näin unta, että join 11 siideriä ja viimeinen kahdestoista oli menossa,
mutta en tuntenut oloani humaltuneeksi.
vitutti ihan armottomasti kun känni ei ottanut tullakseen!
uni johtuu varmasti Dr Philin eilisestä viina-jaksosta,
jossa oli nuoria alkoholisoituneita amerikkalaisia.
joku tyttö oli kuollut juotuaan 30 annosta 12 tunnin sisällä.
ensi viikonloppuna on kaikkien mamojen päivä!
mun oma muumimamma <3
annan äidille sellaisen hienon kahvipurkin ja siellä sisällä
on suklaakahvia! nams. sitten paketoin sen sanomalehteen
ja piirrän koristukseksi dinosauruksia ja kissoja ja koiria
ja kaikkea niiltä näyttävää, ehkä myös madon.
sitten laitan siihen teipinpätkällä kiinni postista ostamani hienon
muuminkortin! sitten mun rumat dinosaurukset ja kissan ja koiran tapaiset
ja yksi mato ilakoivat yhdessä ja laulavat äidille kaikkea,
paitsi paljon onnea vaan!
meidän äiti vihaa sitä amerikka-rallatusta, niin se aina sanoo.
ja sitten korskea veljeni ei tule ollenkaan,
hänen beibsi täyttää vuosia justiinsa samaa aikaa.
mutta sisko ja minä tehdään ruokaa ja kikatellaan
ja äidille tulee hyvä mieli ja meille tulee hyvä mieli
ja kun kaikilla on hyvä mieli, niin se jää päälle koko päiväksi
ja sitten meidän kolmikko levittää hyvää mieltä kaikille sinä päivänä.
mun oma muumimamma!