IRC-Galleria

[Ei aihetta]Torstai 19.03.2009 23:31

Kun enkelit katsovat muualle
suutelen epäröiviä huuliasi
salaa
Katsot minua
silmäsi ovat niin suuret ja kauniit
niiden ilme niin tumma
että minua alkaa itkettää

Tällanen uskomattoman kaunis runo löytyi Salla Simukan kirjoittaman Kun enkelit katsovat muualle kirjan alusta<3

[Ei aihetta]Keskiviikko 18.03.2009 23:49

En tiedä mikä sai minut rakastumaan sinuun, en tiedä
mikä laukaisi tämän kaipuun.
Tietysti olit kaunis, mutta oli sinussa muutakin,
katseesi ja eleesi, ne lävistivät sydämeni.
Olemuksesi, se jotenkin vangitsi.
Se veti minua puoleensa,
se oli mieleenpainuvaa vaikutusta,
radiosoiton kaltaista.
Olit kuin kaunis rakkauslaulu, joka jäi soimaan mielessäni,
jäi soimaan alitajunnassani,
jäi soimaan sydämessäni,
ja syvällä sielussani, olet kuin minulle tehty, olet
laulu johon en koskaan
kyllästy, eikä me edes hyvästelty,
jokin ei anna minun unohtaa sinua, mutta toivottavasti
se on vain hyvä asia
****************
Kultaiseen hiekkaan sä sydämen piirsit,
katsoit mua kuin aarretta,
kuiskasit sanat I love you.
Suudelman hellän ja suloisen,
sä painoit mun huulillein.
Me hiljaa siinä istuttiin, katsottiin ja
yhdessä myös lähdettiin.
Emme koskaan palanneet yhdessä, vain minä.
Istuin kultaisella hiekalla,
en enää nähnyt rakkauden merkkiä, sydäntä,
se oli poissa.
Meri oli huuhtonut sen mukanaan,
mys meidän rakkautemme.
****************
Jokainen sana, jonka sanoit poltteli ihollani.
Minä olin kaivannut niin paljon ääntäsi.
Sitä, kuinka kuiskasit korvaani kauniita
sanoja, viettelit mieleni mukaan leikkiisi, joka veisi
meidät taivaisiin.
Luoja miten olinkaan ikävöinyt sitä.
Joskus sinä lähdit sanomatta sanaakaan, katosit vain.
Silloin taivas itki kanssani, suri kohtaloani. Sitä,
kuinka jouduin olemaan yksin.
Jokainen päivä istuin taloni portailla, katselin ruusupensasta
portinpielessä ja kohotin katseeni jokaisen kuulemani askeleen
takia. Vain siksi, että ikävöin sinua.
Silloin, kun ikävä painoi päälleni tummana varjona, mietin
karheita taiteilijan sormiasi, suloista, hieman sekaisin olevaa
hiuspehkoasi ja käheää ääntäsi, sekä niitä sinisiä silmiäsi, joihin olin
ensisilmäyksellä rakastunut.
Tapasi puhutella minua, oli ihan omaa luokkaansa.
Äänesi suuteli korviani, sormesi tanssahtelivat ihollanin ja saivat
minut ekstaasiin.
Öisin saatoit herättää minut vain sanoaksesi rakastavasi minua.
Maksaisin mitä tahansa, että saisin nuo yöt takaisin. Että saisin taas
tuntea sormesi ihollani, henkäyksesi kasvoillani. Mutta en voi.
Se on menneisyyttä. Sinä olet menneisyyttä.

Joku runo vaan...Sunnuntai 15.03.2009 00:08

Älä särkymistäsi pelkää,
Ehkäpä juuri sirpaleistasi
Tavataan paras minäsi

Will you please love me!<3Tiistai 10.03.2009 22:12

Muistan viel selkeesti
kun sut ekan kerran näin
Ja kuinka rakastuin suhun suinpäin
Katoin sua suoraan sun kauniisii silmiis
Tiesin, et jos sut saan
en tuu koskaan päästää irti.

Oot puolet mun sydämestä puolet mun elämästä
Jos tää olis unta en koskaan haluis herätä mä

Jokainen yö aina kun nukun
Nään unissani silmäsi niihin mä hukun

Olis paljon asioita joita tekis mieli sanoo
Mutten pysty kertoon puoliakaan niistä ääneen kato
Ei vaan riitä sanat kuvaan tätä tunnetta mun rinnas
Ei vaan riitä vaik sanoisin et oot täydellinen gimma
Unelmieni nainen jonka haluun ikiomaksi
Joka ei tule pistään sydäntäni kivikovaksi

Eksytään kaksin ja ollaan kaksin yhdessä
Ja kuljetaan yksin niinkun eksyneet yleensä
Tule mukaani ja mennään jonnekin kauas
Jossa voidaan olla kaksin ja rauhas

Jos vielä voisin, sulle kertoo tahtoisin
Kuinka tärkee mulle on
Tää ystävyys loppumaton

Sä tiedät kyllä, että nää on sulle<3

[Ei aihetta]Maanantai 09.03.2009 18:10

En sua mielestä saa,
(en sua mun mielestä saa!)
En tuu sua koskaan unohtaa
(en tuu sua koskaan unohtaa!)
Vanhat muistot mua muistuttaa
(vanhat muistot mua muistuttaa!)
Sua mä tuun ikuisesti rakastaa
(sua mä tuun ikuisesti rakastaa!)


Sä tiedät kyllä, että tää on sulle<3

Sydämeni ja SupersankariKeskiviikko 04.03.2009 22:46

Sydämeni on kyllästynyt odottamaan
se haluaa elää, ajaen sinua takaa loppuun asti
sydämeni, se on kyllästynyt näkemään unia
se haluaa mennä ulos ja tanssia kunnes se kuolee

Kautta joen, mereen asti
etsin mahdollisuuttani
jos eksyn saapumatta
tee minulle tilaa muistoissasi
muistoissasi
muistoissasi
Sydämeni ei halua enää kuunnella
se haluaa laulaa, kunnes äänensä katoaa
sydämeni, se menetti haaveensa
se haluaa lentää eikä ikinä enää tulla takaisin
Ja jos eksyn pimeydessä
mietin, että minusta on parempi haaksirikkoutua
kuin odottaa
Sydämeni on kyllästynyt odottamaan
se haluaa elää, ajaen sinua takaa loppuun asti
Kautta joen, mereen asti
kävelen etsimässä mahdollisuuttani
jos eksyn saapumatta
tee minulle tilaa muistoissasi
muistoissasi
muistoissasi
(muistoissasi)
sydämeni sydämeni sydämeni
Sydämeni on kyllästynyt näkemään unia
sydämeni ei halua kuulla enää
sydämeni haluaa paikan muistoissasi
tee minulle tilaa muistoissasi
********
Kaipaan tyttöä joka ennen olin
Hän oli niin täynnä elämää ja niin huoleton
Koskematon, täydellinen hallinta
Hänellä oli se kaikki
Hän paketoi sydämensä panssariin
Kukaan ei voinut koskea häneen tai vahingoittaa häntä
Hän piti jännityksestä ilman loukkaantumisen pelkoa
Nyt se vain ei ole enää hauskaa
Olin ennen supersankari
Katso minua nyt
Vain varjo entisestä
Olin ennen Ihmenainen
Katso minua nyt
Olen kuin kuka tahansa
Menetän kaiken kun olet näkyvissä
En voi pidätellä
En voi tapella
Olet jonkinlaista kryptoniittia
Hän oli ennen vahva
Kukaan ei pelleilyt hänen kanssaan
He yrittivät lävistää hänen suojatun rintakehänsä
(Mutta) hän syö heidänlaisiaan aamupalaksi
Nyt hän on poissa
Mitä olet tehnyt?
Okei, myönnän sen
Menen heikoksi kun olen kanssasi kahden
Olen molempia jalkoja myöten siinä
Eläen, rakastaen joka minuutin siitä
Kaipaan silti sitä tyttöä joka ennen olin
(Kaipaan silti sitä tyttöä joka ennen olin)
Nyt hän on poissa
Mitä olet tehnyt?
Olet jonkinlaista kryptoniittia
Kuulen sen lentokoneen päästämisen
Joka vie sinut unohduksen planeetalle
Tiedän sen olevan vaikea, että palaisin tapaamaan sinut
Että meidän tiemme leikkaisivat toisensa
Tulen ajattelemaan sinua, vain sinua
säilytä kassakaapissa muistossani
Tulen ajattelemaan sinua, pohjimmiltaan sinua
Se on kaikki, mitä tarvitsen jäädäkseni eloon
Luen sanomalehteä ja se sanoo
Että on sota taas
Tällä samalla planeetalla
Lehtimies sanoo
Että napaseudun rakkauden aalto tulee
Tulen ajattelemaan vain sinua
Hengittämättä vain sinua
Tulen ajattelemaan vain sinua
Tulen ajattelemaan vain sinua
Hengittämättä vain sinua
Tulen ajattelemaan vain sinua
*******
Tuuli, kuljeta tämä viesti
älä hidastele
minä odotan, minä odotan
Palaa ja tuo mukanasi vastaus
sinisen taivaan alla
minä odotan, minä odotan
Missä se on, minä en tiedä
ainoastaan sinä sen löydät
Kerro hänelle että en voi unohtaa
hän elää sydämessäni
Kerro hänelle että en voi lopettaa haaveilemista hänen silmistään ja äänestään
Tuuli, vihellä tämä kutsu
sillä välin
minä odotan, minä odotan
Mutta palaa ja tuo mukanasi vastaus
sinisen taivaan alla
minä odotan, minä odotan
Kerro hänelle että en voi unohtaa
Kerro hänelle että en voi unohtaa
Kerro hänelle että en voi lopettaa haaveilemista
*********
Sinä olet minun aaltoni
Minä olen sinun meresi
Kuinka paljon salaisuuksiamme tulet suojaamaan?
Tulet ja pakenet, et koskaan uhraa
Ja odotan sinua ikuisesti
Vapisen ja kieltäydyn kuulemasta nimesi
Jos kaipaat minua, minua kaipaa ilma
Sinua vihaan ja rakastan, olen niin pelkuri
Eksyn sinussa. eksyn itsessäni

Anna minulle onnellisuutta elääkseni
Anna minulle syy jatkaakseni
Ja sano minulle se, että olen sinun vuoksesi
Anna minulle onnellisuutta elääkseni
Anna minulle syy jatkaakseni
Ja sano minulle, että olen sinulle ensimmäinen
Elävät silmäsi
Sairastavat pahasti
Ikuinen toiveeni
yksinäisyys
Uni suudelmistasi
etsii ja ei ole.
Valvon jokaisen
heräämisesi

Anna minulle onnellisuutta elääkseni
Anna minulle syy jatkaakseni
Ja sano minulle, että olen sinulle ensimmäinen
*********
Avaan ikkunan ja ripustan ongelmani aurinkoon
uin pitkin katuja sinusta puhuen
upotan kasvoni sateeseen ja juon janooni uuden laulun.
Pelaan korttia rakkauskirjeilläsi
maalaan katot yksinäisyyden värein
lähetän meilin kuuhun ja kuu vastaa että ei.
Kun elää väärin päin, tällaista se on
pyörit aina päässäni
sua aina ajattelen, lasken kolmeen
enkä tiedä koskaan miten tässä käy.
Kun elän väärin päin, ajattelen jaloillani
kun uudet ajatukset saavat minut tanssimaan
nauran kanssasi ja itken muuten vain
ajaudun hirveään kiipeliin
Kun elän väärin päin... kun elän väärin päin...
Soitan kotiisi, jota ei ole olemassakaan
katson peiliin, enkä näe siellä itseäni
puhun puistonpenkeille ja lähetän merelle pullopostia.
Nukun pää alaspäin roikkuen ilmapallon narusta
Lumisade yllättää keskellä kesää
Vain sinä pysyt mielessäni tässä hullussa maailmassa.

Plääh...Sunnuntai 01.03.2009 11:50

Huomenna takasi kouluun. Ei välttämättä jaksais, mut pakko se on.
Mä voisin pitää viel toisen viikon lomaa. Mut ei auta :(.

Unohda koko juttuLauantai 28.02.2009 20:46

Mitä luulet tekeväsi
lopeta syrjiminen
ja kunnioita muita
mitä väliä on ihonvärillä
tai uskonnolla
vain sydämellä on väliä
jokaiselta ihmiseltä voi oppia jotain
jokaisessa kulttuurissa on paljon kiinnostavaa
en välitä pinnallisista tyypeistä
jos luulet olevasi muita parempi

unohda koko juttu, jätä mut rauhaan,
älä edes katso minuun päin, viisveisaan sinusta,
jos uskot että maailmaa ei voi muuttaa,
jos sinulle ei ole ikinä tullut mieleen auttaa muita,
jos ajattelet vain itseäsi,
et kuulu porukkaamme

jo jaksat kuluttaa
suurin haaveesi on
uuden sukupolven kännykkä
mä olen luonnollinen
en viitsi feikata
merkkikuteet ei tee kenestäkään hyvää tyyppiä
paras lahja ei ole tavaraa
hyväily tai syleily on parempi
en välitä pinnallisista tyypeistä
jos luulet olevasi muita parempi

RunojaPerjantai 27.02.2009 18:01

Varjot tulleet jäädäksee
Kylmään ja kuolleeseen sydämeen
Madot lihan luista nakertavat
Sudet luita järsivät
Ainoa mitä jäljelle jää
On muistot nää, niin pettävää
Kuin tuhat puukoniskua oli
Kuolema hänelle, niin samalla
Rakkaudesta vapautus minulle
*******
Maalaus tuo jota tuijotan iltaisin
Punainen verenkarvaisin
Värein miljoonin taivaalleni kirjailtu on
Sitä tuhannet valopisteet tähdittää
Mutta sielun, ken arvaisi sen väriä sen
Sen peittää kuori ihmisen