Kyyneleet valuvat taas poskilleni. Mikään ei tätä ikävää
poista. Mikään ei tuo Miraa takasin. Miks sen piti nyt
lähtee. Kaikki ne muistot sattuu, miran äänen kuulen
vieläkin viressä. Joka ilta kun katson sohvalle nään
miran siinä, siinä kohassa missä mira nukkui aina.
Se on vain haave siitä että mira tulis takas.
Eikä koskaan mira oliskaan lähteny pois. Niin ei
ole koskaan ei tule olemaan. Kyyneleetr valuen lopetan
kirjottamisen tähän. <3<3