Tänään, tai oikeestaan eilen juoksin 2,5 tuntia. Jee, en tiedä kuinka pitkä matka se oli, mutta kaks kierrosta ensin järven ympäri hiukka alle kahessa tunnissa ja sitten vaan en malttanu pysähtyä. Kaks ja puol tuntia tuli täyteen, niin kuin suunnitelmaan kuului. Sitten vaan kolmentunnin lenkki toukokuussa ja sen jälkeen paskahousussa jännittämään oikeeta koitosta. Jännä sitten tietää, missä ajassa oikeestaan sen juoksee. Tavote on päästä maaliin siinä kuudessa. Paska kun ei ihan tarkkaan tiedä, kuinka pitkästi on toi yks kierros. Pitää sen olla alle kymmenen, kun se tulee juostua aika ripakasti. Mut nyt tietää, että on ainakin puolikas maratoni juostu. Varmaan vähän enemmänkin. Tuntuu polvissa. Ja pohkeissa. Ja vähän lonkassa. Mut ei mitenkään pahasti kuitenkaan. Jees, mutta nyt pitää mennä nukkumaan, että jaksaa huomenna herätä kouluun. Tänään oli kyllä yks tehokkaimmista päivistä pitkään aikaan. Tein melken kokonaan yhden koulutehtävän etäkurssiin paskamaista kun on artikkelit englanniksi ja sit pitää kirjottaa ruotsiksi. Mut ajatus ei enää kokoajan kuitenkaan kulje suomen kautta, mikä on hyvä. Sit opiskelin lintuja ja tein yhden englannin tehtävän. Ja tosiaan ton juoksun ja sitten oli jäähyväisFIKA Amandalle. Tulee sitä ikävä. Sain kaurahiutaleita muistoksi, niin muistan sen ainakin viikon vielä aina aamupalalla :)