Ymmärrän taas miksi rakastan öitä, etenkin yöpakkasia. Mikään ei ole niin pysähdyttävää kuin öisen metsän äänetön rauha.
Maata peittävä valkoinen vaippa imee äänet itseensä. Jos on täysin liikkumatta, voi kuullostella hiljaisuutta ja tutkiskella kylmyyttä. Pienikin liike saa hangen narahtamaan. Jokaisella hengenvedolla pakkanen täyttää keuhkot ja leviää ruumiiseen. Tuolloin mieli ja henki yhtyvät pakkaseen, yöhön, hiljaisuuteen ja metsään.
Nuo hetket ovat täynnä todellista olemista. Tunteetonta, kylmää, täydellistä.