IRC-Galleria

joo o Perjantai 29.02.2008 15:47



Käydessäni ensimmäistä vuotta lukiota näin kerran erään luokallani olevan
pojan kävelevän kotiinsa koulun jälkeen. Hän oli Kalle.

Näytti siltä, että hän kantoi kaikkia oppikirjoja mukanaan. Ajattelin
itsekseni: "Miksi kukaan kantaa kaikki kirjat kotiinsa perjantaipäivänä?
"Taitaa olla varsinainen nynny."
Minulla itselläni oli paljon suunnitelmia viikonlopun varalle,
pippaloita ja jalkapalloa kavereitten kanssa seuraavana päivänä.
Niinpä kohautin olkapäitäni ja jatkoin matkaani. Hetken
päästä näin, kuinka poikalauma juoksi Kallea kohti.
He törmäsivät häneen tahallaan, sysäsivät kaikki hänen kirjansa
maahan ja kampittivat hänet niin, että hän kaatui kuraan. Hänen
silmälasinsa lensivät noin kolmen metrin päähän ruohikkoon. Hän nosti
päänsä, ja hänen silmänsä olivat hirvittävän surulliset.

Sydämeeni koski. Juoksin Kallen luokse. Hän ryömi ympäriinsä Etsien
lasejaan, kyynel
silmissään. Ojentaessani hänelle hänen lasejaan sanoin:
"Nuo ovat pölkkypäitä. Niille pitäisi antaa elinkautinen."
Hän katsoi minuun ja sanoi "kiitos", hymyillen leveästi.
Siitä hymystä paistoi todellinen kiitollisuus.

Autoin Kallea keräämään kirjat maasta ja kysyin, missä hän asui.
Kävi ilmi, että hän asui lähellä minua, joten kysyin
häneltä, miksen ollut nähnyt häntä niillä kulmilla aiemmin. Hän
sanoi käyneensä yksityiskoulua ennen kuin tuli meidän luokallemme.
Ennen en ollut ollut missään tekemisissä yksityiskoulun oppilaan kanssa.
Juttelimme koko kotimatkan ajan ja kannoin osan Kallen
kirjoista. Hän osoittautui mukavaksi pojaksi.
Kysyin, halusiko hän pelata jalkapalloa kavereitteni kanssa. Hän
vastasi myöntävästi. Pyörimme samoissa porukoissa koko
viikonlopun ajan, ja mitä paremmin opin Kallea tuntemaan, sitä
enemmän pidin hänestä. Kaverinikin olivat samaa mieltä.

Tuli maanantaiaamu, ja näin Kallen taas valtavan kirjapinonsa
kanssa. Pysäytin hänet ja sanoin hänelle, että jos hän kantaa noin
paljon kirjoja mukanaan joka päivä, hän kehittää itselleen mahtavat
muskelit. Hän vain nauroi ja antoi minulle osan kirjoista.

Seuraavien vuosien aikana Kallesta ja minusta tuli parhaat kaverit.
Lukion lopulla aloimme suunnitella jatko-opintoja. Kalle päätti mennä
lukemaan lääketiedettä ja minä valitsin liiketalouden opinnot
jalkapallostipendin turvin. Opiskelisimme eri paikkakunnilla,
mutta olin varma, ettei välimatka vaikuttaisi ystävyyteemme mitenkään.

Kalle oli luokkamme priimus. Kiusasin häntä siitä jatkuvasti ja
nimittelin häntä nynnyksi. Kallen piti pitää puhe koulun päättäjäisissä.
Olin todella iloinen, ettei Minun tarvinnut nousta korokkeelle puhumaan.

Päättäjäispäivänä näin Kallen, joka näytti komealta. Hän
oli todellakin päässyt sinuiksi itsensä kanssa kouluvuosinaan.
Hän oli hyvännäköinen silmälaseissaan, ja hänellä oli paljon enemmän
tyttökavereita kuin minulla. Kaikki tytöt olivat pihkassa häneen.
Olin joskus kateellinen.

Tuli se suuri päivä. Saatoin nähdä, että Kalle oli hermostunut, joten
läimäytin häntä selkään ja sanoin: "Kuule, hyvin se menee!"
Hän katsoi minuun kasvoillaan se hänelle ominainen, todellista
kiitollisuutta osoittava ilme ja sanoi: "Kiitos."

Hän ryki hieman ja aloitti puheensa.
"Koulun päättäjäisissä on aika kiittää kaikkia niitä, jotka
ovat auttaneet oppilaita selviämään Vaikeistakin vuosista.
Vanhempia, opettajia, sisaruksia, valmentajiakin kenties...
mutta ennen kaikkea ystäviä. Seison tässä sanomassa teille,
että paras lahja, minkä voi toiselle antaa, on olla hänen
ystävänsä. Aion nyt kertoa teille erään tarinan."
Katsoin epäuskoisena ystävääni, kun hän alkoi kertoa siitä päivästä,
jolloin ensi kertaa tapasimme.
Hän oli aikonut tappaa itsenä sinä viikonloppuna.
Hän kertoi, kuinka oli siivonnut pulpettinsa ja ottanut kaikki tavarat mukaansa,
ettei hänen äitinsä olisi tarvinnut mennä
keräämään niitä koulusta jälkeen päin.

Hän katsoi minuun kiinteästi ja hymyili.
"Olen kiitollinen siitä, että minut pelastettiin. Ystäväni
pelasti minut tekemästä jotain kamalaa."
Kuulin yleisön haukkovan henkeään, kun tämä komea, suosittu poika
kertoi meille kaiken hetkestä, jolloin hän oli ollut elämässään
heikoimmillaan.

Näin hänen isänsä ja äitinsä katsovan minua kasvoillaan Kallen
kiitollinen hymy. En ollut ennen tajunnut tämän kiitollisuuden
syvyyttä.

Älä koskaan aliarvioi tekojesi voimaa. Yhdellä pienellä
eleellä voit muuttaa toisen elämän, parempaan tai huonompaan
suuntaan.


Sinulla on nyt kaksi vaihtoehtoa:
1)Voit kopioida tämän omaan päiväkirjaasi
2)tai voit olla kopioimatta viestiä ja toimia ikään kuin se ei olisi
vaikuttanut sinuun mitenkään.

guud Keskiviikko 27.02.2008 21:23

Oletko ollut ikinä koulussa krapulassa?
- ikävä kyllä :D

Mitkä ovat lempinimesi?
- enpä tiiä, tiesti koskela vaan xD

Onko huoneessasi yhtään kuvaa itsestäsi?
- khyl

Mikä on ajanhukkaa?
- no vaikka olla koulussa kannuksessa iltasten ku ei mitää tekemistä

Onko joku kaverisi alkanut itkeä edessäsi jonkun sinuun liittyvän asian takia?
- eip

Mikä on alkuperäinen hiustesi väri?
- paskan ruskeet :D

Minkä väriset silmät sinulla on?
- öö... oisko ne vihreet, en muista :D

Hokema mistä et pääse eroon?
- no ei täl hetkel oo semmosta

Haluatko lähteä kotikaupungistasi?
- joskus ehkä

Juotko?
- jos on tarvetta ja aihetta :D

Voisitko koskaan juoda itseäsi ympärikänniin?
- khyl jos on aihetta

Mitä teet neljän päivän päästä?
- no oon mirvalla ;)

Viimeisin sana, jonka sanoit.
- villelle höpisen kaikkee... tosin meses :D

Biisi, jonka kuuntelit viimeksi.
- katri ylanderin mansikka mäki :D

Ketä et ole nähnyt pitkään aikaan mutta tahtoisit?
- no joitaki setiä en oo nähny ja sitte mirvaa ;D

Mitä teit aamulla ensimmäisenä kun heräsit?
- yritin päästä punkasta ylös :>

Mitä teit illalla viimeiseksi ennenkuin menit nukkumaan?
- otin vaateet pois päältä ;>

Mitä odotat eniten?
- kesää ja ajokorttia :D

Oletko syönyt nikotiinipurukumia?
- en tartte

Minkä ikäinen tahtoisit olla?
- 18

Oletko menettänyt läheistä?
- joo...

Mikä on kännykkäsi taustakuvana?
- mirvan kuva ;P

Oletko yhden miehen nainen/naisen mies?
- kyllä!

Oletko onnellinen?
- olen :)

Mitä aiot syödä seuraavaksi?
- vois tiesti tempasta jonku roiske läppä pitsan naamaan :D

Entä juoda?
- limukkaa :D

Moneltako olet herännyt tänä aamuna?
- oisko ollu 6

näihän se on ;DKeskiviikko 06.02.2008 22:32

Osa Jontikkakuskeista on
Etelän viljanviljelijöitä.
He eivät pukeudu
haalareihin
vaan nahkatakkiin eivätkä
lippikseen vaan
stetsoniin.
He tekevät vuodessa kaksi
kuukautta töitä isolla
viljatilallaan ja ovat
ylpeitä tästä. He eivät
valita viljanviljelijöiden
tuista ajaessaan kesällä
Dodgen avolavalla
peltoteillä. Yleensä
näillä
Jontikkakuskeilla on
useampi
Jontikka ja niillä joilla
on
eniten asennetta ja rahaa
on
vielä Jontikan puimurikin.
Osa Jontikkakuskeista on
nuoria isäntiä, jotka ovat
lapsuutensa ja nuoruutensa
ajaneet huonoilla koneilla
ja saaneet patoutumia. He
ovat päättäneet laittaa
kaikki rahansa Jontikkaan,
koska Jontikka on reteä
traktori. Pahimmassa
tapauksessa kuutosjonnulla
vedetään nelimetristä
joustopiikkiäestä tai 2.5
metristä
nostolaitesimultaa.

tylsää jälleen kerran :DTiistai 29.01.2008 17:46

1. Milloin viimeksi juoksit?
- en muista :D joskus mirvan kans tiesti :D

2. Onko farkuissasi (tms. housuissa joita käytät usein) reikiä tai repeämiä?
- ei ole :D

3. Milloin viimeksi näit henkilön, johon olet ihastunut?
- no sunnuntaina

4. Nukutko vähintään 8 tuntia yössä?
- no jos kerkee

5. Jos joku tulisi kotiisi kun olet viettämässä "laiskaa päivää", mitä luultavimmin olisit tekemässä?
- olisin koneella tai sitte olisin pois kotoa :D

6. Kuka viimeksi kosketti takapuoltasi? (joku muu kuin sinä itse)
- mirva ;P

7. Syötkö koskaan raakaa taikinaa?
- tottakai, aina piparkakku taikinaa käyn varastamassa :D

8. Oletko koskaan potkaissut automaattia (limsa-, karkki- ym) ?
- en

9. Voisitko elää ilman tietokonetta?
- voisin kyllä.

10. Mitä ihan ensimmäiseksi teet kun tulet koneelle?
-no meen meseen :D

11. Jos sinulla on/olisi seurustelukumppani, voisitko käyttää hänen vaatteitaan?
- ei mahu mun päälle :D

12. Jos tai kun menet naimisiin, vaihdatko sukunimesi vai aiotko pitää oman nimesi?
- en vaiha ;D

13. Milloin viimeksi poistuit kotoasi?
- no tänää :D

14. Onko teillä astianpesukonetta?
- on

15. Mitä luulet, pärjäisitkö vankilassa?
- no kai siel pärjää :D tai sitte ei :D

16. Jos kaikki ystäväsi lähtisivät yhdessä pitkälle automatkalle, lähtisitkö mukaan?
- no miksei sitä vois lähtä :D riippuu ketä muita sinne tulee

17. Tunnetko ketään, jolla on sama nimi kuin sinulla?
- joo o

18. Omistatko luistimia?
- kyllä

19. Missä pidät puhelintasi öisin? (jos sellaisen omistat)
- pöydällä tai sitte tyynyn vieressä

20. Miten nyt istut?
- riippuu vähä

21. Minkä merkkisiä ja minkä värisiä alusvaatteita nyt käytät?
- oisko jokku slokki bokserit :D tiesti mustat

22. Katsotko koskaan elokuvia vanhempiesi kanssa?
- harvoin

23. Kuinka usein leikkautat hiuksesi?
- n. 2kk välein

24. Surffaatko internetissä joka päivä?
- melkee :D

25. Oletko koskaan itkenyt ilman syytä?
- en

26. Onko joku joskus yllättänyt sinut tekemästä jotain kiellettyä?
- ei kait :D

27. Mainitse joku henkilö, jonka haluaisit juuri nyt nähdä.
- mirvan ;)

28. Oletko mielestäsi hyvännäköinen?
- no kaippa mä oon :D

29. Toivoisitko olevasi joku muu?
- en toivo

30. Teeskenteletkö koskaan olevasi sairas?
- en

31. Tämän päivän paras hetki?
- ku pääsi navetasta kotia :D

32. Kenen autossa matkustit viimeksi?
- mirvan äitin :D

33. Missä kaupassa viimeksi kävit ostoksilla?
- halpa-hallissa

34. Mitä mieltä olet hiustyylistäsi juuri nyt? Pidätkö, inhoatko..?
- no kai se ny menettelee xD

35. Kauimpana sinusta asuva sukulaisesi?
-jotku serkut :D

36. Oletko mielestäsi hemmoteltu?
- en

37. Millaiseen poikaan/tyttöön yleensä ihastut?
- ihanaan tyttöön ;)

38. Oletko koskaan ollut ristiäisissä? (omia ei lasketa)
- juu

39. Oletko koskaan mennyt vahingossa vessaan, joka olikin varattu?
- oon :D

40. Milloin viimeksi otit nokoset?
- mirvalla sunnuntaina :D

41. Oletko koskaan tavannut ketään kuuluista henkilöä? (esim. konsertissa näkemistä ei lasketa)
- en :/ :D

42. Haluaisitko itse olla kuuluisa joskus?
-en

43. Teetkö nyt montaakin asiaa yhtäaikaa.?
- en

44. Uskotko karmaan?
- mikä vittu se on :D

45. Jos olet ollut ulkomailla, pisin aika jonka olet ollut poissa kotimaasta?
- en ole ollu ulkomailla :¨/

46. Lempisarjakuva- tai animaatiohahmo?
- aku-ankka

47. Milloin viimeksi olit sairas?
- syksyllä

48. Ilmaiset elokuvat 10 vuodeksi vai ilmaiset CD:t loppuiäksesi?
- elokuvat

49. Lehtien haravoiminen vai lumen luominen?
- lumitöiden tekeminen traktorilla ;)

50. Piknik tähtitaivaan alla vai hevoskärryajelu puistossa?
- piknikki ;D

ja taas :DTiistai 29.01.2008 13:10

nimi:Jukka
Ikä:17
Ulkonäkö: sen näköinen ku oon :D
Luonne:rauhallinen :D
Asuinpaikka:Sievi
Syntymäpaikka:kokkola
Harrastukset:uinti, puinti ja nainti xD
Lempinimi:ei ole :D
Voisitko syödä kastemadon? tottakai :D
Poltatko?en
Juotko alkoholijuomia?vähäsen :D
Lempiruoka:makaroni
Lempijuoma:kaikki kosteet aineet :D
Onko siskoja:joo
Veljiä?:on
Onko sinulla äiti- tai isäpuolta?:ei
Sisarpuolia?ei
Kuuluuko perheeseesi eläimiä?:kissa
Ovatko isovanhempasi elossa?: ei
Kivoimman serkkusi nimi?: empä tiiä :D
Onko perheesi ärsyttävä? harvoin
Ketä et voi sietää? emt :D

°YSTÄVÄT:
Onko parasta ystävää? no kaikki ovat mukavia
Kuka on paras ystäväsi?: en ole luokitellu
Onko sinulla paljon ystäviä/kavereita?:joo
Kenet olet tuntenut kauimmin? Joonaksen ja Tanjan ainaksi : D
Kuka saa sinut helpoiten nauramaan?monet
Onko sinulla poika- tai tyttöystävää?:joo o
Haluaisitko seurustella? par aikaa ;)
Oletko siis ihastunut?:juu
Tai jopa rakastunut?: JOOOO
Oletko salaa kateellinen ystävillesi?: en
Esittääkö joku sinun ystävääsi, vaikka vihaisi sinua?empä usko
Kohteletko ystäviäsi hyvin, huonosti vai hyvin huonosti? hyvin :D
Voisitko antaa elämäsi jonkun ystäväsi käsiin? en varmaan
Luotatko keneenkään satavarmasti heistä?:kyl,ainaki haluan

°TÄMÄ VAI TUO?:
Suklaa vai salmiakki?:suklaa
Omena vai banaani?: banaani
hedelmä vai vihannes?:hedelmä
Sänky vai sohva?: molemmat :D
Tietokone vai tv?:no ehkä enemmän tietokone ku tulee enemmän oltuu siin
Puhelin vai tietokone? molemmat
Laskuvarjohyppy vai benjihyppy?kummatki!
Käteinen vai kortti?: molemmat
Sisko vai veli?: molemmat
Sä vai mä?:sä ;)
Teille vai meille? vaikka molemmille vuorotellen ;D
Eestä vai takaa?kumpiki :D
Suomi vai Ruotsi?: Suomi!
Sarvikuono vai virtahepo?:virtahepo
Villi vai rauhallinen?:rauhallinen
Kahvi vai tee?: kahvi :D
ii2.org vai irc-galleria?:irc-galleria
Suihku, sauna vai kylpy?: sauna
Meikkiä vai ei? ei ! :D
Päivä vai yö?: tiesti molemmat :D
Aamu vai ilta?: aamu
Hoitaisitko mieluummin vanhempia vai lapsia?:lapsia

°MENNEISYYS:
Kuka luulet olleesi edellisessä elämässä?: en tiiä
Mitä luulet tehneesi työksesi edellisessä elämässä? ei hajuakaan :D
Mitä teit 23.2.2006?:tiesti olin ylä-asteella :S
Entäs mitä teit eilen 18.28?: olin navetasa :d
Mitä teit 4 tuntia sitten?: navetassa
Mitä söit viimeksi?: leipää
Mitä joit viimeksi?: kahvia
Paljonko kulutit viimeksi rahaa ja mihin?: öö 4 € yhteen lahjaan
Milloin viimeksi olet käynyt ulkomailla?: en muista edes :D
Mitä teit viime syyslomallasi?:no töitä tietenki ja olin mirvalla ;)
Kenen kanssa puhuin viimeksi puhelimessa?: Mirvan<3
Kenelle lähetit txtviestin? <Mirvalle<3
Ketä löit?: en muista :D
Miksi? en tiiä
Milloin viimeksi nauroit innolla?: no vkl mirvalla ;P
Ja minkähän takia?: yksityis juttuja ;)
No kuinka hauskaa oli?: erittäin hauskaa, vai mitä ;)
Milloin olit todella turhautunut?:joskus
Mitä teit eilen?:aamulla navetas, päivän mettä töis ja taas navetassa ja sitte koneella :D

°TULEVAISUUS:
Mitä odotat tulevaisuudelta?: no että täyttäisin 18 ja sitte kaikkia muuta mukavaa ;)
Tulevaisuuden ammattisi?: monia, riippuu mistä roikkuu :D
Pelkäätkö tulevaisuutta?:en
Miksi pelkäät/miksi et?: no ku ei ole mitään pelättävää
Haluatko saada lapsia tulevaisuudessa?: kyllä
Tuletko tekemään kovasti töitä tulevaisuuden eteen?: kokoajan ;D
Mitä tulet tekemään tunnin kuluttua?: tiesti jos ajais paaleja tai lähtis ykaan xD
Onko maailman muuttunut paljonkin kymmenvuoden kuluttua? luulisin ;) ainaki joiltaki osin ;)
Voisitko asua tulevaisuudessa ulkomailla?: en usko
Onko sinulla paljon tulevaisuuden suunnitelmia?: kyllä niitä aikalailla on :D
Tulevaisuuden unelmapuolisosi?: hyvä sellainen ;)
Tulevaisuuden unelma-ammattisi?: no niitähä on joitaki :D

°KUKA VIIMEKSI:
Nukkui sängyssäsi?: Mirva ;)
Pussasi sinua?:Mirva<3
Sanoi rakastavansa sinua?: Mirva
huusi sinulle?: öö... oisko ollu isäntä :D
Löi sinua?:ei kukaa :D
Ihaili sinua?: No oisko ollu mirva ;)
Nauroi kanssasi?: mirva ;)
Halasi sinua?:mirva
Antoi sinulle jotain? mirva
Sai sinulta jotain?: mirva

°MISSÄ VIIMEKSI..?:
Missä viimeksi kävit lomalla? no mitkä luokitellaa lomiks xD
Missä viimeksi ryyppäsit?: empäs kerro :D
Missä viimeksi poltit tupakan?:en polta
Missä viimeksi kävit ostoksilla?: halpa-hallissa
Missä viimeksi itkit?: yhes paikas
Missä viimeksi purit vihaasi?: jossaki :D
Missä viimeksi uit?:sanifanis;)
Missä viimeksi lauloit yleisön edessä?: en harrasta ;)
Missä viimeksi oksensit? en kommentoi :D

°KOULU:
Käytkö koulua?:kyllä vain
Mitä? Kannuksen maaseutu oppilaitosta, maa2
Lempiaineesi?: no vaik maatila :D
Inhokki aineesi?: öö... navetta :D
Luokanvalvojasi? juha
Oletko hyvä koulussa?: tottakai ;D
Viime kokeen numero?:oisko ollu 3 tai 4 :D
Viime todistuksen keskiarvo?: en muista
Jos saisit päättää uuden kouluaineen, mikä se olisi?vapaa aika :D
Mikä oppiaine on turhin?: emt... kaikki on jollaki lain tärkeitä
Entä mistä hyötyy eniten?:no kaikista, eniten tiesti kasvista ja kotieläimestä :D
Jos saisit poistaa yhden oppiaineen?: ruotsi :DD
Kuinka pitkään välituntien pitäisi kestää?:15-20 mut ruokavälkkä pidempi
Mitä teet yleensäkkin välitunnilla?:koneel oon tai sohvalla istun ja puhun paskaa :D
Onko koulupäivät liian pitkiä?: en ny tiiä :D
Kuinka kauan niiden sitten pitäisi kestää?: no ihan soppeli määrä tuo


°ENSIMMÄINEN
bestis: en tiiä :D
Lemmikki: kissa
koti:oma kotitalo
puhelin:nokia 5210 :D
koulu: vanhankirkon ala-aste
kuva:no oisko se ku makaan sairaalassa :D
koulureppu: en muista
koru: kaulakoru tiesti
huone: vaik mikä ;)
huonekalu: sänky :D
harrastus: no oisko ollu hiihto :D


°VASTAAN/PUOLESTA:
hyväksiköyttö:vastaan
tappaminen:vastaan
homo- ja lesbosuhteet:ihan sama
teinitupakoiminen:ihan sama
kuolemantuomio:riippuu.
abortti:riippuu.
terrorismi:vastaan
rasismi:vastaan
valehtelu:vastaan
poliisi:riippuu
hemmottelu. no se riippuu ketä hemmottelee ;)
tappelu: vastaan
koulu: ihan sama

°AJATTELETKO OLEVASI....?
Komee? kaippa mä vähän ainaki jonku mielest ;)
Ruma?:no en kai mä :D
Muita parempi?:no e
Hyvä luonteinen?:jaa
Kerrassaan suloinen?: no en :D
Ja ihastuttavakin?: :D
Mies-/naismagneetti?: no ainaki yhen naisen mangeetti ;)
Lihava?:en
Laiha?:en
Vai minkälainen?:siltä väliltä :D
Ärsyttävä tyyppi?:joittenki mielestä :D
Pissis ehkä?:no en
Mukava ja sitä rataa?:no kait

°KESÄ
Onko kesä vuoden parasta aikaa?:kyllä
Mitä silloin tehdään?: no sillon voi vaikka uida, puida ja sillee ;)
Miten vietät kesäiltasi?: no jos on töitä nii niitten merkeissä mutta jos vapaata nii kullan kans ;)
Onks ihQ?:häh? no ei
Syötkö paljonkin jäätelöö kesällä?:jonkinverran
Onks liian kuuma? joskus :D
Käytäks kesäsin pipoo?:no en tod.
Onks sul täitä?:ei onneks
Pukeudutko pelkkään ranta-asuun kesäisin?: no yleensä en :D
Ootko kesäkissa?: en :D
Vai kenties kolli?: en tiesti :D
Ootko oikeen HOTTI?: no kaippa mä yhen mielest :D
Ai et?: jooo o
Miks?: siks että saisit kysyä xD
Käytätkö kesällä avokkaita vai lenkkareita.?:D sekäettä:D
Vietät paljon aikaa rannalla?: no ko pääsis ranalle ;)

khyl :DMaanantai 28.01.2008 18:05

Nimesi: Jukka
Syntymävuotesi: 1990
Sukupuolesi: Mies
Asuinpaikkasi: Sievi
Lemmikkisi: Kissa
Siviilisäätysi: suhteessa
Horoskooppisi: vaaka
Urheiletko? päivittäin ;)
Soitatko jotain instrumenttia?suuta :D
Käytkö salilla? harvoin :D
Soitatko bändissä? e
Käytätkö tietokonetta? no kokoajan :D
Luetko kirjoja? eipä kiinosta
Luetko sarjakuvia? joskus
Piirrätkö? joskus
Laiskotteletko? sillonko on aikaa :D
Käytkö elokuvissa? harvoin
Kuunteletko musiikkia? jokapäivä
Oletko ystäviesi kanssa? aina sillonko kerkeen :D
Shoppailetko? no en
Miten kuvailisit tyyliäsi? vitustako mä tiiän, tämmönen mitä ny on :D
Millaisia vaatteita pidät? semmosia mitä tykkään pitää
Mikä on suosikkivaatekappaleesi? no vaikka bokserit xD
Käytätkö housuja? yleensä :D
Käytätkö hameita? no en !
Pidätkö samettivaatteista? mitä vittua :P
Pidätkö nahkavaatteista? no enpä oo pitäny semmosia :D
Pidätkö farkuista? joo o
Miten tyyliäsi on kuvailtu? no en tiiä :D
Omistatko silmälasit? en
Tai piilarit? en .
Oletko pitkä vai lyhyt? semmonen kainalo keppi :D
Minkäpituiset hiukset sinulla on? no tällä hetkellä on lyhyet
Minkäväriset hiukset sinulla on? oman väriset
Minkätyyliset hiukset sinulla on? no semmoset miten ne ny sattuu oleen, jos ei laita niitä :D
Onko sinulla tatuointia? ei oo
Voisitko ottaa tatuoinnin? miksei :D
Onko sinulla lävistys? eip
Voisitko ottaa lävistyksen? en
Käytätkö aurinkolaseja? no sillonko niitä tarttee
Hoidatko ihoasi? tottakai :D
Onko sinulla finnejä? kylläpä niitä joskus on
Kuinka usein peset hiuksesi? noin joka 3 päivä
Meikkaatko? en :D
Millaisia kenkiä käytät? riippuu tiesti mitä tekee :D
Kengänkokosi? 44
Käytätkö koruja? en
Lempivärisi? no sininen on yks ja sitte punainen :D
Onko sinua koskaan sanottu kauniiksi? eip, oon ruma ku rullatuoli :D
Oletko omasta mielestäsi kaunis? en tiiä
Montako ystävää sinulla on?muutama
Montako kaveria sinulla on? useita
Tykkäätkö olla isossa porukassa? khyl
Tykkäätkö olla kaksin kaverisi kanssa? kyllä
Mitä teet kaveriesi/ystäviesi kanssa? kaikellaista mukavaa jäynää :D
Mitä piirteitä arvostat kavereissasi? rehellisyyttä, luotettavuutta, huumorin tajua...
Koska ystäväsi ärsyttävät? no aina joskus :D
Asutko vielä kotona? joo
Jos asut, aiotko asua vielä kauan? muutaman vuoden kituuttaa :D
Pidätkö perheestäsi? joo o
Millainen on äitisi? semmonen mukava äiskä :D
Seurusteletko? joo ;)
Kuinka monta kertaa olet seurustellut? kerran ;)
Millainen on unelmiesi poika-/tyttöystävä? rehellinen ja mukava, semmonen johon voi luottaa ja jolle voi kertoa kaikkea joita muille ei voi ;)
Oletko tällä hetkellä ihastunut/rakastunut? JOO ;)
Millaista musiikkia kuuntelet? laidasta laitaan
Paras fiilistelybiisi? no se riippuu tiesti mielialasta :D
Pidätkö hevistä? jonki verran
Pidätkö rokista? joo kai
Pidätkö punkista? hmm..
Pidätkö iskelmästä? tottakai !!
Pidätkö suomipopista? joo o
Pidätkö klassisesta? no en :D
Paras artisti? no sanotaan ny vaikka anne mattila ;D
Oletko musikaalinen? en tiesti
Tykkäätkö tanssia? riippuu tiesti millanen olo :D
Lempiruokasi? jaaa...no vaik makaroni
Mitä ruokaa inhoat? semmosta jota ei vio syödä :D
Lempijäätelösi? suklaa :P
Lempiruokajuomasi? tankista haettu maito tiestikki ;)
Mitä herkkua ilman et voisi elää? mirva on semmonen herkku että sitä ilman en vois elää ;)
Pidätkö juustosta? no menettelee :D
Pidätkö maksamakkarasta? joo o
Pidätkö siskonmakkarasta? riippuu
Pidätkö näkkileivästä? joo
Pidätkö ruisleivästä? juu
Pidätkö vaahtokarkeista? jonkinverran
Pidätkö piimästä? hyi :D
Ryyppäätkö usein? en :D
Mitä alkoholijuomia juot? kaljaa ja viinaa
Millainen krapula sinulla on? aivan helevetin hirveä olo :D
Miten käyttäydyt humalassa? no kaippa mä puhun ja sillee
Poltatko? en
Oletko koskaan maistanut tupakkaa? joo
Mitä huumeita olet kokeillut? en mitään
Kumpi vai kampi? emt :D
Kalja vai siideri? kalja
Punainen vai sininen? molemmat ;)
Vitsit vai tilannehuumori? no vaik tilannehuumori
Elokuvat vai teatteri? elokuvat
Lapsi vai aikuinen? riippuu ihmisestä
Ylipainoinen vai alipainoinen? jaa´a,siltä väliltä mieluiten
Kuvis vai musiikki? riippuu
Ulkonäkö vai luonne? luonne ja pikkusen ulkonäkö ;)
Bikinit vai kokouikkarit? no perkele uikkarit ei mitään tommosia :D
Mitä ajattelet juuri nyt? mirvaa<3
Oletko uskovainen? EN!
Mitä aiot tehdä kun saat tämän kyselyn täytettyä? no kaippa sitä vois mennä syömään ja lähtä navetoimaan :D
Mitä puoluetta äänestät vaaleissa? en oo viel äänestysiässä :D
Oletko hiljainen vai äänekäs? riippuu mis on...
Kuka on idolisi? emt :D
Mitä kaunis tarkoittaa sinulle? semmosta kaunista asiaa tai henkilöä ;)
Uskotko horoskooppeihin? vähän :D
Omistatko kännykän? joo
Lempielokuvasi? en osaa sanoa :D
Menetkö armeijaan? tottakai
Mitä mieltä oot homoista/lesboista? ihmisiä nekibn tiesti on :D
Millainen olet aamuisin?väsynyt yleensä mutta kyllä se sittää :D

kaikkea paskaa sitä tuleeki tehtyä xD

tylsäää...Torstai 17.01.2008 20:24

* Horoskooppi? - vaaka
* Pituus? - 189
* Paino? - on sitä
* Hiusten väri? - täl hetkel tummat
* Silmien väri? - vihreät
* Perhe? - äiti, isä, kolme iso siskoo ja yks iso veli
* Lemmikit? - yks kissa
* Allergiat? - vähäsen...
* Harrastukset? - no kyllä niitä on monen moista ;)
* Lempijuoma? - limsa?
* Lempiruoka? - makaronilaatikko vaik...
* Parhaat TV-ohjelmat? - öö en tiiä :D
* Paras vuodenaika? - kesä!

* Harrastaisitko seksiä sen henkilön kanssa, ketä suutelit viimeisimpänä? - kyllä!
* Kertoisitko suurimman salaisuutesi henkilölle, jota halasit viimeksi? - kyllä<3
* Kenelle annoit puhelinnumerosi viimeksi? - en tiiä :D
* Mitä on tehtävä, että sinut saa hymyilemään? - koitappa arvata ;)
* Tumma vai vaalea sen olla pitää? - tumma tiesti ;)
* Onko kotonasi soittimia? - on .
* Onko Mötley Crue hyvä bändi? - mikä vittu se on´?
* Oletko herkkä? - no emt...
* Iskurepliikki, jota et koskaan unohda? - niitä on monia ;)
* Mitä sinulta kysytään usein? - mitä kuuluu
* Paras asia kesässä? - no vaik kesä illat Mirvan kanssa<3

* Ihminen joka on tietämättään jättänyt pysyvän jäljen sinuun? - no niitä ei ole
* Kenet ottaisit poikaystäväksesi tällä hetkellä ? - en ole homo!
* Kolme tänään ostamaasi asiaa? - en ole ostanu mitään
* Mitä ajattelit ensimmäiseksi aamulla? - perkele, pitää mennä navettaan
* Jos joku pyytäisi sua treffeille suostuisitko? - en tällä hetkellä;)
* Minkä nimistä lehteä luit viimeksi? - maatilan pirkka:D
* Kampaatko hiuksesi joka päivä? - no e
* Kuinka usein käyt saunassa? - no suurin piirtein joka toine päivä
* Mainitse kaunis/komea julkkis? - en tiiä
* Miten hiuksesi ovat juuri nyt? - sekasten lakin alla :D
* Ihastutko helposti? - en...
* Onko sinulla paljon ystäviä muualla päin Suomea kuin kotipaikkakunnallasi? - on.
* Oletko pitkävihainen? - en tiesti:D
* Laulaisitko karaokessa kappaletta, jota viimeisimpänä lauloit? - no en...
* Löisitkö henkilöä, jonka takia viimeksi itkit? - en.
* Suutelisitko henkilöä, jota viimeisimpänä ajattelit? - tottakai ;)
* Onko sinua pussannut kukaan kahden viimeisen kuukauden aikana? - on, mirva<3

TÄLLÄ HETKELLÄ
* Kellonaika? - 18.19
* Missä olet? - koulussa
* Mitä vaatteita sinulla on päällä? normi vaatteet.
* Kenen kanssa olet? - apinoitten kans :D
* Millainen sää on ulkona? - sateinen...
* Ketä ihmistä mietit viimeksi? - mirvaa
* Mitä ajattelit tehdä seuraavaksi? - no surffata netissä ja käydä kaupassa :D

ELÄMÄNTAVAT
* Tupakoitko? Jos, paljonko päivässä? - en polta
* Juotko alkoholia? Jos, kuinka usein? - en koskaa :D
* Jos juot, juotko humaltumistarkoituksessa? - ehei
* Oletko koskaan sammunut? - en.
* Käytkö usein baareissa? - no ei pääse
* Syötkö mielestäsi terveellisesti? - ehottomasti
* Pidätkö juomisesta? - :D
* Liikutko säännöllisesti? Miten? - tottakai, joka päivä
* Onko sinulla hyvä kunto? - on parempiku luulin
* Montako tuntia yleensä nukut yössä? - no se riippuu

HENKILÖISTÄ
* Kuka miespuolinen henkilö nukkui viimeksi vieressäsi? - no ei ole nukkunu kukaan...
* Kuka naispuolinen henkilö nukkui viimeksi vieressäsi? - mirva ;)
* Kenen kanssa puhuit viimeksi puhelimessa? -äiskän :D
* Kenelle lähetit viimeksi tekstiviestin? - mirvalle
* Kenet näit viimeksi? - no nuo apinat tossa vieressä:D
* Kenet tapaat seuraavaksi? - no vaikka kenet :D
* Kenellä olit viimeksi yötä? - Mirvalla
* Kenet haluaisit tavata juuri nyt? - Mirvan
* Kuka kävi viimeksi hermoillesi? - wempu :D
* Kuka kuljetti sinut viimeksi jonnekin? - Jussi, kylille
KAVERIT JA YSTÄVÄT
* Kumpia sinulla on enemmän, kavereita vai ystäviä? - miten sen nyt ottaa? :D o
* Kenet olet tuntenut pisimpään? - joonaksen ja tanjan ainaski :D
* Entä kenet lyhimmän aikaa? - noh suvin ja sarin ainaski
* Saatko helposti uusia kavereita? - aika helposti
* Onko sinua helppo lähestyä? - emt, tuskin mua kukaan pelkää
* Onko sinua koskaan "puukotettu selkään"? - no hengissä viel ollaa :D
* Oletko koskaan pettänyt kavereidesi/ystäviesi luottamusta? - joskus :D
* Oletko kertonut heidän salaisuuksiaan eteenpäin? - en kyllä
* Luottavatko he sinuun? - kyllä kait
* Kumpia sinulla on enemmän kavereina, miehiä vai naisia? - miehiä enemmän
* Kenelle heistä kertoisit suurimman salaisuutesi? - no Mirvalle ainaski ;)



jeesTorstai 17.01.2008 17:12

TEHTÄVÄNANTO: Vastaan alla oleviin kysymyksiin. Tämän jälkeen valitsen seuraavat kolme ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä (Vastaamaan samoihin kysymyksiin perässä omaan päiväkirjaansa). Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa tästä merkinnästä.

- Mitä sinulla on tällä hetkellä päälläsi: - farkut, paita ja alusvaatteet.

- Oletko koskaan ollut ihastunut opettajaasi: - no en!

- Lempieläin: - no kissa

- Kuka on paras ystäväsi: - öö en osaa sanoa, kaikki ovat yhtä hyviä

- Kenelle soitit viimeksi: - hannulalle


- Oletko koskaan hakannut ketään: - en koskaan

- Vietätkö paljon aikaa internetissä: - no koulussa kyllä.

- Oletko ujo vai ulospäinsuuntautunut: - sekä että.

- Vihaatko koulua: - no joskus :D

- Onko sinulla sosiaalista elämää: - on

- Asutko vielä vanhempiesi luona: - kyllä asun...

- Jos et, kuinka vanhana muutit pois: - en ole muuttanut, taukki!

- Luotatko helposti ihmisiin: - tottakai :D ja ne luottaa minuun :D

- Oletko koskaan valehdellut parhaalle ystävällesi: - tottakai :D

- Onko sinulla salaisuuksia jotka saattaisivat järkyttää muita ihmisiä: - no ei ole tällä hetkellä...

- Pidätkö tanssimisesta: - no en

- Oletko koskaan käynyt ulkomailla: - joo, ruottissa :D

- Haluatko lähteä kotikaupungistasi: - noen asu kaupungissa, mutta viikon kannuksessa nii siel kyllä heti tahtoo päästä pois :D

- Oletko hemmoteltu: - no en

- Juotko paljon vettä: - no en

- Juotko paljon muuta: - tottakai :D

- Mitä hammastahnaa käytät: - pepsodent

- Onko sinulla kännykkää: - on

- Jos on, niin minkä merkkinen: - Nokia

- Ketä ihmistä arvostat: - kaikkia

- Onko sinulla rusketusta: - joo on, käsivarret :D

- Ärsyynnytkö helposti: - en kyllä

- Oletko koskaan karannut: - oon

- Haaveiletko paljon: - aika paljo ku oon yksin

- Onko sinulla paljon exiä: - ei ole

- Höpötätkö paljon: - joskus...

- Millaisen tatuoinnin haluaisit: - en tiiä

- Mikä on viimeisin kuulemasi kohteliaisuus: - mietippä sitä ;)

- Onnennumerosi: no oisko vaikka 6

- Lempiväri: punanen

- Kuvaile itseäsi: tämmönen torvi mä oon :D

- Poltatko: - en

- Juotko: - en

- Jos värjäisit hiuksesi: - tumman ruskeet

- Voisitko seurustella itseäsi nuoremman kanssa: - no voisin...

- Onko sinulla ollut koskaan syömishäiriö(i)tä: - ei

- Kuinka monta kertaa annat puhelimen soida ennen kuin vastaat siihen: - vastaan heti kun kuulen sen äänen

- Näytätkö enemmän isältäsi vai äidiltäsi: - äiskältä, tiesti

- Itketkö paljon: en kait

- Jos sinun täytyisi luopua yhdestä elimestä, minkä valitsisit: - mitkä luokitellaan elimiks :D

- Mitä lausetta käytät eniten puhelimessa puhuessasi: - MITÄ!!

- Oletko romanttinen: - kaippa mä vähän

- Milloin oksensit viimeksi: - yhtenä keskiviikkona jossaki puskassa :D

- Pidätkö enemmän blondeista vai bruneteista: - bruneteista ;)

- Minkä väriset alusvaatteet sinulla on tällä hetkellä: - mustat

- Miten olet sisustanut asuntosi: - kodikkaasti

- Kengännumerosi: - 44

- Kuinka pitkä olet: - noh jotaki 189cm

- Millainen olo sinulla on tällä hetkellä: - guud olo

- Milloin viimeksi olit juhlissa: - täsä yks päivä :D

- Mitä sinulla on päälläsi nukkuessasi: - bokserit

- Onko sinusta liikkunut huhuja: - en tiiä

tylsää :DTorstai 10.01.2008 18:24

Jos olet tehnyt yli 15 asiaa näistä, olet tyhmä!

[ ] Purukumi on tippunut suustasi kun olet puhunut.
[x] Purukumi on tippunut suustasi kun ET OLE puhunut.
[ ] Olet kävellyt päin lasiovea/ikkunaa.
[x] Olet hypännyt liikkuvasta kulkuvälineestä pois/siihen.
[ ] Olet ajatellut jotain hauskaa ja nauranut, niin että muut katsoivat sinua oudosti.

Tähän mennessä: 2

[ ] Olet kävellyt päin puuta.
[ ] Olet yrittänyt nuolla kyynärpäätäsi.
[ ] Et tiennyt, että Aakkoset ja Tuiki Tuiki Tähtönen ovat samat rytmiltään.
[ ] Yritit juuri laulaa niitä.

Tähän mennessä: 2

[ ] Olet kompastunut kengännauhaasi ja kaatunut.
[ ] Olet tukehtunut omaan sylkeesi.
[ ] Olet nähnyt Matrixin etkä vieläkään tajua sitä.
[ ] Olet/olit blondi.
[x] Muut ovat sanoneet sinua hitaaksi.

Tähän mennessä: 3

[x] Olet vahingossa saanut jotain syttymään tuleen.
[x] Olet yrittänyt juoda jotain, mutta se onkin tullut nenästäsi.
[x] Olet kuolannut nukkuessasi
[x] Olet nukahtanut tunnilla.
[ ] Kun joku sanoo . . . "pieru" . . . naurat

Tähän mennessä: 7

[ ] Joskus huomaat, ettet ajattele.
[ ] Olet ollut kertomassa jotain, mutta sitten unohdatkin, mikä juttu oli.
[ ] Muut kävelevät usein luotasi pois pyöräytellen silmiään.
[ ] Sinua pyydetään usein käyttämään sisäistä ääntäsi?
[ ] Käytät sormia laskiessasi helppoja laskuja, esim. 7+9

Tähän mennessä: 7

[ ] Olet syönyt ötökän.
[ ] Teet tätä galluppia vaikka sinun pitäisi tehdä jotain tärkeää.
[x] Olet pukenut vaatteita väärin päin.
[ ] Olet etsinyt jotain kaikkialta ja tajunnut, että asia olikin kädessäsi tai taskussasi.

Tähän mennessä: 8

[ ] Olet lähettänyt ketjukirjeitä, koska pelkäsit "jos et lähetä tätä"-kohdan kirousta.
[x] Olet tiputtanut astioita.
[x] Käytät sanaa "fiksu"
[ ] Käytät sanaa "makeeta"

Tähän mennessä: 10

[ ] Näet kuolleita ihmisiä ja he ovat ainoat kaverisi.
[ ] Kaverisi eivät kiroile.
[x] Kallistat päätäsi kun olet hämillasi.
[x] Olet tippunut tuolilta.

Tähän mennessä: 12

[ ] Yrität maatessasi löytää katosta kuvioita.
[x] Sanot "öö" useita kertoja päivässä

ha haa 13.
liekö tuo sitte totuus :D

heheeTorstai 10.01.2008 13:20

ei ole vaikeea tehdä
naista onnelliseksi.

Tarvitsee vain olla

1. ystävä
2. kumppani
3. rakastaja
4. veli
5. isä
6. opettaja
7. kasvattaja
8. rippi-isä
9. uskottu
10. kokki
11. mekaanikko
12. asentaja
13. sähkömies
14. kuljettaja
15. kantaja
16. siivooja
17. hovimestari
18. putkimies
19. puuseppä
20. malli
21. sisustusarkkitehti
22. seksologi
23. psykologi
24. psykiatri
25. psykoterapeutti

Myös luonteenpiirteet ovat
tärkeitä.

Tarvitsee vain olla:

1. miellyttävä
2. urheilullinen mutta
3. älykäs mutta
4. voimakas
5. hyvätapainen mutta
6. luja mutta
7. lempeä
8. herkkä mutta
9. päättäväinen mutta
10. romanttinen mutta
11. miehekäs
12. vitsikäs ja
13. iloinen mutta
14. vakavasti otettava ja
15. arvokas
16. rohkea mutta
17. nallekarhu mutta
18. energinen
19. huolehtiva
20. luova
21. idearikas
22. taitava mutta
23. vaatimaton ja
24. ymmärtäväinen
25. elegantti mutta
26. johdonmukainen
27. lämmin mutta
28. viileä mutta
29. intohimoinen
30. suvaitsevainen mutta
31. periaatteellinen mutta
32. kunniallinen ja
33. jalo mutta
34. käytännöllinen ja
35. pragmaattinen
36. oikeudenmukainen mutta
37. valmis tekemään hänen
vuokseen mitä tahansa
(esim.pankkiryöstön), eli
38. epätoivoinen
(rakkaudesta) mutta
39. hillitty
40. charmikas mutta
41. pysyvä ja
42. uskollinen
43. valpas mutta
44. haaveileva mutta
45. kunnianhimoinen
46. luotettava ja
47. kunnioitettava
48. valmis uhrauksiin ja,
ennen muuta,
49. maksukykyinen.

Miehen tekeminen
onnelliseksi on
huomattavasti vaikeampaa.

Se johtuu siitä, että mies
tarvitsee:

1. seksiä ja
2. ruokaa