IRC-Galleria

Tiedot

Luokittelu
Elämänkatsomus ja filosofia
Perustettu
17.3.2005
Tilastot
Käyntejä: 3 935 (1.7.2008 alkaen)
Koko
160 jäsentä
Tyttöjä: 94 (59 %)
Poikia: 66 (41 %)
Keski-ikä
39,0 vuotta
Otos: 114 jäsentä
Tyttöjen keski-ikä: 39,2 vuotta
Poikien keski-ikä: 38,6 vuotta

Jäsenet (160)

Raudna_Tryffeli_TittelintuureputuliVeliPaloheimoCapricoTedodronedj_maya-Hörkki-jambalaya_jam[Summer]sislakkaonashi-sanMithyMogsSunRay_
« Uudemmat - Vanhemmat »

ohlewTalvi saapui HelsinkiinLuonut: ohlewTiistai 22.12.2009 01:54

Ymmärrän taas miksi rakastan öitä, etenkin yöpakkasia. Mikään ei ole niin pysähdyttävää kuin öisen metsän äänetön rauha.

Maata peittävä valkoinen vaippa imee äänet itseensä. Jos on täysin liikkumatta, voi kuullostella hiljaisuutta ja tutkiskella kylmyyttä. Pienikin liike saa hangen narahtamaan. Jokaisella hengenvedolla pakkanen täyttää keuhkot ja leviää ruumiiseen. Tuolloin mieli ja henki yhtyvät pakkaseen, yöhön, hiljaisuuteen ja metsään.

Nuo hetket ovat täynnä todellista olemista. Tunteetonta, kylmää, täydellistä.

ohlewMorning StarLuonut: ohlewKeskiviikko 07.10.2009 11:27

I was meandering along a shadowy path, a path I'd never explored before. I was most certainly lost. Or no, not entirely, for I could have retraced my steps back to where I'd first set foot upon this worn forest route. That, however, did not seem like an option at the time. I knew what was back there: familiar streets of gray gravel and black asphalt. I had no wish to return to the colorless past, and it was a long way back.

It had been ages since I had felt so alive and I was feeling reckless. I was already deep in the woods, following the narrow dirt path lined by tall pines and spruces. An occasional glimpse through the treetops showed a sky covered with clouds and a rare glimmer of one lone star. It felt as though that single star was illuminating my way deeper into the dark forest.

With no clue as to where I was headed, I merely wished to follow the path and see where it went. It seemed like a fine enough purpose. Go further, step by step and not worry about the coming daybreak. For I knew that the morning was approaching. I knew it from the smell and the sounds; from the fragrance of the dew, from the whisper of the woods.

Something in my subconscious did not want the night to end. Something yearned for a conclusion. Would I find an open glade under the night sky where I could admire that star, or would the clouds hide its light and envelope me in darkness, to be blinded at dawn by the searing rays of the sun? Or was I to walk eternally along this path, following this Morning Star?
« Uudemmat - Vanhemmat »