IRC-Galleria

Tiedot

Luokittelu
Paikkakunnat ja alueet
Perustettu
29.3.2005
Tilastot
Käyntejä: 3 486 (1.7.2008 alkaen)
Kommentteja: 1
Koko
163 jäsentä
Tyttöjä: 123 (76 %)
Poikia: 40 (24 %)
Keski-ikä
35,0 vuotta
Otos: 104 jäsentä
Tyttöjen keski-ikä: 35,5 vuotta
Poikien keski-ikä: 33,6 vuotta

Jäsenet (163)

Rååsilikanainenhikari^^Rixu^^vihreähiihtäjäPikku-Myy80jinaHÄMIhelloambivalentNanceyDollFatman-JasuBoik4kkaErokusosupa`
« Uudemmat - Vanhemmat »

egghilkka†Luonut: egghilkkaTiistai 22.07.2014 23:10

tumblr_n8cg59qWgc1qfdwsio1_500.jpg

I told a stranger on the Internet that I felt lonely and nothing changed

I kissed a boy with pretty lips and I still felt that hole in my chest

I got drunk at 3 pm and cried so hard I thought I fell asleep in the ocean
Olen tässä miettinyt, kuinka saada ihmiset kuulemaan se mitä haluan heidän kuulevan. Paljon suuria ja huonoja asioita on tullut ilmi viime aikoina. Ja kaikki tuntuvat olevan minun syytäni.Toisaalta niinhän ne ovat.. Oman mukavuuden haluni ja ahneuteni aiheuttamia. Miksi tunteiden pitää olla edes olemassa? Miksi emme voisi tuntea vain vihaa ja rakkautta. Emme tarvitsisi muuta. Ilo on nykyään keinotekoista.. Tulosta keinotekoisista asioista, eikä siitä miksi haluamme ilostua. Emme iostu enään hyvistä asioista, kuten kukista, auringonvalosta, puhtaasta vedestä, kuun kauneudesta yhtään mistään mikä on meille oikeasti tärkeää. Sen sijaan ilostumme kun pörssikurssit nousevat, kun olemme humalassa ja "rakastumme" toiseen ihmiseen aine päissämme, ilostumme uskonnosta, joka turha minkään kanssa, ilostumme rahasta, vallasta, hallinnasta ja vallastamme toistemme yli. Surustamme on tullut samanlaista.. Emme enää itke oikeista asioista, kuten rakkaidemme kuolemasta, siitä että menemme rikki, tuhoamisestamme, kuolevaisuudestamme. Sen sijaan itkemme ja suremme turhanpäiväisiä asioita, kuten jonkun toisen ihmisen tekemiä "hirmutekojoa", jotka eivät oikeasti kosketa meitä millään tavalla. Haluamme vain vastata yhteisön vaateeseen olla samanlaisia kuin kaikki muutkin. Meillä ei ole enää omaa mieltä, kaikki menee muiden sanelemin säännöin joista kellään ei ole edes hajua kuka mikä ja miksi ne on tehnty rajoittamaan elämäämme. Aion muuttaa tämän maailman vaati se minulta mitä tahansa. Olen tullut tulokseen, että jos sääntöjä ei olisi ei olisi rikoksiakaan kaikki kumpuaa halustamme rikkoa kaikki mikä rikottavissa on. Rajat rikotaan pelkästä näyttämisen halusta "minä pystyn tähän te ette" Ei ole enää olemassa mitään aitoa ja kaunista. Kaikki kuolee tunteemme mukaan lukien. Ihmiset eivät ymmärrä omassa ahneudessaan kuinka paljon tuhoa he saavat aikaan muissa ihmisissä ja heidän elämissään ja kuinka paljon tuskaa tuottaa katsoa kuinka muut kärsivät eivät voi olla sitä mitä he oikeasti olevat. Kaikki meidän tekomme ovat yhtä turhan kanssa sillä osaamme vain tuhota emme osaa luovuttaa ja rakentaa jotain kaunista. Ihmiset ovat aikojen alusta alkaen olleet epäpuhtaita sielultaan. En usko että mitään parempaa paikkka kuten paratiisia tai taivasta on olemassa tai siihen että kukaan meistä edes päätyisi sellaiseen paikkaan. En edes tiedä miksi kirjoitan tätä tähän. Ehkä siksi että ymmärtäisitte elämään itsenäisesti ja muodostamaan omat mielipiteenne asioista joista tämä maailma koostuu. Emme kuole koskaan ja silti elämämme on kuin tupakansabun mittainen pätkä maailmaan verrattuna. Joka kerta kun yksi ihminen kuolee vähintään kaksi syntyy tilalle. Elämämme on turhaa, sisällötöntä paskaa. Samaa ainetta mistä koko maailman kaikkeus on syntynyt. Ja samalla se on kaunista, puhdasta ja kuin unelmien täyttymys monelle. Haaveilemme aina ahneudessamme paremmasta ja paremmasta kuten ihmisen luonnon on tarkoitus, tietämättämme että miljoonilla ihmisillä on pahemmat elinolot kuin meillä he arvostavat mit pienimpiäkin asioita mistä on tullut meille aivan merkityksettömiä. Enää emme ihaile kuinka luonto toimii kuinka aurinko nousee ja kuinka kukat kukkivat ja lehdet putoavat puista.. Miksi? Koska emme nää sille enää mitään syytä ne eivät hyösytä meitä milläään tavalla elämään paremmassa elintasossa emmekä näin ollen osaa arvostaa niitä itsemme arvoisina. Ne olivat täällä ennen meitä. Me arvostamme ja ihailemme vain niitä jotka ovat meitä jotenkin edellä näyttelijöitä, fyysikkoja ja lääkäreitä ja samalla haluamme jotain jota muilla ei vielä ole "onpas hieno 52 tuuman plasmatelkkari ostetaan se niin naapurimme ja tuttumme hämmästelevät ja kiroavat kohtaloaan kateellisina siitä etteivät heidän elintasonsa ole yhtä suuri kuin meidän" Sama koskee julkista statustamme. Kaikilla meillä on jonkin lainen status halusimme sitä tai emme. Se muodostuu vallastamme ja rahamme määrästä muiden yli. Emme enää ymmärrä sitä miksi raha alunperin luotiin. Helpottamaan vaihtokauppaa hyödykkeiden hankkimisessa. Miksi emme enää ajattele omilla aivoillamme? Miksi emme käytä aistejamme nauttiaksemme luonnosta ja maailmastamme sillä tavalla kuin se on luotu olemaan. Miksi teemme omasta paratiisistamme ja elämästämme vain ison kasan paskaa? miksi?
« Uudemmat - Vanhemmat »