Ismo Alanko Säätiö - Hallanvaara (2002)
Puhdas. Kaunis. Täydellinen. Oivia sanoja kuvaamaan tätä Alangon levyä, jossa mies poikkesi jälleen kerran tutulta polulta uusiin haasteisiin. Kyseessä ei ole rockia, vaan enemmänkin huolellisesti koottu klassisen musiikin levy.
tulen siihen risteykseen
missä viitat vähenee
kadunpätkät lyhenee ja kapenee
kutsun toista kulkijaa
kadun kannen takojaa
en voi enää vaeltaa ja odottaa
Levyn aloittaa kaunis ja seesteinen Risteys, varma helmi ja hyvä pelinavaus levylle. Levyn paras raita. Seuraavassa kappaleessa tunnelma vähän lässähtää. Vaikka biisissä Suurenmoinen ruumissaatto on huoliteltu atmosfääri, ei se silti kuulu edes levyn keskikastiin. Maailmanparantaja palauttaa levyn taas raiteilleen. Suorastaan uljas kappale, on Alankoa lainatakseni "punkkia isolle orkesterille".
Instrumentaali-raita Nurkkapöytä ohitettakoon nopeasti, jotta päästään biisiin Kukaan ei tunne mua. Täytyy ylistää tämän kappaleen upeaa ja kieroa sovitusta, joka vaihtelee sävellyksen kanssa täydellisesti. Tarinan sankari tuntuu olevan kokolailla hukassa. Hups, sorruin tekstianalyysiin! Ironista kyllä kappale Pieni itsemurha on koko levyn hilpein raita. Meno on railakasta eikä tässä ole käytetty jousiorkestraatiotakaan ollenkaan.
kun nauru pakeni mun luotani, nauroin
kun murhe tunki päätään peittoni alle
mä käänsin selkäni ja unohdin kaiken
mä olin hiljaa kun ois pitänyt huutaa
Paratiisin puu on yksi huolellisimmin kootuista levyn kappaleista ja kuuluukin kärkikastiin. Kadonnut suudelma sen sijaan tahtoo ainakin minulta aina unohtua, vaikka kyseessähän on peräti hypnoottinen biisi. Levyn heikoin raita sen sijaan tulee seuraavaksi: Pojanmaa. Sävellys on turhankin yksinkertainen, eikä sanat iske. Kurjuuden kruunaa saha, joka mielestäni sopii paremmin sävyttämään kummitustarinoita. Alakastista hypätään todella korkealle, kun vuorossa on yksi kaikkien aikojen suosikeistani, Kullankaivajat.
Levyä keventämään on laitettu lyhyt akustinen balladi Tulessamakaaja, joka on ihan kelpo kipale, mutta jää helposti muiden jalkoihin. Levyn synkin raita Peilikuva on herkullinen kappale, joka on kuin suoraan joku satu sävellettynä. Toiseksi viimeinen biisi on taas instrumentaali. [iTöiden jälkeen[/i] on hauskasti nimeen yhdistetty raskas trumpettisävellys. Levy päättyy herkkään nimikappaleeseen Hallanvaara. Liekö omat muistot ko. biisiin vai sen puhtaan kaunis toteutus kun saa miehen -jos ei nyt kyyneliin, niin ainakin herkäksi. Upea levy!