus kieliopinnoissa loukkaa yliopistojen arvokkuutta ja universaaliuden ideaa. Englannista on kuitenkin hyvässä ja pahassa tullut aikamme latina, jota kaikkien on osattava mahdollisimman hyvin. Kielellisen yleissivistyksen vahvistaminen voi toteutua vain kielivapauden palauttamisella yliopistoihin, mikä väistämättä tarkoittaa lähtöpasseja tarpeettomimmalle kielelle.
Artikkelissaan ”Eurooppalaisen Suomen kielipolitiikka” (Kanava 2/2003) kielten yliopettaja Marjatta Huhta toteaa, että suomalaisen kielipaletin laajentamiseksi joudutaan puuttumaan ruotsin erikoisasemaan, ensimmäiseksi korkeakoulusektorilla. Opintoaikojen supistaminen ja opintojen tehostaminen vaatii keskittymistä olennaiseen. Mitä yleissivistykseen tulee, ylioppilastutkintolautakunnan puheenjohtaja, professori Aatos Lahtinen (Kanava 2/2005) korostaa, että maailmassa on nykyään valtava määrä tietoa, eikä siitä enää voida erottaa tiettyä osaa yleisesti hyväksytyksi yksilön perussivistykseksi. Tärkeää on, että yhteiskunnassa kokonaisuudessaan hallitaan tietty tietomäärä.
Ilmari Rostila
professori
Vesa A. Niskanen
professori
Richard Järnefelt
rehtori

http://www.vapaakielivalinta.fi/osallistu.php

Allekirjoittakaa vapaan kielivalinnan puolesta pakkoruotsia vastaan.

"HS - Mielipide - 25.6.2010 - 2666 merkkiä - 1. painos

Sekä suomi että ruotsi ovat Euroopassa eksoottisia kieliä

Yli puolet elämästäni Keski-Euroopassa eläneenä minun on vaikea ymmärtää, miksi Suomessa painotetaan niin voimakkaasti kaksikielisyyden, suomen ja ruotsin kielten osaamisen merkitystä. Euroopasta katsottuna molemmat kielet, sekä suomi että ruotsi ovat eksoottisia pieniä kieliä. Hyvin harva Suomen ulkopuolella edes tietää, että tässä maassa puhutaan kahta kotimaista kieltä - tai kolmea, jos saame luetaan mukaan.

Suomi on ollut EU-jäsen vuodesta 1995. Ihmiset opiskelevat, työskentelevät ja matkustavat ulkomailla enemmän kuin koskaan.

Englanti on se kieli, jolla kansainvälisissä yhteyksissä kommunikoidaan, myös tiedeyhteisössä. Pohjoismaiden yhteisissä kokouksissa kommunikoidaan englanniksi varmaankin sen vuoksi, että norjalaiset, tanskalaiset ja ruotsalaiset eivät välttämättä ymmärrä toisiaan.

Tiedän, että saksa, italia ja espanja ovat minulle suomalaisena yhtä helppoja oppia kuin ruotsi, ehkä helpompiakin. Keski-Euroopan kouluissa valinnaisena kielenä on latina, koska sen osaaminen helpottaa muiden Euroopassa puhuttujen kielten oppimista.

Suomen EU-jäsenyyden pitäisi näkyä myös maan kielipolitiikassa. Onko järkevää uhrata resursseja siihen, että kansalaiset osaavat kahta pientä ja eksoottista kieltä? Saataisiinko kaikille paremmat palvelut heidän omilla kielillään, jos keskitettäisiin palvelut kieliryhmille sen sijaan, että vaaditaan kaikilta molempien kielten osaamista?

Perheemme paluumuutto Suomeen vuonna 2005 oli kaatua siihen, että saksalaiselta mieheltäni vaadittiin sekä suomen että ruotsin osaamista, jotta hän voisi hammaslääkärinä hoitaa Helsingin maksusopimuspotilaita yksityisvastaanotolla. Ei riittänyt, että hän osaa hyvin suomea. Hänen kollegaltaan puolestaan kiellettiin potilaiden hoito siitä syystä, että hän osasi vain ruotsia, saksaa, venäjää ja englantia, mutta ei suomea.

Käytännössähän potilaat olisi voitu ohjata heidän omaa kieltään puhuvalle hammaslääkärille, ja tulkkipalveluiltakin olisi säästytty.

Kaksikielisyys mainitaan usein Suomen rikkaudeksi, mutta onko se rikkautta, jos molempien kielten vaatimuksella estetään muualta Euroopasta tulevien koulutettujen ihmisten kotiutuminen ja työskentely Suomessa? Onko Suomessa muu kaksikielisyys kuin perinteinen ruotsi-suomi toivottua? Onko meidän tulevaisuutemme suomalaisina rajoittua pohjoismaalaisiksi (Paavo Lipponen, HS 17.6.) vai uskallammeko olla eurooppalaisia?

Onko aivan mahdoton ajatus, että sekä suomen- että ruotsinkielisille Suomen kansalaisille annettaisiin vapaus valita, haluavatko he opiskella toista kotimaista kieltä?

SINIKKA MÜNTE LÄÄKÄRI
ESPOO"

http://www.adressit.com/kansanaanestys_kaksikielisyydesta

Allekirjoittakaa, jotta yksi Suomen ongelmakohdista saataisiin korjattua.

Itselläni ei ole mitään kielten osaamista tai ruotsin kieltä vastaan. Kuitenkin on niin, että ruotsi nauttii asemaa Suomessa, joka on yhteiskunnallisesti paljon syvemmälle ulottuva mitä esim. pakkovenäjällä oli ex-Itäblokin maissa.

Ruotsin kieltä vaaditaan, jotta voi saada akateemisen tutkinnon suoritetuksi Suomessa.

Miksi muilla (oikeilla) vähemmistöillä ei ole samanlaista asemaa kuin tällä yhdellä kielivähemmistöllä Suomessa? Tiedän: historia, mutta silti, kaikkien historianjäänteiden säilyttämisen ei tulisi olla itsearvoista. Suomessa romukoppaan joutaisivat mm. pakkoruotsi ja pakollinen varusmiespalvelus.

Ruotsin sijaan pitäisi olla mahdollisuus valita joku toinen suuri kieli, kuten venäjä, jolla on vain 1% puhujakunta ei-venäläistaustaisten suomalaisten keskuudessa. Kun Venäjä samalla on Suomen tärkein yksittäinen kauppakumppani luulisi olevan kaupallisistakin näkökulmista loogista panostaa tähän osa-alueeseen. Saksa, joka on Suomen 2. tärkein yksittäinen kauppakumppani heti Venäjän jälkeen on kielenä paljon venäjää osatumpi ja ainoa kieli englannin ja ruotsin ohella jossa esiintyy Suomessa syvempää osaamista.

Ruotsinkielisillä on omat yliopistonsa, joihin on huomattavasti helpompi sisäänpääsy kuin suomenkielisiin yliopistoihin. Kun samalla ruotsinkielisten hakijoiden sosioekonominen asema on jo valmiiksi keskimäärin varsin selkeästi parempi, pedataan tässä vain siloitellumpaa tietä hyvään tulevaisuuteen niille joilla usein jo valmiiksi on varakkaat lähtökohdat ja isin toimitusjohtajan palli pitää arkiset rahahuolet poissa iloisesta mielestä. Åbo Akademissa koulutetaan Suomen eliittiä, ja kun näin on niin esim. Turussa jotkut suomenkieliset vanhemmat harrastavat sosiaalista kiipimistä laittamalla lapsensa ruotsinkieliseen kouluun, jolla taataan tälle lähtökohtaisesti paremmat eväät tulevaisuuteen.

Sanotaan nyt tähän loppuun vielä, että mielestäni mikä tahansa kaksikielisyys on rikkaus. Ruotsinkielisyys ei kuitenkaan ole mielestäni sen arvokkaampaa kuin mikä tahansa muukaan kaksikielisyys Suomessa. En myöskään vastusta vähemmistöjen oikeuksia, vaan mielestäni kaikille kuuluisi taata mahdollisimman yhtäläiset mahdollisuudet, niin että syrjintään ja suosintaan tulee puuttua. Ruotsin kieli voisi mielestäni säilyttää asemansa alueellisesti, ei valtakunnallisesti.

(Kirjoittaja opiskelee Åbo Akademissa puolan kieltä, jonka lehtoraatti ÅA:ssa laukkautetaan tämän lukukauden jälkeen säästösyihin vedoten yhdessä Suomen varakkaimmassa yliopistossa. Kirjoittajan oma sukunimi myös kuuluu niihin nimiin, jotka suomalaistettiin alkuperäisestä ruotsinkielisestä asustaan 1800-luvulla.)