IRC-Galleria

Elän taas läpi näitä hämmentäviä aikoja, jotka englannin ainekirjoitus aloittaa. Olen mitä luultavimmin yhtä paljon punakynätehtaiden tärkein sponsori kuin lyhentänyt opettajien elinvuosia mielenkiintoisilla kielioppiratkaisuillani.

Tilannetta parhaiten havainnollistamaan sopinee kirjoitelmani kulkurista ja hänen pahkasiastaan Fredistä. Raivokkaasta sanakirjanselailustani huolimatta en kuitenkaan löytänyt sopivaa käännöstä sanalle pahkasika, mikä oli tarinan kannalta sen verran oleellinen seikka, ettei pelkkä sika kelvannut. Niinpä yhdistin opettajien kauhun huudot korvissani soiden sekä sanat pahka että sika, mikä oli silloin mielestäni suorastaan nerokas ratkaisu. Harmillista vain, että aloin jostain tunnistamattomasta syystä kirjoittaa sian järjestelmällisesti pehmeällä b:llä, jolloin tulin luoneeksi lähinnä inhorealistisen kertomuksen suuresta pahkasta joka eleli sillan alla alkoholisti-isäntänsä kanssa.

Valitettavasti se ei jäänyt siihen. Yokirjoituksiin mennessä ei ollut kovinkaan itsevarma olo, kun viimeisin aine oli alkanut surullisen kuuluisilla sanoilla: Hitler is (huomaa preesens) bad... johtaja.

Tätä historiaa vasten on siis hieman riskialtista loihtia yliopistotasoista analyysiä tieteellisen artikkelin kieliopin rakenteista.

Lopuksi aiheeseen mitenkään liittymätön Jaakko Teppo cover teille kaikille saakelin Onneille, jotka vievät meiltä muilta Hilimat. Kirjoitusangstit unohtuvat tyystit, kun alkaa arvailemaan, milloin Marcon paikat irtoavat hampaista.

http://www.youtube.com/watch?v=zpooKlVrMU4

Jos rakastat kylmää kuuta, esineitä, kirjojen kansia, auton ovia, ihmisen kuorta, en tule sinun kanssasi meren rantaan, enkä piirrä kuvaasi hiekkaan.

Jos rakastat ikkunoita, hopeatuoppeja, soopeliturkkeja, nahkaselkäistä vieraskirjaa, minä hymyilen sinulle kadun poikki, mutta en lähde kanssasi hienoon paikkaan syömään hanhenrintaa.

Jos rakastat purjehtimista, kaukomatkoja, Kanariansaarta, pois sinä lähdet ja minä pysyn täällä, ja muistelen sinua kaipaamatta aamua, jolloin tuuli puhalsi hiuksissani ja vei sinun kuvasi.

Jos rakastat seteleitä, minä autan sinua luopumaan niistä ja annan sinulle kaiken, minkä tahdot, mutta sydäntäni en anna.

Jos rakastat liikaa kirjoja, minä kysyn sinulta miten käy minun, kun tunnet minut kannesta kanteen ja juoneni lakkaavat kiinnostamasta ja muistat ulkoa kaiken.

Jos rakastat pieniä tyttöjä, pieniä tyttöjä, pieniä poikia, koiria, mummoja, vanhojapiikoja, salaattia ja sellerin juurta, lampaanpaistia, kevätaamuja, kylmien asemien yksinäisiä miehiä, minä tulen sinun kanssasi meren rantaan ja piirrän, piirrän kuvasi hiekkaan. Piirrän, piirrän kuvasi hiekkaan...

@ Kristiina Halkola

Tralala, musiikillisia nautintoja luvassa enemmänkin. Itse Maestro Vesku Loiri Helssingin Jäähallissa ja Svenska Teatern med Geir Rönning (WHY!). Niin ja Semmarit, tosin yläparrella lukuisten näköesteiden takana, mutta äiti kaavaili että otamme kiikarit mukaan.

Valmistuihan se erkan essee maitokahvin, Stam1nan ja Torey Haydenin psykofyysisellä huomalla. Mietiskeltyäni tuossa tajusin, että tämä taitaa olla historiallisesti ensimmäinen vastaavanlainen koulutehtävä, jota ei tehty silmät turvoksissa ajoittaisten itkuraivokohtausten vuoksi. Laadittuani hyvin yksityiskohtaista lähdeluetteloa henkilöistä, joiden artikkeleita olin mukamas käyttänyt työssäni, mutta joita en sitten koskaan löytänyt enää uudelleen, aloin kyllä kieltämättä olla aika ylikypsä helssingin herrojen pilkkua orgastisen hurmion vallassa nussivaan ohjeistukseen. Mutta ah ihanuutta tehtävä ja siten tämä hämmentävä elämänvaihe on muutaman painalluksen päästä integroitu osaksi historiaa. Sitten vain kasviksen käsistä karanneen kirjoitelman pariin, joka pitäisi kutistaa jollain ihmeen konstilla täyttämään maksimaalisen kymmenensivun mitan..

Puhelin soi, äiti kiirehtii vastaamaan:
Äiti: No heiiii! *kihertää* No tottahan toki voin tulla, meidän viime pikku teehetkestä onkin jo aikaa... *kihertää lisää* Oi, oikein mansikoita kermavaahdolla, en malta odottaa tapaamistamme! *nauraa vihjailevasti*
Isukki minulle: Olenko ainoa jonka korvaan tuo äitisi puhelinkeskustelu kuullostaa vähän epäilyttävältä?

Soittaja osottautui kuitenkin vain tädiksi joka pyyteli meitä metsämansikka kakkukahveille ja sen jälkeen koluamaan mummon laatikoita kanssaan. Myös minä sain perintöosuuteni. En kultaa, en mirhamia vaan pienen rähjäisen leikkirotan (tosin lajia on lähes mahdoton sen tarkemmin tunnistaa, niin pahassa jamassa otus oli kaivettuani sen esiin lelukopasta). Kaveri on selvästi parhaat päivänsä viettänyt jo kultaisella 1920-luvulla eikä näihin hetkiin ole säästynyt kuin nälkiintynyt olemus täytteiden valuttua mahan kohdilta jo valmiiksi munanmuotoiseen päähän sekä tuhruinen nuttu, jossa itää luultavasti jonkinlainen koleraa levittävä siviilisaatioa, olin ainakin näkeväni liikettä irtonaisten saumojen välissä. Ristin pikkukaverin kulkuriveljeni Janiksi ja nyt Jan tuijoittaa minua verestävillä silmillään viereiseltä pöydältä. Ei ehkä kaunein mahdollinen muisto isoäidistä, mutta ainakin muistikuvia vahvasti herättävä.

Pari tuntinen rupeama Suomen Sosiaali- Ja Terveydenhuoltolainsäädännön kanssa alkaa pikkuhiljaa vaikuttaa psyykkeeseen pykälien vilistessä silmissä. Jälleen kerran olen kiitollinen, ettei minulla ole minkäänlaisia intohimoja oikeustieteellisen suuntaan. Elämä momenttien ja asetusten kanssa on varmasti omalla tavallaan kiehtovaa, mutta samalla myös hyvin päätä sekoittavaa.

Jos joku minua fiksumpi lukee tämän, niin kertokoon minulle mitä käytännön eroa on vammaisille henkilöille järjestettävillä palveluilla ja tukitoimilla, kiitos!

Mitä mitä mitä on tapahtunut rakkaalle gallerialleni! Tämä uusi versio on suorastaan hämmentävä, ja mitä nyt olen satunnaisia päiväkirjamerkintöjä seuraillut, voin huomata että galleriakansa on kanssani pitkälti samoilla linjoilla.

Ensinnäkin tämä päiväkirja (tai siis blogi) johon olen aiemmin ollut addiktoitunut kirjoittaja, on muuttunut suorastaan luotaantyöntäväksi sähköpostimaisine vaikutteineen. Onhan se ihan kätsyä kun kuvia sekä videolinkkejä voi lisäillä tekstin sekaan aiempaa monipuolisemmin, mutta miksei tätä ominaisuutta voitu lisätä muuttamatta ulkoasua näin Word-asiakirjamaiseksi! Aivan kuin jotain kasvatustieteen esseetä rustaisi tälläkin hetkellä.

Vanha galleria takaisin (ja lankapuhelimet kanssa)!

Tuottaako sannan ymmärtäminen vaikeuksia? Ei hätää! Et ole enää ongelmasi kanssa yksin, sillä tarjoamme käyttöösi laadukkaita käänöspalveluja helpottamaan jokapäivästä kanssakäymistäsi sannaksi. Sanakirjan laatija on elänyt pitkään sanna kielisessä kulttuurissa ja tuntee kielen monimutkaisimmatkin rakenteet, joten voitte huoletta luottaa palven ajankohtaisuuteen. Niin kuin Sanna ei sitä luultavasti sanoisi: Koska olet sen arvoinen.

Tavallisimpia fraaseja:
oppallaa! => 1. oho, se kaatu. 2. kappas, rikoimpa tuossa taas toisten ominaisuutta. 3. hups, nyt sitä sokeria on sitten kaikkialla.
oottakkee! => odottakaa! (sana lienee korealaista alkuperää, mutta on jo vakiintunut ilmaus sannassa)
heittää hiiltä => menettää hermot
suolasukkainen => mustasukkainen
yllätysreissu => äkkilähtö
hönkäillä Stokan ees ja aatella et vau, Hesa => tuntematon merkitys

Luodessamme silmäyksen sannakulttuuriin voimme hyvin nopeasti havaita, ettei maantiedon tuntemuksella ole länsimaalaisen ajattelun tavoin vakiintunutta jalansijaa. Teoriaa raotetaan seuraavassa muutaman havainnollistavan esimerkin kautta: (HUOM! Käytetty materiaali saattaa järkyttää heikkohermoisempia lukijoitamme)

ESIMERKKI 1
Sanna sanoo: "Luulin yläasteelle saakka, että Hollanti ja Alankomaa ovat eri maita. Hollanti on siinä Ranskan kupeessa ja siellä kasvaa tulppaaneja, kun taas Alankomaat on rannikolla ja siellä on ne huumeet."

ESIMERKKI 2:
Tämä surullisen kuuluisa tapaus sattui allekirjoittaneen ja Sannan ollessan Jyväskyläläisessä sisustusliikkeessä. Sanna löytää alennuskorista sievän Eiffel-torni aiheisen sisustustaulun ja ajattelee tekevänsä pienen sijoituksen huoneensa piristykseksi. Perinteisesti Sanna suosii henkeen ja vereen Lontoo-teemaa, joten mietin mielessäni hieman kummeksuen mistä moinen käänne, mutta en viitsi takertua asiaan. Liikkeen sisällä Sanna näkee samalla Eiffel-tornilla varustetun kalenterin, ja kiljahtaa ihastuksissan. Mennessään lähemmäksi hän alkaa kuitenkin ihmeissään vertailla kädessään olevan pikkutaulua kalenterin kuvaan ja sen yläpuolella lukevaan "Paris" tekstiin. Sivullinen ei ehkä olisi rekisteröinyt tarinan likaisinta osuutta, mutta itse erotan vaivoin sanat: "Ei voi olla totta!" Sannan siirtyessä nopeasti viemään taulua takaisin alekoriin vahvistuvat kauheat epäilykseni, että kaksi kaupunkia taisi mennä siinä vähän sekaisin keskenään.... Toisaalta taas asian voi nähdä siinä mielessä positiivisenä, että lähdettäessä viimein yhteiselle Lontoon matkalle Sanna ei turhaan käytä energiaansa Eiffel-tornin etsimiseen.

Sannan lyhyen oppimäärän ensimmäinen istunto on päättynyt.

Miksei missään voi keskittyä?? Aina tulee joku runkkaamaan viereiselle koneelle. Tai kysymyksen voisi asettaa myös seuraavasti: miksi en osaa keskittyä edes hiljaisen ihmisen läsnäollessa vaan aivoni vaativat oman pimeän kammion, jossa ajatuksenjuoksuni ei pääsisi karkailemaan??

Kuulokkeet taas kerran korville, Tšaikovskin joutsenlampi laulamaan ja sormet hakkaamaan näppäimistöä, ehkä naputus häiritsee seuraavaksi muita, hähä.

Bobon liikuntaharrastus ei nyt oikein etene. Hän on yrittänyt jo kuukauden ajan joka maanantai päästä mukaan body-aerobicin tunnille, jonka on kaiken lisäksi jo maksanut ennakkoon. Mutta ei, koskaan tämä aikomus ei pääse toteutuksen asteelle, syistä että:

1. maanantai: Hinkuva yskä ja tutiseva olotila.
2. maanantai: Hinkuvan yskän ja tutisevan olotilan paluu.
3. maanantai: Nilkka nyrjähtää dramaattisesti polttopalloa pelatessa. (Kyllä, näin me kasvatustieteilijät hankimme itsellemme opintopisteitä teidän muiden istuessa luennolla!)
4. maanantai: Bobo on viettänyt pidennettyä viikonloppua tutuilla kotikonnuilla ja on juuri nostamassa kytkintä kohti korpea, kun auto päättää sanoa sopimuksensa irti. (Todellisuudessa se oli saanut vain liikaa kaasua, ja lähti hetken tyhjäkäynnin jälkeen kiltisti liikkeelle. Harmi vain, että tämä tajuttiin auttamattomisti liian myöhään.)

Ehkä ensi maanantaina sitten, vaikken olisi kyllä kovin toiveikas tätä historiaa vasten.

Kommuunielämä on omalla tavallaan hyvin kiehtovaa, mutta tällä hetkellä olen erittäin valmis nostamaan kytkintä ja palaamaan viikonlopuksi koti-kodin keittiön sohvalle olemaan minä ilman muita. Kummallista vaihdella jatkuvasti sijaintiaan, nautin Alkio-opiston akateemisen vapauden ilmapiiristä, ihmisistä, kahviautomaatin kahvista, epätasaisesta maastosta ja taivaallisista jälkiruoista. Tällä hetkellä tahtoisin kuitenkin erityisen paljon kotiinlähtemisen ohella: 1. saada kasvatustieteen oppimistehtävän tehtyä vähintään nelosen arvosanalla ilman, että tarvitsisi ponnistella 2. lisää aurinkoisia syyspäiviä ja terveyttä aloittaa taas aktiivinen lenkkeily 3. ensi vuonna yliopistoon, mieluiten Jyväskylään, mutta Tamperekin olisi ihan ok 4. vaihtoon! 5. Irlannin nummille syömään pussikeittoja ja kävelemään jalat rakoille. Mutta näin aluksi olen jo ihan tyytyväinen päästessäni pakkokuuntelemaan pitkästä aikaa Steen1:sen taiteellisesti korkea-arvoista tuotantoa sekä kyselyjä syömisestäni.

Sitäkin ennen kuitenkin kaffelle viehättävässä naisseurassa.