IRC-Galleria

Hei mikset sä kuule,
kun mä sulle yöllä huutelen.
Ehkä lipsua sanotaan,
mut et sä silti suutele.
Välil ku mä tosissaa tarvisin taluttajaa,
ja varsinki ku satuttaa ni sillo sä tuut sanomaa vaa:
Ei oo syytä huolee,
kunkin mesta tulee kuolee
ja et enkeli kuoro suree,
mut ei viel ainakaa vuotee
ole mitää syytä olla varuillansa,
kunnes seki tehopyhäpaska sekos sanoissansa.

Mä en pysty lentää täällä ilman siipii,
mut pystyn duunaa onnellisen lopun tähän filmii.
Mul on nii monii asioita joit en toivomal tavoita,
mutten oikomalkaa aijo koittaa voittaa.

Viel ku pilvet eestä tumman taivaan väistyy,
ni kääntyy tuulet.
Tosissaa nii mä luulen et,
suuret tunteet taistelee ku sudet yön,
ja lisää vauhtii sydämeen mun kuolleeseen ne lyö.

Mä jäin taas miettimään mikä sut saa,
ihmiset, kuin saasteet vain hylkäämään ja unohtamaan.
Mä jäin taas itkemään et mikä mut saa,
hiljaa öisin miettii parempaa maailmaa kuin missä oon.

Pimeys laskeutuu,
taas katuvalot sammuu yksinää,
se kuvastaa hyvin mite ollaan kato yksin tääl,
ku korjataa satuvarastoo ja lyödää luukut kii.
Mut annan anteeksi;
Enhän mä nyt pienistä suuttusi.

Niin sä laskit pään,
kerroit kuinka näät enkeleitä ja toiveunia kun poissa harmaa on.
(Harmaa on)
Niin me hukutaan.
Mä yhä tartuin kii,
heikosta, siitä kädestä,
jota rakastin mä niin.
(Rakastin)
Niin mä laskin pään,
siihen vierees sun.
Pidin vielä kiinni,
mutta päästit irti kuitenkin.

Mä jäin taas miettimään mikä sut saa,
ihmiset, kuin saasteet vain hylkäämään ja unohtamaan.
Mä jäin taas itkemään et mikä mut saa,
hiljaa öisin miettii parempaa maailmaa kuin missä oon.

Painan pään tyynyyn,
taas itken itteni uneen.
Nallekarhu kainalossa,
kunnes peikot toisin luulee.
Niin ne tulee,
pikkutytön musta tarina voi alkaa.
Aivan yksin pimeessä itkee lapsiparka.

Painajainen jatkuu eikä kukaan ole kuulolla.
Kyynelmeri vastaa tuhat suruu aamunhuudoilla.
Mitä muutosta tarvii tyttö pieni elääkseen,
vaikka antaa parhaansa vielki että eläis ees.

Päätään koittaa nostaa,
mutta voimat alkaa loppua.
Liika on liikaa;
toivoo sydän salaa taas lohtua.
Niinkuin salama taivaalta,
samal unelmat palaa ja tyttö halajaa kuolemast ja profiili matalal.
Päivät vierii entisellään,
viimein tyttö väsyy.
Lopult jättää kirjeen laatikkoon,
jos sieltä sen sit löytää joku.
Kertoo paril sanal mitä elämästä ajatteli.
"Anteeks et vaivasin" lepäämäski ajatteli.

Mä jäin taas miettimään mikä sut saa,
ihmiset, kuin saasteet vain hylkäämään ja unohtamaan.
Mä jäin taas itkemään et mikä mut saa,
hiljaa öisin miettii parempaa maailmaa kuin missä oon.

Mä jäin taas miettimään mikä sut saa,
ihmiset, kuin saasteet vain hylkäämään ja unohtamaan.
Mä jäin taas itkemään et mikä mut saa,
hiljaa öisin miettii parempaa maailmaa kuin missä oon.

On vaa yks elämä elettävänä,
ni joha se pitäs tajuu et mimmone säkä sul kävi;
et oot syntyny ja saat elää vaikkei oiskaa elämäs häävi.
(ah, elämäs häävi)