IRC-Galleria

Vaikka on kylmä talvi ja routaan jäätyy maa, silti voi vielä onni pilkahtaa, jos vaan jaksaa yrittää elää oikein tätä elämää.. Silloin se jokin voi löytyä ja kaikesta kokemuksesta on hyötyä.. Onni ei tule yksin, mutta jälkeen usean yrityksen, huomaan, että paistaa se aurinko mullekin..
Älä anna sen painaa sua maahan, vaikka kuinka pahalta tuntuis, kyllä sä vielä huomaat, miten kaikki onnistumaan saat... Kun usko on luja ja tahto vakaa, sillon sulla ei ole yhtään rajaa..

Eilen riitti kyllä menoa ja meininkiä muille asti, oli sen verran kovat bailut ja humalatila hyvä! =) Mut hauskaa oli niin, ettei tänä vuonna oo aikasemmin ollu. Kiitti kivasta illasta kaikille mukana olleille :D

Sinä päivänä satoi lunta. Oikein isoja hiutaleita taivaan täydeltä. Ne leijailivat iloisesti leikkien ilmassa, samalla kun minä olin sisältä täysin palasina. En pystynyt tuntemaan minkäänlaista iloa talven ensilumesta, joka peitti tumman ja kylmän maan pehmeään valkoiseen pumpuliin. Hiutaleita tipahteli hiuksilleni, kylmä nipisteli kasvojani. Silti vain istuin siinä mihin olit minut jättänyt. En voinut liikahtaa, sillä silloin joutuisin kohtaamaan sen kylmän tosiasian: olisin jälleen kerran aivan yksin. Olin jähmettynyt paikoilleni, täysin rikki sisältä, tuntematta kuitenkaan mitään. Se olit sinä, joka teit maailmani ja kun syksy saapui, vietiin lämmin kesä ja sinun lämpösi minulta pois.
Nostan katseeni maasta ja katson taivaalle. Lumisade on jo loppunut. En tiedä kauanko olen siinä istunut, mutta ei minua palele. Ei muuten, kuin jostain syvältä sisimmästä, sieltä minne minua ei pitänyt enää koskaan sattua. Mutta sinä sen teit, annoit minulle onnen ja riistit sen minulta. Se olit sinä. Aina vain, sinä se olit.
Taivaalla näkyy tähtiä. Tunnistan Otavan ja hymy häivähtää huulillani, mutta vain pienen hetken. Muistatko kun opettelimme tähtikuvioita kirjasta ja sitten menimme kylmään hankeen makaamaan, tähdet kattona, tuntien toistemme lämmön ainoana kylmässä maailmassa. Silloin minä tiesin, että se olet sinä, ei kukaan muu. Kuiskasit korvaani kuinka minä olin sinut pelastanut. Ei se niin ollut, sinä pelastit minut kaikelta pahalta. Ja nyt olit poissa.
Mutta kyllä me vielä tapaamme, silloin kun aikaa ei enää ole ja on kaikki aika maailmassa. Silloin me vielä tapaamme enkelini...

Minä näen sinut vielä. Maa on jäässä ja heinänkorret napsahtelevat poikki, kun kuljen leikatulla pellolla. Jusa, siellä on pimeää.
Kun minä istun sekaisen pöytäni ääressä ja katson ikkunaan, näen ensin itseni. Mutta kun katson tarkemmin, oman heijastukseni läpi, näen pimeän. Kaukana on radiomasto, joka vilkkuu. Se et ole sinä. Kun katson hiukan alaspäin, näen talon jossa asut, sinun ikkunasi. Se on pimeä, sielläkään sinä et ole.
Sitten minä näen pellon. Siellä liikkuu jokin. Ehkä se on fasaani. Sänkipelto on kuin sinun tukkasi Minä näen enää sinun takaraivosi, kun sinä olet menossa pois.
Jostakin luin, että aivoissa on sininen paikka. Kun sinä lähdit, minä aloin nähdä kaiken sinisenä. Pimeä muuttui siniseksi. Kaikki pimeässä lentävät linnut olivat sinisiä. Minun piti kuolettaa se paikka päässäni. Minusta on tulossa iso tyttö.
Enää en ole katkera, enää en halua pudota jostakin korkealta. Vaikka koville se otti, sillä minä rakastin sinua niin. Niin paljon minä sinua rakastin, että aloin painaa kuin jokin koskesta ruopattu kivi ja ripustauduin sinuun heikkoon.
Anteeksi, Jusa, kiitos. Sinä opetit minua katsomaan toista silmiin, sinä opetit minua koskettamaan. Sinun silmiäsi ja sinun ihoasi minun on ikävä. Ja sinun ymmärrystäsi, sinun myötätuntoasi. Niitä minä olen vasta itse opettelemassa.
Joskus nuorempana luin jostakin kirjasta, että on kahdenlaisia ihmisiä, niitä jotka lähtevät ja niitä jotka jäävät. Muistatko kun maattiin sänkipellossa ja katseltiin kun linnut muuttivat yli? Ehkä se on niin, että on muuttolintuja, joita varten on taivas ja sitten varpusia kuten minä.
Siitä en voi olla katkera, vain surullinen kun maa kiertää aurinkoa niin nopeasti.
Mutta mitä enemmän päiviä kuluu, mitä pimeämpi ja kylmempi tulee, sitä paremmin minä hyväksyn. Eikä se kuitenkaan tarkoita, että luovuttaisin hetkeäkään pois tai unohtaisin mitä meillä oli. Se on rikkumatonta ja jää minuun kuin hengitys.
Sinä kysyit minulta, mitä minä tahdon. Tai et sinä kysynyt, mutta minä luin sen sinun silmistäsi. En osannut vastata, koska minä tahdon kaiken.
Kaikkea ei voi saada, mutta tahtoa on silti lupa. MInä tahdon sinun rakkautesi, vaikka tietäisinkin etten sitä saa.
Tiedänhän minä, ymmärrän ja hyväksyn, mutta tahdon tahtoa. Uudet asiat kutsuivat sinua niin kuin syksy muuttolintuja. Eikä lintu voisi lentää, jos sen siivessä roikkuisi kivi.
Ehkä uudet asiat kutsuvat joskus minuakin. Minulla on pöydällä edessä kaikki kirjat, jotka sinulta sain. Kätesi on tehnyt sivulle merkintöjä. Ne ovat nyt minun polkujani. Minä otan kirjasi haltuun, kannesta kanteen. Kun keskityn niihin, pystyn ehkä unohtamaan ikäväni.
Olen itkuni itkenyt, vaikka en varmaan koskaan lähdöstäsi toivukaan.

Ossaa se elämä välil olla iha jees :)
"Mitä teet toisille, niin tapahtuu sinulle.."

Ollu tosi kivaa vaan olla tekemättä mitään ihmeellistä, vailla huolta oikeastaan mistään tai kenestäkään. Tänäänkin vaan makoilin sängys neljään asti ja mietin asioita, niistä mitään turhia paineita ottamatta. Sitten laitoin porukoille sapuskaa ja kävin hyvän, ihanan ystikseni kanssa kahvilla. Loppuilta sitten menikin pikkuveljen kanssa pelatessa lautapeliä ja tunti kului koiran kanssa lenkillä. Aah, miten ihanan yksinkertaista elämää :) Tosi hyvin pääkoppa tuulettunu täällä tuppukylässä ja on ollu niin mahtavaa seuraaki, vanhempien ja pikkuveljien kans on aina kivaa, taas on vatsalihakset melkein kipeet nauramisesta :)
"Elämä on kuin hehkulanka, jos sytytät sen liian kiivaasti, se palaa nopeasti loppuun.."

Nonniih, tääl sitä taas himmaillaan, kuusamon korpimetsis, jeah.. Mut ehkä mä yhden viikon tääl selviin, ehkä.. tai sit en =D mut no joo, sitä se vaan välillä on, ei sille voi mtn ;)

"Sen täytyy tulla sydämestä, et sä voit olla aito" Kiits, tiedät kyllä kuka, tosta lauseesta, se on paremmin sanottu ku oikein :) Kolahti melko kovaa :D

Asiat osaa olla helppoja, kun ne oikein ajattelee. Turhaan sitä itkee paskaa elämää, kun se ei oikeasti edes ole sitä. Monilla ihmisillä on asiat sata kertaa huonommin ja silti ne jaksaa olla iloisia ja nauttia elämästä. Sitä kun vaan on oppinut liian hyvälle, niin ei osaa olla kiitollinen niistä pienistäkin asioista. Mulla on ihana perhe, mahtavaakin mahtavemmat ystävät, hyvä harrastus.. Kaunis kiitos kaikille ihanille ihmisille, jotka jaksatte olla mun tukena ja ilona silloinkin kun on harmaata :) Ilman teitä en olis mitään! <3
Kerranhan täällä vain eletään ja siitä pitää osata nauttia! :)

Olipas kivat valmennukset.Marco oli asiallinen ja pätevä valmentaja, eikä reissu ollu turha. Lauantain tunti meni vähä päin hevon peetä :D, hevonen toimi kyllä oikein hyvin, mutta ratsastaja oli ihan krampissa. Sunnuntaina ratsastaja rentoutui huomattavasti ja hevonen toimi täydellisesti! Auttoikohan rentoutumiseen edellisen illan pieni alkoholin maistelu ja pään nollaus ;D Oli se Marco muuten aika komee..;) Useemminkin vois käydä sen ratsastusvalmennuksissa..:P

1. Kuka olet?
2. Olemmeko ystäviä?
3. Koska ja miten tapasimme?
4. Oletko ihastunut minuun?
5. Pussaisitko minua?
6. Anna minulle lempinimi, ja kerro miksi valitsit juuri sen?
7. Kuvaile minua yhdellä sanalla
8. Mikä oli ensivaikutelmasi minusta?
9. Oletko edelleen samaa mieltä?
10. Mikä muistuttaa sinua minusta?
11. Jos voisit antaa minulle mitä tahansa, mitä se olisi?
12. Miten hyvin tunnet minut?
13. Koska näimme viimeksi?
14. Halusitko joskus kertoa minulle jotain, mitä et ole pystynyt kertomaan?
15. Aioitko pistää tämän blogiisi ja katsoa, mitä minä kertoisin sinusta?