Se on valkoinen. Se on vaarallinen. Se on ihan äärettömän suloinen.
Belaja Smert nimittäin. Nimi kuuluu parin kuukauden ikäiselle kissanpennulle, jolla on asennetta enemmän kuin John Travoltalla. Noin pieni ja pelimiehen elkeet ihan välittömästi. Ei hitto, mää tykkään tuosta kissasta hirveesti. Smertti osaa leikkiä lutuista söpöliiniä halutessaan, mutta annas ku pistää sen kantokoppaan, jossa ei ole yhtään kiva olla. Sieltä alkaa sellainen itkupotku-raivari (ihan kirjaimellisesti makaa selällään, huutaa ja huitoo kaikilla tassuilla, potki pehmusteet ja vesikupin häkin perälle), että piti jäädä kattomaan onko se ny aivan tosissaan. Onhan se. Ja raivari kohdistu tietenki ilkeään ihmiseen, joka sinne tukki ja tämä kahden nyrkin kokoinen haituvapallo oli tulossa ihan tappomeiningillä kimppuun verkon läpi. Se huuto ainaki piti hereillä ajaessa yötä myöten. Hyvät keuhkot. On. Het ku häkin avas tämä valu syliin kehräämään ja puskemaan naamaa. Luonnetta löytyy ja se on hyvä.
Koetan källiä kuvan kunhan äiti ne kamerasta ottaa.