LUULETKO OLEVASI NUORI (tai ainakin nuorekas)? Unohda! Kun luet
tämän,
niin
ymmärrät miksi.. Ne, jotka tänä vuonna kirjoittivat ylioppilaiksi
ovat
19-vuotiaita, syntyivät vuonna 1987 ja he ei olleet vielä
syntyneetkään, kun
Whamin "Wake me up before you GoGo" ja A-han "Take on Me" olivat
hittejä.
He eivät muista aikaa, kun irtojäätelöä oli vain vaniljan,
suklaan ja
mansikan makuisena (No OK, olihan myös tiikeri...). Irtokarkkeja
on
aina
voinut valita ja poimia itse (kioskinluukusta annostelluista
pennin
nallekarkeista heillä ei ole tietoakaan)... Suomessa on aina
ollut
tarjolla
kebabia ja pizzaa.
Painogrillissä valmistettu hampurilainen on heille tuntematon,
samoin
versiot ananashampurilainen ja munahampurilainen. Videoiden
vuokraaminenon
aina ollut mahdollista. He eivät tiedä, että Melrosen Placen
henkilöt
ovat
joskus olleet psyykkisesti terveitä. AIDS on aina ollut olemassa
heidän
käsitemaailmassaan. Musiikin nauhoittaminen radiosta c-kasetille
ei
tulisi
heille mieleenkään.
Mikä Nuorten sävellahja?
Limsapulloja on aina avattu korkinavaajilla eikä reunaliuskasta
repäisemällä. Käsite pussimaito aiheuttaa ihmettelyä, mutta entäs
maitopullot tai -kannut? Berliinin muuri ja Neuvostoliitto,
Vietnamin
sodasta puhumattakaan, ovat esihistoriaa. CD-levy keksittiin
kaksi
vuotta
ennen heidän syntymää.
Mitä, pitikö LP kääntää!?!
He eivät ole juoneet Trip-mehua pyramidinmuotoisista
tetrapakkauksista.
He eivät voi kuvitellakkaan elämää ilman kaukosäätimiä.
Rullaluistimet
ovat
aina olleet yksirivisiä in-linesejä. Popcorneja on aina popattu
mikroaaltouunissa.
Hai-saappaat ja Retu-kengät - siis mitkä?
He eivät koskaan ole uineet meressä ja miettineet samalla
Tappajahaita".
Pyöreällä valintalevyllä varustettu puhelin aiheuttaa heissä
ihmettelyä. He
eivät tiedä, kuka JR on, eivätkä he todellakaan välitä siitä,kuka
hänet
ampui.
Michael Jackson on aina ollut valkoihoinen.
Ja he eivät hätkähdä ajatusta pakastimeen jäätyneestä
OssiAhlapurosta
sarjassa Pidättekö ostereista...
Lähetä tämä edelleen kaikille yli 20 v. ystävillesi eli
vanhoille!!!
Hauskaa fossiilipäivää!
P.S. Yksi pysyy kuitenkin ja lohduttaa: Aku Ankka, joka ilmestyy
edelleenkin
keskiviikkoisin. Näin se on toverit!!!! ;-D