Kerran olipa tyttö pieni, nimeltään Sienipesu eikun Pesusieni. Tämä oli kovin pikkuruinen pikku tyttö joka joka yö istui katsellen sudenkorentojen soidintanssia kuun kalman kalpeassa valossa. Tätä samaa tanssia Pesusieni katsoi yöstä toiseen. Joka kerta tanssi tuntui olevan kauniimpi ja kiehtovampi. Pesusieni ei pystynyt pian muuta näkemään kuin tuota kaunista tanssia ympärillään, minne meni ja mistä tuli. Pian Pesusieni ei jaksanut nousta sängystään eikä avata silmiään, sillä hän pelkäsi tanssin loppuvan jos hän näin tekisi.
Pian Pesusienestä oli jäljellä vain kuihtunut keho, hauraat ja harvat hiukset sekä kalman kalpeat huulet. Tämä jatkui kunnes eräänä aamuna sängyllä olivat enää Pesusienen vaatteet ja hauraat hiukset. Sängyllä oli lisäksi suuri, kova ja tyhjä kotelo. Kukaan ei tiennyt mitä Pesusieni-tytölle oli käynyt, mutta jos joku yö eksyt paikalle missä sudenkorennot tanssivat soidintanssiaan kuun kalman kalpeassa valossa, älä ylläty jos vierelläsi istuu pieni, hauras tyttö joka katsoo lumoutuneena sudenkorentoja.