KUN PIENINÄ KAADUIMME ASFALTTIIN
NOUSIMME AINA YLÖS,
PYYHIMME KÄTEMME HOUSUIHIN,
EMME PELÄNNEET LIKAA,
VAAN POIKA- JA TYTTÖBAKTEEREITA .
EI TARVINNUT ESITTÄÄ MITÄÄN,
VAAN PYSTYI OLEMAAN OMA ITSENSÄ .
SUURIN SALAISUUS MINKÄ SALASIMME VANHEMMILTA OLI,
ETTÄ POISTUIMME KOTIPIHALTA TAI SANOIMME RUMAN SANAN .
TYTÖT JA POJAT LEIKKIVÄT JOSKUS KESKENÄÄN ,
MUTTA EIVÄT KOSKENEET TOISIAAN .
KAVEREIDEN KANSSA SUUNNITELTIIN YHDESSÄ KUINKA ISOINA
MUUTETAAN SAMAAN TALOON TAI OLLAAN IKUISESTI YSTÄVIÄ .
MUTTA TOTUUS ON, ETTÄ KUN SANOMME TÄMÄN,
SEN VOI KORVATA LAUSEELLA: "MIKÄÄN EI OLE IKUISTA"
MUISTATKO, KUN LUVATTIIN, ETTEI KUMPIKAAN SAA KUOLLA ENNEN TOISTA ?
ENTÄ NE KYYNELEET, SEN KUSIPÄÄN TAKIA ?
ENTÄ SE IHANA NAURU KAIKEN, SEN HELPOTUKSEN KESKELTÄ ?
MUISTATKO KUN NAURETTIIN YHDESSÄ ?
KUN VIETETTIIN KOKO KESÄ YHDESSÄ ?
KUN KERROTTIIN SALAISUUKSIA, MISTÄ KUKAAN EI TIENNYT MITÄÄN ?
KUN OLIMME EROTTAMATTOMAT ?