Mä en osaa kuvitella millaista olis, jos vanhemmat olis yhdessä. Tai että niillä olisi ollut normaali parisuhde.
En käsitä ihmisiä joiden vanhemmat eivät takerru lapsiinsa. En samaistu. En osaa kuvitella sellasta vapauden, turvallisuuden... normaaliuden tunnetta.
Isä teki musta tyttöystävän. Monta vuotta nukkui mun kanssa. Raahasi patjan mun huoneeni lattialle. Nukkui siinä.
Opin, että mulla ei ole lupaa työntää isää pois. Hengitän isääni. Isä on aina lähellä.
Isi sanoo... "sä et mene ikinä naimisiin, oot vaan isin kanssa..."
Ei isi. Olen yksin loppuelämäni.
Harmi että isi on nyt mennyt naisiin. Rikkonut meidän suhteen.
Isi otti musta miljoona valokuvaa. Olin kauniimpi kuin äiti.
Kun murrosiän jälkeen aloin ottamaan itsestäni kuvia pojille, isä närkästyi. Isä halveksi ja kuvaili eleillään miten naurettavalta näytän.
"Jäi tyhjäksi polkumme kotimme tiellä,
voi miten toivoimme sinun toipuvan vielä,
mutta et jaksanut enää kestää,
sun lähtöäs emme voineet estää."
minä " no pitää hihitellä JA MITÄ MEETKÖ JO NUKKUUU D: sullahan on sitä LOMAAA sunha pitäis viel kattoo pornoo ja syödä popcorneja"
iskä "heidi sä oooot nii nuija XD"
minä "keneltäköhän sen oon periny oikeeen xDDD"
iskä " XDDDD"
ehkä oon onnekas ko vanhemmilla yhtä kieroutunu huumorintaju ko mulla XD
ja et kaikki yhtä vinksahtaneita päästä xD
ei kaikkee voi ottaa vakavasti ainakaa ko täällä asuuu xDDDDDDD
Olit minulle kuin juuret puulle, pidit minut turvassa pinnalla.
Olit minulle tukeni ja turvani, nyt se on poissa.
Et puoliväliin päässyt mutta Jumalaan nyt luotan,
Mutta isi kulta,
Minä kaipaan sinua