IRC-Galleria

Pois, pois, pois,
pois, pois, pois, pois,
mutta ei kovin kauas.

Nähdään taas kesällä!

Tai tulkaapa itse kukin käymään länsinaapurissa.

Vähän melkein jänskättää, mutta ei kuitenkaan, kun on niin lähelle menossa.

Eilen heräsin kuudelta ja menin uimaan puoli seitsemäksi, kouluun ehdin juuri sopivasti kahdeksaksi, kahdeltatoista oli hyvä hengähdys- ja lounastauko, sillä koulusta jatkoin suoraan töihin kahdeksi, josta siirryin toiseen työpaikkaan kymmeneksi, kotiin päin pääsin lähtemään kolmelta, mutta keskustelun tiimellyksessä kotimatka venähti puoleentoista tuntiin, kotona oli pakko vielä syödä ja tarkistaa sposti. Sängyn uumenissa olin puoli kuudelta. Vain 23,5 tuntia aktiivista toimintaa päivässä.

Olin aamulla menossa töihin kovalla kiireellä. Suhahdin pyörällä kohti risteystä, jossa oli vihreät valot kevyelle liikenteelle. Tulin alikulku tunnelista kovaa, joten minua ei varmaan ihan hirveän hyvin nähnyt. Yhtäkkiä huomasinkin, että kääntyvä mopo oli tulossa myös risteykseen vähintään yhtä kovalla kiireellä... ei muuta kun jarrut pohjaan ja ohjaustangon yli asfalttiin!! Oli aika jännä kokemus, tais mopopoikakin vähän pelästyä. Oli ihan fiksu nuori, joka pysähty siihen ja tuli kysymään miten kävi. Ja toden totta, ei mitenkään. Housuihin tuli sen näköinen jälki, että johonkin on osunut, mutta ei mitään muuta. Kädessä tuntu noin kaks sekunttia siltä, että se on osunut johonkin. Pyörässä ei mitään. Hullun tuuria täytyy sanoa. Aika hurjalta tuntu, kun tajus, että nyt sitä lennetään. Onneks en osunu siihen mopoon. Hullu, mikä hullu. Nauratti koko päivän, että näytti varmaan aika hurjalta se lento. Varmaan joku ohikulkeva mummo ois saanu sydärin. No eipä siinä. Elämä on laiffii.

Aurinko paistaa suoraan parvekkeelle, niin että siinä voisi ottaa aurinkoa. Kuitenkin sataa tosi lujaa. Luonto on ihmeellinen... En meinannut uskoa, että toi kohina on sadetta. Oli pakko mennä ulos tsiikailemaan.