IRC-Galleria

että ollaan TAAS pojan kanssa kipeenä... alkaa tympiä ja pahasti :/
kuumeessa enempi tai vähempi koht 2 viikkoo ollu, täs välissä oli 3 kuumeetonta päivää ja nyt sitten TAAS nous... prkl
nenä on ihan tukossa mutta mitä siitä, hengitäminen onkin ihan yliarvostettua... :D
viime viikkoina on ollu jotenkin tosi surkea olo, ja sama jatkuu yhä vain... tuntuu kuin olisin voimieni äärirajoilla, että kohta tulee vastaan hetki kun en van enää pysty enkä kykene jatkamaan, en vaikka kuinka yrittäisin..
vaikka koitan mennä eteenpäin pojan takia nin välillä tuntuu vaan niin mahdottomalta edes ajatella seuraavaa päivää, seuravaa viikkoa ja seuraavaa kuukautta.. läheisillä ei ihan ymmärrys riitä siihen etten osaa sanoa mitään varmaa mihinkään suunnitelmiin, en osaa suunitellla, menen nyt vain virran mukana, katson mitä tuleman pitää, mikään ei kiinnosta ja mikään ei huvita...

koitan hokea itselleni niinä synkkinä hetkinä kun haluaisin luovuttaa että:

Elämän myrskyissä minä taivun, vaan en katkea
olen kuin tammi, vankka ja vakaa
riehukoot tuuli, riepotelkoon myrskyt
olen suojana heikomman, sen pienen pojan rakkaimman
ilman minua ei pieni tammentaimeni kasva, ei ole suojaa ei ole mallia
minä annan maaperän millä kasvaa, puollustan iiltä jotka sen pienen taimen haluaisi taittaa
elämän myrskyissä minä taivun, jotta pieni taimeni ei katkea <3

saattaa kuullostaa muista hölmöltä ajatukselta, mutta jurikin tuo saa minut pysymään hengissä ja jatkamaan vaikka ryömimällä jos ei muuten, vaikka väkisin silloinkin kun ei ole enää mahdollista liikkua eteenpäin... menen vaikka kiukulla läpi elämän, MINÄHÄN EN LUOVUTA!!! (vaikka joskus tekis kyllä mieli...)