IRC-Galleria

khi, mein isi on ihana C:

vinguin sille, että en oo viel kuuttatoista ni en voi osallistua siihen teoksen kirjotuskilpailuun.

"ystävän neuvona sanoisin, et osallistut siihen vaan, koska ei ne kato sun syntymäaikaa ennen kun ne aikoo ilmottaa sulle et oot voittanut, ja sitte jos ne sanoo sulle jotain, ni voit soittaa iltalehtiin ja ne rupee pyörittämään tätä juttua, 'onko 15 vuoden ikä este lapsineron julkaisemiselle, kuka kustantamo pelastaa kolmen viikon taivaan ja kaisa hakalan?' ja sit saat julkisuutta, kaikki ostaa sen kirjan, siitä otetaan kymmenen painosta ja myyt pokkarioikeudet sadalla tonnilla."

oisko siistii 8)

Ensimmäinen luku romaaniini

I did it!


Mutta joskus kirjoitan tuon vielä puhtaaksi. Paljon on muutettavaa ja korjattaavaa... Nyt en vaan jaksa ihan välittää.

Ilmoituksenomaisesti: Olen liittynyt finfanfuniin ja löydyn sieltä nimimerkillä pumpkin. Aion todennäköisesti olla fikkaamatta ja keskityn varsinkin nyt kirjoittamaan omaa teosta, josta jonkinlaisen intron aloitinkin jo originaalien k11-osastolle. Sinne siis. Nimi on vielä ihan kökkö, elkää välittäkö siitä. :'D

käykääs lukee tämä ja heittäkää kommenttii, jos siltä tuntuu. C:

Olisin kovin kiitollinen.

Se oon minä rikkinäisessä peilissä,
sitten löysinkin nimeni rikosrekisterissä.
Nyt mul on tapa päästä pois tummist päivist,
eikä mun tarvi leikkii wannabi pissist
----> siks en pidä saman ikäsist.
niil on aina jotai vastaa,
siks haluun täst paskast kasvaa...

Mä en pysty koskaa lopettaa,
kukaa ei pysty mua opettaa.
Miksi esittää turhaa nokkelaa?
Mun sielu on pienes tiiilis,
sitä ei voi murtaa,
--->siks mul o hyvä fiilis.
Mä en pysty maailmaa parantaa,
siks kävelen yksin pitkää rantaa,
Mul on aikaa... maailma parantaa.
Mä en oo oikeesti tyhmästä päästä,
halusin vaa erottuu täst jengistä.
Ehkä oon vaa vähä sekasi päästä,
yritin lääkkeil tuskaa säästää.
Nyt mä kasvatan aikuisille pommii,
ne tuo tuskaa ja juo rommii.
samal ne väittää.....
----> ''sä et pääse kunno hommii''
Mä en voikku aikuisille pyllistää,
sit ne on ymmällää (istuu hiljaa tyhmänä)
---> kun en tuu niit ylistää.
Päätin faijjaa haudatessani,
kukaa ei itke mun puolestani.
Mä teen sen mitä mun pitää,
siks, täst mun pitääki jo kiitää.

Jebou.

Mulla soi Hector päässä, enkä edelleenkään tiedä, miks musta tuntuu että maanantaina olis jotain tärkeetä.

Tuntuu, etten osais piirtää:< Ei vaan onnistu. Tiedän, että muut sanoo muuta, mut siltä musta tällä hetkellä tuntuu.

Mua väsytti, mutta nyt ei enää nukuta.

Kello on jo puol 2, anteeks MITÄ? Ei tunnu siltä.

Katoin Tiedon tänään, hrr se oli pelottava. Kuiskaajaihmiset:<

Haluisin kirjottaa, mut ei hajuakaan, mitä kirjottaisin. Pelkkää shittiä siitä kyllä varmaan tulis, kun nukahdan kohta tähän.

"Hei ystävä pyyhi kyyneleet, aivan turhaan niitä teet"

‎"Jos haluat tosissasi tehdä pahaa vanhemmillesi, mutta kanttisi ei kestä ryhtyä homoseksuaaliksi, voit aina siirtyä taiteiden pariin."

Haluun kirjoittaaa

kirjoitin jo tänään pienen Sakuraibarepäleen ja nyt awwittaa liikaa KOSKA






♥


♥


♥


♥


♥


♥


♥


♥


♥






Aibapieniii näyttää niin nätiltä tuossa.......♥

haluun ideoita ; __ ; okei vois joskus kirjoittaa jotain muutakin kuin fanfictionia.


Kirjoitan teininovellin aiheesta jarrumies. Piste.

Kirjotus 1:

Sanotaan, että kun ihminen kuolee, elämä vilahtaa silmien edestä. Näkyy onnellisia muistoja, näkyy surullisia muistoja. Näkyy tärkeitä muistoja.
Kun joku, jota olet rakastanut 9 kuukautta näkemättä toista viimein nostetaan syliisi. Kun lapsi hymyilee ja nauraa, kun se kutiaa jalkapohjista, kun se kikattaa kun kuiskaat jotakin sen korvaan.
Kun ne tulevat, ottavat lapsen pois ja sanovat "Tiedät mitä nyt tapahtuu.".
Ja minä tiesin. Olin tiennyt koko ajan. Luulin että pystyisin päästämään irti. Mutta jos jotakin rakastaa, siinä ei voi päästää irti.
Mutta minä päästin. En voinut muuta. Sopimus oli allekirjoitettu, ehdot hyväksytty. Ei voi perääntyä.
Tiedänkö missä hän on, nyt noin vuoden ikäisenä? En. Joskus kuvittelen nähneeni hänet. Kahvilassa, sirkuksessa, kaupassa, ikkunassa. "Vanhemmat" aina mukanaan.
Ja sitten vastaan tulee toinen samannäköinen.
Joskus tuntuu etten osaa enää elää. Kun hymyilen, se on pakon-omainen lihasten liike. Kun nauran, se tulee äänihuulista, ei sydämestä.
Mutta sillä hetkellä kun minulla oli lapsi, minun lapseni, sylissäni, olin ehjä. Kaikki loksahti paikoilleen. Hymyilin ja nauroin. Hänelle.
Nämä hetket minä näen. Nämä hetket minä tunnen. Vaikken ole tajuissani, kuulen sydänfilmin äkkiä muuttuvan tasaisesta piippauksesta yhdeksi pitkäksi. Tiedän jo miltä se näyttää. Monitoriin tulee viiva. Loputon viiva. Se tarkoittaa, että sydän on pysähtynyt.
Mutta minun sydämeni pysähtyi jo kauan sitten.
Silloin, kun menetin hänet.


Kirjoitus 2:

Rauha. Siltä sinä näytät. Kun katson rintakehäsi kohoilua, mustia ripsiäsi jotka varjostavat poskiasi, ohuita pianistin sormiasi jotka kiertyvät ranteeni ympärille, tunnen väistämättä vihlaisun jossain sydämeni tienoilla.
Tänne sinä jäät. Jäät nukkumaan untasi, mistä se sitten kertookaan. Mutta minä lähden. Lähden pois. En tiedä minne. Kiertelen. Jotta en juurtuisi mihinkään, jotta en kiintyisi mihinkään.
Kerroin sinulle täsät, varoitin sinua tästä. "En välitä", sanoit minulle. Ja hetken uskoin sinua. Uskoin, että voisin unohtaa, että voisit unohtaa. Että kipua ei olisi, että voisin keveästi suukottaa poskeasi ja sanoa hyvästini, että voisimme jatkaa elämiämme, jäljellä vain lämmin muisto, ilman kaipuuta.
Mutta vain hetken. En koskaan voi todella unohtaa miksi olen mitä olen. Miksi kiertelen, miksi pakenen, miksi en saa rakastaa.
Olen hirviö.
Syövytän kaiken lähelläni, ja laajennan reviiriäni hetki hetkeltä. Valehtelen, satutan, petän, jätän. Näin teen.
Mutta en halunnut sinun kokevan sitä. Sitä minkä jo sadat ovat kokeneet. Tuntemattomat, tutut, ystävät, rakastajat, sukulaiset, perhe.
Syövytän ihmiset sisältä. Miksi? En tiedä. Se olen minä. Muuta en osaa. Tuhoan, se on tehtäväni, määränpääni. Kukaan ei selviydy. Kaikki roviolle vaan. Sytytän palon, ja jätän sen yksin.
Mutta en halunnut, että niin kävisi sinulle. Ei sinulle.
Muut olivat öljyä, joka vain odotti sytytystä. Mutta sinä et. Olet vettä, se ei syty, se sammuttaa. Mutta ei minua. Kaadan veden pois, astia jää tyhjäksi. Odottamaan täyttäjää.
Odota siis. Vielä joskus, ehkä huomenna, ehkä vuosien päästä, unohdat tämän, unohdat minut. Ja silloin joku tulee elämääsi, täyttää sen auringolla. On sinun asiasi, annatko sen lämmittää. On sinun päätöksesi, nostatko itsesi sinne, missä olet ollut. Toivon sinulle vain parasta. Älä ota Venusta, älä ota Jupiteria, älä ota Saturnusta. Ota aurinko. Sen ansaitset. Minä olen kuu.
Voi hyvin. Vietä pitkä ja onnellinen elämä. Hyvästi.
Nousen sängyltä hiljaa, vedän farkut ja kengät jalkaani, t-paidan päälleni. Sinun t-paitasi.
Käännät kylkeäsi unissasi. Rypistät otsaasi. Se ei sovi sinulle. Hymy sopii sinulle. Kuiskaat nimeni, vieläkin unessa.
Haluan halata, rutistaa, suudella sinua. Haluan rakastaa sinua.
Mutta siihen eivät hirviöt kykene.
Katson ikkunasta ulos. Aurinko nousee.
Niin kuin sinäkin. Vielä sinä nouset, loistat, säteilet. Mutta et minulle.
Lähetän nukkuvan hahmosi suuntaan lentosuukon, kätesi liikahtaa hieman, kuin napatakseen sen. Avaan huoneesi oven. Se narisee. Et herää vieläkään. "Hyvästi..." karkaa huuliltani kuiskauksena, kun suljen oven lähtiessäni. Itkua pidätellen juoksen ulko-ovesta sateeseen.
Hirviöt eivät itke. Hirviöt eivät itke. HIRVIÖT EIVÄT ITKE.
Poltan tupakan juna-asemalle päästyäni. Juna saapuu kello 5:45. Nousen siihen. Istun paikalleni.
En muista minne juna matkaa. En välitä.
Katson ikkunasta ulos. Aurinko on jo korkeammalla.
Hirviöt eivät... ...ole olemassa.
Jossain kaukana avaat silmäsi löytääksesi vierestäsi tyhjää.