IRC-Galleria

Piestyinä, ruoskittuina kulkevat
lampaat laumoissaan.

Sidottuina ovat kädet pakkomielteeseen,
halvaantuneet ovat mielet pahuuteen,
kahlehdittuina ovat uneen painajaismaiseen.

Kun katsoo silmiin pahuuden,
kun kuulee äänen hulluuden
kun tuntee kylmän henkäyksen

Siellä seisovat lampaat yksikseen,
siellä ne ovat langenneet elämään syntiseen.

Huterat ovat alustat rakkaudella
Lahonneet ovat laudat laitureilla

Vajonneet ovat laivat merten kulkijoiden
Pimeys on päässyt keskelle vaeltajien

Tuntee köyden kuristuksen
Tuntee kuoleman kuiskauksen
Tuntee helvetin kosketuksen

Sielu käpertyy kippuraan
Mieli suojautuu taakse muurien vankkojen
Ruumis kohtaa kivun häpen.

Liian jyrkät ovat rinteet kuoleman,
itsensä satuttavat pudotessaan.

Vajotessaan synkkään pimeyteen,
tuntevat nahoissaan synnit menneisyyden.

Syntinsä siis näkevät vajotessaan,
huudot kuulevat edetessään.

Viimeisen toivon menemään heittäneenä,
sirpaleista elämää katselleena,
tajuavat liian myöhään elämään alkaneensa.

Romahtaneet ovat muurit pilvilinnojen,
Eksyneet ovat suunnasta rakkauden,
Erehtyneet ovat tekoihin syntisten.

Huuto hukkuu pimeyteen,
kylmyys asettuu ruumiiseen,
sydän hakkaa hidastaneena,
Sielu vaeltaa langenneena.

Taivaaseen porttikiellon osakseen aiemmin saaneena,
pimeyteen kokonaan langenneena,
helvetin portit kokeneena,
näkee viimein pelastuksen avaimen porttiin taivaiden.

On periksi pakko antaa ja luovuttaa,
siis anelepa taivaan kutojaa,
rukoilepa maan takojaa.

Rinnassansa tuntevat kaipuun paremmasta,
korvissaan kuulevat lupauksen rakkaudesta,
ihollansa tuntevat kosketuksen vapaudesta.


-maageli-