IRC-Galleria

Tänään vedettiin käytännössä ekaa kertaa perjaatteessa tokaa kertaa järvi ympäri kahteen kertaan. Se tarkottaa about kahdenkymmennen kilometrin juoksua. Aikaa meni semmoset tunti viiskytä minuuttia. Pari viikkoa sitten olin jo varma, etten mä mitään jaksa juosta mut tänään tuntu ihan hyvältä ton matkan jälkeen - ja Åressa yks ruotsalaissetä sano, että jos jaksaa puolikkaan, niin kyllä sitä sitten kokonaisenkin jaksaa. Tukholmassa juostaan kaks puolikasta, eli rata on sellaset 22km joka kierretään kahteen kertaan. Siellä on niin paljon nähtävää ja kuultavaakin, että eiköhän se siitä sitten lutviudu %) tai sitten ei. Mutta nou hätä pitää ainakin yrittää. Vaikka vieläkin olen sitä mieltä, että maratonin juokseminen on jokseenkin luonnotonta, ihmistä ei yksinkertaisesti ole luotu juoksemaan niin pitkiä matkoja. Ei me kuitenkaan mitään elukoita karkuun päästä tai kiinni saada... meillä on järki sitä varten ettei tartte juosta, mutta näköjään mulla ei oo tarpeeksi järkeä olla juoksematta. Hyvä fiilis on kuitenkin. Nyt. Loppu kuusta pitäs juosta kaks ja puol tuntia. Se on tavote ja sitten toukokuussa pitäs vetää kolmen tunnin kerta-annos. Eiköhän se siitä sitten ala lutviutua.

Yli huomenna kohti Pietaria. Ei kuitenkaan juosten tällä kertaa vaikka kyllä sitä vois lenkkarit mukaan ottaa kaiken varalta...

"Please desing a system
that POLLUTES the soil, air and water;
that measures productivity by how few people are working;
that measures prosperity by how much natural capital you can dig up, bury, burn or otherwice DESTROY;
that measures progress byt the number of smokestacks you have;
that requires thousands of complex regulations to keep people from killing themselves too quickly;
that DESTROYS biodiversity and cultural diversity;
and
that produces things that are so highly toxic they require thousands of generationss maintaining constant vigil, while living in terror"

(Bill McDonough)

Lähtötaso on siis kutakuinkin 10 kilsan lenkki ulkona tasaisessa maastossa tuntiin, jonka jälkeen kutakuinkin poikki, ehkä muutaman minuutin vielä jaksais. Aikaa noin 110 päivää ja tavoite reilu 42 kilsaa ihan mihin aikaan tahansa. Voitan itseni jo tekemällä sen - oikeastaan jo koittamalla. Suunnitelmissa on tietysti tanssia maaliin kaverin kanssa, mutta siitä ehkä joituu tinkimään - teen kuitenkin kaikkeni. Treeni ohjeita on tullut sieltä sun täältä ja kaikki on tervetullutta, kun ensikertalaisena haasteeseen lähtee. Juosta tulee paljon ja pitkästikin. Mutta tosiaan onhan tässä reilut sata päivää aikaa juosta, kun ei anna opintojen ja muun elämän haitata suurta tavoitetta. Juoksuporukassa neljä henkilöä suht samantasoisia, mutta aika eri juoksutaustoilla. Were gonna make it!!

Minä Tukholmassa juoksemassa maratonia?

Give me a break!

Lähtekää ihmiset vaihtoon.

Kannattaa.

Oon oppinu jo nyt ihan helkkaristi kaikkea, vaikka en oo edes opiskeluu mitään.

Samassa porukassa kymmenien eri kansalaisuuksien kanssa. Mielipiteet ja näkökannat asioihin Austraaliasta, Tsekistä, Puolasta, Kanadasta, Saksasta, USA:sta, Itävallasta, Sveitsistä, Irlannista, Belgiasta, Iranista, Tanskasta, Ranskasta, Uudesta-Seelannista, Italiasta, Kreikasta, Venäjältä - laajentaa vähän maailmankuvaa ja ajattelua. Asiat on aika monimutkasia. Ihmiset aika samanlaisia.

Stereotypiat. Joo. Samassa porukassa suomalainen joka ei oo hetkeäkään hiljaa (voitte arvata kuka se on) ja italialainen, joka ei avaa suutaan ellei ihan suoraan jotain kysytä ja sillonkin vastaa yhdellä sanalla.

Jos luet tätä, jos silmäsi liikkuvat juuri tällä hetkellä näiden sanojen yli, ole kiltti ja kirjoita kommentti, jossa on muisto sinusta ja minusta, vaikka emme edes puhuisi usein. Se voi olla ihan mitä tahansa haluat - hyvää tai huonoa. Kun olet tehnyt tämän, laita tämä omaan päiväkirjaasi ja ylläty (tai kauhistu) siitä, mitä ihmiset muistavatkaan sinusta.

Pois, pois, pois,
pois, pois, pois, pois,
mutta ei kovin kauas.

Nähdään taas kesällä!

Tai tulkaapa itse kukin käymään länsinaapurissa.

Vähän melkein jänskättää, mutta ei kuitenkaan, kun on niin lähelle menossa.

Eilen heräsin kuudelta ja menin uimaan puoli seitsemäksi, kouluun ehdin juuri sopivasti kahdeksaksi, kahdeltatoista oli hyvä hengähdys- ja lounastauko, sillä koulusta jatkoin suoraan töihin kahdeksi, josta siirryin toiseen työpaikkaan kymmeneksi, kotiin päin pääsin lähtemään kolmelta, mutta keskustelun tiimellyksessä kotimatka venähti puoleentoista tuntiin, kotona oli pakko vielä syödä ja tarkistaa sposti. Sängyn uumenissa olin puoli kuudelta. Vain 23,5 tuntia aktiivista toimintaa päivässä.

Olin aamulla menossa töihin kovalla kiireellä. Suhahdin pyörällä kohti risteystä, jossa oli vihreät valot kevyelle liikenteelle. Tulin alikulku tunnelista kovaa, joten minua ei varmaan ihan hirveän hyvin nähnyt. Yhtäkkiä huomasinkin, että kääntyvä mopo oli tulossa myös risteykseen vähintään yhtä kovalla kiireellä... ei muuta kun jarrut pohjaan ja ohjaustangon yli asfalttiin!! Oli aika jännä kokemus, tais mopopoikakin vähän pelästyä. Oli ihan fiksu nuori, joka pysähty siihen ja tuli kysymään miten kävi. Ja toden totta, ei mitenkään. Housuihin tuli sen näköinen jälki, että johonkin on osunut, mutta ei mitään muuta. Kädessä tuntu noin kaks sekunttia siltä, että se on osunut johonkin. Pyörässä ei mitään. Hullun tuuria täytyy sanoa. Aika hurjalta tuntu, kun tajus, että nyt sitä lennetään. Onneks en osunu siihen mopoon. Hullu, mikä hullu. Nauratti koko päivän, että näytti varmaan aika hurjalta se lento. Varmaan joku ohikulkeva mummo ois saanu sydärin. No eipä siinä. Elämä on laiffii.

Aurinko paistaa suoraan parvekkeelle, niin että siinä voisi ottaa aurinkoa. Kuitenkin sataa tosi lujaa. Luonto on ihmeellinen... En meinannut uskoa, että toi kohina on sadetta. Oli pakko mennä ulos tsiikailemaan.