IRC-Galleria

http://mixedmajor.blogspot.com/2012/02/work-in-progress.html

!!

Kokoomusedustaja vaatii:
Taideostoista verovähennys

Tutulla linjalla. Lisää helpotuksia niille joilla on jo ennestään törkeästi massia.

TOISAALTA voisin ollakin ehdotuksen kannalla jos se ihan oikeasti koskisi kaikkea taidetta, eikä vain tunnustettujen "taiteilijoiden" räpellyksiä. Taidettahan ovat myös sarjakuvat, kirjat, elokuvat, pelit, ja muu kulttuuri.

Eikä ole, sanoo joku, kaupallista roskaa! Niin tietysti. Mbarin sarjakuva-automaatista kahdella eurolla ostettava, käsintehdyssä rasiassa saatava minialbumi on kaupallisuutta, mutta nimekkään kiasmataiteilijan lankunpätkälle heittämä maali joka maksaa 10,000,000 on taidetta, eikös. Joten vain jälkimmäinen kuuluu esitetyn verohelpotuksen piiriin.

(ah, päivän ensimmäiset raivohöyryt päästetty.)

Abstrakti Maailma -videosarja käsittelee normaalista poikkeavia lyhyitä aiheita.

Kiitos musiikista Arto H:lle.

http://www.youtube.com/user/Wespa
http://www.facebook.com/pages/Wespa/114087661976259

Käytiin eilen Meerin kanssa Kiasmassa. Käytän Kiasmaa yleensä esimerkkinä jupistessani nykytaiteen(tai ihmisten taidekäsityksen) rappiotilasta, siitä huolimatta etten ollut sinne vielä jalallanikaan astunut aiemmin. Joten kaipa se oli korkea aika käydä.

Ennen kuin alan jupisemaan kunnolla, selitän pari seikkaa. Minä en inhoa nykytaidetta, vaikka monet läheiseni ovat luultavasti saaneet juuri sellaisen kuvan. Se johtunee siitä että minä en myöskään korota sitä millekään jalustalle vain sillä perusteella että joku nimittää sitä taiteeksi. Se on taidetta siinä vaiheessa kun se tuntuu minusta siltä.

Turvat kiinni ja antakaa jatkaa. Sekään ei vielä tee siitä muun maailman silmissä sen taiteellisempaa. Jokainen määrittelee itse mitä pitää taiteellisena elämyksenä ja mitä ei, ja siihen ei pitäisi vaikuttaa sen, onko kyseessä kankaalle räiskittyjä maalituhruja taidenäyttelyn juhlapaikalla, vai joku yksittäinen ruutu Aku Ankan taskukirjasta. Taiteelliselta arvoltaan nuo esimerkit ovat ihan samalla tasolla, molemmat voivat olla joillekin ihmisille taidetta.

Taiteellista arvoa ei pysty mittaamaan. Tietysti sen voisi yrittää laskea niin, että kuinka moni ihminen pitää teosta taiteena. Mutta useimmat ihmiset ovat valmiita pitämään taiteena mitä tahansa joka on laitettu esille näyttelyyn ja jota baskeripäiset taiteentuntijat ylistävät, tuollainen mittaus ei olisi kovin rehellinen.

Joten leikataanpa se Aku Ankan ruutu irti paperista, piirretään hahmolle kuulakärkikynällä sarvet päähän ja tuikataan Kiasman näyttelyyn. Vaikkapa niin että tuo pikkuinen ruutu on yksinään keskellä valkoista seinää. Voisin lyödä rahaa vetoa että ihmiset olisivat valmiita ylistämään sitä, ja löytämään siitä syvällistä tarkoitusta.

Tajuatteko?



Eteenpäin. Kiasma on kuitenkin hieno paikka. Siellä on eri ihmisten mielikuvituksista lähtöisin olevia teoksia, joten on luonnollista että välillä tulee jotain mistä minäkin pidän. Sellaista mistä pitäisin yhtä paljon vaikka se löytyisi jostain muualta, koska taide ei tarvitse ympärilleen taidemuseota erottuakseen.
Mutta siinä on taas kyse siitä mistä henkilökohtaisesti tykkään. Ne teokset ovat silloin taiteellisia ja hienoja minun silmissäni, mutta kaikki eivät ajattele samalla tavalla.

Käsittelen nyt vain niitä teoksia joista tykkäsin. Jotkut toiset olivat ihan kivoja, joistakin taas on pelkkää huonoa sanottavaa. Ne eivät puhutelleet minua, mutta varmasti jotakuta toista.

Ensimmäinen kohde joka pysäytti ihailemaan oli Jussi Kiven kokoelma Fire & Rescue Museum, väestönsuojeluaiheinen kokoelma vanhoja julisteita, palosammuttimia ja muuta hienoa krääsää. Sellaisesta minä pidän, enkä voinut olla ajattelematta että tuo kokoelma oli niin kaukana nykytaiteesta kuin voi olla. Kyllä, siitäkin huolimatta että joku haluaisi nimittää sitä tilataideteokseksi. Esineiden järjestys tai asettelu ei kiinnostanut, vaan jokainen esine itsessään oli minulle kuin taideteos.

Tylsät kohteet ovat haihtuneet muistista, seuraavaksi muistan lapsenomaisen riemun kun tulimme Jacob Dahlgrenin hullun nauhateoksen luo. Katosta roikkui tiheään värikkäitä nauhoja joiden sekaan saattoi sukeltaa ja kadota. Teos herätti oitis ninjavaistoni, ja pidin itseäni näkymättömänä kun vilistin nauhojen seassa ja yritin yllättää Meerin, mutta hän onnistuikin hiippailemaan minun taakseni joka kerta. Ninjan ylpeyteni kärsi.
Tosi kiva teos siis, vaikka ei minulle ollutkaan mitenkään taiteellinen.

Mutta tämän jälkeen tuli ensimmäinen teos josta todella tykkäsin, nimittäin Johanna Lecklinin Story Café.
"Story Café on kahvila, jossa kupin kahvia saa kertomalla taiteilijalle tarinan. Johanna Lecklin on pitänyt kahvilaa ja taltioinut asiakkaidensa kertomuksia useissa Euroopan kaupungeissa."

Ah! Itse teos koostui sohvista ja vanhanaikaisista televisioista joissa pyöri kahvin ääressä haastateltujen ihmisten kertomuksia. Katsoimme yhden television annin loppuun.
Idea teoksen takana on minusta paljon kiinnostavampi kuin itse toteutus. Toivoisin että tuollaisia tarinakahvilatempauksia järjestettäisiin enemmän. Kuka tietää, ehkä itse joskus järjestän sellaisen, ja kiitos siitä kuuluu Lecklinin teokselle. Tällä tavalla taide vaikuttaa ja saa aikaan asioita.

En löytänyt Kiasman sivuilta tietoa Rauha-salin teoksesta, enkä muista taiteilijan nimeä. Siellä oli ikkunaruutuja peittävistä paperiarkeista koostuva teos johon vierailijat saivat osallistua. Haluamastaan kohdasta sai ottaa paperiarkin ja muodostaa siihen kuvan reikiä tökkämällä.
Tämänkaltaisesta taiteesta minä pidän. Aloin tekemään keijua ikkunan vasempaan laitaan, mutta en osaa yhtään, joten se luultavasti näyttää rumalta pirulta.

Joten. Koko Kiasman näyttelystä löytyi siis peräti neljä kohdetta joista pidin. Erityisesti Fire & Rescue Museum ja Story Café olivat vielä inspiroivia.
En tiedä mitä kriitikot ja taiteentuntijat näistä tykkäävät, eikä kiinnostakaan. Itse en löydä niistä mitään sellaista miksi kaikkien täytyisi ehdottomasti tykätä niistä ja julistaa taiteeksi, tiedän vain että itse pidän. Se riittää.

Mutta taideilmapiiri haisee silti ummehtuneelle. Edelleen liian moni määrittelee taiteen sen mukaan mitä "asiantuntijat" sanovat, tai mikä on sattunut pääsemään näyttelyyn. Vaan eiköhän se riitä aikaa myöten raikastu, kun nuoret taiteilijat kyseenalaistavat yhä enemmän, ja jotkut harvat siinä kaiken kyseenalaistamisen lomassa harjoittavat ajatteluakin.

Sillä välin minä etsin edelleen taide-elämyksiä museoiden lisäksi myös viihdemediasta, kadulta, luonnosta, internetin kuvalaudoilta, ja kaikista muista mahdollisista paikoista.

Lainaan taas itseäni eräältä foorumilta.

--
Katsoin Fullmetal Alchemist: Brotherhoodin uusimman jakson, ja itkuhan siinä taas pääsi. Teki muutenkin hyvää, ihan ajattelunkin kannalta.

Olen jo pitkään ollut sitä mieltä että kaikilla kirjallisilla teoksilla voi olla yksilölle sama merkitys kuin jollakin uskonnollisella teoksella. Sama voi päteä myös muussa muodossa olevaan informaatioon, kuten tv-sarjoihin tai leffoihin. Kaikki voi olla pyhää, kaikki arkinenkin.

Olen myös huomannut että useimmat ihmiset eivät halua edes käsitellä tuota ajatusta. Sama juttu taiteen ja kulttuurin kohdallakin. Joitakin asioita vain ei saa edes harkita taiteeksi. Sarjakuvia ei voi mainita puhuttaessa kirjallisuudesta. Hollywood-leffoja ei todellakaan saa mainita puhuttaessa elokuvataiteesta. Miksi? No koska ne ovat öö kaupallisia ja tuota öh muovisia ja ihan huonoja muutenkin. Siinä yleisimmät perustelut.
Eikä jonkun tuntemattoman piirtäjän deviantart.comissa esittelemä kuva voi myöskään olla taidetta, sen sijaan jonkun lahjattoman kankaalle roiskima maali on jos se vain on sattunut pääsemään gallerian seinälle. (nyt puhuu kokemus, ei ennakkoluulo)

Eli sekä pyhyyteen että taiteeseen liittyy äärimmäisen jumiutuneita käsityksiä. Ne ovat jumiutuneita siksi että joidenkin mielestä se vain on mukavampaa ja helpompaa sillä tavalla. Käsitysten murtaminen kai poistaisi osan jostain maagisesta hohdosta.

Minulla ei ole yksittäistä pyhää kirjaa jonka neuvoja seuraisin yli muiden. Minun Raamattuni on kokoelma pätkiä kaikista kirjoista, sarjakuvista, elokuvista, peleistä ja muista hengentuotteista joita olen ahminut ja tulen vielä ahmimaan.

Teoksen ei tarvitse olla tuhansia vuosia vanha ollakseen viisas.(nykyään tiedetään muutenkin moni asia paremmin) Sillä ei tarvitse olla suurten kansanjoukkojen suosiota, suuret kansanjoukot tykkäävät pop-musiikistakin ja kaikesta muusta mistä minä en. Riittää että siinä on viisautta joka puhuttelee juuri minua. Jotakuta toista se sama juttu ei välttämättä puhuttele ollenkaan, ja tämä toinen löytää sitten jostain muualta jotain puhuttelevaa.

Täsmälleen sama juttu taiteen kohdallakin. Minä en löydä museoista ja gallerioista mitään mistä pidän, mutta saatan löytää sen elokuvateatterista, deviantartista, tai betoniseinään maalattuna. Ei ole olemassakaan taideteosta, uskonnollista tekstiä tai jumalaa joka automaattisesti puhuttelisi kaikkia.

Tai pahimmillaan...

Uutta videota taas pukkaa. Visuaalisen matkan toinen osa. :)

Nauti matkasta... Filosofiaa, tarinointia, runoutta...



Suuremmalla kuvalla ja paremmalla laadulla täältä:
http://www.youtube.com/watch?v=JOK3PJlH9j4

Jos mun täytyis luonnehtia itseäni, niin sanoisin että olen alati kauneutta rakastava ja etsivä herkkä sielu.
Nyt puhun siis todellisesta kauneudesta, enkä mistään pintajutuista, useimmat ihmiset vaan on niin yksinkertaisia ja karkeita että ymmärtää kauneuden käsitteenkin hirmu kapeasti ja yksinkertaisesti.

Mutta nyt puhun siis kauneudesta jona taiteilijat ja runoilijat sen ymmärtävät. Kauneudesta joka vaatii ja kutsuu ihmisen herkistymään, ikään kuin avaamaan oven ja päästämään sen sydämeensä.
En voisi elää ilman kauneutta ja siksi taide on mulle tärkeä asia elämässäni. Kun kauneus koskettaa ihmisen sisintä, se saa sydämen sykkimään ilosta ja riemusta ja se hohtaa ihanasti ympärilleen. Siksi ihmiselle on hirvittävän tärkeä kokea kauneutta ja antaa sitten sydämensä valon loistaa ympärilleen minne sitten käykin.
Taide tekee meistä parempia, jalompia ihmisiä.

Rakastan ihanaa musiikkia joka soittaa herkimpiä kieliä sydämessäni, elokuvia jotka saavat mut kyyneliin, runoja jotka herättävät tunteeni tai kirjoja joiden kansien sisään kätkeytyy viisautta.
Ilman taidetta ei voi elää, sydän ja sielu janoaa sitä ravinnokseen.