En ole sitä tyyppiä joka särkee oman sydämensä. En ole sitä tyyppiä joka murehtii ja itkee. Koska en koskaan avaa sydäntäni. Hyvästien jättäminen ei koskaan satuta minua. Suhteeni eivät ole koskaan vakavia. En ole koskaan ymmmärtänyt koko rakkausjuttua. Ja jotkut voivat todella sanoa rakastavansa minua. Mutta aiemmin se ei tarkoittanut minulle mitään. Olen kadottanut järkeni. Pyörin vain ympäriinsä. Ja syvälle sisälläni. Hukutan kyyneleeni. Menetän otteeni. Mitä oikein on tapahtumassa? Välttelen rakkautta. Siltä minusta tuntuu. Tämä kerta oli erilainen. Tuntui kuin minä olisin ollut uhri. Ja se koski kuin veitsenisku. Kun kävelit ulos elämästäni. Nyt olen tässä tilassa. Minulla on kaikki oireet. Jotka muillakin sydämensä särkeneillä tytöillä on. Mutta mitä ikinä tapahtuukin. Et koskaan näe minun itkevän. Tapahtuiko se kun suutelimme ensimmäisen kerran? Koska irtipäästäminen koskee. Ehkä siksi että vietimme niin paljon aikaa yhdessä. Ja tiedän ettei niin tule enää tapahtumaan. En olisi koskaan saanut antaa sinun pidellä minua. Ehkä siksi olen surullinen erostamme. En antanut sitä sinulle tarkoituksella. En tiedä kuinka onnistuit varastamaan sydämeni. Kuinka päädyin yhteen kanssasi. En saa koskaan tietää. Sen ei koskaan ollut tarkoitus käydä näin henkilökohtaiseksi. Ja kaikkien yritysteni jälkeen. Pysytellä erossa rakkaudestasi. Särjin sydämeni. En aio kertoa sitä sinulle. Enkä aio näyttää sitä sinulle. Et tule näkemään minun itkevän. Koko elämäni <33