IRC-Galleria

Sofi Oksanen - Puhdistus
***½
Virolaisen Aliide Truun pihalle ilmestyy tuntematon vieras - viroa puhuava, mutta selkeästi venäläisittäin kieltä murtava Zara. Kumpikin nainen edustavat erilaista aikaa ja paikkaa. Aliide on maalta oleva virolainen, joka on kokenut neuvostomiehityksen, Zara on venäläisen kaupunkielämän kasvatti, joka on länsimaalaistunut nopeasti. Heillä kummallakin on myös paljon yhteistä - kummallakin on takanaan menneisyys, johon liittyy paljon tuskaa, häpeää ja ikäviä päätöksiä. Naisten tarinoiden lankakerä alkaa purkautua kirjan edetessä.

Sofi Oksasen kirja käsittelee monia kuolemattomia teemoja kuten rakkautta, petosta, katkeruutta. Tarina etenee palasittain, non-lineaarisesti - jos edellisessä kappaleessa ollaan vuoden 1992 Virossa, seuraava voi sijoittua 80-luvun lopun Vladivostokiin tai toisen maailmansodan aikaiseen Viroon. Osittain non-lineaarinen eteneminen tekee kirjasta mielenkiintoisen, sillä tarina rakentuu pala palalta, avautuen hiljalleen ja palkiten lukijaansa. Toisaalta, ajoittain hyppiminen tasolta toiselle on puuduttavaa. Tarinasta tulee sirpaleinen ja sekava. Juuri kun jokin kohtaus on pääsemässä vauhtiin, se päättyykin ja alkaa uusi kohtaus, jossa tilanne ja tunnelma voivat olla täysin toisenlaisia.

Naisten tarinat ja niiden yhteen kietoutuminen ovat mielenkiintoisia, mutta juuri kerronnan pirstaleisuus jättää hieman pettyneeksi. Nopea pomppiminen aikatasolta toiselle ei varsinaisesti ole huono juttu, mutta jatkuvan hyppelehtimisen sijasta kuvaus ja hahmojen syventäminen jää puolitiehen. Kolmiulotteisen, syvän hahmon sijasta monet henkilöt jäävä kerronnassa vain pahvisiksi nukeiksi. Ehkä tämä "kaiken turhan" poisjättäminen selittyy Puhdistuksen taustalla - romaani pohjautuu samannimiseen näytelmään.

Sofi Oksasen läpimurtoteos on lukemisen arvoinen, ja vähintään romaanin tunteminen taitaa miltei kuulua jo kansalliseen yleissivistykseen. Silti etenkin pitkästyttävä alku ja ajoittain kaksiulotteiseksi jäävä kerronta jättää jälkeensä pienen pettymyksen. Neuvosto-Viron historia on mielenkiintoista, mutta esimerkiksi Zaran tarina ei järkytä, vaan se on nähty/luettu/kuultu erilaisina versioina jo kymmeniä kertoja.

Rehellisesti sanoen, odotin vuosia kirjan ympärillä pyörineen hehkutuksen jälkeen Puhdistuksen olevan parempi, mitä se loppujen lopuksi oli. Puhdistus ei ole mikään "omg wow uskomatonta", mutta se on silti ihan hyvä.

Dan Brown - Meteoriitti
***-
Yhdysvallat elävät mielenkiintoista aikaa - presidentinvaalit ovat meneillään, ja niin republikaanien kuin demokraattien ehdokas (istuva presidentti) ovat lähes tasoissa. Republikaanien ehdokas, senaattori Sexton, on saanut itselleen runsaasti uusia kannattajia kritisoimalla Yhdysvaltojen avaruusjärjestö NASAa. Istuva presidentti on kuitenkin pysynyt NASAn innokkaana tukijana. Samaan aikaan NASA on tehnyt ehkäpä vuosituhannen mullistavimman tieteellisen löydön. Kirjan päähenkilö Rachel Sexton, joka työskentelee tiivistäjänä tiedustelujärjestö NRO:ssa, saa kutsun tulla ns. siviilitutkijana varmistamaan löytöä. Erikoiseksi asetelman tekee, että Rachel on NASAa vastustavan republikaaniehdokas Sedgeway Sextonin tytär. Onko hän vain pelinappula valtataistelussa? Entä kuinka käy, kun asiat alkavat ajautua kohti kaaosta löydön ympärillä?

Dan Brown yhdistää taitavasti kirjassaan tiedettä, politiikkaa, tekniikkaa, evoluutioteoriaa ja osaa myös kirjoittaa niistä taitavasti. Kirja käsittelee joitakin elämän ja ihmisen ikuisia kysymyksiä.

Tarina on mukaansatempaava, mutta ajoittain mukana on pieniä epäuskottavuuksia. Osittain tapahtumat ovat ennalta-arvattavia ja vain eräs pieni käänne oikeastaan yllättää. Lisäksi itseäni on Brownin tuotannossa kyrpinyt tietynlainen "ylitäsmällisyys" - juuri kun toivo alkaa olemaan mennyttä ja henkilön X:n päivät ovat luetut, tapahtuukin jokin käänne Y, ja X pelastuu. Tai kun henkilöt A ja B tutkivat jotakin ja tekevät jonkinlaisen oletuksen, he osuvat aina oletuksellaan oikeaan. "Kyllä se vain on juuri näin, kuten heti alussa ajattelimme!" Näiltä kliseiltä ei säästytä tässäkään eepoksessa.

Meteoriitti on ihan mukava lukukokemus ja soveltuu esimerkiksi teknologiasta kiinnostuneille.

Stephen King - Auringonlaskun jälkeen
(novellikokoelma)
**
Uusimman novellikokoelmansa esipuheessa King harmittelee kuinka oli unohtanut, miten kirjoittaa novelleja. Menneessä aikamuodossa ilmaiseminen tarkoittanee, että King itse uskoo oppineensa kyseisen taidon uudestaan. Valitettavasti näyttö osoittaa muuta - suurin osa kokoelman novelleista on keskinkertaisia (Kuntopyörä, Heidän jättämänsä tavarat, New York Times erikoishintaan), osa jopa surkeita (Ayana, Harveyn uni, Levähdyspaikka) .

Muutamia mielenkiintoisiakin tapauksia löytyy. Novellissa N psykiatri saa neuroottisen potilaan, joka uskoo löytäneensä portin toiseen ulottuvuuteen. Psykiatri antaa potilaan tapaukselle nimen "N", ja uskoo potilaan puheet mainelaisen suon salaisuudesta olevan vain kuvitelmaa. Potilaan tapettua itsensä psykiatri ajautuu tarkistamaan suota ja alkaa pian oireilla potilaansa tavoin.

Kokoelman parasta antia on Hyvin tiukka paikka. Päähenkilö Curtis joutuu elämänsä tukalimpaan tilanteeseen. En uskalla kertoa juonesta tuota enempää, etten spoilaisi liikaa. Tämä novelli osoittaa taas kerran Kingin kykyä luoda eläviä ja mielenkiintoisia henkilöhahmoja. Tosin elävyydellä ja mielenkiintoisuudella on hintansa: kokoelman paras tarina on myös kirjan pisin.

Stephen King - Julma leikki
****½

Aviopari on keksinyt piristää seksielämäänsä sitomisleikeillä. Gerald ja Jessie Burlingame lähtevät kesämökilleen, ja Gerald innostuu sitomaan vaimonsa aidoilla poliisikäsiraudoilla kiinni sänkyyn. Seksi saa hirvittävän käänteen, kun kesken kaiken mies saa sydänkohtauksen ja kuolee saman tien. Vaimo Jessie tajuaa olevansa kiinni sängyssä käsiraudoilla, keskellä kesämökkialuetta, jolla ei liiku syksyllä ketään. Aika kuluu, jano iskee, lihaskrampit alkavat, päänsisäiset äänet alkavat kiistellä, sekavuus lisääntyy, pelko kasvaa, Geraldin mätänevälle ruumiilleen saapuu raatokärpäsiä, kaikki ikävät muistot menneisyydestä nousevat pintaan. Eikä Jessie voi olla täysin varma, onko kaikki hänen näkemänsä, kuulemansa ja kokemansa täyttä totta vaiko vain hänen omaa mielikuvitustaan...

Olen pitänyt itseäni lukijana, joka ei vähästä hätkähdä. Kingin Julma leikki sai minut kuitenkin ajoittain järkyttymään. Jessien tuskalliset nuoruusmuistot ovat hätkähdyttäviä ja myös kuvottavia. Herttainen kesämökki muuttuu pelon, ahdistuksen ja kuoleman leikkikentäksi. Loppu on suorastaan huimaavan hieno. Jessie on uskottava hahmo, jolle ei haluaisi tapahtuvan mitään pahaa...

Hyytävä Julma leikki pitää lukijaa ottessaan kuin käsiraudat tarinan päähenkilöä. Julma leikki on Kingiä ja psykologista kauhua parhaimmillaan ja yksi tämän vuoden vaikuttavimpia lukukokemuksiani. Eräs suurimmista eduista on vielä se, että kirjaan ei ole buukattu yliluonnollisuutta, mikä on joskus ollut Kingin heikkous.
LUKEKAA! Miksei tämä ole noussut samanlaiseksi klassikoksi kuin esimerkiksi Carrie tai Hohto?

Siitä lienee aikaa, milloin viimeksi arvostelin lukemiani kirjoja.. Ja niitähän on esimerkiksi kesäloman ja syksyn aikana kertynyt kohtuullisesti;

Agatha Christie - Kohtalokas viikonloppu

Joukko ihmisiä kutsutaan The Hollow -nimiseen kartanoon viettämään viikonloppua. Osittain ihmiset tuntevat toisiaan, osa ei. Kaikki sujuu hyvin aina siihen asti, kunnes menestyvä lääkäri John löydetään murhattuna puutarhasta lammen viereltä. Kuka olisi halunnut murhata miehen, jota kaikki rakastivat?

Sattumalta paikalle osunut Hercule Poirot alkaa tutkia tapausta. Vaikuttaa siltä, että loppujen lopuksi kaikki tietävät syyllisen veritekoon, mutta Poirotille tätä ei tietenkään kerrota. On tietenkin on päivänselvää, että dekkarikirjallisuuden historian etevin salapoliisi saa lopulta syyllisen kiinni (eikös niin taida käydä jokaisessa Agatha Christien murharomaanissa?).

Kohtalokas viikonloppu on Christien perussettiä juonensa osalta, mutta hahmot eivät ehkä ole niin kliseisiä mitä normaalisti murhamamman romaaneissa. Ihastuin etenkin Lucy Angkatellin hahmoon ja hänen tapaansa puhua katkonaisia ja sekavia lauseita - ehkä samaistuin omaan puhetapaani?

Agatha Christie - Helmeilevä kuolema

Nuori Rosemary Barton myrkytetään lontoolaisessa ravintolassa. Aluksi kaikki vaikuttaa selvältä itsemurhalta, mutta Rosemaryn leski ei voi välttyä ajattelemasta mahdollisuutta murhasta. Vuoden kuluttua kohtalokkaasta illasta sama seurue kutsutaan paikalle samaan ravintolaan, samaan pöytään - houkutteleeko illan tapahtumat murhaajan esiin?

Juonikuvaus vaikuttaa kiinnostavalta, muttei kirjan juoni loppujen lopuksi kovin kiinnostava ole. Liekö suosikkihahmojeni, Marplen ja Poirotin puuttumisen, vai ihan vain liian yksioikoisen juonen syytä, ettei tämä kovin ihmeelliseltä tuntunut. Helmeleivä kuolema on ihan ok luettava, muttei kuulu Christien parhaimmistoon.

Stephen King - Carrie

16-vuotias teinityttö Carrie on saanut kärsiä vuodesta toiseen jatkuneesta koulukiusaamisesta sekä fundamentalisesta äidistään. Jokin geeni, kerääntynyt viha tai muu on kehittänyt hänelle yliluonnollisen kyvyn liikuttaa ja hallita esineitä ajatuksen voimalla.

Kirja syventyy erilaisten lehtileikkeiden, artikkelien ja elämänkertaotteiden kautta eteenpäin kohti kohtalokasta päättäjäistanssi-iltaa. Kingin esikoisromaani ei vastaa kuitenkaan tunnelmaltaan 80-luvun huipputuotantoa, vaan enemmänkin tuntuu, että kirja paljastaa tulevan liian nopeasti - varsinainen kauhu ja kauhutunnelma jäävät vähäisiksi mekaanisen tapahtumakuvailun taakse.

Stephen King - Uinu, uinu, lemmikkini
"Hi ho, let's go"

Jos täytyy nimetä Stephen Kingin paras romaani, lienee kyseessä Uinu, uinu, lemmikkini. Lääkäri Louis Creed muuttaa upean vaimonsa ja kahden lapsensa kanssa Mainen osavaltioon. Sopivan hintainen ja kaunis talo löytyy - ainoa ikävä puoli on talon sijainti moottoritiellä, jota pitkin kulkee vilkas rahtiliikenne.

Creed tutustuu naapureihinsa, mukavaan vanhaan mieheen ja tämän vaimoon, ja aloittaa työt uudella työpaikallaan. Pian Creedien hyvin alkanut perheidylli uudella paikkakunnalla kokee ensimmäiset särönsä, kun perheen tyttären, Ellien, rakas kissa löytyy kuolleena moottoritien läheltä.

Hätä ei ole kuitenkaan tämän näköinen. Naapurin vanha mies, Judy, uskoutuu Louisille: kaukana metsän takana on vanha intiaanien hautausmaa, joka tunnetaan myös lemmikkieläinten hautausmaana. Sinne haudattu eläin palaa elävänä takaisin. Näin käy myös perheen kissalle, mutta jokin on muuttunut, eikä kuolleelta ja mullalta löyhkäävä, aggressiivinen kissa enää tunnu ollenkaan samalta. Kun perheen taaperoikäinen poika jää myöhemmin tiellä rekan jyräämäksi, alkaa Louis pohtia, voisiko maahan haudata myös ihmisen...

Uinu, uinu, lemmikkini on yksi parhaimpia kauhukirjoja koskaan ja loistava esimerkki siitä, miten psykologinen kauhu osaa seisauttaa veret paljon verellä mässäilyä paremmin. Suosittelen!

Hulluuden partaalla tanssahteleva keski-ikäinen mies/perheenisä lienee Kingin yleisin vakiohahmo, ja Louis tuokin jossain määrin mieleen Hohdon Jack Torrancen - ja tietenkin Torrancea Hohto-elokuvassa esittäneen Jack Nicholsonin.

Dan Brown - Enkelit ja demonit

Cernin antimateria-tutkija on saanut muodostettua antimateriaa kokonaisen pisaran ja keksinyt samalla toimivan keinon säilyttää ainetta. Pian tutkija löydetään murhattuna toimistostaan. Terroristit, todennäköisesti katolista kirkkoa vastustava Illuminati-järjestö on varastanut antimaterian ja vienyt sen Vatikaanin alle tikittäväksi aikapommiksi. Sen lisäksi järjestö on siepannut juuri paavinvaalien alla neljä suosituinta kardinaaliehdokasta ja suunnittelee heille julmaa teloitusta...

Symbolitutkija Robert Langdon ja tapetun tutkijan tytär lupautuvat kykyjensä mukaan auttamaan Vatikaania kaaoksen selvittämisessä. He ovat tekemisissä ovelan ja kaiken tarkasti laskelmoineen vastustajan kanssa. Symbolit ohjaavat heidät eeppiselle seikkailulle läpi Rooman ja Vatikaanin.

Enkelit ja demonit on vaikuttava ja todellakin lukemisen arvoinen teos. Se sai pohtimaan monia asioita. Jos Jumala pystyttäisiin tieteellisesti todistamaan todeksi, pyrittäisiinkö löydöt piilottamaan? Kumpi on loppujen lopuksi pahempi, tiede vai uskonto? Kuinka paljon erilaisista asioista tapahtuu kulissien takana tavan kansan silmiltä piilossa?

Dean Koontz - 60 tuntia

Sen olisi pitänyt olla normaali työpäivä, mutta toisin käy. Floridalaispuutarhuri Mitch Rafferty saa soiton ammattirikollisilta, joilla on karua kerrottavaa; "Meillä on vaimosi. Sinulla on 60 tuntia aikaa hankkia 2 miljoonaa dollaria lunnasrahoja. Me olemme vitun tosissamme."

Seuraavat 60 tuntia muuttuvat helvetiksi. Rahojen kasaaminen ei ole helppoa eikä Mitch tiedä, voiko hän luottaa enää keneenkään.

Kirja sai pohtimaan elämän haurautta - kuinka nopeasti itsestäänselvyyksinä pitämämme asiat voivatkin kadota elämästä.

Amy sanoo:
i just got drunk at the movies
Liisa sanoo:
what movie was it?
Amy sanoo:
umm demons and angels...
Amy sanoo:
there was alot of beer involved me and my sistrer had to drink when ever some one said god or pope
Liisa sanoo:
:D:D:D: