niin monet kerrat oon pettänyt itseni, leikkinyt että mä olisin joku muu, miks ei kukaan tuu ja pelasta mua pulasta, opasta oikeelle kadulle estä hukkumasta hulluuteen, pahuuteen kompastun pohjaan uppoon kastun läpimäräksi ja kun takas astun valon nään, onko ketään jäljellä joka vois anteeksiantaa mun pienuuden jos löytäisin uuden minuuden tai sit ei, anyway ei ei ei
ch. en mä osaa muuta olla vaikka yrittäisin kuinka ei se onnistu pakolla
en mä pysty muuksi muuttuu vaikka tahtoisin niin paljon multa voimat puuttuu
kai mun on elettävä tämän kanssa joka peilikuvasta katsoo mua takaisin, oon sekaisin, eksynyt, väsynyt miettii mun tekoja mussa on aivan liian paljon vikoja miksen nää hyvää enää? mä pelkään muistan selkää jota tuijotin kun esille totuuden otin, kenen syy ettei voi hyväksyy muuta kuin välheet? ruma on kaunista silloin kun sen pystyy peittämään heittämään nurkkaan, oikee on arvoton on on on
ch.
leikittäiskö hetken aikaa että mäkin oisin viaton, täysin liaton ja syytön etten koskaan olisi tahallani ollutkaan niin julkee, koitan sulkee silmäni kulkee eteenpäin katselematta sivuille ja taakse mä tahtoisin unohtaa, tää tie johtaa vain alas, salassa säilytän menneitä niitä piilotan ja pintaani kiillotan, miten vois pyyhkii muistot pois
ch.*2
en mä jaksa