IRC-Galleria

^santtu_

^santtu_

Nothing Compares to you<33

Uusimmat blogimerkinnät

...Olen oppinut mitä on kaipaus.
Olen oppinut tuntemaan ikävän ja tyhjyyden, jotka kiertelevät ympärilläni.
Olen saanut huomata, kuinka pitkiä ja hiljaisia yöt ovat.
Hän oli elämässäni vain vähän aikaa. Maailmankaikkeuden historian kannalta meidän tuttavuutemme oli vain henkäys. Me tulemme molemmat tapaamaan elämässämme vielä niin paljon ihmisiä, ettei kohtaamisemme tule olemaan kuin ehkä yksi satojen joukossa. Lausutuilla sanoilla ei kai ole kymmenen vuoden kuluttua enää mitään merkitystä. Me muistamme toisemme vuosien päästä vain hämärästi.
Silti, juuri nyt, minä kaipaan häntä niin paljon, etten koskaan kuvitellut sitä mahdolliseksi. Minä kaipaan häntä kun olen valveilla ja unissani me kohtaamme taas. Aamulla herätessäni en tahtoisi avata silmiäni. Miksi minun täytyy luopua hänestä?
Kuvittelin, että en ikävöisi häntä.
Kuvittelin, että voisin unohtaa hänen hiuksensa ja silmänsä.
Kuvittelin voivani olla ajattelematta hänen ääntään ja puhettaan ja ajatuksiaan.
Sain huomata olevani väärässä...

... Hän oli pehmeä ja lempeä ja viisas. Ja kuitenkin peto. Hän raateli minun tunteeni pieniksi, teräviksi palasiksi, jotka nyt repivät minua sisältä. Silti minä kaipaan häntä enemmän kuin mitään muuta.
Tiedän, että tämä suru menee ohi. Elämä jatkuu, ja ehkä jonkun ajan kuluttua jaksan nauraa koko asialle. Olinpas tyhmä silloin. En minä koko loppuikääni tule muistelemaan häntä. Kuitenkin juuri nyt minä ajattelen häntä ja rakastan häntä, jos nyt tämänikäinen osaa mitään rakkaudesta sanoa. Hän ei ehkä koskaan saa tietää sitä. Mutta hän oli minun ensimmäinen enkelini...

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.