IRC-Galleria

[Ei aihetta]Lauantai 29.05.2010 13:34

Kesän ensimmäinen jäätelö syöty.
Norjan oikeuslaitos suhtautuu nuivasti rattijuoppouteen, vaikka humalainen kuljettaja olisikin vain ruohonleikkurin ratissa.

Länsinorjalainen mies sai 50 000 kruunun (6 390 euron) sakot ja vajaan kuukauden ehdollisen vankeusrangaistuksen kurvailtuaan ruohonleikkurilla kotikulmillaan Orstassa. Lisäksi mies menetti ajokorttinsa 11 kuukaudeksi.

Mies jäi kiinni, koska hän ei tyytynyt leikkaamaan ruohoa kotipihallaan. Hän jatkoi puuhiaan ensin äitinsä kotipihalla ja sitten läheisen koulun ruohikolla, vaikka koulun työntekijä kertoi ettei ruohonleikkuu ole tarpeen. Poliisi hälytettiin paikalle, kun mies rysäytti ruohonleikkurillaan koulun lasiseen ulko-oveen.

Oikeus katsoi lieventäväksi asianhaaraksi sen, että ruohonleikkurin huippunopeus on vain seitsemän kilometriä tunnissa. Niinpä mies selvisi ehdollisella vankeusrangaistuksella.

:D:D:DDD
Tuore City-lehti päätti ottaa selvää lukijoitaan askarruttavista seksiä käsittelevistä kysymyksistä. Yksi kysymyksistä käsitteli seksin harrastamista Linnanmäellä. Naispuolinen lukija halusi tietää, onko mahdollista rakastella vuoristoradassa ajon aikana.

Linnanmäen kehitysjohtaja Rafik Neumanin lehdelle antama vastaus on perusteellisuudessaan hämmentävä. Ehdotonta kieltoa kehitysjohtaja ei ehdota.

"Useimmissa laitteissa yhdyntä on mahdotonta, kädet ja suut ovat toki vapaina. Jos esimerkiksi suihinotto on näkyvää tai häiritsevään järjestyksenvalvojat puuttuvat tilanteeseen, Neuman vastaa lehdelle.

Kehitysjohtajan mukaan Linnanmäellä rakastellaan erityisesti suojaisissa puistikoissa, laitteissa harvemmin.

Elämä on laiffii.Tiistai 13.04.2010 17:29

Guitar HeroTiistai 13.04.2010 17:26

Vaasalainen reilu nelikymppinen mies murtautui musiikkiliikkeeseen Vaasan keskustassa varhain tiistaiaamuna. Mies rikkoi liikkeen ikkunan vasaralla, nappasi kitaran ja pakeni paikalta autolla.

Rantakadulla poliisi tavoitti varkaan auton. Mies ei jäänyt kuitenkaan asiaa selvittelemään vaan porhalsi täyttä päätä karkuun, pysähdysmerkeistä huolimatta.

Museokadun risteyksessä mies ajoi punaisia päin. Sen jälkeen hän suuntasi Palosaaren sillalle, jossa ajoi lähes 120 kilometrin tuntinopeutta, kun rajoitus olisi sallinut vain 50.

Wolffintiellä mies lopulta pysähtyi. Kävi ilmi, ettei miehellä ollut korttia. Sen sijaan hänellä oli mukanaan amfetamiinia, jota oli tullut huumepikatestin mukaan nautittuakin.

Miestä epäillään kuudesta eri rikkomuksesta, muun muassa törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja varkaudesta.

[Ei aihetta]Lauantai 10.04.2010 19:24

Professori etsi tutkimukseen miehiä, jotka eivät katso pornoa.






Ei löytynyt.

MahtavaTorstai 01.04.2010 02:45

Markku sanoo (23:43):
*
Näin testaat munasi tuoreuden
Keskiviikko 31.3.2010 klo 21.47

adnianeraregiN sanoo (23:43):
*mul on ihan tuoreet munat
Markku sanoo (23:44):
*:-O
*Ooks varma?
*Tuore muna jää lasin pohjalle ja viikon vanha nousee pystyyn. Jos muna nousee kellumaan lasin pinnalle, se on vanhentunut ja syytä jättää syömättä.
*:DDDDDDDDDDDD
*Repesin
adnianeraregiN sanoo (23:44):
*EI VITTU
Markku sanoo (23:44):
*Hahahahah
adnianeraregiN sanoo (23:44):
*:D
*mul on vanhentunu muna!
Markku sanoo (23:44):
*:DDDDDDDDDD
adnianeraregiN sanoo (23:44):
*EEEEEEEEEEEEEEEIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIII

[Ei aihetta]Tiistai 26.01.2010 03:03



PIMPPI: Covered with sand.

Selvä.
Aamulla lähdettiin klo 8 perheen kanssa retkelle. Kännykät jätettiin hotellille, ettei niitä hukata. Mihinkäs me niitä oltais tarvittu?

Mentiin minibussilla pienenmoiseen satamaan, jossa kerrattiin retken sisältöä.
Tarkotus oli lähteä veneellä merelle ja kiertää siellä pari tunnettua ja kuuluisaa saarta tutkien ja tarkkaillen.
Muistaakseni ei ehditty ensimmäisellekään saarelle, vaan päädyttiin katsomaan hienoa laguunia, jossa pyöri toistakymmentä muuta veneilijää. Paikallisia ja turisteja. Heti laguunin sisällä paikalliset retkivastaavat ihmetteli vedenpinnan mataluutta. Ne pääty siihen tulokseen, että on parempi lähteä laguunista.

Onnekas ajotus, koska laguunin sisääntulolla alko ryysis. Jokaikinen vene laguunin sisällä yritti päästä ulos, samalla kun tsunami iski. Onni oli siinäkin mukana, koska tsunami matkusti luonnollisesti vedenpinnan alla sinä hetkenä. Ainut - ja suurin - pelko tilanteessa oli voimakas vesivirta, joka laguuniin pyrki, vieden joitain (myös meidän) veneitä kallionseinämää kohti.
Kaikki veneet loppupeleissä pääs turvallisesti laguunista pois, samalla ku porukat ihmetteli, että mitä justiinsa oli tapahtunu.
Retkivastaavat huuteli veneestä toiselle, että mitäs nyt. Päätyi muistaakseni tulokseen, että parempi päästä rantaan.

Aurinko porotti, ruokaa ei luonnollisesti oikeestaan ollu. Vettä sen sijaan oli tullu otettua mukaan. Hartiat, niska ja päänahka palo, kun rannat oli suljettu (vaan eipä me siitä tiedetty ennen iltaa). Odoteltiin päivällä, keskellä merta, ilman minkäänlaista tietoa tapahtuneesta, sitä, että rannat avattaisiin ja me päästäisiin hotelleille.

Vaan rantojen avattua tuntien odotuksen jälkeen, oli ne möyhittynä, rantavesi hiekkasta, puuta, veneen osia, epämäärästä kamaa vedessä. Sisko (myöhemmin kerto) luulleensa nähneen myös ruumiin.
Sen jälkeen oliki koko päivä vientiä. Useiden rantojen kiinnolon takia. Päästiin kaupunkiin ja mentiin massan mukana ns. evakuointipisteille, vieläkään tietämättä mitään.
Päädyttiin mm. tietyn ravintolan edustalle nurmikolle ja asfaltille, josta mutsi löys ruotsinkielisen pariskunnan ja lainas heiltä kännykkää. Vaan surprise surprise, oli televerkot tukossa ja ainut tapa oli lähettää viesti. Ä:t oliki sitte å:ita, mutta ei sillä väliä. Sitte miettimään, että kenelle lähettää viesti.. EI MUISTA NUMEROITA!
Jonkun aikaa mietti ja muisti veljen kummitädin numeron (ainoana numerona), koska se oli tyyliin ensimmäinen numero, jonka se koskaan tallens omaan kännykkään. Onni onnettomuudessa.
Saatiin viesti Suomeen, että koko perhe kunnossa.
Vienti jatkui: Päädyttiin toiseen evakuointipisteeseen, jossa pyöri armeijan veijareita, vammautuneita ja siteissä yms. pyöriviä henkilöitä. Siellä myös tarjottiin leipää niille, jotka sitä tartti.
Siellä myös alko spekulaatiot tapahtuneesta: Tsunami.
Vaan eipä siinä kaikki. Kyseinen evakuointipiste oli liian täyteen ahdettu ja talo oli vaarassa kaatua painosta (kiitos Thaimaan arkkitehdit!). Evakuointipisteestä evakuoitiin henkilöt ulos nurmikolle, ettei talo kaadu. Haha.
Siellä oltiin niin pitkään, että oli iltapimeä.
Kuultiin myös, että rannat on niin pitkään kiinni, että ne saadaan "siivottua". Mutsi oli koko päivän syyttäny itteään tapahtuneesta. Nyt se alko sitten spekuloimaan, että rantojen "siivoaminen" tarkottaa varmasti ruumiiden yms. keräilyä.

About iltayöllä klo 22 päästiin hotellille takas. Oli aikamoinen matka sinnekin. Lava-auton lavalla (erittäin) ahtaasti istuen muistaakseni brittituristien kanssa, jotka suunnitteli seuraavana päivänä lähtevänsä kotimaahan. Avattiin hotellilla telkkari ja se aukas kieltämättä koko perheen silmät. Oma hotelli oli n. 100-150m rannasta. Vesi oli kuitenkin päässy hotellin kellariin ja tuhonnu sekä hotellityöntekijöiden puvut, että ruokavarastoja. Vaan eipä siinä ollu työntekijöiden kaikki murheet, kun omasiakin oli kuollu.

Tsunamin jälkeen..


Jälkeenpäin kuultiin, että äidinäiti oli jo suunnitellu myyvänsä talon ja hoitaa perintöasiat vanhimmalle veljelle (joka ainoana - armeijan takia) oli jäänyt perheestä kotiin.