IRC-Galleria

Haluan tuoda esille erään erittäin mielenkiintoisen asian,jonka tajusin. Kyse on yhdestä psykoanalyytikko Erik H. Eriksonin psykososiaalisen kehityksen teorian (1950) kriisistä. Lukekaa.


VARHAISAIKUISUUDEN KRIISI: läheisyys vs. eristäytyminen:
MYÖNTEINEN VASTAVUOROISUUS SAMANIKÄISTEN KANSSA tukee tämän kehityskriisin ratkaisua. YKSILÖ OPPII HYVÄKSYMÄÄN TOISTEN HEIKKOUDET JA VASTAAVASTI MYÖNTÄMÄÄN TARVITSEVANSA MUITA IHMISIÄ. TÄMÄN KEHITYSKRIISIN ONNISTUNUT RATKAISU TUOTTAA RAKKAUDEN (!) ELÄMÄN PERUSVOIMAKSI.

VS: EI HYVÄKSY MUIDEN HEIKKOUKSIA EIKÄ TUNNE TARVITSEVANSA TOISIA. TUOTTAA VIHAN ELÄMÄN PERUSVOIMAKSI!!



Pekka-Eric Auvinen: Luonnollisen Valitsijan Manifesti

"Viha, se on asia, jota olen täynnä ja rakastan sitä."

"Pitkän olemassaolon pohtimisen, yhteiskunnan tarkkailun ja joidenkin muiden elämässäni tapahtuneiden asioiden seurauksena... olen tullut pisteeseen, jossa en tunne muuta kuin vihaa ihmisyyttä ja ihmisrotua kohtaan."


Pekka-Eric Auvisen päiväkirja

"...mutta itse olen erilainen ja itsenäinen yksilö: yli-ihminen!"

Kiltti, hiljainen, tunnollinen. Koulukiusattu koko peruskoulun ajan. Masennus ja paniikkihäiriö. Lukio ja lakki, suhteellisen eristäytyneenä. Jatko-opintojen keskeytyminen. Haaveena yliopisto-opinnot. Terapia, että pystyisin olemaan koulussa.

Kukaan ei voi väittää, etten omaisi taustaa, jonka pohjalta puhua. Mikään ei oikeuta tappamaan, mutta kokemukseni ja selvittämieni faktojen pohjalta olen vakuuttunut siitä, että koulukiusaaminen on pääosassa koulusurmaajien psyyken kehityksessä. Haluan perustella kantani kertomalla selventäviä faktoja.

Kiusattu tuntee häpeää, ahdistusta, pelkoa jne. Se sattuu ja viha nousee suojelemaan mielen tasapainoa. Pitkään, vuosia kehittynyt, purkautumaton viha jää pitkäjänteiseksi tahdoksi, jopa vakiintuneeksi persoonallisuuden piirteeksi vaikuttaen tuhoavasti tunteisiin, asenteisiin ja toimintaan. Parempi kuin muut? Kuvitelmat omasta ylivertaisuudesta rakentuvat ajan kuluessa psyyken turvaksi halveksivassa ja syrjivässä kouluympäristössä. Tämä edellyttää, ettei lapsi löydä mitään muutakaan ikäistensä ryhmää, jossa hänet hyväksyttäisiin, kuten harrastuksesta. Entä mistä johtuu empatian puute? Mitä enemmän yksilöllä on itsetuntoa, sitä paremmat ovat mahdollisuudet empatiaan. Kiusatulla itsetunto on heikko, samoin kyky empatiaan.

Hyssyttelyn ja ympäripyöreiden spekulaatioiden (esimerkiksi aselaeista ja kasvatuksesta) on loputtava nyt ja on alettava selvittää ja ymmärtää koulukiusaamisen laajoja seurauksia lapsissa ja nuorissa. Seurausten laajuuden ymmärtävät aidosti vain ne, jotka ovat niitä itse kokeneet. Heidän kokemuksensa tulisikin olla keskeisessä osassa koulukiusaamisen seurausten tutkimisessa.

Pyydän asiantuntijoita ottamaan asian omakseen, keräämään todisteita koulukiusaamisen todellisesta tuhoisuudesta ja todella vaikuttamaan sen vähenemiseen. Ja me muut, pidetäänhän huolta toisistamme. Nyt on ehdottomasti sen aika.

Julkaistu mielipideosastoilla helmikuussa -09 Satakunnan Kansassa ja Ilkassa.

Sais kyllä kaikki koulukiusaajat viedä keskelle metsää ja jättää sinne yksin itkemään!
Täsä sitä taas nähdään mitä se oikein teettää! nuori tyttö jolla elämä edessä hyppää halpahallin katolta ja miköhön syynä?? oisko kuule koulukiusaajissa vähä nyt peiliin katsomista!
entäs sitte kouluhenkilökunta?? tämäkin oltaisiin voitu estää niinkin pienellä asialla kuin puuttumalla asiaan! varmasti joku toinen oppilas oli nähnyt että tyttöä kiusataan mutta ei voitu mennä sanomaan asiasta kenellekkään!
pistää oikein vihaksi tuollainen koulukiusaaminen!! eikö sitä olla jo kaikille opetettu että erinlaisuus on rikkautta eikä siitä tule kiusata ketään?!?!
nyt sitte saa jokainen ite miettiä seurauksia jos kiusaa jotain toista koulussa!

Hän yksin kulkee ja ja katsoo olkansa yli,
nurkan takaa kiusaaja eteen hyppää,
nyt ei enää mikään ole hyvin,
kiusaaja ilkkuu, meinaatko tänään mennä ryyppää,
toivottavasti kännissä hukut,
hän ei halua kuulla loppua, juoksee vain pois,
ja kiusaaja jatkaa, tai ainankin pois nukut,
hän itkee ja toivoo, kumpa koulu ohi pian ois,
opettajallekkin hän kertoa yrittää,
emme voi auttaa, kun emme nähneet mitään,
eivät voi tehdä mitään, hän ei voi sitä ymmärtää,
taas joku tulee ilkkuu, miksei niille riitä mikään,
sitten joku tulee ja sanoo, antakaa jo olla,
kiusaajat vain nauraa räkättää,
eihän me voida tuohan on pelkkä nolla,
ja sä et oo meidän äiti, et voi meille mäkättää,
mutta voin soittaa heille,
ja pyytää tänne tulemaan,
ihan sama, puhu mun kädelle,
sekä asioistasi puhumaan...

Koulukiusaajat ootte pelkkää pohjasakkaa, miltä tuntuu kun toista hakkaa. Saatteko siitä muka tyydytyksen, kun kuulette uhrin nyyhkytyksen. Yksin ette uskalla käsiksi käydä, ryhmässä keksitte aina uuden jäynän. Laumassa luulette olevanne vashvoja, todellisuudessa olette heikkoja vauvoja. Vielä joku teille näyttää, ettette osaa päätänne käyttää. Haluatteko kontinnelle itsemurhan, syy on teidän, teitte tempun todella julman. Omaa itsetuntoako pönkitätte, kun uhrin niskaan aina hönkitte. Jättäkää toiset jo rauhaan, ennenkuin joku oikeesti joutuu hautaan.

Tuska joskus niin sitämätön, ja välillä niin käsittämätön. Ei häviä tai haihdu, eikä kasaan kuihdu. Ei sitä voi koskaan unohtaa, koska olemassaolostaan aina muistuttaa. Voi elämässä aina näytellä, valheita lauseissa käytellä. Silti tuskaa ei voi piilotella, miksei se anna minun jo irrotella. Kuinka kauan jatkuu piinaa, kohta hukun viinaan. Miksi teitte minulle tämän, Jälkeenne jätitte elämäni rämän. Ei sitä voi korjata, olen kuin tuskan orja. Haluaisin jo jatkaa elämää, ahdistus saa minut vain pelkäämään. Ei kukaan voi minua auttaa, saan yksin kaivaa omaa hautaa

Elämä on joskus niin kurjaa, et alkaa suunnittelemaan itsemurhaa, joka on touhua turhaa. Ethän sinä voi kuolla, maailmassa tuolla, se aiheuttaisi vain huolta. Yritä jatkaa elämääsi, vaikka se on kauhua pelkäämääsi, voit silti elää unelmaasi. Ei kipua voi tarvitse unohtaa, voit yrittää sen tukehduttaa, kipu itsestään aina välillä muistuttaa. Ei sitä voi hallita, eikä kiinni kahlita, ja kivun määrää ei voi valita.

http://koulukiusattu.blogspot.com/

Sivun ylläpitäjä:

Porcupine_

Mä valitin täs vähän aikaa sitten äidille, et kuinka mun elämä on epäonnistunut ja samaan syssyyn sitten sanoin vielä, että tuskin tuun koskaan saamaan töitäkään. Siihen äiti totesi, että sun aikas tulee vielä. Sen kuultuani mä oon pystyny ottaa paljon rennommin.

Mun tie tähän missä mä nyt oon, on ollu kivinen ja vaikee. Mut ulkopuolisesta eikä ehkä edes sisäpiiriläisestäkään se näytä siltä. Mä en ole joutunut kärsimään väkivaltasista vanhemmista enkä rapajuopoista huoltajista. Mua ei ole adoptoitu, mä en ole koskaan joutunut sijais- enkä perhekotiin. Mä en ole viiltänyt käsiäni enkä yrittänyt itsemurhaa. Mä en juo ahdistukseen enkä ole koskaan nähnytkään livenä mitään huumetta. En polta edes tupakkaa enkä angstaa jatkuvasti siitä, että mun elämä on paska, koska se nykyään on muotia. Mutta ilman tota kaikkee edellä mainittuakin voi ihmisen elämä olla vaikeeta. Vaikeempaa, kun muut edes uskois.

Koulukiusattuna olemisesta jää aina arvet. Murrosikä voi muutenkin olla vaikea ilman, että jotkut ns. suositut tai/ja suosituksi pyrkivät tekevät siitä vielä kamalamman. Mun oli vaikeeta joka ikinen aamu lähtee kouluun, koska joka päivä oli kuin venäläistä rulettia. Joskus sait olla rauhassa ja joskus jotakuta sua muka parempaa ihmistä ärsytti ja koulun päätyttyä kotimatkalla sai taas pyyhkiä kyyneliä silmistään.
Kun koulussa kerrottiin opettajalle kiusaamisesta, niin opettaja sanoi, että kiusaajalla on vaikeaa. Millä oikeudella opettaja antaa kiusaajan tehdä mun elämästä vielä vaikeampaa? Millä kiusaaja itse oikeuttaa tekonsa? Mikä lupa hänellä on pilata toisen ihmisen elämä? Miksi ns. vahvemmat edes käyvät heikompien kimppuun? Viimeiseen voin vastata, että he itse ovat heikkoja ja pönkittävät kieroutunutta egoaan kiusaamalla muita. Kiusatut usein menestyvät monessakin asiassa, kun taas kiusaajat jumittavat edelleen lähes samassa kohdassa, kuin missä heidät peruskoulun päättäjäisissä viimeiseksi nähtiin.

Mä olen ylpeä itsestäni. Mä selvisin elämäni tähän mennessä vaikeimmista ajoista. Nykyään mä yritän olla stressaamatta turhista asioista ja ottaa aikaa itselleni. Mä olin itse mun pahin vihollinen ja meinasin hävitä itselleni, koska koulukiusattuna oleminen oli väsyttänyt mut tyystin. Yksin ei kukaan selvii ja siks jokaiselle pitäis olla joku, johon luottaa. Mulla oli mukana paljon rakkaut ja tukee, mutta vieläkään ei edes ne lähimmät ihmiset tiedä kaikesta kaikkee. Jollekin mun oli kuitenkin pakko kertoa niistä vaikeuksista joita mä kohtasin.
Vajaa vuos sit mä pystyin käsittelemään asiaa. Mä kirjotin kirjeen yhdelle mun pelastajista. Helpotus valtas mut, kun olin saanut purettua ne kipeet muistot ja hetket jollekin, vaikka mä tiesin, että sitä ihmistä vois tuskin vähempää kiinnostaa. Vajaan puolen vuoden päästä mulle tuli kirje. Mietin hetken, että mitä ihmettä, kun kuoressa olevat yhteystiedot oli mun omaa käsialaa. Kun mä tajusin, niin mä avasin kuoren kädet täristen. Se kirje tuo mulle edelleen voimaa. Mä luen sitä kirjettä usein uudestaan ja uudestaan ahmien joka sanan mitä se pitää sisällään. Kun mä pääsen loppuun, hymy nousee huulille. Allekirjotuksena kirjeessä on Uniikki.

Elämä on kuin yhtä venäläistä rulettia. Mutta sen ruletin kulkuun voi vaikuttaa. Nykyään mä olen vahvempi kuin koskaan. Ehkä vielä jonain päivänä mä pystyn antaa anteeks niille kiusaajille, vaikkei niitä kiinnostakaan. Unohtaa mä en pysty ikinä. Nyt sade on ohi ja mä pystyn vihdoinki näkee kauas. Mä tuun onnistuun vielä. Mä tähtään sen vuoren juureen, jota pitkin mä nousen oman elämäni huipulle.

"Entistä vahvempi, sinnikäs veri, virtaa mun suonis, en anna periks
Eikä pysty nää demonit mua selättää, enkä aio niitä peläten elää tääl" - Uniikki<3

_ArkiPäivänVaras_

Harvalle ihmiselle sana koulukiusaaminen on vieras. Uskon että me kaikki, jotka vähääkään harrastamme sosiaalisia kontakteja, olemme olleet tekemisissä tämän ilmiön kanssa. Onneksi vain harvalle koulukiusaus (ei ole sukua kinkku- tai Janssonin kiusaukselle) on jokapäivästä. Jos kuitenkin sattuu olemaan näitä harvoja, voit olla varma ettei kiusaaminen pilaa vaan kouluaikaa, vaan todennäkösesti kiusatun, sekä usein kiusaajankin, loppuelämän.

Ala-astella lapsi alkaa miettiä minkälaisen kuvan hän itsestään muille antaa, ja muiden mielipiteet rupeavat kiinnostamaan. Teini-iässä kiinnostus muiden luomaan kuvaan itsestään kasvaa. Nuoruus on herkintä ja muutoksillisinta aikaa ihmisen elämässä. Vartalo kehittyy, aivot kehittyy, moraali kehittyy (tosin on todisteita ettei ne nyt ihan aina kehitykään...) ja kritiikki sattuu enemmän kuin missään muussa vaiheessa elämää. Kun sitten laitetaan kymmeniä, satoja, epävarmoja nuoria samaan rakennukseen, voidaan vähinkään odottaa BBn kaltaisia, tunnelataus täyteisiä ja traagisia yhteenottoja. Koulumaailmassa nuorten pitää rakentaa arvojärjestys, ja siitä on turha motkottaa, se on meidän luonteessamme, olemmehan laumaeläimiä. Vahvat syövät heikot, vai syövätkö?

Kiusaaja on tekijä ja kiusattu on uhri. Uhri ei yleensä saa tukea niiltä tahoilta joilta sitä eniten kaipaa: Vanhemmat, opettajat, kuraattori (pikainen gallupi! Kuinka moni on nähnyt koulunsa kuraattorin tai edes tietää hänen olemassaolostaan!?) Siinä vaiheessa kuin silmät vihdoinkin saadaan auki, on usein liian myöhäistä, ja toimenpiteet ovat älyttömiä: Kiusattu joutuu monesti vaihtamaan koulua, hän useasti saa rangaistuksen kotona, hänelle annetaan psyykkistä hoitoa... MITÄ!? Harvemmin kiusatulla on alunperin ollut mitään ongelmaa, ongelma on lähes aina kiusaajalla. Kiusaaja ei kuitenkaan saa tukea, vaan hänet useimmiten laiminlyödään, edes rangaistusta kiusaamisesta ei kuulu. Kiusaaja on samalla tavalla uhri, kuten kiusattukin.

Koulukiusaaminen jättää syvät haavat. Joskus nämä haavat arpeutuvat, mutta pieni raapaisu, ja voilà, haavat vuotavat taas. Ei masennuta kuitenkaan liiaksi. Joskus käy tuuri. Maailmassa on paljon huolehtivia ja rakastavia ihmisiä ja he ovat kuin Gregory House, he parantavat sinunkin haavasi. Kiusaaminen herättää itsesyytöksiä, ja onkin tärkeää että kiusattu, sekä kiusaaja, etsii ympärilleen ihmisiä jotka tukevat häntä ja antavat vilpitöntä positiivista palautetta.

Koitetaan siis vähän edes välittää muistakin eikä pelkästään meistä itsestämme. Ei vie paljon aikaa jos kysyt ystävältä miten hän OIKEASTI voi. Suuretkin haavat voidaan ennaltaehkäistä tarjoamalla sillointällöin olkapäätä ja lämmintä hymyä. Kliseistä on, mutta: Tehdään tästä maailmasta edes siedettävä paikka elää, kaikille.