"Jäi tyhjäksi polkumme kotimme tiellä,
voi miten toivoimme sinun toipuvan vielä,
mutta et jaksanut enää kestää,
sun lähtöäs emme voineet estää."
Isäni, jota en koskaan kunnolla oppinut tuntemaan.
Ehkä vain pari kertaa näin, mut silti sattuu kuulla että oot pois.
Toivottavasti on nyt parempi olla aidan toisel puolen,
jos väitetää et ruoho olis vihreempää.
Tikkarit muuttuvat savukkeiksi. Viattomat muuttuvat huoriksi. Kotitehtävät menevät roskakoriin. Kännyköitä käytetään tunnilla. Jälki-istunto tulee tutuksi. Limu muuttuu vodkaksi. Pyöristä tulee autoja. Pusut muuttuvat seksiksi. Muistatko kuinka pilveen meneminen tarkoitti keinussa heilumista. Kun suojautuminen tarkoitti kypärän käyttöä? Kun pahimmat asiat mitä pystyit saamaan pojalta olivat kiusoittelut? Kun isäsi hartiat olivat korkein paikka maailmassa ja äitisi oli sankari? Pahimmat vihollisesi olivat sisaruksesi. Rotu kiistat olivat sitä, kuka juoksi nopeiten. Sota oli ainoastaan korttipeli. Ja ainoa huume, jonka tiesit oli yskänlääke. Kun hameen pitäminen ei tehnyt sinusta huoraa. Kun suurin tuska oli saada asfaltti-ihottumaa polviin. Ja hyvästit tarkoittivat, että näkisimme viimeistään huomenna.
Ihana kokemus suosittelen kaikkia jäämään arestiin ja änstään nurkassa en sais ees olla koneella mut ei oo kettää koton niin mikäs ettei ;>>>
Ens perjantaina vapaa :PPPP ja sitte billeet!!
ja emäntä sano et ois muka pahempi aresti jos isä ois olemassa...
ja mistä se sen muka tietää??