Istun huomisen portailla, piirtelen
lumeen kukkia ja mietin
Mietin sitä, miksi tämä elämä on niin
surullisen yksinäistä. Ja vaikka minulla onkin
joitakin hyviä ystäviä olen kuitenkin yksin
Vastaan yksin teoistani, itsestäni ja
yksin myös kuljen tämän välinpitämättömän
kylmyyden keskellä. Aina löytyyy ystäviä
jotka jakavat naurun ja ilon,
mutta kuka tulee viereen silloin kun
kaikki padot murtuvat ja vaimea itku
täyttää huoneen. Sillä sellaisina hetkinä
ei välttämättä tarvita lohduttavia sanoja
vaan ihmistä, joka jakaa omista
voimavaroistaan vain hiukkasen hänelle,
jonka omat jalat eivät kanna.
Sinun, minun ja meidän kaikkien pitäisi
katsoa ympärillemme katsoa ystäviimme
sillä meillä jokaisella on ehkä lähempänä
kuin uskommekaan ihminen, joka tarvitsee
voimaa jaksaakseen vielä huomisenkin yli.
Sylillinen lumikukkia sinulle joka osaat olla
oikea ystävä, todellinen sellainen!