Kesä ja Koli. Siinä on vaan jotain vastustamatonta.
Miulla on Pohjois-Karjalan kesän vikat viikot menossa, ja viimeinki pääsin vaeltamaan Kolille.
Olin koko kesän puhunu siitä.
Ukko-Kolin huipulla, korkeimmalla kohdalla istuessani tunsin pitkästä aikaa olevani kokonainen. Istuin pitkän aikaa rauhassa ja pohdin elämää. Suljin pois muut paikalla olevat ihmiset ja katselin alhaalla eteeni levittyvää maisemaa; loputtomasti puita ja Pielinen satoine saarineen. Hetkestä ei puuttunut mitään muuta, kuin oma rakas viereltä.
Vaellettiin Mäkrän kierros, joka on pituudeltaan 8 km, mutta tehtiin pieniä sivupuikkauksia, joten matkaa tuli yhteensä varmaan 10 kilometriä. Aamulla ennen vaeltamaan lähtöä juotiin kahvit Kolin alamajan laiturilla auringonpaisteessa. Sen jälkeen käytiin kierros maisemahissillä, joka on siis talvisin hiihtohissi. Sitten lähdettiin vaeltamaan ja pidettiin toinen kahvitauko noin vaelluksen puolessa välissä, mäkrän huipulla. Nähtiin siellä haukka lentämässä taivaalla. Äänettömästti se pysyi loputtomalta tuntuvan ajan paikallaan tuulen avulla, kunnes syöksyi maata kohti, ilmeisesti ruoan perässä.
Illalla olin niin väsyny kun lähdettiin ajamaan kotiin, että nukahdin autoon. Kotona jaksoin juuri ja juuri käydä suihkussa, jonka jälkeen kaivauduin lämpimien peittojen alle nukkumaan. Päivä oli hieno.