Nykyinen, globaaliutta ja useiden kansalaisuuksien yhdenmukaistamista korostava maailmalle, jossa jokaiselle erityisosaamisen osa-alueelle aina ektoplasmian tohtoriaatista ruumiineritteiden erikoistuntemuksen kandidaattiin löytyy edustajayksilönsä, ja jossa vaihtelevalla luovuuden ja komiikan asteella toimivat internetpohjaiset kielenkääntöjärjestelmät ovat helposti jokaisen keskivertosierainparin ulottuvissa suoltaen englantia sujuvammin klingoniksi kuin suomeksi, tuntee useita variaatioita ja aluekohtaisia muunnelmia sanonnasta "ei pantteri pääse pilkuistaan." Tai spurgu, hmm, spurguilustaan.
Edellisessä aurinkokierron myöhäisvaiheessa, 1800 + 1 tuntia CET alkaen (lauantai-iltana seitsemästä eteenpäin, lapset.) vietin aikaani hienostuneesti hyvän ystäväni komplimentaarisen puolikkaan syntymän vuosipäivillä. Jossa ruokapuoli oli muuten eksklusiivista. Itseasiassa, näytän nauttineen pitopöydän antimista siinä määrin, että nyt kun kaivan laukustani inventaariota kuluneen yön menoista, löydän tuon tuostakin kuittien välistä juustopalloja, hedelmäkarkkeja, ja jotain, jonka oletan kukkeammassa elämänvaiheessaan olleen tuulihattu. Ilmeisesti melkoisen primitiiviset aivokkeeni eivät ole vielä sisäistäneet, että itseasiassa minun ei enää tarvitse vaivautua muiluttamaan ruokaa kanssaihmisten keittiöistä, kun kuitenkin olen onnistuneesti liittänyt vatsalaukkuni uudestaan isäni muonavahvuuteen. (jota, näin tarkemminajatellen, voisi kai pitää yhtenä röyhkeimmistä spurguilun muodoista.)
On vain sääli, ettei siivelläelämistä, tai sanotaan vaikka kylähullun perustutkintoa, ole [vielä] hyväksytty opintotunteja kartuttavaksi toisen asteen koulutukseksi. Tai työllistämistuen oikeutukseksi. Ainakin sitten voisin huoletta otaksua, että minulla itseasiassa on jotain epätasaisia lahjakkuuksia tässä keskinkertaisuuksia vilisevässä yhteiskunnassa. Tosin voisi myös olettaa, että ammattispurgujen työntekijäinliitto paisuisi pullataikinanomaisesti niin suureksi, että nielisi luultavasti Metalliliitonkin alta aikain. Varokaa vaan, Tehy ja Super, te olette seuraavat.
Ja sitten pieni reality check, oikolue pintapuolisesti, tarkista onko tuotetussa tekstissä mitään osoitettavaa pointtia, tai edes löyhää logiikkaa---
Oi, ja pieni vinkki tulevaisuuden sivistyssanapoliiseille. Ei oikeasti kannata mennä laukomaan kenellekään itseäsi isommalle, ja luultavasti vanhemmalle ihmiselle sanoja, joiden merkityksestä et ole ihan perillä. Ensi kerralla, kun joku alamittainen teiniangsti tulee laukomaan kopean nokkavasti ja turhantärkeänä minulle, ettei "tossa oo mitään logistiikkaa" en välttämättä kykene hillitsemään hilpeyttäni.
Info flash:
Logistiikka = materiaali-, raha- ja tietovirtojen hallintaan erikoistunut tieteenhaara.
Logiikka = pelkistetysti päättelyn muoto, joka säilyttää totuuden siten, että oletusten ollessa tosia johtopäätös ei voi olla epätosi.
Ottakaa opiksi.